Sökning

Kino 2.0 : vanhan ajan Hollywood glamour nykyajan saavutettavassa elokuvateatterissa

QR-kod

Kino 2.0 : vanhan ajan Hollywood glamour nykyajan saavutettavassa elokuvateatterissa

Opinnäytetyössäni tutkin nykypäivän muuttunutta elokuvien katselukulttuuria, elokuvateatterielämystä sekä niiden historiaa. Mitä tapahtuu elokuvateattereille maailmassa jossa elokuva on saatavissa jopa ilmaiseksi, napin painalluksella suoraan kotiteatteriin? Keräämääni tiedon pohjalta suunnittelen lopuksi uudenlaisen elokuvateatterin. Millaisia mahdollisuuksia on tuoda valtavirran elokuvia ja taide-elokuvia, sekä uusia, että vanhoja saman katon alle ja helpottaa kuluttajaa kokeilemaan toisinaan jotain uutta? Miten ketjujen ulkopuolella toimivat elokuvateatterit voisivat menestyä paremmin?

Julkisten tilojen suunnittelussa kaikki käyttäjäryhmät tulee ottaa huomioon, heikkonäköisistä liikkumiseen apuvälineitä tarvitsevat ja kaikki siltä väliltä. Silti saavutettavat ratkaisut ovat harvoin esteettisesti yhdenmukaisia muun ympäristön kanssa. Tutkin mahdollisuuksia yhdistää toimivaa saavutettavuutta ja estetiikkaa yhtenäisessä ympäristössä.

Nowadays the culture, watching of movies and the whole cinema experience has been altered drastically. I will analyze this transition in my thesis through the history of movie and cinema but also its current state. What will happen to the cinemas in a world where a movie can be “home theater delivered” by one click and even free? My end goal is to design a new cinema based on the findings. What are the options to bring mainstream and Art-house movies, both new and old, under the same roof? Would it be easier for the consumer to try sometimes something new this way? How could the independent cinemas prosper better?

In designing public spaces every user must be taken into account. This also includes meeting the needs of physically challenged users. Still, accessible solutions are rarely designed to go with the surroundings they are placed in. In my work I will research the possibilities to combine functional accessibility with aesthetics.

Sparad: