Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Jyväskylän kansakoulunopettajaseminaarin kirjaston kokoelmien muodostumista perustamisvuodesta 1863 vuoteen 1905. Jyväskylän seminaari oli ensimmäinen suomenkielinen opettajia kouluttava laitos. Aiempaa tutkimusta seminaarin kirjastosta on tehty jonkin verran, muttei näin laajasti. Tutkimuksen päätutkimuskysymys on, kuinka kokoelmat karttuivat 1863–1905. Lisäksi selvitetään, vaikuttiko 1800-luvulla syntynyt suomalaiskansallinen aate kokoelmiin, kuinka vallankäyttö ja sensuuri näkyivät seminaarin kirjastossa sekä ketkä olivat niitä henkilöitä, jotka tekivät päätöksiä kokoelmien suhteen.

Pääasiallinen aineisto ovat Jyväskylän seminaarin opettajakunnan kokousten pöytäkirjat vuosilta 1863–1905 sekä seminaarin kirjaston painettu luettelo vuodelta 1905. Tutkimusmetodi on tilastollinen menetelmä, jonka avulla saatuja tuloksia analysoidaan johtolankaparadigmalla. Johtolankaparadigmassa johtolankojen avulla pyritään rekonstruoimaan kuva tutkittavasta asiasta. Kirjastojen kehitykseen vaikutti 1800-luvulta alkaen suomalainen kansallisuusaate, ja 1800-luvun lopulle tultaessa kirjastoja perustettiin sen innoittamana yhä enemmän. Myös kansan kouluttaminen ja sivistäminen sekä kansakoulut ajoivat kirjastoasiaa eteenpäin. 1800-luvulla suomalaista kirjallisuuskenttää kontrolloivat osittain Venäjän keisarikunnan Suomen suuriruhtinaskunnalle asettamat sensuurisäädökset.

Tutkimuksessa selvisi, että kokoelmien muodostumisen painopiste oli aluksi saaduissa lahjoituksissa. Myöhemmin 1900-lukua kohti tultaessa painopiste muuttui lahjoitusten vähentyessä ja ostotoiminnan organisoituessa valiokuntiin. Myös ostoihin käytettävän budjetin suuruus nousi vuositasolla 1890-luvun aikana. Kokoelman kirjallisuudesta 51 % oli suomenkielistä kirjallisuutta, joten suomalaiskansallisen aatteen vaikutus näkyi selkeästi. Ruotsinkielisiä oli toiseksi eniten. Kokoelman muita kieliä olivat muun muassa saksa ja latina. Kirjojen luokista suurin oli kaunokirjallisuus, toiseksi suurin uskonto ja kolmanneksi suurin historia. Kokoelman suhteen merkittävimpiä päättäjiä olivat johtajat, sitten kirjastonhoitajat ja muu opettajakunta. Opiskelijoiden rooli jäi marginaaliseksi.

Seminaarin kirjaston toiminta tunnetaan pääpiirteittäin, mutta tässä tutkimuksessa mennään ensimmäistä kertaa yksityiskohtiin ja tarkastellaan kirjastoa kokonaisvaltaisesti. Tutkimus valottaa samalla seminaarin suhdeverkostoja niin aikansa päätöksentekijöihin, akateemiseen maailmaan kuin nousevan kansallisuusaatteen kärkihenkilöihin ja seuroihin Suomessa. Seminaarin johtajat, kirjastonhoitajat ja opettajakunnan jäsenet olivat monesti aikanaan merkittäviä kulttuurihenkilöitä ja vaikuttivat muuallakin kuin seminaarissa. Kirjastojen sensuuria ja kokoelmien karttumista, etenkään historiallisesti, ei ole tutkittu kovin paljon, joten tämä tutkimus toimii myös yhtenä esimerkkinä siitä, millä tavalla asiaa voi lähestyä. Tutkimustuloksia voi mahdollisesti hyödyntää pohdittaessa seminaarin kirjaston arvoa ja merkitystä.