Työttömien nuorten näkemyksiä työstä, toimeentulosta ja hyvinvoinnista 2016
Työttömien nuorten näkemyksiä työstä, toimeentulosta ja hyvinvoinnista 2016
Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.
Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.
Aineisto koostuu 20-29-vuotiaiden työttömien tai työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin osallistuneiden nuorten kuudesta ryhmähaastattelusta. Aineisto käsittelee työntekoa, toimeentuloa, hyvinvointia sekä elämäntapojen ja työn ekologista kestävyyttä. Haastateltavia on aineistossa 29. Aineisto on pääosin suomenkielinen, mutta yhdessä haastattelussa osa keskustelusta on ruotsiksi. Aineisto on kerätty osana Suomen Akatemian rahoittamaa "Sosiaalityön ja toimeentulojärjestelmien kontribuutio yhteiskuntien ekososiaaliseen siirtymään" (ECOSOS) -tutkimushanketta 2015-2019. Ryhmäkeskusteluissa selvitettiin esimerkiksi nuorten näkemyksiä, ideoita ja asenteita liittyen joustavaan työelämään ja sosiaaliturvajärjestelmään. Palkkatyön rinnalla haastatteluissa käsiteltiin myös muita työn muotoja, kuten vapaaehtoistyötä. Nuoret esittivät haastatteluissa ajatuksiaan talouden ja kulutuksen vaikutuksista hyvinvointiin. Haastatteluissa keskusteltiin myös siitä, mitä on riittävä elintaso ja toimeentulo. Haastateltavat kertoivat kokemuksiaan TE-toimistossa ja Kelassa asioinnista, työttömyydestä ja niukoilla resursseilla selviytymisestä. Aineiston taustatietoina ovat päivämäärä, haastateltavien sukupuoli sekä ikäjakauma. Aineistosta on tehty html-versio, jonka hakemiston avulla aineistoa on helppo selata.
Konteksti/rakenne | ||||
---|---|---|---|---|
|
||||
Aineistotyyppi | ||||
Tutkimusdata | ||||
Tunnisteet | ||||
FSD3375 |
||||
Tekijät | ||||
|
||||
Aiheet | ||||
|
||||
Aika | ||||
12.10.2016–23.11.2016 12.10.2016–23.11.2016 |
||||
Pääsyoikeudet | ||||
|
||||
Käyttöoikeudet | ||||
Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti. Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi. |
||||
Muut nimekkeet | ||||
Unemployed Young Adults' Perceptions of Work, Livelihood and Well-being 2016 |
||||
Liittyvät paikat | ||||
Suomi Helsinki Tampere Porvoo Kokkola Jyväskylä |
Työttömien nuorten näkemyksiä työstä, toimeentulosta ja hyvinvoinnista 2016 FSD3375
Näytä koko tietueKonteksti/rakenne | ||||