Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, kuinka poliittiset vaikutuspyrkimykset ilmenevät Manic Street Preachers -yhtyeen vuosien 1992-2001 singlejulkaisujen musiikissa eli sanoituksissa, sävellyksissä, esityksessä ja levytyksessä. Tarkoituksena on tarkastella myös, miten yhtye edustaa protestilaulugenreä ja kuinka yhtyeen poliittisuus on muuttunut kaupallisen menestymisen sekä ajallisen muutoksen myötä. Lähestyn politiikkaa ja siihen liittyvää valta-aspektia tässä tutkimuksessa vaikutusvallan näkökulmasta. Sanoituksissa ilmenevää vaikutusvaltaa erittelen Chaïm Perelmanin argumentaatiotekniikkojen jaottelun avulla. Sanoitusanalyysiin yhdistän analyysin musiikillisista korostuselementeistä, jotka saattavat vaikuttaa voimistavasti, heikentävästi tai uusia yhteyksiä luovasti sanoituksissa esitettyihin argumentteihin. Aineistoksi valitsin kuusi Manic Street Preachers -yhtyeen tuotannon eri vaiheiden singlejulkaisua vuosilta 1992–2001. Analysoin yhtyeen poliittista ilmaisua varhaisvuosien laulujen (1992-1994), läpimurtokauden hittilaulujen (1996-1998) ja vakiintuneen aseman tuotannon (2000-2001) kontekstissa.

Käyttämässäni metodissa käsittelen musiikkia kokonaisvaltaisesti analysoiden sanoitukset, sävellykset, esitykset ja levytykset. Käyttämässäni metodiikassa yhdistyvät musiikinlukutaito ja yhteiskuntatieteellinen tutkimusote. Metodi on yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa poikkeuksellinen ja uutuutensa vuoksi haastava. Musiikilliset tehokeinot ovat merkittävässä asemassa siinä, miten populaarimusiikissa esitetty sanoma ymmärretään, sillä poliittiset viestit koodataan musiikkikappaleisiin sekä sanallisesti että esteettisesti.

Tutkimuksen tulokset osoittavat Manic Street Preachers -yhtyeen poliittisen ilmaisun monipuolisuuden säilyneen kaupallistumisesta ja valtavirtaistumisesta huolimatta. Yhtye hyödyntää Perelmanin eri argumentaatiotekniikkoja sekä laajaa musiikillista ilmaisukavalkadia sekä politikoidessaan että politisoidessaan asioita. Musiikillisia keinoja hyödyntämällä Manic Street Preachers rakentaa sekä sanoitusten kanssa ristiriidassa olevia että sanoituksia tukevia uusia poliittisia merkityskerrostumia lauluihin. Ilmipoliittisesta ilmaisustaan huolimatta Manic Street Preachers ei sovi perinteisen protestilauluyhtyeen raameihin. Tutkimuksen tuloksista voidaan päätellä, että protestilaulun käsite vaatii uusintamista vastaamaan paremmin nykyajan poliittisia ja yhteiskunnallisia epäkohtia sekä populaarikulttuurin ilmaisumuotoja.