Pro gradu -tutkielmani käsittelee Venäjän valtionjohdon esittämiä väestöpoliittisia kannanottoja vuosina 2000-2010. Tutkimusaihe on relevantti ensinnäkin ajankohtaisuutensa vuoksi, sillä tutkimuksen kattamina vuosina julkisesti kannettu huoli väestön tilasta eli alhaisesta syntyvyydestä yhdistettynä korkeaan kuolleisuuteen on kärjistynyt. Tänä aikana toteutettiin laajoja väestöpoliittisia toimenpiteitä tilanteen parantamiseksi. Toiseksi aiheen relevanssi johtuu sen moniulotteisuudesta, sillä se herättää mm. perhettä, sukupuolta, seksuaalisuutta, kansantaloutta ja kansan tulevaisuutta koskevia kysymyksiä. Keskittymistä nimenomaan valtionjohdon puheisiin puoltaa yhtäältä se, että keskustelun esiintuojana valtionjohdon status on ohittamaton, toisaalta se, että väestöpoliittiset esitykset ovat yhteydessä konkreettisiin väestöpoliittisiin toimiin. Varsinainen tutkimusaineistoni koostuu Venäjän valtionjohdon julkisesti pitämistä vuosittaisista puheista ja kolmesta virallisesta pitkän aikavälin suunnitelmasta, joissa demografisen tilanteen käsittely on keskeisessä roolissa. Venäjän presidentin virallisilta internet-sivuilta hankittu aineisto on venäjänkielinen, ja olen kääntänyt sitä esittelevät tekstinäytteet suomen kielelle. Konkreettisena analyysimenetelmänä olen käyttänyt diskurssianalyysia, sillä se mahdollistaa niiden kielellisten mekanismien tarkastelun, joilla tietyt ilmiöt määritellään ongelmiksi ja joilla toiset ilmiöt tarjotaan ratkaisuehdotuksiksi näihin ongelmiin. Tulkintoja ohjaavana teoreettisena viitekehyksenä olen käyttänyt Michel Foucault’n valta-analytiikkaa, jossa huomio kiinnitetään moderneille yhteiskunnille ominaiseen vallan ja tiedon suhteeseen. Tällä tavoin käsitteellistetty valta ei ole luonteeltaan ainoastaan rajoittavaa tai tukahduttavaa, vaan lisäksi tuottavaa siinä mielessä, että se vaikuttaa sosiaalisesti hyväksyttyjen totuuksien muotoutumiseen sekä ohjaa väestön käyttäytymistä suotavaan suuntaan. Analyysini tuloksena olen nimennyt kolme diskurssia, jotka kukin ovat osa laajempaa väestöpoliittista diskurssia, ja jotka, eri tavoin määrittelevät Venäjän väestöpolitiikkaa. Ensimmäinen näistä on vakavan ongelman diskurssi, jossa kriisitietoisuuden luomisen ohella väestöllinen ilmiö pilkotaan osiin ja rationalisoidaan. Toisena nimeämässäni valtiontuen diskurssissa tarjotaan ratkaisuja määriteltyyn ongelmaan ja legitimoidaan valtionjohto niiden menestyksellisenä toteuttajana. Kolmannessa eli perhekeskeisyyden diskurssissa propagoidaan perinteisen ydinperhemallin puolesta. Lisäksi aineistossani on nähtävissä useita hallinnan keinoja, kuten normalisaatio, väestön oman intressin tuottaminen, turvallisuuden tekniikka sekä yksilöiden vastuullistaminen väestöllisen ongelman ratkaisijoiksi.