Blogit ovat verkkoviestintää puhtaimmillaan. Ne ovat syntyneet internetissä ja ne hyödyntävät verkon ominaisuuksia, erityisesti hyperlinkkiä, verkkonatiivin luontevalla otteella. Journalismikritiikin alustaksi blogit sopivat erityisen hyvin: ne pystyvät kommentoimaan online-uutisointia reaaliaikaisesti, niiden julkaisukynnys on matala, portinvartijoita ei ole, ja lisäksi potentiaalinen lukijakunta on suuri.

Blogeja kirjoittaa melko pieni osa suomalaisista (5–7%), ja heistäkin vain murto-osa kirjoittaa journalismikriittistä blogia. Sen sijaan blogeja lukee nuoresta väestöstä reilu puolet, keski-ikäisistäkin kolmannes. Varsinkin verkossa aktiivisesti viihtyvälle nettikansalle blogit ovat tärkeä tiedonlähde. Jos tarvitaan tietoa siitä, mitä nettikansa journalismilta haluaa, sitä on perusteltua kysyä bloggaajilta, joiden journalismikritiikki on usein artikuloitua ja analyyttista.

Tämän tutkimuksen tehtävänä oli piirtää kokonaiskuvaa suomalaisten blogien journalismikritiikistä. Tutkimuksella etsittiin vastauksia kysymyksiin millaisia journalismikriittisiä blogeja suomalaisesta blogosfääristä löytyy, mitä niissä kritisoidaan, kuka niitä kirjoittaa ja paljonko niillä on lukijoita. Tutkimuksessa kysyttiin myös, olisiko blogeilla antaa journalismille eväitä murentuvan luottamuksen vahvistamiseen sekä taloudellisesta ja laadullisesta kriisistä selviämiseen. Tutkimuksen aineisto koostuu 51 journalismikriittisestä blogista kerätystä tekstiaineistosta sekä kyseisille bloggaajille lähetetyn tutkimuskyselyn tuloksista. Aineiston ulkopuolelle on rajattu päivätyön puolesta bloggaavat toimittajat sekä kansalaisjournalistiset uutisblogit.

Määrällinen sisällönanalyysi osoitti, että kolmannes blogien journalismikritiikistä kohdistuu journalismin puolueellisuutta ja sen tuottamaa vääränlaista tietoa kohtaan. Tässä kritiikissä journalismi nähdään sekä aktiivisena omien tarkoitusperiensä ajajana että tahdottomana juoksupoikana, joka kritiikittä kuuluttaa milloin minkäkin tahon viestiä. Viidennes kritiikistä kohdistuu journalismin viihteellistymiseen ja klikkien kalasteluun, ja kymmenesosa journalismin rakenteellisen ja taloudellisen muutoksen analysointiin. Sanalla sanoen bloggaajien kritiikissä on kyse verkkojournalismin alennustilasta. Blogien ja bloggaajien mukaan mediataloissa ei ymmärretä eikä arvosteta verkon mahdollisuuksia journalismin avoimuuden, vuorovaikutuksellisuuden ja syvällisyyden lisäämisessä. Bloggaajat peräävät journalismilta sekä asenne- että käytännöllistä muutosta. Heidän katsannossaan laadukas (verkko)journalismi olisi paitsi hitaampaa ja syvällisempää, myös merkittävällä tavalla avoimempaa kuin nykyään: yksinkertaisimmillaan avoimuus toteutuu linkkien, lähteiden julkistamisen, kunnollisten palautekanavien, hyvien oikaisukäytäntöjen ja itsekritiikin kautta.

Toiseksi journalistien kuuluisi tunnustaa journalismin välttämätön subjektiivisuus ja kääntää se journalismin voitoksi. Tunnistamalla oman ideologisen kotipesänsä ja hiomalla yhteiskuntakriittisempää otetta työhönsä toimittajat voisivat tarjota yleisölle perusteltuja todellisuustulkintoja valheellisen totuuden asemesta. Yhdistettynä avoimuuden periaatteisiin tällainen journalismi olisi vastaanottavainen yleisön arvioinnille ja kritiikille, ja tuottaisi näin reilumman ja todenmukaisemman kuvan maailmasta kuin vanha objektiivisuutta tavoitteleva journalismi. Tällöin myös luottamus journalismiin lisääntyisi.