Tutkimuksen kohdejoukkona olivat 20–54-vuotiaat vantaalaiset. Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, onko liikuntapaikkojen koettu riittävyys yhteydessä aikuisväestön fyysisen aktiivisuuden laatuun ja määrään. Samalla työ tarjoaa Vantaan liikuntapalveluille tietoa 20–54-vuotiaiden fyysisestä aktiivisuudesta sekä sisä- ja ulkoliikuntapaikkojen koetusta riittävyydestä Vantaalla vuosina 2013–2015.

Tutkimuksen aineistona on käytetty Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (ATH) Vantaan aineistoa vuosilta 2013–2015 (n=1386). ATH-tutkimuksen aineisto kerätään kyselylomakkeella satunnaisotannalla. (Kaikkonen ym. 2015.) Kaikissa analyyseissa on otettu huomioon otanta-asetelma ja katoa korjaavat analyysipainot. Kaikissa tutkimuskysymyksissä on huomioitu taustamuuttujina ikä, sukupuoli ja koulutustausta.

Inaktiiviset kokivat vähiten tarvetta sisäliikuntapalveluille. Inaktiiviset kokivat käyttämiensä sisäliikuntapaikkojen riittävyyden heikommaksi kuin hyötyliikkujat (p=0,00) ja kuntoilijat (p=0,00). Myös hyötyliikkujat kokivat käyttämänsä palvelun riittävyyden heikommaksi kuin kuntoilijat (p=0,00). Sisäliikuntapaikkojen koettu riittävyys oli melkein merkitsevästi yhteydessä viikoittaiseen kevyen (p=0,02 eli p<0,05) ja ripeän (p=0,03 eli p<0,05) kestäyysliikunnan määrään. Vastaajat, jotka kokivat jääneensä vaille tarvitsemaansa sisäliikuntapalvelua, harrastivat vähiten kevyttä kestävyysliikuntaa. Käyttämänsä palvelun riittämättömäksi kokeneet vastaajat puolestaan harrastivat eniten kevyttä kestävyysliikuntaa. Ripeän kestävyysliikunnan osalta vastaajat, jotka kokivat jääneensä vaille tarvitsemaansa palvelua, liikkuivat eniten. Käyttämänsä sisäliikuntapalvelun riittävyyteen tyytyväisimmät vastaajat harrastivat vähiten kohtuullisesti kuormittavaa eli ripeää kestävyysliikuntaa. Taustamuuttujista ikä vaikutti tilastollisesti merkitsevästi (p=0,03) sisäliikuntapaikkojen koetun riittävyyden ja kevyen kestävyysliikunnan yhteyteen. Muilla taustamuuttujilla ei ollut vaikutusta. Inaktiiviset kokivat vähiten tarvetta ulkoliikuntapalveluille. Inaktiiviset olivat samalla tyytymättömämpiä käyttämäänsä palveluun kuin hyötyliikkujat (p=0,00) ja kuntoilijat (p=0,00). Ulkoliikuntapaikkojen koetun riittävyyden ja viikoittaisen fyysisen aktiivisuuden välillä ei ollut yhteyttä missään terveysliikuntasuosituksen mukaisessa liikuntaluokassa. Inaktiivisten kokemus liikuntapaikkoen riittämättömyydestä ja tyytymättömyys saatua palvelua kohtaan voi olla todellinen ja liittyä heikkoon saavutettavuuteen ja palvelun käytettävyyteen. Toisaalta selitys voi olla psykologinen. Omaa inaktiivisuuttaan voidaan selittää palvelun heikolla riittävyydellä ja käytettävyydellä. Inaktiivisilla ei välttämättä ole myöskään riittävästi tietoa liikuntapaikoista, jotta niiden riittävyyttä voisi arvioida luotettavasti. Kuntoilijat puolestaan hakeutuvat liikuntapaikoille palvelujen koetusta riittävyydestä tai todellisesta saavutettavuudesta huolimatta. Kuntoilijat eivät koe palveluiden koettua tai todellista riittävyyttä samanlaisena liikkumisen esteenä kuin inaktiiviset. Kunnallisen liikuntainfrastrukturin suunnittelussa tulisikin huomioida nykyistä vahvemmin inaktiivisten ja hyötyliikkujien näkemys sekä toiveet.