Haku

Sairauspoissaolojen hallinta ja henkilöstön terveyden tukeminen metsäteollisuuden toimipisteessä

QR-koodi

Sairauspoissaolojen hallinta ja henkilöstön terveyden tukeminen metsäteollisuuden toimipisteessä

Johdanto Teollisuudessa on paljon sairauspoissaoloja verrattuna tavanomaiseen sairastavuuteen. Pitkiä sairauspoissaoloja aiheuttavat etenkin tuki- ja liikuntaelinvaivat. Tutkimustieto varhaisen tuen ja sairauspoissaolokäytäntöjen vaikuttavuudesta sairauspoissaolojen hallinnassa on ristiriitaista. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia metsäteollisuuden toimipisteessä toteutetun sairauspoissaoloja ehkäisevän ja henkilöstön terveyttä tukevan hankkeen aikaansaamaa muutosta sairauspoissaoloissa ja hankkeen aikaisten toimenpiteiden toteutumista. Toiseksi oli tavoitteena tutkia sairauspoissaoloja ja tuki- ja liikuntaelinoireesta työssä koettua haittaa selittäviä tekijöitä.

Menetelmät Tutkimusjoukkona olivat metsäteollisuuden toimipisteessä hankkeen ajan vuosina 2013–2015 työskennelleet henkilöt (n=343). Hankkeen alussa toteutettiin työterveyskysely ja hankkeen aikana toteutettiin kyselyyn perustuen tarvittavia yksilötason toimenpiteitä ter-veyden tukemiseksi. Kyselyn vastausprosentti oli 56. Analyysissa verrattiin työterveyskyselyyn vastanneiden (n=193) ja vastaamattomien (n=150) ryhmissä tapahtunutta muutosta sairauspoissaoloissa, työterveyshuollon asiantuntijoilla käynneissä ja varhaisen tuen toimenpiteisiin osallistumisessa. Toiseksi tarkasteltiin ryhmien sisällä tapahtunutta muutosta. Tilastollisina menetelminä olivat χ²-testi, Mann-Whitney U-testi, McNemarin testi, Cochranin Q-testi ja Wilcoxon merkittyjen sijalukujen testi. Logistisella regressioanalyysilla tutkittiin sairauspoissaoloja ja tuki- ja liikuntaelinoireesta työssä koettua haittaa selittäviä tekijöitä. Tulokset Kahden vuoden seurannan aikana sairauspoissaolot vähenivät työterveyskyselyyn vastanneiden ryhmän 26–45-vuotiaissa (p=0.008) ja 36–45-vuotiaissa (p=0.034). 46–65 –vuotiaiden terveyskyselyyn vastanneiden ryhmässä tai terveyskyselyyn vastaamattomien missään ikäryhmässä ei tapahtunut sairauspoissaoloissa muutosta. Varhaisen tuen keskustelujen toteuma lisääntyi työterveyskyselyyn vastanneiden ryhmässä (p=0.015). Työfysioterapeutilla käynnit lisääntyivät koko aineistossa nelinkertaisesti (p<0.001). Regressioanalyysissa yli kolmen päivän sairauspoissaolojen riskiä lisäsivät tupakointi ja tule-oireesta koettu haitta työssä. Yli 13 päivän sairauspoissaolon riskiä lisäsivät edellisten lisäksi työn fyysinen toistorasitus ja ylipaino. Yli 29 päivän sairauspoissaoloja selittivät tupakointi ja itse arvioitu heikentynyt työ- ja toimintakyky. Toinen työ suojasi sairauspoissaoloilta. Työn vähäinen vaihtelevuus ja hankalat työasennot lisäsivät riskiä kokea työssä haittaa selkä- tai niska-hartiaseudun oireesta. Lisäksi selän oireesta työssä koettua haittaa selittivät vähäinen liikunta, päivätyö, itse arvioitu heikentynyt työkyky ja henkilöstön keskuudessa koettu epäasiallinen kohtelu. Fyysisesti liian kuormittavaksi koettu työ lisäsi yläraajavaivasta työssä koettua haittaa. Ylipaino lisäsi riskiä kokea työssä haittaa alaraajan oireesta.
Johtopäätökset 26–45-vuotiailla metsäteollisuuden työntekijöillä työterveyskysely yhdistettynä yksilöllisiin ja työpaikalla tapahtuneisiin terveyttä tukeviin toimenpiteisiin, sairauspoissaolokäytäntöihin ja varhaiseen tukeen auttoi vähentämään sairauspoissaoloja. Terveelliset elintavat, heikentyneeseen työkykyyn reagointi, työn järkevä kuormitustaso sekä työntekijän riittävä suorituskyky suhteessa työn vaatimuksiin voi auttaa vähentämään tuki- ja liikuntaelinoireesta työssä koettua haittaa ja sairauspoissaoloja.

Tallennettuna: