YIT Oyj (1906–2013)
YIT Oyj on perustettu Suomeen v. 1920. Yhtiö teki 1920-luvun puolivälissä konkurssin, mutta sen toiminta jatkui kuitenkin Ragnar Kreugerin johdolla. V. 1940 perustettiin Pellonraivaus Oy ja v. 1942 Vesto Oy. Vuonna 1961 Pellonraivaus osti pääosan YIT:n ja Veston osakkeista, näistä tuli tytäryhtiöitä ensiksi mainitulle. V. 1968 Pellonraivaus muuttui Perusyhtymä Oy:ksi. V. 1986 Veston toiminta yhdistettiin YIT:oon. V. 1987 YIT:n toiminta liitettiin Perusyhtymään, jonka nimi muuttui YIT-Yhtymä Oy:ksi. Aineistosta on digitoitu toimintakertomukset, samoin kuin osa henkilöstö- ja asiakaslehdistä, sekä valokuvista.
YIT:n edeltäjät samoin kuin useimmat tytäryhtiöt on arkistossa ryhmitelty omiksi pääsarjoikseen. Sellaiset tytäryhtiöt, joista aineistoa on vähemmän, on lisätty edellä mainittuihin pääsarjoihinsa. YIT Oyj on vuodesta 1987 lähtien ollut yhtymä (YIT-Yhtymä Oyj), mutta koko arkiston nimenä käytetään muotoa YIT Oyj. Historiikkia koskevat valokuvat on lisätty YIT-Yhtymän alle, vaikka ne sisältävät kuvia myös ajalta ennen yhtymän perustamista. Myös muiden valokuvien kohdalla sijoittelu ei noudata varsinaista pääsarjajakoa, johtuen yhtymäryhmän organisaatiorakenteesta ja siitä, että rakennuskohteet on usein toteutettu pääyhtymän ja sen tytär- ja osakkuusyhtiöiden toimesta yhteistyössä.
Aineistotyyppi |
---|
Arkisto |
Tunnisteet |
11428 |
Aiheet |
Aika |
1906 - 2013 |
Käyttöoikeudet |
Käyttölisenssiä ei ole määritelty. Kysy lisätietoja Elkasta. |
Hakemisto |
- Näytetään 1 - 20 / 2 653
- Siirry seuraavalle sivulle
Jukka Liukkonen
Hae aiheistaArkistonmuodostaja:
YIT Oyj
Hae aiheistaKuuluu arkistoon: YIT Oyj
Kuuluu sarjaan: YHTYMÄ YIT-YHTYMÄ, YHTYMÄ173 Juhlatilaisuuksia koskevat asiakirjat
Jukka Liukkonen
Hae aiheistaArkistonmuodostaja:
YIT Oyj
Hae aiheistaKuuluu arkistoon: YIT Oyj
Kuuluu sarjaan: S YLEINEN INSINÖÖRITOIMISTO YIT, S163 Juhlatilaisuuksia koskevat asiakirjat
Jukka Liukkonen
Hae aiheistaArkistonmuodostaja:
YIT Oyj
Hae aiheistaKuuluu arkistoon: YIT Oyj
Kuuluu sarjaan: PERUS PERUSYHTYMÄ, PERUS155 Esitelmät ja puheet sekä historialliset asiakirjat
Jukka Liukkonen
Hae aiheistaArkistonmuodostaja:
YIT Oyj
Hae aiheistaKuuluu arkistoon: YIT Oyj
Kuuluu sarjaan: S YLEINEN INSINÖÖRITOIMISTO YIT, S163 Juhlatilaisuuksia koskevat asiakirjat
Jukka Liukkonen
Hae aiheistaArkistonmuodostaja:
YIT Oyj
Hae aiheistaKuuluu arkistoon: YIT Oyj
Kuuluu sarjaan: YHTYMÄ YIT-YHTYMÄ, YHTYMÄ78 Toimintakertomukset
Kuuluu arkistoyksikköön: 11428:10 Toimintakertomukset
Jukka Liukkonen
Hae aiheistaArkistonmuodostaja:
YIT Oyj
Hae aiheistaKuuluu arkistoon: YIT Oyj
Kuuluu sarjaan: S YLEINEN INSINÖÖRITOIMISTO YIT, S163 Juhlatilaisuuksia koskevat asiakirjat
Arkistonmuodostaja:
YIT Oyj
Hae aiheistaKuuluu arkistoon: YIT Oyj
Kuuluu sarjaan: S YLEINEN INSINÖÖRITOIMISTO YIT, S163 Juhlatilaisuuksia koskevat asiakirjat
Arkistonmuodostaja:
YIT Oyj
Hae aiheistaKuuluu arkistoon: YIT Oyj
Kuuluu sarjaan: S YLEINEN INSINÖÖRITOIMISTO YIT, S163 Juhlatilaisuuksia koskevat asiakirjat
Kuuluu arkistoyksikköön: 11428:342 60-vuotisjuhlallisuudet
Jukka Liukkonen
Hae aiheistaArkistonmuodostaja:
YIT Oyj
Hae aiheistaKuuluu arkistoon: YIT Oyj
Kuuluu sarjaan: S YLEINEN INSINÖÖRITOIMISTO YIT, S163 Juhlatilaisuuksia koskevat asiakirjat
Arkistonmuodostaja:
YIT Oyj
Hae aiheistaKuuluu arkistoon: YIT Oyj
Arkistonmuodostaja:
YIT Oyj
Hae aiheistaKuuluu arkistoon: YIT Oyj
Kuuluu sarjaan: WUORIO OTTO WUORIO, WUORIO131 Valokuvat
Kuuluu arkistoyksikköön: 11428:197 Valokuvat
Jukka Liukkonen
Hae aiheistaArkistonmuodostaja:
YIT Oyj
Hae aiheistaKuuluu arkistoon: YIT Oyj
Kuuluu sarjaan: YHTYMÄ YIT-YHTYMÄ, YHTYMÄ86 Henkilöstölehdet ja -tiedotteet
Jari Lehtonen
Hae aiheistaArkistonmuodostaja:
YIT Oyj
Hae aiheistaKuuluu arkistoon: YIT Oyj
Kuuluu sarjaan: YHTYMÄ YIT-YHTYMÄ, YHTYMÄ97 Esitteet ja julisteet
Kuuluu arkistoyksikköön: 11428:63 Esitteet
Jukka Liukkonen
Hae aiheistaArkistonmuodostaja:
YIT Oyj
Hae aiheistaKuuluu arkistoon: YIT Oyj
Kuuluu sarjaan: S YLEINEN INSINÖÖRITOIMISTO YIT, S72 Valokuvat ja diat
Arkistonmuodostaja:
YIT Oyj
Hae aiheistaKuuluu arkistoon: YIT Oyj
Kuuluu sarjaan: S YLEINEN INSINÖÖRITOIMISTO YIT, S119 Toimitusjohtaja Kreugerin asiakirjat
Kuuluu arkistoyksikköön: 11428:164 Historialliset kuvat ja piirustukset
Jari Lehtonen
Hae aiheistaArkistonmuodostaja:
YIT Oyj
Hae aiheistaKuuluu arkistoon: YIT Oyj
Kuuluu sarjaan: PERUS PERUSYHTYMÄ, PERUS95 Esitteet ja mainokset
Kuuluu arkistoyksikköön: 11428:60 Esitteet
Arkistonmuodostaja:
YIT Oyj
Hae aiheistaKuuluu arkistoon: YIT Oyj
Kuuluu sarjaan: S YLEINEN INSINÖÖRITOIMISTO YIT, S72 Valokuvat ja diat
Kuuluu arkistoyksikköön: 11428:1 Koti- ja ulkomaankohteet, mustavalkoiset ja värilliset
Arkistonmuodostaja:
YIT Oyj
Hae aiheistaKuuluu arkistoon: YIT Oyj
Kuuluu sarjaan: MAKRO MAKROTALO, MAKRO122 Valokuvat, diat ja negatiivit
Kuuluu arkistoyksikköön: 11428:103 Vierailukuvat, värilliset
Arkistonmuodostaja:
YIT Oyj
Hae aiheistaKuuluu arkistoon: YIT Oyj
Kuuluu sarjaan: S YLEINEN INSINÖÖRITOIMISTO YIT, S72 Valokuvat ja diat
Kuuluu arkistoyksikköön: 11428:113 Henkilökuvat, mustavalkoiset
Arkistonmuodostaja:
YIT Oyj
Hae aiheistaKuuluu arkistoon: YIT Oyj
Kuuluu sarjaan: PERUS PERUSYHTYMÄ, PERUS123 Valokuvat
Kuuluu arkistoyksikköön: 11428:138 Kotimaan kohteet, värilliset