Tutkimuksessa selvitetään miten nykymuotoinen johtajakoulutusvalintajärjestelmä vaikuttaa johtajakoulutukseen pakotettujen johtajien motivaation kautta heidän johtamiensa joukkotuotantojoukkojen toimintaan joukon omasta näkökulmasta. Tarkastelun keskiössä ovat motivaation ja tyytyväisyyden käsitteet, joiden vaikutusta johtajien käyttäytymiseen peilataan teorialähtöisesti. Teorian käytännön toteutumista arvioidaan saapumiserältä 2/14 yhdestä joukkoyksiköstä kerätyn pitkittäistarkasteluaineiston valossa. Tutkimus on kvantitatiivinen. Tutkimuksen keskeisimpiin kysymyksiin haetaan vastauksia aineiston korrelaatioanalyysillä.

Varusmiesjohtajakoulutukseen joudutaan joukkotuotantokiintiöistä johtuen käskemään saapumiserittäin sinne haluttomia varusmiehiä. Vastoin tahtoaan pidemmän palvelusajan tehtävään joutuminen voi sekä laskea henkilön palvelusmotivaatiota että aiheuttaa tyytymättömyyttä, jotka taasen voivat johtaa käyttäytymishäiriöihin. Käyttäytymishäiriöt puolestaan eivät voi olla heijastumatta johtajan johtaman joukon toimintaan. Teoreettisessa tarkastelussa analogia on ilmeinen, mutta käytäntö ei osoittaudu tässä tapauksessa yhtä suoraviivaiseksi.

Tutkimustulosten valossa johtajan alkuperäinen johtajakoulutushalukkuus korreloi lievästi johtajalle positiivisten käyttäytymispiirteiden kanssa. Erot eivät ole merkittäviä, mutta niiden suunta on selvä. Selkeimmät, tilastollisesti merkitsevät havainnot liittyvät johtajien tavoitettavuuteen, tehtävien valvonta-aktiivisuuteen sekä positiivisten rohkaisumenetelmien käyttöön. Nämä puolestaan heijastuvat joukon toimintaan erityisesti joukon toimintakyvyn, toimintavalmiuden sekä itseluottamuksen muodossa. Myös tilannetietoisuuden eteen työskentelyllä näyttää olevan yhteisvaikutusta paitsi jo mainitun joukon toimintakyvyn, myös joukon kokoonpanoon liittyvän tyytyväisyyden sekä johtajan ammattitaitoon liittyvän luottamuksen osalta.

Tutkimuksessa tarkastellaan myös johtajakoulutukseen haluttomuuden syitä sekä mahdollisia toimenpiteitä johtajakoulutuksen haluttavuuden edistämiseksi. Havaintojen mukaan pääosa haluttomuuden syistä ei liity palveluksen arkeen, vaan pikemminkin varusmiesten henkilökohtaisiin taustatekijöihin, asenteisiin sekä osittain tiedon puutteeseen. Ratkaisuna näihin voisi toimia aktiivinen ja ennakoiva tiedon sekä tuen tarjoaminen palveluksen alun shokin minimoimiseksi.