Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia motivointikeinoja yläkoulun liikunnanopettajat käyttävät, millaisia asioita pidetään motivoinnin kannalta tärkeinä sekä millaisia haasteita he kokevat oppilaiden motivointiin liittyvän liikuntatunneilla. Tutkimuksen teoreettisessa osassa kuvailin suomalaista liikunnanopetusta, perehdyin tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimineeseen itsemääräämisteoriaan ja tutkin sisäisen motivaation yhteyttä liikuntamotivaatioon. Lisäksi avasin liikunnanopetuksen haasteita motivoinnin näkökulmasta.

Tutkimuksen kohteena oli kaksi miesliikunnanopettajaa ja kolme naisliikunnanopettajaa, joilla oli vähintään kolmen vuoden kokemus liikunnanopetuksesta yläkoulussa. Toteutin tutkimuksen laadullisin menetelmin ja keräsin aineiston puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Aineiston analyysissa hyödynsin sekä teorialähtöistä että teoriaohjaavaa analyysia ja kvantifiointia eri tutkimuskysymysten mukaan.

Tulosten mukaan itsemääräämisteoria näkyy liikunnanopettajien käyttämissä motivointikeinoissa erityisesti oppilaan koetun pätevyyden tukemisena. Koetun pätevyyden tukeminen voi ilmetä esimerkiksi kannustavana palautteena tai oppilaiden eriyttämisenä. Toiseksi eniten liikunnanopettajien käyttämissä motivointikeinoissa painottui oppilaan autonomian tukeminen. Sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tukeminen ei tullut esiin suoraan opettajien motivointikeinoissa. Sen sijaan ulkoiseen motivaation liittyviä keinoja ilmeni hieman, muttei läheskään yhtä paljon kuin koettuun pätevyyteen tai autonomiaan liittyviä. Liikunnanopettajat kokivat yläkouluikäisten motivoinnissa merkitykselliseksi yksilön huomioimisen, opettajan vuorovaikutustaidot ja esimerkillisyyden. Motivoinnin onnistumisen kannal-ta koettiin tärkeäksi myös oppilaiden orientointi hyvissä ajoin liikuntatuntien aiheisiin. Lisäksi tiedollisen perustelun koettiin toimivan tehokkaana motivointikeinona.

Liikunnanopettajat korostivat oppilasryhmän luonteen merkitystä motivoinnissa. Opettajien kokemusten mukaan keskeisimmiksi motivoinnin haasteiksi nousivat oppilasryhmän heterogeenisyys, ryhmädynamiikan ongelmat sekä murrosikä ja siihen liittyvät lieveilmiöt. Oppilasryhmän heterogeenisyys näkyy opettajien mukaan siten, että oppilailla on erilaisia kiinnostuksen kohteita, liikuntasuhteet ovat erilaisia ja eritasoista tukea tarvitsevia oppilaita on lähes joka ryhmässä. Murrosikään liittyvät haasteet näkyivät opettajien kokemusten mukaan oppilaiden itsetunnon ongelmina, vastahakoisena käytöksenä ja passiivisuutena. Opettajat eivät pääsääntöisesti pitäneet resursseja merkittävinä motivointiin vaikuttavana tekijänä, tosin iso ryhmä ja huonot välineet koettiin osan mielestä haasteena.

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että tähän tutkimukseen osallistuneet liikunnanopettajat käyttävät pääasiassa motivointikeinoja, jotka aiemman tutkimustiedon perusteella vahvistavat oppilaiden sisäistä motivaatiota ja sitä kautta tukevat liikunnanopetuksen yhtä päätavoitetta. Pieni yllätys oli se, ettei motivointikeinoissa näkynyt suoraan sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tukeminen. Toisaalta motivoinnissa koettiin tärkeäksi opettajan kannustavuus ja vuorovaikutustaidot, mikä voi ainakin epäsuorasti luoda yhteenkuuluvuuden tunnetta. Nämä piirteet opettajassa ovat tutkimusten mukaan myös oppilaille tärkeitä. Tulokset opettajien kokemista motivoinnin haasteita eivät olleet erityisen yllättäviä. Tulevaisuudessa olisi mielenkiintoista tutkia oppilaiden kokemuksia opettajien motivoinnista ja mahdollisesti vertailla opettajien ja oppilaiden kokemuksia keskenään.