Ohcu

Asiakkaan motivointi työfysioterapiassa

QR-koda

Asiakkaan motivointi työfysioterapiassa

Opinnäytetyön tavoitteena oli antaa toimeksiantajalle tietoa työfysioterapeuttien käyttämistä motivoinnin keinoista. Opinnäytetyö toteutettiin Webropol-kyselytutkimuksena Terveystalon Itä-Suomen alueella toimivien kolmen eri toimipisteen työfysioterapeuteille. Opinnäytetyön tarkoituksena oli koota tietoa asiakkaan motivoinnista ja motivoinnin keinoista työfysioterapiassa.

Fysioterapiassa korostuvat asiakkaan kohtaaminen, asiakkaan huomioiminen yksilönä sekä asiakkaan odotukset ja tarpeet. Fysioterapeutti pystyy vaikuttamaan asiakkaan motivoitumiseen monin eri tavoin, mutta motivoituminen lähtee kuitenkin aina asiakkaasta itsestään. Fysioterapeutti antaa asiakkaalle tarvittavan tiedon, jotta asiakas voi käynnistää muutoksen. Asiakas ei kuitenkaan ole muutoksessa yksin, vaan fysioterapeutin tulee pyrkiä lisäämään asiakkaan itsetuntemusta ja pystyvyyden tunnetta. Vuorovaikutustaidoilla on suuri merkitys motivoimisessa, sillä ilman vuorovaikutustaitoja on vaikeaa yrittää vai-kuttaa asiakkaaseen myönteisellä ja tuloksellisella tavalla. Toimiva vuorovaikutus on jatkuvaa vastavuoroisuutta. Asiakkaan motivoimiseen fysioterapeutit käyttävät verbaalista ohjausta, jonka tarkoituksena on edistää asiakkaan muutosta. Myös fysioterapeutin nonverbaalisella viestinnällä on vaikutus asiakkaan motivoitumiseen. Motivoiva haastattelu on myös yksi keinoista, joilla voi vaikuttaa asiakkaan motivoitumiseen. Motivoiva haastattelu on ennen kaikkea ohjaavaa keskustelua, ja ammattilaisen tehtävä siinä on järjestää keskustelu niin, että asiakas ikään kuin puhuu itsensä muutokseen, omiin arvoihinsa ja mielenkiinnon kohteisiinsa pohjautuen.

Neljä työfysioterapeuttia vastasi kyselyyn. Vastauksista ilmeni, että vastaajat ovat melko yksimielisiä hyvän vuorovaikutussuhteen ja dialogisen terapiasuhteen positiivisesta vaikutuksesta asiakkaan motivoitumiseen. Vastaajat kokevat asiakkaan yksilöllisyyden huomioimisen tärkeänä motivoitumisen kannalta. Motivoivan haastattelun menetelmistä vastaajat käyttävät eniten avoimia kysymyksiä.

Työfysioterapeutit kokevat, että heillä on erinomaiset tai hyvät motivointitaidot. Kuitenkin he kokevat tarvitsevansa lisää koulutusta aiheesta. Motivoinnin eri keinoja käytetään monipuolisesti ja asiakkaan motivoiminen koetaan tärkeäksi. Motivoinnin keinoja käytetään joko tietoisesti tai tiedostamatta.

The objective of the thesis was to give information for Terveystalo about how occupational physiotherapists motivate their clients. Meaning of the thesis was to gather information about motivating clients and different ways to motivate in occupational physiotherapy. The thesis was executed via Webropol online survey tool.

A physiotherapist can influence the motivation of a client in many different ways. The physiotherapist provides the client with the necessary information so that the client can initiate the change. However, the client is not alone in the change, but the physiotherapist should strive to increase the client’s self-knowledge and sense of ability. Interacting skills have a great importance in motivating the client. Effective interaction is continuous reciprocity. The physiotherapist can use verbal guidance to motivate the client. Also, physiotherapist’s nonverbal communication has an impact on client’s motivation. Motivational interviewing is also one way to influence the client’s motivation.

Four occupational physiotherapists responded to the survey. Responses showed that the respondents are quite unanimous about good interaction and dialogic therapy relationship having a positive impact on client’s motivation. Respondents feel that taking the client’s individuality into account is important in motivating. Open questions are the most used method of motivational interviewing among respondents.

Occupational physiotherapists feel that they have excellent to good motivational skills. However, they feel that they need more education on the subject. Different motivating methods are used diversely and motivating the client is considered important among occupational physiotherapists. The methods of motivating are used either consciously or unconsciously.

Furkejuvvon: