Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin kiellettyä isovanhemmuutta isoäitien itsensä kokemana. Tutkimukseen osallistui seitsemän isoäitiä, joiden yhteydenpitoa ja tapaamisia lapsenlasten kanssa oli rajoitettu tai kielletty kokonaan. Tutkittavasta ilmiöstä käytetään käsitettä kielletty isovanhemmuus. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää millaisia kokemuksia isoäideillä itsellään oli kielletystä isovanhemmuudesta ja näin selvittää ilmiön ydinolemusta. Tutkimusaineisto koostui seitsemästä kirjoitelmasta, joista kuusi kirjoitel-maa oli osa Yhteiskunnallisesta tietoarkistosta saatua valmista aineistoa. Yksi kirjoitelma hankittiin omien kontaktien kautta. Tutkimusaineisto analysoinnis-sa käytettiin Giorgin (1999) fenomenologisen psykologian menetelmää, jota Perttula (1995b; 1998; 2000) on kehittänyt eteenpäin. Tutkimustuloksista kävi ilmi, että keskimmäinen sukupolvi voi toimia portinvartijan roolissa isovanhempien ja lapsenlasten välillä. Kielletty isovanhemmuus aiheutti häpeän tunteita isoäideissä ja se haluttiin salata jopa läheisiltä ihmisiltä. Kielletty isovanhemmuus näyttäisi vaikuttavan isoäitien elämänlaatuun ja terveyteen ja vaikutukset saattavat kestää jopa koko loppu elämän ajan. Isoäidit olivat löytäneet erilaisia selviytymiskeinoja ikävään tilanteeseen, mutta vain harva oli turvautunut ammattiauttajan apuun. Tutkimus antoi äänen vain kielletyn isovanhemmuuden kokeneille isoäi-deille. Myös isoisien ja lastenlasten kokemuksia ilmiöstä olisi tärkeätä tutkia. Ilmiön pitkäaikaisten vaikutusten vuoksi olisi jatkotutkimuksella hyvä selvittää ilmiön esiintymisen laajuutta ja millaista apua ja tukea kielletyn isovanhemmuuden kokeneet isovanhemmat mahdollisesti toivovat itselleen.