"Sinikka ja Tiina Nopolan luoma lastenkirjojen maailma on huolella ja antaumuksella siirretty elokuvaksi, jota aikuisetkin katsovat mieluusti", mieltyi Reijo Noukka (Aamulehti 18.10.2002) elokuvasovitukseen. "Kaisa Rastimo hallitsee värikylläisen visuaalisen ilmaisun, kuten hän edellisillä ohjauksillaan Suolaista ja makeaa sekä Säädyllinen murhenäytelmä todisti. Hän on moderni naisasianainen, joka nyt ensi kerran syventyy myös perheen pienimpien näkökulmaan, mistä voi iskeä ytimekkäästi perheinstituution sydämeen ilman että karkottaa pieniä katsojia. [- -] Heinähattu ja Vilttitossu on vahva näyttö Rastimon monipuolisista kyvyistä ja kaivattu lisä kotimaiseen lastenelokuvaan, jota valmistuu aivan liian vähän suhteessa kysyntään."

"Heinähattu ja Vilttitossu on viisaasti väkivallaton ja täysin lasten ehdoilla etenevä tarina, josta löytyy pienemmillekin katsojille runsaasti kikateltavia yksityiskohtia, hassuja sattumuksia ja opetuskin oiva", yllättyi positiivisesti myös Jussi U. Pellonpää (Forssan Lehti 20.10.2002). "Tuomo Virtasen taidokas kuvaus keskittyy seuraamaan energisiä pääkaksikon seikkailuja pitkin piparkakkutalon mieleen tuovia interiöörejä tai lämpöisessä auringonvalossa kylpevää puutarhaa. Nuoret päätähdet istuvat rooleihinsa ihailtavan hyvin, nuorempi Tilda Kiianlehto saa huutaa ja mesota koko pienen vartensa voimalla ja aikuisempaa Heinähattua esittävästä Katriina Tavista on löytävinään samankaltaista älyllistä fotogeneettisyyttä kuin nuoresta Jodie Fosterista. [- -] Ja se opetushan oli yksinkertainen…Anna lapselle aikaa."

"Kattilakosket ovat oiva jatke suomalaiselle hölmöläisperinteelle, joskin suodattuneena eräänlaisen "normaaliuden" lävitse", analysoi Jarmo Huida (Satakunnan Kansa 18.10.2002). "Tosin Kattilakosken perhettä on vaikea tunnistaa ihan samaksi, joka seikkailee Nopoloiden kirjoissa. Rastimon elokuvan pohjavire on selvästi vakavampi, vaikka jotain kirjojen vallattoman hullunkurisesta hengestä on sentään tarttunut elokuvaan. Olennaista elokuvan kohdalla on, että hän on löytänyt oivalliset tulkit sekä Heinähatulle (Katriina Tavi) että Vilttitossulle (Tilda Kiianlehto). [- -] Paljon epävarmempi on Rastimon hahmotus elokuvan muista henkilöistä ja koko jutun perusvireestä. Epävarmuus heijastuu näyttelijätyöstä elokuvan ulkoiseen ylöspanoon asti, puvustuksesta lavastukseen, josta on tehty värikästä hattaraa. Jos tarinassa ollaan psykologisesti normaalin jäljillä, ulkoisesti menee ns. överiksi, liioitteluksi. [- -] Onneksi on siis lapset, jotka "näyttelevät" ammattilaisilta jalat alta. Heidän touhujensa seuraaminen on todennäköisesti lapsikatsojista sekä hauskaa että jännittävää."

Kimmo Liljan (Turun Sanomat 19.10.2002) mielestä yksi jäi elokuvasta puuttumaan. "Päin vastoin kuin olisi voinut odottaa, soljuu Hectorin musiikki tyystin vailla kohokohtia. Miksi ihmeessä jätettiin tekemättä kaikkien päähän soimaan iskostuva Heinähattu ja Vilttitossu -laulu? Vastustamaton Peppi-renkutus kaipaisi jo kipeästi lomittajaa meidän kaikkien pään sisällä urakoivassa jukeboxissa."