Tiedustelupalvelu MI6 – Lontoo 1929
Iso-Britannian tiedustelupalvelu epäilee suomalaisen liikenaisen, kirjailijan ja yhteiskunnallisen vaikuttajan Hella Wuolijoen vakoilevan Neuvostoliiton hyväksi peitenimellä ”Runoilija”.

Turvallisuuspalvelu NKVD – Moskova 1929
NKDV uskoo Hellan, jolla liiketoimiensa vuoksi on yhteyksiä ympäri Eurooppaa, vakoilevan brittien laskuun.

Etsivä keskuspoliisi – Helsinki 1929
Etsivä keskuspoliisi tarkkailee Hellaa, koska hänellä on yhteyksiä Neuvostoliittoon.

Helsinki 1920
Hellan avioliitto alkoholisoituneen kansanedustajan Sulo Wuolijoen kanssa rikkoutuu Vappu-tyttären ollessa kymmenvuotias. Hella muuttaa Vapun kanssa ostamaansa Marlebäckin kartanoon Iittiin.

10 vuotta myöhemmin
Liiketoiminta vie Hellan ajan. Hänen sahalaitoksillaan työskentelee yli 2000 ihmistä. Hän korostaa Vapulle toimivansa sosialistisen maailmankatsomuksensa mukaisesti: kahdeksan tunnin työaika, kollektiivinen johto. Vappu kokee, että hänelle ei äidiltä ole aikaa riittänyt.

1929 alkanut lama syö Hellan liiketoimia. Hän panttaa arvotavaroitaan ja hakee pankeilta lykkäystä korkojen maksuun. Hän ryhtyy jälleen kirjoittamaan, 20 vuotta esityskieltoon päätyneen esikoisnäytelmänsä jälkeen. Hän käyttää salanimiä Felix Tuli ja Juhani Tervapää.

Niskavuoren naiset – ensi-ilta 1936
Teatterinjohtaja Eino Salmelainen tarttuu Tervapään Niskavuoren naiset -näytelmään, josta tulee menestys. Hella jatkaa näytelmien parissa ja palkkaa sihteerin kirjoittamaan sanelunsa mukaan. Juurakon Huldasta tehdään myös elokuva, josta nähdään otteita. Näytelmät menestyvät myös ulkomailla. Näytelmäkirjailijaliitto ei kuitenkaan huoli häntä jäsenekseen.

Etsivät kuuntelevat Hellan puhelinta. He kirjaavat ylös hänen viisikymmenvuotisjuhliinsa Marlebäckiin kokoontuneiden vieraiden autojen rekisterinumerot.

Hella katsoo Salmelaisen kanssa elokuvateatterissa näytelmänsä Vihreä kulta filmatisointia, kun esitys keskeytyy rakennusta horjuttavaan räjähdykseen: talvisota on syttynyt.

Grand Hotel – Tukholma 1939
Hella kirjoittaa ulkoministeri Väinö Tannerille tarjoutuen puhumaan Neuvostoliiton Ruotsin suurlähettilään Aleksandra Kollontain kanssa rauhan aikaansaamiseksi. Hän käy Kollontain kanssa neuvotteluja hallituksen epävirallisena edustajana, mutta virallisista neuvotteluista hänet jätetään ulos.

Jokelan kartano – tammikuu 1941
Hella joutuu maksuvaikeuksien vuoksi luopumaan Marlebäckistä. Hän muuttaa pienempään Jokelan kartanoon, missä Tanner käy keskustelemassa Hellan ja Neuvostoliiton asiamiehen Terentjevin kanssa. Neuvostoliitto tarjoaa kaupallisia etuja, jos Suomi pysyy puolueettomana, mutta Tanner ei tähän tartu.

Maaliskuu 1942
Hellan puheille saapuu laskuvarjolla maahan pudotettu desantti, Elina Hämäläinen alias Kerttu Nuorteva, joka tuo ”Runoilijalle” terveisiä Terentjeviltä ja rahakuoren. Hella hermostuu Nuortevan Suomen olojen vähäiseen tietämykseen. Radiolähetintä hän ei salli jättää taloon, rahat hän polttaa. Hella varoittaa, että desantit saadaan kiinni ja ammutaan, mutta sallii Nuortevan jäädä yöksi. Kartanon lastenhoitaja käy kertomassa Valtiolliselle poliisille Hellan tavanneen Nuortevan.

Sofiahemmet – Tukholma
Hella matkustaa Ruotsiin. Neuvostoliiton edustaja rouva Jartseva tapaa Hellan sairaalassa. Hella saa kuulla, että häntä seurataan. Kun Hella lähtee takaisin Suomeen, Jartseva antaa hänelle mukaan salakirjoitetun viestin ja pyytää häntä tiedustelemaan Tannerilta ja Paasikiveltä, olisiko Suomi halukas rauhaan.

Hella pidätetään Helsingin rautatieasemalla. Valtiollinen poliisi haluaa Hellalle maanpetossyytteen, mutta joutuu todisteiden puuttuessa vapauttamaan hänet. Jokelassa Hella erottaa lastenhoitajan.

Valtiollinen poliisi 1942
Nuorteva jää kiinni ja tekee täyden tunnustuksen.

Toukokuu 1943
Hella vangitaan. Vappu jää huolehtimaan kartanosta. Hella kiistää syytteet ja kertoo kuulustelijoille tuoneensa talvisodassa rauhan Suomeen; hänellä on puukaupoista saatavia valtiolta ja kirjailijana häntä luetaan ympäri maailmaa. Hän sanoo, ettei tunne salakirjoitetun viestin sisältöä, ja on pettynyt, kun Tanner ei suostu tapaamaan häntä. ”Olkoon, jos minun on kuoltava tarpeettomana kaluna, mutta vakoilijana en kuole”, hän sanoo.

Syyskuu 1943
Hella odottaa vankilassa tuomiotaan ja kirjoittaa muistelmiaan. Marraskuun lopulla hän saa kuulla kenttäoikeuden tuominneen hänet maanpetoksesta elinkautiseen kuritushuonerangaistukseen. Päätös alistetaan sotaylioikeuden tarkastettavaksi.

Joulukuu 1943
Linda Tanner, Väinö Tannerin puoliso, tuo viestin, että Hellan tulee anoa armahdusta presidentiltä ennen kun kuolemantuomio julistetaan sotaylioikeudessa. Tähän Hella ei suostu, sillä hän katsoo, ettei ole syyllistynyt rikokseen.

Sotaylioikeus
Hella myöntää, että hän oli vihollisen kanssa yhteydessä, mutta vain irrottaakseen Suomen Saksan aseveljeydestä ja etsiäkseen tietä rauhaan. Sotaylioikeus tuomitsee äänin 3 – 2 Hellan elinkautiseen kuritushuonerangaistukseen.

Vappu käy tapaamassa äitiään vankilassa ja saa yli 200-liuskaisen käsikirjoituksen vietäväksi kustantajalle. Vappu päätyy kysymään Hellalta, rakastaako tämä häntä – pystyykö hän ylipäätään rakastamaan ketään? Yöllä Hella havahtuu muistoistaan nousseeseen painajaiseen.

Rauhan tultua Nuorteva palautetaan Neuvostoliittoon, Valpon etsivä jättää työpaikkansa ja Hella vapautetaan. ”Luuletko, että minulle olisi vielä käyttöä tässä maassa?”, Hella kysyy portilla vastaan tulleelta Vapulta.

Lopputekstit kertovat: Sodan jälkeen Hella Wuolijoesta tuli kansanedustaja ja Yleisradion pääjohtaja. Hella Wuolijoki kuoli vuonna 1954 Helsingissä 67-vuotiaana. Hänen näytelmänsä ja niihin perustuvat elokuvat ovat rakastettuja klassikoita.

Lopuksi nähdään katkelmia elokuvista Loviisa – Niskavuoren nuori emäntä (1946), Vihreä kulta (1939), Niskavuoren Heta (1952), Eteenpäin – elämään (1939), Juurakon Hulda (1937) ja Niskavuoren naiset (1938). Lisäksi kuullaan ote Hella Wuolijoen radioidusta jäähyväispuheesta hänen jätettyään työnsä Yleisradion pääjohtajana.

Teksti: Jorma Junttila / Suomen kansallisfilmografia 2016