Kestävän kehityksen sisällyttäminen kaikkeen toimintaan on ajankohtaisempaa kuin koskaan ennen. YK:n vuonna 2015 julkaiseman Agenda 2030 kestävän kehityksen tavoitteiden soveltaminen etenee kansainvälisellä sekä kansallisella tasolla. Aika ilmaston keskilämpötilan nousun rajoittamiseen 1,5 celsiusasteen tasolle alkaa käymään asiantuntijoiden mukaan vähiin. Teollistumisen myötä syntynyt muotoilu on ala, joka on suurimman osan historiastaan perustunut materiaalien hyväksikäyttöön ja muokkaamiseen. Luonnonvarojen ehtyessä ihmiskunnalta edellytetään yhä radikaalimpia ja laajempia muutoksia raaka-aineiden kulutuksessa ja käytössä. Näin ollen muotoilulla on merkittävä rooli paremman tulevaisuuden muovaamisessa.

Tämän pro gradu -tutkimuksen tavoitteena on edesauttaa muotoilualan kehitystä kohti kestävämpää tulevaisuutta. Tässä tutkimuksessa keskitytään suomalaiseen muotoilukoulutukseen ja katsotaan, miten kestävä kehitys ilmenee siinä.Tutkimuskohteina oli pääasiallisesti muotoiluopettajat Aalto-yliopistosta sekä Metropolia Ammattikorkeakoulusta.. Ornamon selvityksen mukaan 42,4% ammattiaan harjoittavista muotoilijoista työskentelee pelkän alemman korkeakoulututkinnon pohjalta, minkä takia tutkimus rajattiin koskemaan tätä koulutustasoa. Monialaisia tutkimuksia yhdistäen muotoilua, pedagogiikkaa sekä kestävää kehitystä ei ole juurikaan tehty Suomessa.

Tutkimuksessa syvähaastateltiin muotoiluopettajia syksyllä 2018, minkä jälkeen aineistoa analysoitiin fenomenografisella tutkimusotteella sekä diskurssianalyysin avulla. Myös muotoiluopiskelijoille tehtiin pienimuotoinen kysely. Tämän tarkoituksena oli testata tutkimuksen kysymyksenasettelun validiutta.

Tutkimuksesta ilmenee, että muotoiluopettajien käsitykset kestävästä kehityksestä olivat tasoltaan ja laadultaan vaihtelevia. Kestävän kehityksen opetuksen koettiin jäävän usein pinnalliseksi sekä vaihtelevan kurssi- ja opettajakohtaisesti. Tarkasteltaessa, mitkä tekijät mahdollisesti vaikuttavat tähän asiantilaan, diskurssianalyysin avulla oli havaittavissa, että kysymys ei niinkään ollut siitä, mitä opetuksessa löytyi vaan siitä, mitä sieltä puuttui.

Muotoiluopettajien substanssiosaaminen oli korkealla tasolla ja suhtautuminen opiskelijoihin välittyi haastatteluista. Heidän ammatillinen narratiivinsa muotoilusta oli selkeä ja yhtenäinen, mutta kollektiivinen kestävän kehityksen narratiivi loisti poissaolollaan. Kestävän kehityksen puuttuva narratiivi nousee tutkimuksen merkittävimmäksi löydökseksi. On toivottavaa, että tämä pro gradu löydöksineen luo pohjaa tuleville keskusteluille kestävän kehityksen narratiivin syntymiseksi, joka tulee näkymään tulevaisuuden muotoiluopiskelijoiden koulutuksessa.