Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisiksi lakossa olevien lentoemäntien julkiset identiteetit muodostuivat Helsingin Sanomien, Iltalehden, Talouselämän ja Uutispäivä Demarin printtilehdissä  1.11. –28.12.2010. Julkiset identiteetit muodostuvat osana diskursseja, joissa tiivistyy yksi tapa nähdä asia, antaa sille merkitys. Yhteiskunnallisesta merkityksenantovallasta käydään kamppailua julkisuudessa. Finnairin matkustamohenkilökunnan lakon julkisissa diskursseissa rakennetaan merkityksiä myös neuvottelu- ja sopimusjärjestelmästä.

Työmarkkinoiden neuvottelu- ja sopimusjärjestelmässä osapuolten vallan lähde on mikrotasolla yksittäisissä työntekijöissä ja yrityksissä, mikä korostuu lakon kaltaisissa kriisitilanteissa.  Finnairin matkustamohenkilökunnan lakossa Finnair oli paitsi Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistyksen neuvottelukumppani myös lakossa olevien lentoemäntien työnantaja.  Osa median valtaa on, että se säätelee, ketkä pääsevät julkisuuteen esittämään määrittelyjään. Tutkimusaineiston sisällönanalyysi osoitti, että eri toimijoista useimmin ääneen pääsi Finnair ja lakossa oleva lentoemäntä vain kerran.

Tässä tutkimuksessa on eritelty diskurssianalyysiä käyttäen lakon aikana esiintyneitä diskursseja teemoittaen ne lakon aiheisiin, vaikutuksiin ja osapuoliin sekä sopimisen järjestelmään. Diskurssit nimetään sen mukaan, mitä ne pitävät varsinaisena ongelmana. Teemoittain hallitsevat diskurssit olivat Finnairin kilpailukyky, matkustajan pettymykset, SLSY:n petollisuus sekä järjestelmän käytön hienosäätö.

Tutkimuksessa analysoidaan, miten matkustamohenkilökunnan lakon diskurssit kytkeytyvät uusliberaaliin kilpailukyky- ja sopimisyhteiskuntadiskursseihin ja miten diskurssit horjuttavat tai vahvistavat neuvottelu- ja sopimusjärjestelmää. Globalisaation myötä noussut uusliberaali kilpailukykydiskurssi merkityksellistää nykyistä neuvottelu- ja sopimusjärjestelmää nostamalla työnantajan intressin yleiseksi intressiksi. Tämä on vastoin järjestelmän peruslähtökohtaa molempien osapuolien yhtäläisistä erityisintresseistä. Tämän peruslähtökohdan sopimusyhteiskuntadiskurssi taas merkityksellistää kilpailukykytekijäksi.  Aineiston hallitsevista diskursseista kolme kytkeytyy uusliberaalin kilpailukykydiskurssiin, järjestelmän käytön hienosäätö taas on sopimusyhteiskuntadiskurssin ydintä.  Lehdissä nämä neljä hallitsevaa diskurssia esiintyivät kuitenkin rinta rinnan. Mediadiskurssien omistajien, toimitusten, positio lähtikin usein sopimusyhteiskunnasta, mutta määritteli sitä uudelleen uusliberalistisen kilpailukykydiskurssin lähtökohdista.

Diskurssit asettuvat makro-, mikro- ja mesotasoille. Mesotasolla luodaan makrotasoa konkreettisimpia käsityksiä ja mielikuvia. Esimerkiksi matkustamohenkilökunnan lakon valtataisteluksi rakentavat diskurssit luovat mesotason käsityksiä, jotka ovat omiaan horjuttamaan koko järjestelmää. Uusliberaaliin kilpailukykydiskurssiin yhtyvissä diskursseissa lakossa olevien lentoemäntien julkiseksi identiteetiksi muodostui uhan, tuhon ja pettymysten aiheuttajan, epärehellisen ja epäilyttävän, tilannetta ymmärtämättömän sekä kollektiivin hyväksikäytetyn jäsenen identiteetti. Sopimusyhteiskuntadiskursseissa julkinen identiteetti taas tiivistyi normaalisti itseään puolustavan identiteetiksi.  Tutkimuksessa tarkastellaan myös, miten lehdet eroavat toisistaan.

Asiasanat: lakko, diskurssianalyysi, julkinen identiteetti, sopimusyhteiskunta, kilpailukyky-yhteiskunta, neuvottelujärjestelmä, media