Tutkielmassa tarkastellaan kehitysvammaisten taiteesta käytävää keskustelua suomalaisessa viitekehyksessä. Aineisto koostuu suomalaisesta kehitysvammaisten taidetta käsittelevästä kirjallisuudesta. Kirjallisuudessa kehitysvammaisten taiteelle, ja taiteelle yleensä esitetään monenlaisia määritelmiä. Tutkielman tarkoitus on luoda määritelmien moninaisuuteen tietty perspektiivi, sekä viedä keskustelua eteenpäin uudesta näkökulmasta. Analyysin työkaluna on Pauline von Bonsdorffin esittämä taiteen teorioiden kolmijako. Sen mukaan taiteen teorioita voidaan jakaa essentialistisiin, kontekstualistisiin ja naturalistisiin lähestymistapoihin. Keskustelussa kehitysvammaisten taidetta määritellään erityisesti essentialistisille ja kontekstualistisille teorioille tyypillisillä tavoilla. Essentialismin tapa selittää taiteen pysyvää ydinolemusta ja kontekstualismin diskursiivinen ja kontekstisidonnainen lähtökohta voivat kuitenkin osoittaa rajallisuutensa, kun pyritään hahmottamaan koko taiteen ja taiteellisten ilmiöiden moninaista kenttää, johon myös kehitysvammaisten taide ja kehitysvammaiset taiteilijat voivat kuulua. Naturalistisia lähestymistapoja keskustelussa kehitysvammaisten taiteesta ei juuri esiinny, ja tutkielmassa pyritäänkin kehittämään keskustelua eteenpäin naturalistisen näkökulman kautta. Suhteessa essentialismiin ja kontekstualismiin sen vahvuutena voidaan nähdä kyllin laaja ja avoin taiteen määritelmä, joka mahdollistaa taiteen rajojen tilannekohtaisen ja spekulatiivisen tarkastelun. Naturalismi voi merkitä kehitysvammaisten taiteen ja taiteellisen toiminnan ymmärtämistä osana taiteellisia ja esteettisiä traditioita sekä myös sen erityispiirteiden huomioimista. Naturalistisen lähestymistavan taustalla on laajassa mielessä luonnontieteellinen ja –filosofinen maailmankuva.