Työn tarkoituksena oli tutkia liikennemallien soveltuvuutta aikataulusuunnittelun apuvälineeksi, jotta Helsingin seudun liikenteen joukkoliikennesuunnitteluun saataisiin tehokkaampia työkaluja aikataulujen synkronointiin. Synkronointi on joukkoliikenteen aikataulusuunnittelun haastavin tehtävä, ja sitä parantamalla voidaan lyhentää matka-aikoja joukkoliikenteessä.

Tässä työssä tutkittiin, millaisia työkaluja ja menetelmiä aikataulujen suunnitteluun on käytettävissä. Näitä selvitettiin kirjallisuustutkimuksella sekä tekemällä kyselytutkimus eurooppalaisille joukkoliikenneviranomaisille. Pääpaino työssä oli liikennemallien tutkimuksella, joiden ominaisuuksia selvitettiin kirjallisuuden avulla sekä haastattelulla. Työn empiirisessä osuudessa sijoiteltiin kuusi erilaista joukkoliikennematkaa Emmen aikataulusijoittelualgoritmilla, ja vertailtiin saatuja tuloksia matka-aikakomponenteittain Reittioppaan antamiin tuloksiin. Lisäksi tarkasteltiin aikataulumuutosten, kysyntämuutosten, ajoaikojen sekä sallitun etuajan ja myöhästymisen vaikutuksia matka-aikasummaan ja sen komponentteihin testialueella Itä-Helsingissä. Mallitarkasteluissa käytettiin HSL:n HELMET-liikennemallia.

Työssä havaittiin, että aikataulusijoittelumallilla saatavat matka-ajat poikkesivat jonkin verran Reittioppaan antamista ajoista. Selkein ero suunniteltuihin aikatauluihin nähden havaittiin ajoajoissa, joita mallin havaittiin aliarvioivan. Tutkituilla matkoilla ajoaika muodosti suurimman osan kokonaismatka-ajasta, minkä vuoksi ajoajat vaikuttivat merkittävimmin kokonaismatka-aikojen eroihin. Ajoajat vaikuttivat myös mallin valitsemiin reittivaihtoehtoihin. Tämän vuoksi ajoajat on syytä koodata malliin tarkasti ennen aikataulusijoittelumallin laajempaa hyödyntämistä.

Aluetason testeissä havaittiin, että yksittäisten linjojen aikataulumuutokset muuttavat matka-aikasummaa. Mallin ajoaikoja käytettäessä matka-aikasummassa havaittiin myös vaihtelua, joka vaikutti vastaavan tutkittavien linjojen vuorovälejä ja metron liityntälinjalla 84 myös metron vuoroväliä. Suunniteltuja ajoaikoja käytettäessä matka-aikasumma kasvoi huomattavasti ajoaikojen pidentyessä, ja havaittiin siirtymää toisille linjoille, joiden ajoajat säilyivät ennallaan. Lähtöajan jouston kasvattamisen havaittiin pienentävän matka-aikasummaa, sillä matkustajat saattoivat minimoida matkavastusta valitsemalla nopeampia reittejä. Eri kysyntämallit muuttivat testeissä matka-aikasummaa melko vähän.

Aikataulusijoittelumalli sisältää matkan eri osavaiheet, ja näiden havaittiin testeissä käyttäytyvän loogisesti. Tämän perusteella liikennemallien käyttöä voisi kokeilla aikataulusuunnittelun apuvälineenä ja pyrkiä validoimaan näissä testeissä saadut tulokset myös todellisissa tilanteissa. Mikäli menetelmän toimivuus voidaan osoittaa myös käytännön tarkasteluissa, sitä voisi soveltaa etenkin monimutkaisemmissa järjestelmissä, missä on useita linjoja, joilla on useita vaihtopaikkoja.