Näyttelijä

Suomen Kansallisteatterissa 1967–2009 merkittävän näyttämöuran luonut Pekka Autiovuori on esittänyt vuodesta 1966 parisenkymmentä filmiroolia, joista tunnetuimpiin kuuluvat menestyselokuvien Käpy selän alla (1966) Timppa ja Täällä Pohjantähden alla (1968) Oskari ”Osku” Kivivuori. Miespääosa-Jussin hän sai esikoisroolistaan poikaystävä Pekkana episodielokuvassa Tunteita (1966). Koomikonlahjoistaan Pekka Autiovuori tuli tutuksi näyteltyään hysteeristä osastopäällikkö Putkosta tv-sarjassa Sämpy (1974–76, 1979). Hän on esittänyt lukemattomia äänirooleja kuten ilkeää Monnia piirroselokuvassa Pekka Töpöhäntä (1981) ja ministeriön erikoisosaston koheltavaa Richard Lammia kuunnelmasarjassa Knalli ja sateenvarjo (1979–2008).


Pekka Kullervo Autiovuori syntyi 1946 Riihimäellä kirjaltaja Kullervo Autiovuoren ja kirjansitoja Elma Niemisen perheeseen. Hän loisti pienestä pitäen kanssaihmistensä matkimisessa ja koulunäytelmissä. Riihimäen Teatteriin 11-vuotiaana lapsinäyttelijäksi valittu Pekka Autiovuori esitti teini-ikään tultuaan jo vanhoja ukkojakin. Suomen Teatterikouluun hän pääsi 1964.

Pekka Autiovuoren läpimurto elokuvanäyttelijänä tapahtui jo teatterikouluaikana, kun hän sai 20-vuotiaana kaikkien aikojen nuorimpana parhaan miespääosan Jussi-palkinnon poikaystävä Pekan roolistaan neljän nuoren ohjaajan tekemässä episodielokuvassa Tunteita (1966). Käpy selän alla -elokuvan (1966) toiseen miespääosaan Mikko Niskanen valitsi Pekka Autiovuoren yhden koekuvauksen perusteella. ”Suurin osa repliikeistäni oli itse kehittelemiäni. Tein muillekin, mutta eniten itselleni, koska roolini oli kaikkein pienin, ja Mikko halusi laajentaa sitä niin, että siitä tulisi juuri tasapainoisemmin kahden parin draama”, Pekka Autiovuori kertoi Sakari Toiviaisen Mikko Niskasta käsittelevässä elämäkertateoksessa. Hänen ideoimansa oli myös esittämänsä Timpan kuuluisa elokuvan loppurepliikki: ”Nuoruus on kuulemma elämän parasta aikaa – mitenkähän helvetin vaikeata sitä on vanhana?”

Käpy selän alla (1966) teki Pekka Autiovuoresta kysytyn elokuvanäyttelijän, joka nähtiin mm. Mikko Niskasen ohjaamassa draamassa Lapualaismorsian (1967) teekkari Alpon osassa. Valmistuttuaan näyttelijäksi 1967 hän sai kiinnityksen Suomen Kansallisteatteriin. ”Minä olen teatterinäyttelijä, kumminkin. Kävyn tekeminen oli hieno juttu, mutta ei elokuvaa jaksaisi tehdä jatkuvasti. (- -) Minusta täällä saisi vähitellen tehdä jonkun tuollaisen kreisin jutun, jossa olisi mukana mielikuvitusta – ei nyt ihan James Bondia, mutta siihen suuntaan. Täällä otetaan aiheet niin hirveän vakavasti ja tosikkomaisesti”, tuumaili 21-vuotias Pekka Autiovuori Uuden maailman tekemässä haastattelussa 1967.

Teatterissa hyvin työllistynyt Pekka Autiovuori joutui ajanpuutteen takia kieltäytymään monista tarjotuista elokuvarooleista. Hän esiintyi valkokankaalla vuodesta 1967 lähinnä sivuosissa, joista huomattavimpia on suruton Oskari ”Osku” Kivivuori Edvin Laineen ohjaamassa elokuvassa Täällä Pohjantähden alla (1968). Niin ikään Edvin Laineen ohjaamassa Päätalo-filmatisoinnissa Viimeinen savotta (1977) Pekka Autiovuori näytteli lentojätkä Hosumapaloa. Pienissä sivuosissa hänet nähtiin monissa Uuno Turhapuro -elokuvissa. Pääosaa, tohelosta nuoremmasta toimittajasta päätoimittajaksi edennyttä Paavo Suikkoa Pekka Autiovuori esitti Visa Mäkisen ohjaamassa komediassa Kaikenlaisia karkulaisia (1981).

Suomen Kansallisteatterissa merkittävän näyttämöuran 1967–2009 luonut Pekka Autiovuori teki arvostettuja roolisuorituksia erityisesti kellotarkkaa komediallista älyä ja nokkeluutta vaativissa Molière-komedioissa. ”Oikeastaan ilman rytmitajua ei tule hyvää näyttelijää. Rytmitajua on oltava repliikkien sanomisessa ja näyttämöllä liikkumisessa. Minulla on hyvä rytmikorva, mutta laulaa en osaa ollenkaan”, hän paljasti Uuden maailman julkaisemassa haastattelussa 1967. Ida Aalberg -palkinnon Pekka Autiovuori sai 1997. ”Hänen skaalansa ulottuu klovnin taituruudesta viiltävän ironisiin ja kylmiin sävyihin, kovasta voimasta koskettaviin nyansseihin”, muotoili palkinnon myöntänyt lautakunta.

Ääninäyttelijäksi kollegansa Matti Raninin houkuttelemana ryhtynyt Pekka Autiovuori kuuluu Suomen työllistetyimpiin dubbaajiin. Mieluisimpana ääniroolinaan piirroshahmoista hän pitää Pekka Töpöhännän(1981) Monnia, koska se ja koko elokuva on esittäjänsä mielestä mainiosti puhuttu ja piirretty. Disneyn hahmoista Pekka Autiovuori on dubannut muun muassa Roope Ankkaa niin elokuvissa kuin tv-sarjoissa ja herra Perunapäätä Toy Story -animaatioelokuvissa (1995–2009). Keskeisiin ääninäyttelijöihin Pekka Autiovuori kuului televisiossa esimerkiksi 1990-luvun alkupuolella esitetyssä piirrossarjassa Alfred J. Kwak ja suomalaisessa animaatiosarjassa Apinatasavalta (2012, Yle). Hänen tunnetuimpiin radiorooleihinsa lukeutuvat ministeriön erikoisosaston koheltava virkamies Richard Lamm huippusuositussa kuunnelmasarjassa Knalli ja sateenvarjo (1979–2008) ja Arthur Dent tieteisparodiassa Linnunradan käsikirja liftareille (1984–85).

Pekka Autiovuori on näytellyt vuodesta 1965 useita televisiorooleja, joista huomattavimpiin kuuluu mm. miespääosa Veijo meren romaaniin pohjautuvassa tv-elokuvassa Irralliset eli Anna ja Vasili (1968, Yle; ohjaus Veli-Matti Saikkonen). Koomikonlahjoistaan hän on tullut tunnetuksi näyteltyään hysteeristä osastopäällikkö Putkosta suositussa tv-sarjassa Sämpy (1974–76, 1979, MTV). Veli-Pekka Hännisen käsikirjoittamassa, osittain tositapahtumiin pohjautuvassa tv-elokuvassa Joulukuusivarkaat (2009, Yle; ohjaus Heikki Kujanpää, tuotanto Säihky Oy) Pekka Autiovuori teki Veikon pääosassa yhden koskettavimmista roolisuorituksistaan pahoin velkaantuneena siirtokarjalaisena, joka yrittää epätoivoisesti pelastaa rintamamiestalonsa joutumasta häikäilemättömän pankinjohtajan haltuun. Television puolella hän on esiintynyt myös monissa mainoksissa.

Pekka Autiovuori meni naimisiin 1987 näyttelijä Marjukka Halttusen kanssa. Jäätyään eläkkeelle 2009 hän on harrastanut puolisonsa kanssa ruuanlaittoa ja matkustelua. ”Lisäksi katsomme nauhalta valtavasti kaikkia elokuvia, jotka jäivät näkemättä kun olimme työelämässä. Eihän silloin jaksanut mitään”, Pekka Autiovuori kertoi Iltalehdelle antamassaan haastattelussa 2016.


Sisko Rytkönen
28.4.2021



Kirjallisuutta ja lähteitä

Kuka kukin on 2009. Toim. Risto Rantala. Helsinki: Otava 2008, 94-95.

Jukka Annala: Toopelivisio. Helsinki: Teos 2006, 79-81.

Peter von Bagh: Suomalaisen elokuvan uusi kultainen kirja . Helsinki: Otava 2005, 567.

Elina Simonen: Teatterin suorasuu, Marjukka Halttunen. Helsinki: Otava 2010, 133-142.

Suomen kansallisfilmografia 7.. Helsinki: Edita Publishing Oy 2002, 377-382.

Pekka Autiovuoren haastattelu 4.9.1997 teoksessa Sakari Toiviainen: Tuska ja hurmio – Mikko Niskanen ja hänen elokuvansa. Helsinki: SKS 1999, 104.

Aila Seppälä: ”Olimme salarakkaat”. Iltalehti 20.6.2016, 24-25.

Mikko Husa: ”Terve, pitkästä aikaa”. Satakunnan Kansan Virta-viikkoliite 51/2009.

”Pekka Autiovuori sai Ida Aalberg -palkinnon”. Ilta-Sanomat 25.11.1997.

Ulla Käkönen: ”Mistä P. Autiovuori tulee?”. Uusi maailma 6/1967, 77-78.

https://areena.yle.fi/1-3112761/26.5.2016, Arkistovieraana Pekka Autiovuori. [Linkki tarkastettu 26.4.2021]

https://www.imdb.com/name/nm0042613/Pekka Autiovuori. [Linkki tarkastettu 26.4.2021]