1990-luvun alussa Suomen lainsäädäntö mahdollisti opetuksen vieraalla kielellä (CLIL – Content and Language Integrated Learning). Tässä tutkimuksessa tarkastellaan englanninkielipainotteisessa sisätauti-kirurgisessa koulutusohjelmassa opiskelleiden sairaanhoidon opiskelijoiden ammatillista suullista englannin kielen taitoa. Koulutus aloitettiin vuonna 1994. Tutkimus pyrkii kuvaamaan miten ammatillisesti opiskelijat viestivät potilaiden kanssa simuloiduissa työnäytteissä. Lisäksi tavoitteena on tarkastella, mikä rooli opiskelijoiden yleisellä englannin kielen taidolla oli vietintäprosessissa. Tutkimuksen aineisto kerättiin näyttökokeella, joka laadittiin yhteistyössä koulutusohjelmassa opettaneen sairaanhoidon opettajan kanssa. Kokeessa videoitiin haavahoitotilanne, jossa kukin sairaanhoidon opiskelija hoiti potilaan haavan. Vaihto-opiskelijat esittivät potilasta. Teoreettinen viitekehys sairaanhoitajan ammatillisen kompetenssin kuvaamiseksi perustui kirjallisuuteen sairaanhoidon vuorovaikutuksesta ja teoriaan terveysviestinnästä. Roper, Logan ja Tierneyn (1980) sairaanhoidon malli oli esitelty opiskelijoille heidän opintojensa alussa, ja siksi tätä mallia käytettiin tutkimuksessa keskeisenä kuvauksena siitä, miten sairaanhoidonopiskelijoiden edellytettiin osaavan viestiä haavahoitotilanteessa. Tutkimuksen modifioitu terveysviestinnän malli perustui Northouse ja Northousen (1985) terveysviestinnän malliin. Tätä modifioitua mallia käytettiin ammatillisen vuorovaikutuksen kuvaamiseen terveysviestinnän teoreettisessa viitekehyksessä. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että sairaanhoidon opiskelijoiden englannin kielen taito oli riittävä ammatillisen viestintään näyttökokeessa. Se, että opiskelijat olivat aloittelijoita omalla alallaan, näytti vaikuttavan enemmän haavahoitotilanteeseen kuin heidän kielitaitonsa. Opiskelijoiden yleiselle suulliselle kielitaidolle olivat ominaisia jotkin englantia lingua francana (ELF) puhuvien tyypilliset kielen piirteet, mutta ne eivät aiheuttaneet ongelmia merkitysten neuvottelemisessa ja jakamisessa. Tässä tutkimuksessa pyrittiin kuvaamaan kieltä osana ammatillista viestintää. Tämä näkökulma kieleen on ollut CLIL-koulutuksen haaste alusta alkaen, mutta samalla, kun käsitys kielestä dialogina kehittyy, kuilu sisällön ja kielen välillä voi vähitellen alkaa pienentyä. Tämän tutkimuksen johtopäätökset eivät perustu vain tutkimuksen empiiriseen osaan vaan myös aihepiirin nykyisen tutkimuksen tarkasteluun. Lopuksi tässä lisensiaatintyössä tehdään joitakin ehdotuksia CLIL-opetussuunnitelmien kehittämiseksi nykytutkimuksen valossa.