Muotoilun arvoa on mitattu yleensä lopputulosta ja ulkoisia hyötyjä arvioiden. Se, miten muotoilija itse määrittelee työnsä tavoitteet, on jäänyt vähäisemmälle huomiolle. Tässä tutkielmassa esitetään mittauskehikko muotoilijoiden omalle työlleen asettamien tavoitteiden mittaamista, kuvailua, vertailua ja toimialan kehityksen seurantaa varten. Mitattavan ilmiön hypoteesi käsittää seitsemän ulottuvuutta: kolme ekologisen kestävyyden periaatetta ja yhden sosiaalisen kestävyyden periaatteen sekä loppukäyttäjän tarpeet, muotoilijan omat tarpeet ja ulkoiset vaatimukset.

Tutkielman alussa kuvaillaan muotoilualaa ja sen muutoksia Suomessa sekä arvojen merkitystä muotoilijan työssä. Teorialuku jäsentelee muotoiluajattelun kehitystä ja muotoilun arvon määritelmiä eri vuosikymmeninä. Tutkimuskysymyksen muotoilu ja ilmiöiden tarkastelukulma perustuu strategisen kestävän kehityksen viitekehykseen (Framework for Strategic Sustainable Development, FSSD). Tutkimuksen pohja-ajatus on, että muotoiluprosessi on sarja toisiaan seuraavia päätöksiä: tavoitteellista toimintaa jotain tietoista tai tiedostamatonta päämäärää kohti.

Tutkimusaineisto on kerätty Suomessa ja Meksikossa vuosina 2011–2012. Aineistosta laskettiin keski- ja hajontalukujen lisäksi useampia faktorianalyyseja. Tuote- ja palvelumuotoilijoiden välisiä eroja tarkasteltaessa ilmeni, että ympäristönäkökulman ottaminen ei heikennä muotoilijan kykyä huomioida käyttäjän tarpeet. Elinkaariymmärryksen lisäksi tuloksissa nousivat esiin muotoilijoiden käsitykset omasta osaamistasostaan sekä suhtautuminen kompromissitilanteisiin. Faktorianalyysien tuloksista selvisi esimerkiksi että käyttäjän tarpeiden huomioinnin vaihtelua selittävät yhteisöllisyys, ilmaisun vapaus ja perusturvallisuus. Käyttäjän ja muotoilijan tarpeiden huomiointia kuvaavat neljä faktoria: muotoilijan oma luovuus ja oppiminen, käyttäjän ilmaisunvapaus, molempien kiintymyksen ja huvin tarpeet sekä molempien ymmärtämisen ja osallistumisen tarpeet.

Otoksien välisiä eroja tutkittiin vertaamalla osajoukoista tuotettuja faktoreita keskenään. Näin pystytään kuvailemaan eri populaatioita vivahteikkaammin kuin esimerkiksi keskiarvojen ja -hajontojen avulla. Faktorianalyysi osoittautuikin kiinnostavaksi tavaksi yhdistää muotoilussa yleisesti käytetty laadullinen tutkimusote määrällisiin menetelmiin. Näin voidaan synnyttää monipuolista uutta tietoa ja tutkimusaineistoa toimialan kehittämiseksi.