Näyttelijä, yliperämies

Erkki Viljos näytteli 1940–60-luvulla puolentoistakymmenessä elokuvassa, pääosia mm. elokuvissa Soita minulle, Helena! (1948), Ratavartijan kaunis Inkeri (1950), … ja Helena soittaa (1951) ja Siltalan pehtoori (1953).


Viljo Siltanen syntyi 1920 Tampereella. Pieksämäellä Siltanen toimi taksinkuljettajana. Vapaa-aikoinaan hän näytteli Pieksämäen Näyttämöllä ”saaden varsinkin naispuolisen yleisön suosion osakseen”. Hänen ensimmäinen teatteriosansa oli haitaria soittava Kalle Anussa ja Mikossa (vuoden 1940 elokuvaversiossa Kallea esitti Hannes Häyrinen).

Siltanen oli lähettänyt valokuvansa Adams Filmiin ohjaaja-tuotantopäällikkö Hannu Lemiselle, joka kirjeitse pyysi Siltasta käymään esittäytymässä. Aluksi ongelmana oli Siltasen nopea puhetapa, ja Leminen tekikin paljon työtä kouliessaan tämän puhetekniikkaa. Siltanen saikin Jari Junkkerin keskeisen roolin Hannu Lemisen ohjaamassa ja Adams Filmin tuottamassa elokuvassa Soita minulle, Helena! (1948). Samaa henkilöä hän näytteli myös Lasse Pöystin ohjaamassa, mutta nyt Fennada-Filmin tuottamassa elokuvassa … ja Helena soittaa (1951).

Suomessakin elokuvayhtiöt etsivät aikoinaan uusia kasvoja, ja niinpä pitkä, suoraryhtinen, miehekäs ja tummasilmäinen ja -tukkainen Viljo Siltanen – sittemmin taiteilijanimellä Erkki Viljos – sai heti suuren roolin. Sananmukaisesti johtava miesnäyttelijä (engl. leading man) 50-luvun kotimaisessa elokuvassa oli Tauno Palo, jolla oli parikymmentä pääosaa, joista monet ns. ensirakastajan osia. Toiseksi eniten rooleja – puolentoistakymmentä – oli Esa Pakarisella, tietystikin Pekka Puupäänä. Kymmenkunta pääosaa oli niinkin vastakkaisilla tyypeillä kuin Tapio Rautavaara ja Jussi Jurkka.

Lehtihaastattelun mukaan Siltanen toimi taksimiehenä elokuvia tehdessään. Myöhemmin hänellä oli Helsingissä autokorjaamo Haagan Auto Oy. Merillä Siltanen oli aloittaen messipojasta päätyen yliperämieheksi (tutkinto 1965). Lehtihaastattelussa Siltanen kertoi nuorena miehenä olleensa kuusi vuotta merillä.

Helena-elokuvien välillä Erkki Viljos näytteli miespääosaa veturinkuljettaja Ilmari Perttulaa Hannu Lemisen elokuvassa Ratavartijan kaunis Inkeri (1950). Ratavartija Iikka Junkkaria esitti Eino Kaipainen ja hänen nuorta puolisoaan Inkeriä Helena Kara. Eroottisesti väreilevässä elokuvassa muotoutuu jännitteinen kolmiodraama (ja lopulta tragedia) Inkerin, Ilmarin ja Iikan kesken. Juna ja rautatie ovat veturimiesten dynaaminen toimintaympäristö, kun taas ratavartija pysyy lähes paikallaan. Rautateiden ammattihierarkiassa ratavartija oli ratamestarin alainen henkilö, joka valvoi rautateiden kuntoa rataosuudellaan. Elokuvassa ei ratamestaria ole.

Viljos näytteli veturinkuljettajaa niin aidosti, että hänen sanottiin jopa olevan ammatiltaan veturimies. Tosiasiassa hän oli kevään 1950 mittaan ollut mukana veturissa Pieksämäen ja Mikkelin välillä ja saanut tuntumaa ohjaukseenkin. Suomen kansallisfilmografiassa (osa 4, s. 292) sanotaan, että ennen elokuvauraansa Viljos olisi ollut veturinlämmittäjänä.

Eino Kaipaisen uralla Ratavartijan kaunis Inkeri on samantyyppinen kuin Toivo Särkän ohjaama Juha (1956), jossa nimihenkilö Juha on naimisissa nuoren Marjan (Elina Pohjanpää) kanssa. Avioliitto rikkoutuu lipevän kulkukauppiaan Shemeikan houkutuksiin.

Kiinnostavaa on, että jo elokuvan nimessä luonnehditaan naispäähenkilöä kauniiksi (myös jo alkuperäisromaanissa), samoin kuin mm. elokuvissa Kaivopuiston kaunis Regina (1941), Katarina kaunis leski (1950) ja Nukkekauppias ja kaunis Lilith (1955).

Suomi-Filmissä Valentin Vaala uudisti 1953 Siltalan pehtoori -elokuvan, josta Risto Orko oli 1934 ohjannut klassisen, suurmenestykseksi osoittautuneen ensimmäisen version. Orkon elokuvassa kartanonomistajaa näytteli Hanna Taini ja pehtooria Jalmari Rinne, Vaalan versiossa vastaavia rooleja esittivät Helena Vinkka ja Erkki Viljos.

Niin kuin niin monesti, tätäkin toiskertaista filmatisointia pidettiin huonompana kuin ensimmäistä. Vasta myöhemmin Vaalan elokuvaa on alettu arvostaa. Ratavartijan kaunista Inkeriä arvioidessaan aikalaiskriitikko sanoi Erkki Viljoksen kehittyneen ilahduttavasti varsinkin replikoinnissa, mutta Siltalan pehtoorissa kriitikko kaipasi Viljokselta parempaa replikointia.

Erkki Viljos näytteli myös toisen klassikon uudessa filmatisoinnissa, nimittäin Aarnea Hella Wuolijoen näytelmään perustuvassa Niskavuoren naisissa (1958). Vanhaa emäntää esitti Emma Väänänen ja uutta kansakoulunopettajaa Teija Sopanen. Niin ikään Vaalan 20 vuotta aikaisemmin ohjaamassa versiossa vanhaa emäntää esitti Olga Tainio, kansakoulunopettajaa Sirkka Sari ja Aarnea Tauno Palo. Myös tämän uudennoksen arvo on vuosikymmenten mittaan noussut.

Agronomia Erkki Viljos näytteli paitsi Siltalan pehtoorissa myös elokuvassa Lähellä syntiä (1955). Nimismiehenä Viljos oli elokuvissa Villin Pohjolan kulta (1963) ja Totuus on armoton (1963). Komeaa ammattiskaalaa täydentävät vielä tuomari (Herrojen Eeva, 1954), arkkitehti (Minä ja mieheni morsian, 1955) ja johtaja Vaarallista vapautta, 1962).

Elokuvassa Kertokaa se hänelle… (1961) sairaalan illanvietossa Mauno Kataja (Mauno Kuusisto) esittää laulun Kertokaa se hänelle…. Paikalla on Katajaa hoitanut lääkäri (Erkki Viljos), joka on myös pianisti ja säestää Katajaa. Säestäjä näkyy neljässä kohtauksessa: kahdessa hän on lähikuvassa pianon ääressä ja kahdessa kohtauksessa hänet on kuvattu salin perältä. Yleensä rooleissaan varsin vakavailmeinen Viljos myhäilee säestäessään.

Reipas ja reilu Erkki Viljos esitti siis nimismiestä Aarne Tarkaksen Villin Pohjolan kulta -elokuvassa. Mutta niin ikään Tarkaksen elokuvassa Villin Pohjolan salattu laakso (1963) hän on lain toisella puolella: hän esittää konnajoukkion johtajaa Markusta.

Erkki Viljos esiintyi tiettävästi vain yhdessä tv-näytelmässä, Laivasto tulee (1960, Mainos-TV). Jukka Sipilän kanssa hän ohjasi tv-elokuvan Kalle Aaltosen morsian (1961, Suomen Televisio).

Vuosina 1954–57 Erkki Viljos oli naimisissa näyttelijä Toini Vartiaisen (1923–90) kanssa. Ehkä kysymyksessä oli työpaikkaromanssi, sillä Erkki Viljos ja Toini Vartiainen näyttelivät molemmat Siltalan pehtoorissa (1953). Erkki Viljos kuoli 81-vuotiaana 2001 Helsingissä. Kuolinilmoituksessa on paitsi virallinen nimi Viljo Valdemar Siltanen myös taiteilijanimi Erkki Viljos.


Kalevi Koukkunen
28.5.2017



Kirjallisuutta ja lähteitä

Suomen kansallisfilmografia 4. Helsinki: VAPK-kustannus 1992.

Suomen kansallisfilmografia 5. Helsinki: Valtion painatuskeskus 1989.

Suomen kansallisfilmografia 6. Helsinki: VAPK-kustannus 1991.

Suomen kansallisfilmografia 7. Helsinki: Edita 1998.

Suomen Laivanpäällystöliiton jäsenmatrikkeli. Helsinki: Suomen Laivanpäällystöliitto 1993.

Uusitalo, Kari: ”Kotimaiset elämäkerrat”. Teoksessa Olli Tuomola ym. (toim.) Elokuvakirja (Mitä missä milloin -sarja). Helsinki: Otava 1972, 582.

[Anonyymi:] ”Lähtevät valkeat laivat…” Kiertohaastattelu: ”Jos Rouva Fortuna yllättäen antaisi Teille rajattomasti rahaa ja rajattomasti aikaa, mihin lähtisitte?” Toistaiseksi tunnistamaton aikakauslehti.

[Nimimerkki] J. K–to: ”Verstas ja valkokangas eli vaihtelu virkistää [Erkki] Viljosta”. Toistaiseksi tunnistamaton aikakauslehti.

[Nimierkki] S–u: ”’Siltalan pehtoori’ – Viljo Siltanen”. Toistaiseksi tunnistamaton aikakauslehti.

[Nimimerkki] Val.: ”Romantiikkaa rautateillä”. Todennäköisesti Elokuva-Aitta.

Kati Siltanen (Viljo Siltasen ja Toini Vartiaisen tytär): Erkki Viljokseen liittyviä aikakauslehtiartikkeleita 19.4.2016, Kalevi Koukkunen.

Viljo Valdemar Siltanen (Näyttelijä Erkki Viljos). Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 9.1.2002.

Juha Seitajärven sähköposti 17.5.2017, Kalevi Koukkunen.

Juha Seitajärven puhelinviesti 28.5.2017, Kalevi Koukkunen.