Tässä tutkielmassa selvitän, miten Yleisradion Yhdysvaltain-kirjeenvaihtajatoiminta sai alkunsa ja miten se kehittyi vuosina 1964–1970. Tartuin aiheeseen, sillä Yhdysvaltain-kirjeenvaihtajia ei ole tutkittu aikaisemmin historiatieteen näkökulmasta. Aiheen pohjatutkimukselle on siis erityistä tarvetta.

Tutkin ensimmäisten Yhdysvaltain-kirjeenvaihtajien työn tuloksia suhteessa Neuvostoliiton-kirjeenvaihtajien toimintaan. Tavoitteenani on selvittää, annettiinko Yhdysvaltain- ja Neuvostoliiton-kirjeenvaihtajien toimittamille reportaaseille tasapuolisesti tilaa Yleisradion uutis- ja ajankohtaisohjelmistossa. Tutkimuskysymyksellä on yleistä merkittävyyttä, sillä aiemman tutkimuksen perusteella Yleisradion 1960-luvun ohjelmapolitiikka oli sangen neuvostoystävällistä, jopa suomettunutta. Aikaisemmin on myös osoitettu, että neuvostomielisyys näkyi Yleisradion kirjeenvaihtajaverkoston toiminnassa.

Selvitän myös, miten Yhdysvaltain-kirjeenvaihtajien työ nivoutui osaksi Eino S. Revon pääjohtajakauden (1965–1969) aikaista informatiivista ohjelmapolitiikkaa. Tutkimuskysymyksiin vastatakseni otan selvää, missä määrin ja millaisista aiheista Yhdysvaltain-kirjeenvaihtajat raportoivat verrattuna Neuvostoliiton-kirjeenvaihtajiin. Tutkimustulosten perusteella on myös mahdollista tehdä päätelmiä siitä, millainen kuva Yhdysvalloista välittyi maassa asuneiden kirjeenvaihtajien toimittamien katsausten perusteella.

Tutkimusaineistoni koostuu alkuperäislähteistä ja tutkimuskirjallisuudesta. Alkuperäislähteistöni on kolmijakoinen ja se muodostuu Päivän peili -radio-ohjelman lähetyslistoista, Yleisradiota koskevasta muusta arkistomateriaalista sekä aikalaiskirjallisuudesta ja lehtiartikkeleista. Laajin ja tämän tutkimuksen kannalta keskeisin lähderyhmä ovat Päivän peilin lähetyslistat, joiden pohjalta tutkin kirjeenvaihtajakatsausten määrää, aihepiirejä ja osittaisia sisältöjä. Sisällytin tutkimukseen jokaisen lähetyslistan ajalta 1.1.1964–31.12.1970, ja koska ohjelma lähetettiin nimensä mukaisesti päivittäin, kertyi listoja yhteensä noin 2 550 kappaletta. Käyttämäni tutkimusmenetelmät ovat lähdekritiikkiin perustuvat historiallis-kvantitatiivinen (tilastollinen) ja historiallis-kvalitatiivinen (sisällöllinen) metodi sekä vertaileva tutkimustapa.

Eino S. Revon aikainen Yleisradio herätti runsaasti kohua ja paheksuntaa. Juuri ilmestyneessä teoksessa Reporadio. Yleisradion vaaran vuodet 1965–1972 tutkija Jarmo Viljakainen toteaa, että reporadio lähetti paljon asiattomia ja poliittisesti yksipuolisia ohjelmia, joissa niin kutsutun informatiivisen ohjelmapolitiikan nimissä noudatettiin huonoa lehtimiestapaa ja syyllistyttiin lukuisiin yksilöiden ja yhteisöjen loukkauksiin. Viljakaisen mukaan Yleisradiossa elettiin Revon aikana vaaran vuosia. Hänen argumentoi, että yhtiö oli tällöin diktatuuriin pyrkivien vasemmistoradikaalien hallussa, joiden tavoitteena oli saada Yleisradio entistä lähemmäksi kommunistista Neuvostoliittoa.

Vaikka reporadion ohjelmat olivat kaikessa repivyydessään punainen vaate porvarillisille piireille, ei Eino S. Revon pääjohtajakauden ansioita sovi vähätellä. Oman uutistoiminnan aloittamista ja kirjeenvaihtajaverkoston pystyttämistä voidaan pitää merkittävinä saavutuksina, sillä ne avasivat ”suomalaisen tiedonvälityksen umpion”. Tämä tutkimus osoittaa, ettei uusvasemmistolaisen radikalismin leimaa sovi painaa yhtiön kaikkeen toimintaan reporadion aikakaudella. Televisio- ja radio-ohjelmien vasemmalle kallistumisesta huolimatta tasapaino säilyi uutis- ja ajankohtaistoiminnassa, ainakin vuosina 1964–1968. Sen sijaan vuosina 1969–1970 viitteitä uutisvälityksen itäpainottumisesta alkoi esiintyä.

Tekemäni analyysin perusteella selviää, että Yleisradion Yhdysvaltain-kirjeenvaihtajuudessa voidaan nähdä kolme jaksoa vuosina 1964–1970: perustamisvaihe, voimakkaan kehityksen kausi ja suvantovaiheen alkusoitto. Perustamisvaiheessa 1964–1965 uutisia kuultiin sekä Jussi Himangalta että avustavilta toimittajilta. Yhdysvaltain- ja Neuvostoliiton-uutiset olivat tasapainossa sekä juttufrekvenssin että niiden keston suhteen. Voimakkaan kehityksen kaudella 1966–1968 Pasi Rutanen aloitti Washingtonissa ja Amerikan-uutisen määrä kasvoi huomattavasti. Samalla myös Neuvostoliitossa ahkeroitiin entistä lujemmin. Kun kolmen vuoden ajanjaksoa tarkastellaan kokonaisuutena, voidaan todeta, että lännen ja idän uutiset olivat juttufrekvenssin ja keston suhteen lähes täydellisessä tasapainossa. Suvantovaiheen alkusoittoa olivat vuodet 1969–1970, jolloin Yhdysvaltain-reportaasien määrä laski ja Neuvostoliiton-kirjeenvaihtajat rynnistivät ohi määrällisesti. Vuodesta 1969 lähtien Suomessa kuultiin Päivän peilin ohjelmatietojen perusteella enemmän uutisia idästä kuin lännestä. On mahdollista, että itäpainotteinen uutisointitapa jatkui koko 1970-luvun, sillä Yhdysvaltoihin ei lähetetty uutta kirjeenvaihtajaa ennen vuotta 1980.

Yhdysvaltain-kirjeenvaihtajien päivittäisen uutisleivän muodostivat kansainvälisiä suhteita ja asemamaan ulkopolitiikkaa käsitelleet jutut. Kaikista katsauksista kolmasosa käsitteli näitä aiheita. Eetteri täyttyi muun muassa Vietnamin sotaa, Lähi-idän kriisiä sekä Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välisiä suhteita selvitelleistä jutuista. Kirjeenvaihtajakatsausten pohjalta Yhdysvalloista välittyi kuva poliittisesti aktiivisena toimijana. Sotaisten Vietnam-uutisten ja supervaltasuhteita käsitelleiden juttujen ohella raportoitiin usein maan sisäpoliittisista tapahtumista. Näiden perusteella Yhdysvalloista muodostui kuva maana, joka paini monien sisäisten ongelmien parissa. Maan saavutukset rajoittuivat lähinnä ansioitumiseen avaruuskoerintamalla. Muista tieteen ja teknologian tai esimerkiksi kulttuurin, urheilun tai vaikkapa viihteen menestystarinoista ei kerrottu juuri mitään.

Asiasanat: Yleisradio, radio, reporadio, Päivän peili, kirjeenvaihtajat, toimittajat, toimitustyö, Yhdysvallat, Neuvostoliitto, 1960-luku, kylmä sota