Opinnäytteeni koostuu taiteellisesta teoksesta 1:1:1:3 sekä siihen pohjautuvasta kirjallisesta osiosta, jossa tarkastelen työskentelyäni ja siihen liittyviä tavoitteita. Pääpainotukseni on taiteellisella työlläni.

Teos 1:1:1:3 toteutettiin yksityisasunnossa Helsingin Kalliossa, näyttely oli auki 2.3-6.3.2016. Teos syntyi William Shakespearen Romeo ja Julia-näytelmän parvekekohtauksen pukusuunnitteluksi. Utopistinen rakkaustarina muuttui dystooppiseksi nyky-yhteiskunnan kohtaamisen tai kohtaamattomuuden hetkeksi; katsoja/kokijan kosketus määräsi kummaksi niistä. Installaatio/performanssiin sisältyi kehollinen tila sekä iso hyytelötissi, joista pirstaleinen Julia rakentui. Hyytelötissin sisällä olleet kaksi turvakameraa ja kontaktimikrofoni tekivät katsoja/kokijasta osan teosta monitoroinnin ja kosketuksesta syntyneen, kaiuttimiin ajetun syntetisoidun äänen myötä. Teokseni on yhteiskunnan metafora. Se perustui ihmisen kohtaamisen ja medialäheisyyden tutkimiseen. Olin osa teosta ja tutkimustani olemalla läsnä tilassa. Sen tekeminen herätti kiinnostukseni pukusuunnittelijuuteni rajoja kohtaan, joita pyrin laajentamaan teokseni välityksellä.

Tutkin tunnetta pukuna, puvun kautta tapahtuvaan, niin sanottuun pukuajatteluun nojautuen (Hann, Pantouvaki). Lisäksi työtäni tukevat huomiot Linda Granforsin ja Aura Hakurin teemahaastattelun pohjalta. Sen rooli oli pieni, mutta tärkeä. Maurice Merleau-Ponty avasi filosofisen ajatteluni ja Louise Bourgeoisin taide antoi inspiraation ruumiin (keho ja mieli) visuaalisessa esillepanossa.

Kappaleessa 1 esittelen teokseni lyhyesti, muutamalla kuvalla havainnollistaen, kappale 2 avaa teokseni lähtökohtia Romeon ja Julian parvekekohtauksen lisäksi. Kappale 3 kertoo työskentelytavoistani ja kappale 4 avaa käyttämäni elementit juurta jaksaen. Kappaleessa 5 kerron teokseni paikkasidonnaisuudesta ja hahmottelen, mitä tila itsessään antoi sekä pyysi. Paneudun myös kokijan roolin tärkeyteen teokseni tilassa. Kappale 6 tarkastelee käsitteitä kehollinen tila ja tilallinen keho, sekä Julian ruumiin (keho ja mieli) näkyväksi tuomisen keinoja. Kappaleessa 7 pohdin työskentelytapojani pukusuunnittelijuuteni kautta. Laajennan näkökulmaani siitä mitä pukusuunnittelu on nykypäivänä sekä pohdin tekijyyttäni performanssien ja muun taiteellisen työskentelyni kautta. Viimeisessä kappaleessa summaan intuitiivisen työskentelyni tärkeyden ja jatkuvassa prosessissa olevan, filosofiaan tukeutuvan konseptiajatteluni.

Louise Bourgeoisin taide, Maurice Merleu-Pontyn filosofia ja Samuel Weberin ruumiin monikollisuuden käsitys hahmottivat pukusuunnittelijuuteni laajentamista. Päädyn kolmeen pukusuunnittelijuuden laajennukseen. Pukusuunnittelun metodeina voin käyttää myös näitä kolmea uudenlaista lähestymistapaa: 1) kokijan ulkomuodon muutoksen aikaansaaminen hyytelön ja kameran tuottamana. 2) tuotettu tunne joka näyttäytyy kokijassa kehollisena muutoksena eli immateriaalisena pukuna. 3) turvakameran aiheuttama kehollinen muutos kokijassa. Nämä havainnot tukevat ajatustani pukusuunnittelijuuden rajattomista mahdollisuuksista. Pukusuunnittelijan työtä voidaan ajatella myös ennen varsinaista pukusuunnittelua tapahtuvana esiintyjän ruumiin aktivoivana toimintana.