Pro gradun tarkoituksena on selvittää oululaisten ja raahelaisten kauppa-alusten miehistön nuorimpien jäsenten merille lähtöä ja urakehitystä ensimmäisen viiden vuoden aikana. Työn tavoitteena on selvittää, minkä ikäisiä olivat nuoret merimiehet, millaiset sosiaaliset lähtökohdat heillä oli, miksi he pestautuivat, millaista elämä oli laivalla ja miten heidän uransa kehittyi jatkossa. Tarkastelu kohdistuu viiden vuoden jaksolle vuosina 1858-1863 ja mahdollisuuksien mukaan joidenkin miesten uraa on seurattu pidemmälti. Tutkimus edustaa kollektiivibiografista ja mikrohistoriallista tutkimusotetta. Tutkittavasta joukosta, 75 nuoresta miehestä, on luotu tietokantoja, joiden avulla selvitetään, mitkä olivat joukolle tyypillisiä piirteitä. Tarkastelu tapahtuu yksittäisen ihmisen ja jokapäiväisen elämän tasolla. Ilmiöille pyritään etsimään selityksiä yhteiskunnan suuremmista linjoista. Päälähteen muodostavat Oulun merimieshuoneen ottokatselmuskirjat ja Raahen merimieshuoneen pestauskirjat kyseisiltä vuosilta. Niiden lisäksi aineistona on käytetty muun muassa Raahen merimieshuoneen nimi- ja merkintäluetteloa, henkikirjoja ja kirkonkirjoja. Merille lähteneet pojat ja nuoret miehet olivat vielä puolikasvuisia, eikä heiltä odotettu aikuisen työpanosta. Kajuuttavahdit ja oppilaat olivat pääasiassa 12-16 -vuotiaita ja kokkien pääryhmän muodostavat 15-20 -vuotiaat. Ammattiin harjaantuminen aloitettiin yleensä viidentoista ikävuoden jälkeen, joten kokit edustavat esiteollisen yhteiskunnan tyypillistä joukkoa. Merille lähtöön vaikuttivat työntävät syyt, kuten elannon hankkimisen pakko, muutokset perheen kokoonpanossa ja köyhäinhoidolliset toimenpiteet. Vetäviä syitä olivat suvun perinteet, halu ansioihin, koulutukseen, yhteiskunnalliseen statukseen ja itsenäisyyteen vanhemmista. Kotoalähtö oli yleensä pitkä prosessi, jonka aikana välillä palattiin takaisin ja yhteydet kotiin säilyivät kiinteinä. Laivalla vallitsi voimakas hierarkia toisaalta päällystön ja miehistön, toisaalta miehistön vanhimpien ja nuorimpien jäsenten välillä. Hierarkiaa korostettiin yksisuuntaisella käskysuhteilla ja fyysisillä rangaistuksilla. Pojan sopeuduttua laivan hierarkiaan, hänet saatettiin initoida miehistöön kuuluvaksi. Pojat tulivat yhteiskunnan kaikista sosiaalisista kerroksista ja yhtä poikkeusta lukuunottamatta pysyivät isiensä säädyssä. Heidän uransa oli pitkälti polkuriippuvaista. Ylempien sosiaaliryhmien pojat pestautuivat kajuuttavahdeiksi ja oppilaiksi ja heillä oli mahdollisuus yletä merikoulun kautta päällystöön. Alempien sosiaaliryhmien pojat pestautuivat kokeiksi ja ylenivät miehistön joukossa. Viiden vuoden tarkastelujaksolla suurimmat yksittäiset ryhmät muodostavat pojat, jotka pestautuvat jungmanniksi asti eli purjehtivat muutamana vuonna ja ne, jotka karkasivat ulkomaille. Vain seitsemäsosasta pojista tuli pitkän linjan merimiehiä kotikaupunkiinsa ja seitsemäsosa eteni alipäällystöön tai päällystöön.