Tutkielman aiheena on kehitysvammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeudesta säätäminen. Kehitysvammalakiin (519/1977) lisättiin 10.6.2016 voimaan tulleet säädökset itsemääräämisoikeuden vahvistamisesta ja rajoitustoimenpiteiden käytöstä. Laki koskettaa kaikkia erityishuollon palvelujen piirissä olevia henkilöitä, myös niitä joilla ei ole kehitysvammadiagnoosia. Aikaisemmin kehitysvammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeudesta oli tarkoitus säätää yleisessä itsemääräämisoikeuslaissa, jonka valmistelu keskeytyi keväällä 2015. Tutkielman aineistona on Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sosiaalihuollon asiakkaan ja potilaan itsemääräämisoikeuden vahvistamisesta ja rajoitustoimenpiteiden käytön edellytyksistä (HE 108/2014) sekä Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muuttamisesta (HE96/2015 vp) sekä toukokuussa 2016 annettu lisäys esitykseen. Aineistoa on analysoitu sisällönanalyysin avulla. Tutkielman tarkoituk-sena oli selvittää, miten erityishuollossa olevan henkilön itsemääräämisoikeutta määritellään lakiesityksissä ja miten henkilön kykyä tehdä itseään koskevia päätöksiä tulee lakiesitysten mukaan arvioida ja tutkia. Itsemääräämisoikeuden määrittely lakiesityksissä poikkeaa toisistaan. Kehitysvammalaki määrittelee itsemääräämisoikeuden oikeudeksi ”osallistua” ja yleinen itsemääräämisoikeus-laki oikeudeksi ”määrätä” ja ”päättää”. Tulosten mukaan kehitysvammalaki korostaa itsemääräämisoikeudesta säätäessä hoidon ja huolenpidon näkökulmaa ja yleinen itsemäärää-misoikeuslaki itsemääräämiskyvyn näkökulmaa. Itsemääräämisoikeus näyttäytyy aineiston valossa vaikeasti määriteltävänä asiana. Tutkielman tuloksista voidaan päätellä, että erityishuollon asiakkaan itsemääräämisoikeuden toteutumisen kannalta olisi tärkeää, että kehitysvammaisten ja muiden erityishuollon asiakkaina olevien henkilöiden itsemääräämisoikeudesta säädettäisiin yleisessä itsemääräämisoikeuslaissa, mikä varmistaisi yhdenvertaisen kohtelun muihin sosiaalihuollon asiakasryhmiin nähden.