Loppukesästä 2013 Suomeen saapui kolmatta tuhatta thaimaalaista marjanpoimijaa keräämään suomalaisia metsämarjoja. 50 näistä poimijoista riitautui kutsujayrityksen kanssa, mistä syntyi mediakohtu, joka kyseenalaisti alan elinvoimaisuuden ja käytännöt. Tämän tutkimuksen tehtävänä on vertailla median käyttämää retoriikkaa ennen ja jälkeen julkisuuden.

Tarkoituksena on selvittää ensinnäkin, muuttuuko thaimaalaisista marjanpoimijoista käytettävä retoriikka konfliktin myötä ja jos muuttuu, miten konflikti on vaikuttanut uuteen narratiiviin. Tarkoituksena on myös tarkastella, kuinka suomalainen media, marjateollisuus ja suuri yleisö rakentavat marjanpoiminnan kansallisen tarinan ja oikeuttavat sitä kautta toiminnan.

Tutkimuksen aineiston muodostavat Ylen ja Helsingin Sanomien uutiset thaimaalaisista marjanpoimijoista. Tarkemmin aineisto on rajattu koskemaan vuosia 2005-2014. Analyysimenetelmänä on käytetty niin Kenneth Burken identifikaatioteoriaa ja sitä tukevia käsitteitä kuten edustavaa anekdoottia. Identifikaatioteorian lisäksi Burken käsitteistä hyödynnetään syntipukin ja mortifikaation käsitteitä.

Tutkimustulokset osoittavat, että vaikka konflikti kyseenalaisti marjanpoiminnan käytäntöjä, pysyi edustava anekdootti muuttumattomana. Tarinan syntipukkeja ovat sääntöjä rikkovat agentit, jotka eivät noudata yhteisiä pelisääntöjä. Konflikti kohdataan toisaalla mortifikaation kautta, eli kansallinen tarina luonnonmarjoistamme oikeuttaa väärinkäytökset. Pelisääntöjä uudistamalla ja syntipukit löytämällä, tämä tarina uudennettiin oikeuttamaan syksyn 2013 tapahtumat.

Tutkimuksen tulokset osoittavat myös, että kansallinen tarina yhteisistä metsämarjoista, jotka pitää pelastaa hinnalla millä hyvänsä, voi hyvin ja mahdollistaa thaimaalaisten marjanpoimijoiden poikkeuksellisen työmarkkina-aseman.