"Kurkvaaran aiheita ei sinänsä ole syytä tuomita", pohjusti Erkka Lehtola (Aamulehti 7.4.1968): "Hänen halunsa puuttua epäkohtiin lienee peruslaadultaan vilpitöntä. Kuitenkin Rottasota epäonnistuu. Se on huono filmi, koska Kurkvaara on koonnut materiaalinsa lähes muodottomaksi möykyksi eikä ole alistanut sitä esim. tiiviiseen filmidramaturgiseen käsittelyyn. - - Siitä on tullut kasautuma, jossa aiheet ovat pilautuneet epäselväksi vyyhdiksi vailla motivaatiota, vailla selkeyttä, logiikkaa. Lisäksi Kurkvaaran kyvyt henkilöohjaajana ovat jälleen melko heiveröiset; mukana on muutamia aivan hirveitä näyttelijäsuorituksia."

"Kurkvaaran uudessa elokuvassa on niin paljon aineksia, että todella kyvykkäällekin ohjaajalle tuottaisi vaikeuksia saattaa niitä jonkinlaiseen järjestykseen", aloitti Pertti Lumirae (Päivän Sanomat 9.4.1968). "Rottasota yrittää liikkua monella tasolla yhtä aikaa: se yrittää toimia kahden nuoren välisenä rakkaustarinana, poliittisena ja yhteiskunnallisena analyysinä ja kaiken lisäksi vielä visiona metafyysisen saastumisen aiheuttamasta joukkotuhosta. Kurkvaaran epäonnistuminen johtuu lähinnä siitä että nämä eri dimensiot esiintyvät visuaalisesti samassa tasapaksussa muodossa, niiden syvyyssuuntaista variointia ei tapahdu nimeksikään. - - Kurkvaaralla on esitettävänä joukko enemmän tai vähemmän ajateltuja asioita, joita hän panee ihmistensä suihin. Ihmiset jäävät valjuiksi ja mielenkiinnottomiksi, kun puhe ilmiselvästi irtoaa heidän luonnollisesta toiminnastaan."

"Det är ingen nyhet att Kurkvaara är en god fotograf som inte kan skriva filmmanus", määritteli G.B-s (Greta Brotherus, Hufvudstadsbladet 7.4.1968). "Så ynkligt som i Råttkriget har resultatet knappast någonsin förr varit. En osammanhängande story berättar meningslösa, innehållstomma återblickar. De tidskritiska tankegångarna är så svamliga att filmgranskningsbyråns beslut att ge filmen skattefrihet på grund av dess 'budskap' måste betraktas som närmast komiskt. - - Berättelsen har varken huvud eller fötter och hör de mest dilettantiska upphovsmannen gjort sig skyldig till. Att han själv betraktar den valhänt skildrade generationskonflikten som en symbol för politiska förhållanden i vårt samhälle gör soppan än mer bedrövlig."

"Silti Rottasota on mielestäni Kurkvaaran sympaattisin ja Yksityisalueen jälkeen parhain elokuva", arvioi puolestaan Paula Talaskivi (Helsingin Sanomat 7.4.1968) moitittuaan tekijää jälleen heikosta käsikirjoituspohjasta ja henkilöohjauksesta. "Monestakin syystä. Jo mainittujen kuvauksellisten ansioiden ohella on Otto Donnerin musiikki filmissä onnistuneesti omalaatuisena, toisinaan lähes visuaalisena lisänä - -. Nuorten rakastavaisten katsoma filmi (elokuva elokuvassa) on kokonaisuutenakin vitsikkäästi yllättävä ja erikoinen ja hyvin koossapidetty johdantojuttu."

"Kurkvaaran sanomaelokuvassa on niin paljon miellyttäviä piirteitä ettei sitä tahtoisi sanoa heikoksi", koki myös Inkeri Lius (Suomen Sosialidemokraatti 8.4.1968) ja Martti Savo (Kansan Uutiset 7.4.1968) puntaroi: "Rottasota eroaa Kurkvaaran aiemmista teoksista eniten paremman äänityksen sekä hyvän, osittain erinomaisen värikuvauksensa ansiosta. Aiheen - sellaisenaan hyvinkin polttavan - käsittely jäi pinnalliseksi ja näyttelijöiden henkilöohjaus olemattomaksi."

"Henkilöohjaaja (?) Kurkvaaran hoivissa eivät parhaatkaan näyttelijävoimat yleensä ole esittäytyneet parhaimmillaan", säesti Heikki Eteläpää (Uusi Suomi 8.4.1968), "ja Rottasodassa ollaan vielä pulmallisemmassa tilanteessa; filmi on keskeisiltä tehtäviltään vasta-alkajien käsissä. Tapio Kouki on sympaattinen, eipä juuri enempää, eivätkä muutkaan Teatterikoulusta värvätyt ihan maailmaa kaada. Heidän rinnallaan Thelma Ramström, pelkkä missi, tulee pikantteine nuoren Jeanne Moreaun kasvoineen juttuun oikeastaan ihan tyydyttävästi - -."

- Suomen kansallisfilmografia 7:n (1998) mukaan.