Tutkimukseni tehtävänä on selvittää kristillisen perinteen ja valistuneen uskonnottomuuden välistä konfliktia. Konfliktin ytimessä on 1) kristillisen etiikan metafyysisen uskottavuuden kriisi ja 2) ateistisen järkeen pohjautuvan etiikan vakaumuksellisuus. Ajankohtaisen aiheesta tekee länsimaisen kulttuurin maallistuminen, jota vastaan uskonnollinen traditio kamppailee. Tätä jännitettä tutkin kreationismin ja uusateismin vastakkainasettelun kautta. Konfliktin ratkaisumahdollisuuksien selvittämiseksi syvennyn Hegelin Hengen fenomenologian VI. luvun alalukuun B. Tässä alaluvussa Hegel esittää filosofisen analyysinsa valistuksen ja taikauskon välisestä kamppailusta. Metodinani on eksegeesi, eli teen vaikeaselkoisesta ja raskaalla käsitteistöllä operoivasta tekstistä koherentin lähiluennan. Tukeudun tulkinnassani myös tunnustetuimpiin Hegel-kommentaattoreihin. Tutkimustulokseni on kahtalainen: 1) järki yksin ei voi toimia kattavana perusteena etiikalle, mutta 2) vanhaan uskonnolliseen ajatteluunkaan ei ole paluuta. Tämän ongelman ratkaisemiseksi esitän niin kutsumani ”valistuneen taikauskon” position, jossa vakaumuksellinen etiikka sitoutuu itsekritiikkiin ja itsensä korjaamiseen.