Tutkimus käsittelee tanssia. Huomio kohdistuu siihen, miten kansantanssi päätyi näyttämöille 1800-luvun loppupuolella, ketkä olivat aloitteentekijöitä tässä toiminnassa, mitä tansseja esitettiin, millaisia motiiveja oli kehityksen taustalla, mistä vaikutteet tulivat ja tapahtuiko esitettyjen tanssien tallennus samalla tavoin kuin muun folkloren kohdalla. Aihepiiriin ei ole aiemmin kiinnitetty huomiota tanssintutkimuksessa Suomessa tai muualla Pohjoismaissa.

Suomen ensimmäinen kansantanssiesitys tapahtui Suomen Taiteilijaseuran vuosijuhlassa 1866, ja heräte siihen tuli Sveitsistä. Kuusikymmentä säätyläistaustaista helsinkiläistä viihdytti yleisöä ”pohjalaisina” tanssien menuettia, valssia ja polskaa, ”länsisuomalaisina” tanssien Tanttulia ja Yläneen polskaa sekä ”itäsuomalaisina” tanssien Heinolan polskaa ja Koiviston polskaa. Säätyläiset olivat löytäneet kansankulttuurin, ja päämääränä oli vahvistaa suomalaista identiteettiä. Hyvin pian tilaisuuksien järjestämisen motiiveista tuli taloudellisia, sillä tanssiesityksiä sisältyi ohjelmaan silloin, kun tarkoituksena oli kerätä varoja eri tarkoituksiin. Eräs varoja itselleen kerännyt yhdistys oli Svenska landsmålsföreningen i Finland, joka ruotsalaisten esikuvien innoittamana järjesti tilaisuuksia, joissa esitettiin muiden muassa kontraa, katrillia ja purpuria. Kansantanssi palveli näin myös taloudellisia päämääriä.

Tutkimuksessa analysoidaan useita tanssiesityksiä, jotka toimivat 1900-luvun kansantanssiliikkeen perustana.