Jaakko Pakkasvirran toinen pitkä elokuva sai ristiriitaisen vastaanoton. "Näin vaateliaalla ja rohkealla tavalla näkemyksellistä elokuvaa meillä ei liene ennen tehty", arveli Sakari Toiviainen (Ilta-Sanomat 24.1.1970). "Pakkasvirta on lähtenyt olennaisesti suomalaiselta pohjalta, suomalaisesta todellisuudesta. Toisaalta hän on onnistuneesti sulattanut parhaan tason vaikutteet uudesta kansainvälisestä elokuvasta. Kesäkapina on verraton haaste - sekä elokuvalle, katsojalle että yhteiskunnalle."

"Hyvin, hyvin poikkeuksellinen tuotos", luonnehti Matti Rosvall (Aamulehti 25.1.1970). "Poikkeuksellisuus ei nyt merkitse suinkaan vallankumouksellisuutta tai jotakin äärettömän omaperäistä. Sen sijaan Kesäkapinan näkyvimmäksi piirteeksi kasvaa keinojen hallinta, kehittynyt kokonaisuuden taju, joka on kyennyt irroittamaan silkasta arkitodellisuudesta näin mittavan ja täysikasvuisen kuvan eräästä yhteiskunnasta ja sen eräästä merkittävästä ilmiöstä. - - Kesäkapinasta puhuttaessa ei missään tapauksessa pidä vetää esille sen kotimaisuutta, koska se toimii suhteessa maailmaan - ei ainoastaan kotikenttään. Pyrkimättä olemaan banaali, sanon vain, että siinäpä vasta loistava elokuva."

"Edistyksellisin Suomessa koskaan tehty elokuva", määritti Pertti Lumirae (Päivän Sanomat 25.1.1970). "Kesäkapinassa näkökulma on ratkaisevasti siirretty yksilön ulkopuolelta yhteiskunnalliselle tasolle, keskitytty kuvaamaan sitä suomalaista kapitalistiseen riistoon perustuvaa järjestelmää joka käyttää yksityistä ihmistä häikäilemättömästi hyväkseen. Pakkasvirta on työryhmineen pyrkinyt tekemään totaalista elokuvaa, jossa dokumentti ja fiktio muodostavat erottamattoman kokonaisuuden niiden rikkoessa koko ajan 'normaalin näytelmäelokuvan' sovinnaisia muotoja."

"Elokuva on sukua eräille televisio-ohjelmillemme, mutta eroaa TV-radikalismistamme myönteiseen suuntaan", katsoi Martti Savo (Kansan Uutiset 25.1.1970). "Päinvastoin kuin useimmiten tapahtuu TV-ssä, Kesäkapinan tekijöiden ideat ovat selkeitä, tilanteet ja kohtaukset eivät ole satunnaisia eivätkä näyttelijäsuoritukset amatöörimäisiä. Joskaan toisaalta esim. elokuvan äänitystaso ei vastaa täysin sitä, mihin on viime vuosina totuttu, eivätkä äänenkäyttö ja leikkaus ole kaikissa kohdin viimeisteltyä. - - Varmana voitaneen pitää, että katsoja joko innostuu tai närkästyy, mutta on olemassa sekin vaara, että katsoja hieman sekaantuu, ja silloin sanoma ei mene perille."

"Kesäprovokaatio", otsikoi Heikki Eteläpää (Uusi Suomi 25.1.1970), jonka mukaan kyseessä oli "provosoivin, ideologisesti värinsä tunnustavin ns. näytelmäfilmien luokassa kulkeva elokuva, mitä tässä maassa toistaiseksi on tehty ja nähty". "Puhtaasti 'teollisessa' mielessä Kesäkapina on merkittävä Pakkasvirralle suureksi kehitykseksi Vihreän lesken päivistä, vaikka sen ainesten punnituksesta voidaankin olla eri mieltä. Mainosfilmien maailmaa ja tekoa kuvatessaan Pakkasvirta näyttää aluksi saavuttavan tuloksia, jotka eivät pysähdy pelkkään ilakoivaan, hampaattomaan parodiointiin, vaan yltävät parhaimmillaan irvokkaaseen purevuuteen. Mutta tätä materiaalia työnnetään esille kohtuuttomina mitoituksina, näin se vähitellen menettää teränsä kutakuinkin, ja ylitarjonta tekee Kesäkapinan lopulta aika köyhäilmeiseksi. Miksei sitä tulvaa siis ole supistettu, miksei käytetty näin vapautuvaa tilaa siihen vähän syvemmälle poraavaan henkilökuvien valotukseen, jota jo edellä peräänkuulutin?"

"Jaakko Pakkasvirta, som i denna film framstår som rena klåparen när det gäller visuellt berättande", ilmoitti G.B-s (Greta Brotherus, Hufvudstadsbladet 25.1.1970), "saknar på ett olyckligt sätt förmågan att slagkraftigt föra fram ett budskap. Filmen utger sig för att skildra vårt finländska konsumtionssamhälle, men brist på koncentration, ett splittrande i kaotiskt sammanfogade korta avsnitt blir inte samhällskritik bara därför att Pakkasvirta förnumstigt mellan episoderna strött in till episk teater associerande sentenser."

Paula Talaskivi (Helsingin Sanomat 25.1.1970) kertoi odottaneensa Vihreän lesken tekijän "toisesta työstä hyvin paljon": "Etenkin kypsempää ja syvempää otetta kokonaisuudessa, nimenomaan suomalaisen yhteiskunnan kokonaiskuvan esittelyssä ja varsinkin juuri 'hyvinvoinnin riisumisessa ja paljastamisessa'. Kesäkapina jää tässä suhteessa liiaksi pintaan, kuin demagoogisesti kapeaksi. Tietysti jo päähenkilön ammatinvalinta rajaa kaistat ja perspektiivin, mutta senkin piiriin olisi toki voinut tuoda tosikirpeyttä, tuskallista yleispätevää tosiasiaa, jos tekijät vähän enemmän tuntisivat elämää - -. Joka tapauksessa Kesäkapina on huomionarvoinen, huomattava ja tunnustettavakin elokuva. Mm. jo muoto- ja tyylikokeiluna. Se on tosin selvästi sukua Godardin vastaaville yhteiskunnallispoliittisille tutkielmille. Mutta Pakkasvirralla on aivan oma persoonallinen kuvarytmi, jopa ilmekin, oma vahva intensiteetti kerronnassa ja kyky pyydystää kuvaansa oikeata hetken, ympäristön ja tilanteen atmosfääriä."

- Suomen kansallisfilmografia 7:n (1998) mukaan.