Haku

Henkilö

Eero Eloranta

QR-koodi

Tiedosta vastaa

  • Kansallinen audiovisuaalinen instituutti
Finna-arvio

Näyttelijä

Eero Eloranta loi pitkän näyttelijäuran muun muassa Helsingissä ja Tampereella. Hän teki parikymmentä elokuvaroolia, joista merkittävimmät elokuvissa Roinilan talossa (1935) ja Yhteinen vaimomme (1956). Eloranta esiintyi myös televisiotuotannoissa 1965-76.


Eero Eloranta syntyi 1906 Helsingissä rautatieläinen Josef Elorannan perheeseen. Käytyään Suomen Näyttämöopiston 1925-26 hän työskenteli muun muassa Jyväskylän, Viipurin, Helsingin, Porin ja Tampereen teattereissa sekä esiintyi 32 kesän aikana Pyynikin kesäteatterissa yhteensä 2100 kertaa. Huomattavia näyttämörooleja olivat mm. Daniel Hjort sekä Jori näytelmässä Hiiriä ja ihmisiä.

Eloranta teki parikymmentä elokuvaroolia 1933-72. Vuonna 1933 hän esiintyi sivuosissa elokuvissa Pikku myyjätär, Meidän poikamme merellä ja Voi meitä! Anoppi tulee. Elorannan merkittävimpiä roolisuorituksia valkokankaalla oli Roinilan Eero Minna Canthin näytelmään perustuvassa filmatisoinnissa Roinilan talossa (1935). Hän näytteli Laila Rihteen kanssa rakastavaista paria. Ilta-Sanomien nimimerkki S-ö:n mukaan nuorten kesäistä lemmensatua katseli mielellään. Elokuvassa Seikkailu jalkamatkalla (1936) Eloranta on kiipeliin joutuva ylioppilas Erkki Airio, draamassa Pohjalaisia (1936) lukemisesta innostunut Heikki Hanka ja Mika Waltari -filmatisoinnissa Kuriton sukupolvi (1937) nuori Masa.

Jatkosodan aikaan sijoittuvassa Möttös-hupailussa "Niin se on, poijaat!" (1942) hänet nähdään runoilija Voitto Päivänkilona, joka on heikon vatsansa takia asepalveluksesta vapautuva mammanpoika. Esiinnyttyään kenttäsairaalassa miekkonen päättää ryhtyä sotilaaksi. Draamassa Uuteen elämään (1942) roolina on konttoristi Penttinen ja rintamaelokuvassa Tyttö astuu elämään (1943) sotaan lähtevä Veli Arho. Arijoutsin näytelmään perustuvassa komediassa Yhteinen vaimomme (1956) Elorannalla on toinen miespääosa kansanhuollon toimistopäällikkö Jalmari Nevamaana. Viimeiseksi elokuvarooliksi jäi torppari Santeri elokuvassa Pohjantähti (1972). Eloranta esiintyi radiossa ja näytteli televisiotuotannoissa 1965-76.


Sisko Rytkönen



Kirjallisuutta

Kotimaisia näyttämötaiteilijoita sanoin ja kuvin. Viipuri: Kustannusliike Opas 1930, 51-52.

Teatterin maailma. Maamme teatterit ja niiden taiteilijat. Toim. Verneri Veistäjä. Helsinki: Tammi 1950, 150.

Suomen teatterit ja teatterintekijät. Toimituskunta Timo Martin, Pertti Niemi ja Ilona Tainio. Helsinki: Tammi 1974, 211.

Suomen kansallisfilmografia 1. Helsinki: Edita 1996.

Suomen kansallisfilmografia 2. Helsinki: Painatuskeskus 1995.

Suomen kansallisfilmografia 3. Helsinki: Painatuskeskus 1993.

Suomen kansallisfilmografia 4. Helsinki: Edita 1998.

Suomen kansallisfilmografia 5. Helsinki: Valton painatuskeskus 1989.

Suomen kansallisfilmografia 8. Helsinki: Edita 1999.

http://www.historia.tampere.fi/pyynikki/teatteri.htm. Linkki tarkastettu 24.11.2013

Tallennettuna: