Näkymä etelään Kiinteistö Oy Merirastilaan (Heka) kuuluvien Harustie 2 asuinrakennusten suuntaan.
Näkymä etelään Kiinteistö Oy Merirastilaan (Heka) kuuluvien Harustie 2 asuinrakennusten suuntaan.
sisällön kuvaus: Osoitteessa Harustie 2, Halkaisijantie 3 sijaitsevat, Kiinteistö Oy Merirastilaan kuuluvat asuinkerrostalot ovat osa Helsingin kaupungin asunnot Oy:n (Heka) vuokra-asuntokohdetta nimeltä Halkaisijantie 2. Rakennukset on suunnitellut Arkkitehtitoimisto Helin & Siitonen, ja ne ovat muiden kiinteistöyhtiöön kuuluvien rakennusten (Halkaisijantie 2, Päiväkoti Rastila osoitteessa Halkaisijanpolku 1) tavoin valmistuneet vuonna 1991.
Harustien ja Halkaisijantien risteyksessä sijaitsevien kolme- ja neljäkerroksisten asuintalojen julkisivua rytmittävät muun muassa tasakattojen ja harjakattojen vuorottelu sekä poikkipäädyt. Harustien puoleisen rakennuksen katutasossa on kahvila, jonka terassi avautuu Halkaisijankadun puolelle.
Oikeassa reunassa, asuinrakennusten länsipuolella, näkyy osoitteessa Harustie 4 sijaitsevan Päiväkoti Katiskan kattorakenteita ja piha-aluetta sekä niitä reunustavaa Haruspuistoa. Vasemmassa yläreunassa pilkottaa Ison Kallahden puisto ja sen takana meri.
Meri-Rastilan läntisen osan asemakaava on vahvistettu 2022.
Itäosan asemakaavan muutos on valitusprosessissa kesällä 2023.
Asemakaavamuutokset mahdollistavat alueen uudistamisen ja useiden rakennusten purkamisen osana Meri-Rastilan kaupunkiuudistusta.
Aineistotyyppi |
---|
Valokuva |
Organisaatio |
Helsingin kaupunginmuseo |
Tunniste |
202215; G72218 |
Valmistus |
kuvausaika 12.08.2021 Materiaali: alkujaan digitaalinen, jpg Rotko, Lauri, valokuvaaja |
Aiheen paikka |
Suomi, Uusimaa, Helsinki, Meri-Rastila Helsinki, Halkaisijantie, Halkaisijantie 3, 5, Harustie 2, 4, Ison Kallahden puisto, Haruspuisto
Suomi, Uusimaa, Helsinki, Meri-Rastila Helsinki, Halkaisijantie, Halkaisijantie 3, 5, Harustie 2, 4, Ison Kallahden puisto, HaruspuistoHae aiheistaHae kaikista tiedoista |
Aiheet |
|
Luokitus |
363 kadut ja liikenne (luokitus)
367 puistot ja viheralueet (luokitus)
342 asumukset ja asunnot (luokitus)
347 liike- ja toimistorakennukset (luokitus)
|