Dome Karukosken ohjaama Napapiirin sankarit sai kriitikoilta varsin lämpimän vastaanoton. ”Napapiirin sankarit on poikkeuksellinen kotimainen elokuva”, aloitti arvostelunsa elokuvalle neljä tähteä antanut Tuomas Riskala (Iltalehti 15.10.2010). ”Ei siksi, että se käsittelee suomalaisen miehen itsetuntoa. Se on poikkeuksellinen, koska normaalin angstin ja ahdistuksen sijaan se heittää aiheen ylle positiivisen ja ymmärtävän valon. [- -] Digiboksin metsästyksestä muodostuu eeppinen ja riemastuttavia käänteitä pursuava matka suomalaisen miehen ja parisuhteen sydämeen. [- -] Vaikka Napapiirin sankarit sivuaa myös vakavia teemoja, kuten työttömyyttä, se on ennen kaikkea komedia ja erittäin hauska sellainen.”

”Navakasti eksoottisen road-movien ja kommellusromanssin yhdistelmä toimii”, koki myös Harri Närhi (City 20/2010). ”Mitään kovin uusia oivalluksia ei matkaan mahdu, ja kaiken kaikkiaan tilaa olisi ollut rakennella paljon huimempiakin hurjanteita. Mutta pitkäksi aika ei käy missään kohdin, vaikka napapiirin pitkä yö piirittää katsojaa kaikista ilmansuunnista ja syrjäseudun apatia kourii välillä varsin kylmillä luurankosormilla.”

Jussi Virratvuoren (Karjalainen 15.10.2010) mielestä Karukoski onnistui välttämään Lappiin sijoittuvan elokuvan kliseet. ”Mitään lappalaista mystiikkaa lapinpukuineen ja neljäntuulenhattuineen ei elokuvassa – onneksi – nähdä. Ja mikä tärkeintä: perisuomalainen örvellys jää olemattoman vähäiseksi. [- -] Napapiirin sankareissa näkyy ja kuuluu ulkomainen raha. Hyvä niin, sillä elokuva uppoaa taatusti ulkomaalaisille elokuvamarkkinoille. Ruotsalaisen ja irlantilaisen rahoituksen myötä elokuvasta on saatu karsittua pois suomalaista nykyelokuvaa rasittavat yksioikoiset juonenkäänteet ja draamalliset ratkaisut. Vierasmaalaisuus myös soi elokuvassa. Musiikin on säveltänyt irlantilainen Lance Hogan, joka on luonut oivallisen kelttiläislappilaisen sävelmaailman. Napapiirin sankarit on pitkästä aikaa komeasti toteutettu hyväntuulen kotimainen elokuva. Siinä ovat kaikki elementit kohdallaan. Siksi lopputulos on harkittu, ammattimainen sekä katsojaa kunnioittava ja viihdyttävä.”

”Helsinkiläisen Pini Hellstedtin ja rovaniemeläisen Mikko Leinosen luoma värikäs ja terävä kuvamaailma tuo esille Lapin parhaita ja myös armottomimpia puolia. Ylläksellä kuvatut osuudet ovat mannaa Lapin matkailulle”, arvioi J. K. Leinonen (Lapin Kansa 15.10.2010). ”Murre hoota ja mietä myöten sopii hyvin dialogiin ja kotimaisella ammattitaidolla toteutettu äänimaailma jyrää muutenkin komeasti.”

Esimerkiksi Jussi U. Pellonpää (Forssan Lehti 15.10.2010) ei kuitenkaan lämmennyt Karukosken elokuvalle. ”Dome Karukosken toimintakomedia ei toimi eikä naurata”, Napapiirin sankareille kaksi tähteä antanut kriitikko aloitti. ”Pekko Pesosen käsikirjoitus on taatusti näyttänyt paperilla hauskalta, mutta valkokankaalle onkin livahtanut ainoastaan rytmitön ja veltto kavalkadi huonoja vitsejä ja kevyitä sketsejä, joiden taustalta ei enää puutu muuta kuin valmiiksi naurettu tehostenauha. Pahimmillaan Napapiirin sankarit tuntuu kuin huonon kopioijan yritykseltä varastaa Jari Tervon luomia hahmoja ja atmosfääriä. Ohjaaja Dome Karukoski tekee kuitenkin minkä kykenee, painaa kaasun pohjaan jokaisessa mahdollisessa kohtauksessa ja ilakoi rempseällä otteella, mutta huumoriltaan hölmö ja huonoja hokemia koneellisesti toistavassa konseptissa ei ole tarpeeksi muuttujia, että kollikolmikosta välittäisi. Digiboksin noutamisesta muodostuu symbolinen teko, Graalin maljan etsintään verrattavissa oleva urakka, joka tunnutaan kuitenkin unohtavan joka käänteessä.” Pellonpään mielestä Napapiirin sankarit jäi ”harmittavan kertakäyttöiseksi”.

”Jasper Pääkkösen kertojanäänen lakonisesti tarinoima kertomus lappilaisesta hirsipuusta on mainio hirtehishuumorinen avaus Napapiirin sankareille. Myös kaveripiirin esittely ja tyypittely sekä heidän välisensä dialogi ovat onnistuneet hyvin”, kehui Pertti Avola (Helsingin Sanomat Nyt-liite 15.10.2010) elokuvan avausta. ”Elokuva siis käynnistyy mainiosti, mutta jatkossa se on hieman kuin kaveriporukan auto, eli kulkee kun kulkee, mutta ei aina. Komediasta uupuu vauhti. Se uhkaa hyytyä moneen kertaan ja välillä hyytyykin nytkähtääkseen taas käyntiin. [- -] Mitä pitemmälle Napapiirin sankarit etenee, sitä kirjoitetuimmilta sen kohtaukset alkavat tuntua. Digiboksin hakureissusta kehittyy vähän väkisin pitkitettyä komediaa, joka onneksi loppuu ennen kuin muuttuu aivan hölmöksi.”

”Näyttelijät ovat tämän hupailun suola ja pippuri”, kiitti Harri Närhi. ”Jokainen on sisäistänyt hahmonsa, siitä huolimatta, että ne ovat ohuita kuin paperinuket. Tola, Lavikainen ja Pääkkönen osaavat asiansa jo vähän pitemmän juoksunsa takia, mutta Vatanen on kertakaikkisen metka nahjuksen roolissaan. Sitä paljon pauhattua karismaa kun kundissa on iso halkopinollinen ja kotimaisen turjakkeen ujoa empatiaa monen rajapyykin pesemiseen. Yliherkkä itsetunto, tuo suomipojan hätäkatkaisin, näkyy tästä jätkästä itsevalaisevana – ja valaisee koko leffan.”

”Vikkelän vauhdin kääntöpuolena on kuitenkin henkilökuvauksen kapeutuminen”, huomioi Taneli Topelius (Turun Sanomat 15.10.2010). ”Vain Vatasen rooli kasvaa tarinan kuluessa ehyeksi ja uskottavaksi potretiksi, suurelta ansiolta siksikin, että sivuhahmot on kirjoitettu enimmäkseen hänen tuekseen. Timo Lavikaisen ja Jasper Pääkkösen esittämät kaverit sekä Pamela Tolan näyttelemä tyttöystävä perustuvat muutaman luonteenpiirteen johdonmukaiselle toistolle, ja erityisesti samaa voi sanoa Kari Ketosen kärjistämästä kilpakosijasta, jonka pohjaton itsevarmuus näyttäytyy Ketosen komiikan läpi jopa traagisena. Filmin kieli kuulostaa riemastuttavan spontaanilta, mutta Ylläksen alueen murre ei istu kaikkien näyttelijöiden suuhun yhtä hyvin.”