Kaikki aineistot
Lisää
Diplomityöni perustuu ehdotukseen nimimerkillä Sundkvarn, joka sai jaetun toisen palkinnon avoimessa EU-arkkitehtuurikilpailussa, jonka aihe oli uuden museon/kulttuuritalon suunnittelu Helsingborgiin. Museotontti sijaitsee Helsingborgin pohjoissatamassa Helsingööriä vastapäätä. Entiselle satama- ja rautatiealueelle on suunniteltu kokonainen uusi kaupunginosa ja tämän alueen identiteetin luomisessa uudella kulttuuritalolla on merkittävä rooli. Ohjelma oli haasteellinen sekä laajuutensa että monipuolisuutensa vuoksi Ohjelman pääpaino on museolla mutta se sisältää myöskin muita kulttuuritiloja kuten teatteri-, tanssi-, musiikki- sekä elokuvaan liittyviä tiloja. Projektini maasijoittelu on monilta osin ympäristön sanelema Kulttuuritalon itäpuolella sijaitseva aukio saa luonnollisen päätteen ja torista muodostuu luonteva sisääntuloaukio. Läpikuultavan julkisivun kerroksellisuutta lisää talon edessä oleva puistovyöhyke. Lasisen torijulkisivun taakse sijoittuu valtaosa pienimmistä kulttuuripalvelutiloista sekä kulttuurihallinnontilat. Näkyvä elementti salmen puolella on ympyränmuotoinen museorakennus joka reagoi satamasillan koordinaatisto muutokseen. Ympyrämassa puhuu mittakaavallaan ja pelkistymisasteellaan satamamiljöön ja matkustajalaivojen kieltä, hakee mittakaavaansa satamamiljöön. Museo rakentuu ennen kaikkea kiertoidean ympärille. Vaihtuvien näyttelyjen halli on liitetty museon muihin osiin näköalarampin kautta. Matkan edetessä perusnäyttelyjen ensimmäiseltä tasolta toiselle avautuu näkymiä satamaan ja salmen yli Tanskaan. Pysyvien näyttelyjen tilat on ryhmitetty 'tuulimylly' -periaatteella lasitiilisen sisäpihan ympärille. Sisääntulotason yhteistilat teatteri auditorio sekä kahvila ja ravintola noudattavat samaa sijoitus periaatetta. Rakennus on pääosin teräsbetonirunkoinen. Julkisivut ovat rapattua tiiltä. Ohjelma pinta ala oli 8 495 m[2].
Työ käsittää suunnitteluosan ja tutkimusosan. Suunnittelutehtävä on olemassa olevan, n. 250 m x 500 m kokoisen oppilaitosrakennusten alueen täydennysrakennus- ja kehittämismahdollisuuksien kartoitus. Alue sijaitsee Lahden kaupungissa välittömästi kaupungin keskustan länsipuolella. Alueen nykyinen rakennuskanta koostuu pääosin arkkitehti Olli Saijonmaan 50-luvulla suunnittelemista ammattikoulurakennuksista ja 1930 - 1970-luvuilla rakennetuista teollisuusrakennuksista. Alue on kaupungin historian ja rakennuskokonaisuus aikansa arkkitehtuurin kannalta merkittävä. Suunnitelmassa on esitetty ohjelma ja massoittelu 18 lisärakennuskohteelle yhteenlasketulta pinta-alaltaan n. 18 350 m[2] ja näihin liittyville vanhan rakennuskannan muutoksille. Perusajatuksena on aikaisemmin erillisistä oppilaitoksista ja teollisuusrakennuksista koostuneen alueen kehittäminen yhtenäiseksi kampusalueeksi. Alueen sisäistä jalankulkumiljöötä kehitetään luomalla uusi toiminnallisesti aktiivisten sisäpihojen verkosto ja muuttamalla alueen halkaisevan läpikulkukadun luonne sisäiseksi syöttö- ja jalankulkukaduksi. Uudisrakennusten arkkitehtuurilla pyritään kuvastamaan kulttuurissa tapahtunutta muutosta kohti avointa ja omaehtoista opiskeluprosessia ja rikastamaan ja modernisoimaan alueen kokonaisilmettä. Suunnitelma on esitetty karttojen ja 3D CAD-mallista otettujen kuvien avulla. Tutkimusosassa on kuvattu yksityiskohtaisesti em. suunnitelman tuottamisen käytetty metodi. Suunnitelmaa varten on tehty kolmiulotteisen tiedon sisältävä tietokonemalli nykytilanteesta ja uusista rakenteista. Olemassa oleva tilanne on mallinnettu pohjakarttatiedon, vanhojen rakennuspiirustusten ja ilmavalokuvien perusteella. Uudet rakennukset on mallinnettu erillisinä tiedostoina ja liitetty maastoa kuvaavaan tiedostoon objekteina. Menetelmä mahdollistaa erilaisissa suunnitteluvaiheissa olevien kohteiden interaktiivisen kehittämisen. Tietokonemallin tekeminen on jaoteltu suunnitteluprosessin etenemisen mukaisiin loogisiin työvaiheisiin. Työvaiheiden ajankäyttö on kirjattu ja siltä pohjalta on arvioitu mallin vaatimaa työpanosta suhteessa lopputuloksen käyttökelpoisuuteen.
Diplomityö perustuu kesällä 1998 silloisen kulttuuriministeri Claes Anderssonin aloitteesta käytyyn yleiseen keskusteluun Pasilan pääkirjaston siirtämisestä takaisin Helsingin keskustaan. Uutta keskustakirjastoa on ehdotettu sijoitettavaksi Kamppi-Töölönlahti alueelle, mutta vapaana olevien rakennuspaikkojen vähyyden takia ryhdyin etsimään vaihtoehtoista tonttia. Päädyin valitsemaan Hakaniemenrannan tyhjän ranta-alueen koska katsoin kirjaston sijoituksella olevan positiivinen vaikutus alueen kehitykseen. Suunnittelualue on muuttunut vuosisadanvaihteen vilkkaasta konepaja ja telakkamaisemasta yksinäisen virastotalon ja paikoitusalueen leimaamaksi autioksi rannaksi. Huonosta maineestaan huolimana alueen sijainti on keskeinen ja viereinen Hakaniemen tori toimii vilkkaana kohtauspaikkana. Perusajatuksena kirjastossa on jako kahteen eriluontoiseen massaan; taiteiden ja tieteiden "kuutioon". Taiteiden kuutio on betoninen suljetumpi massa, joka tarjoaa tilaa rauhalliseen mietiskelyyn ja syventymiseen. Läpikuultava tieteiden kuutio on valoisa ja dynaaminen paikka tiedonhankintaan ja sosiaaliseen oleskeluun. Kirjaston ensimmäinen kerros muodostaa tiedon torin pariksi vilkkaalle hakaniemen torille. Katutasossa sijaitsee aulan lisäksi näyttelytila, kirjaston tiedotus ja lehtiosasto. Kirjaston toinen ja kolmas kerros pitävät sisällään asiakastilat ja suurimman osan henkilökunnan työtilat. Kirjaston tekniset tilat ja sosiaalitilat sijaitsevat ensimmäisessä kerroksessa "taiteiden kuution" alimmassa kerroksessa. Taiteiden kuutio on paikalla valettua sini sävytettyä betonia, jonka muotissa on käytetty vaihtelevan paksuista höylättyä lautaa elävän pinnan saamiseksi. Läpikuultava tieteiden kuutio on pilari-palkki-rakenteinen ja julkisivut ovat lasia, johon on silkkipainettu betonilaudoitusta jäljittelevä kuvio. Etelään ja länteen avautuvat julkisivut on ehdotettu kaksoislasiseinärakenteella. Kirjaston bruttoala: 7905 m[2]. Kirjaston tilavuus: 31920 m[3].
LÄHTÖKOHTA Työ pohjautuu yleiselle aatekilpailulle ÖSTERBOTTENS HÖGSKOLA I STRANDKVARNEN, VASA. Käytöstä poistettu Vaasan Rantamyllyn teollisuusalue saneerataan tarkoituksena sijoittaa sinne uusia toimintoja. Rakennuskohteeseen rakennetaan sekä vuokra-asuntoja että tilat Östebottens Högskolan käyttöön. Lisäksi perustettava kongressiorganisaatio tarvitsee auditoriotiloja. Käyttäjät ovat vuokralaisia, joten tilajärjestelyjen olisi oltava mahdollisimman yleiskäyttöisiä. Huonetilaohjelma sisälsi ÖH:n tiloja 14 850 hym2 (toteutui 14 700hym2) sekä vuokra-asuntoja 3600 asm2 (toteutui 3000 asm2). Huonekohtaista tilaohjelmaa ei ollut, ainoastaan tilaryhmät. Tehtävään kuului myös uuden asumisen sijoittaminen korttelin tyhjille alueille ja paikoituksen järjestäminen tontille 1 ap / 100 brm2. (toteutui 240 ap) Kohde sijaitsee Vaasan ruutukaava-alueella jyrkällä merenrantatontilla, itäpään korko n +13 ja lännessä rannalla n +3. Tehdas on rakentunut useissa eri vaiheissa 1860-luvulta lähtien. Alueella on säilynyt laajoja osia kaikilta aikakausilta 1970-luvulle saakka. Toiminnalliset ratkaisut Suuri tasoero tontilla ja vähitellen syvärunkoiseksi ja korkeaksi rakentunut kokonaisuus vaihtelevine lattiatasoineen olivat keskeiset ratkaistavat tekijät. Tiiviin massan avaaminen ja syntyvän sisäpihan kattaminen lasilla tuntui ilmeiseltä. Purkamalla keskeltä kokonaisia rakennuksia saadaan aikaan keskustila, joka on ravintola / oleskelukäytössä. Pääsisäänkäynti tuli sijoittaa tontin korkeammalle puolelle. Nostamalla keskustilan lattia +8:n asti tuodaan se lähemmäksi yläosan korkoa, jolloin niillä on parempi yhteys. Rannalta keskustilan tasolle noustaan vähitellen kiertymällä vanhan erillisen hallintorakennuksen ympäri. Rakennuksella on siten kaksi toimivaa pääsisäänkäyntiä, mikä mahdollistaa erilliskäytön koulu- ja auditoriotiloille. Tuomalla sisäänkäynnit keskelle saavutetaan etuja sisäisissä yhteyksissä: massan korkeudesta huolimatta suurimmalla osalla tiloista on Iyhyt yhteys sisäänkäynteihin. Arkkitehtoniset ratkaisut Keskityin tarkemmassa suunnittelussa uudisrakennuksena tehtävään Auditorio-osaan. Sen tieltä on purettu hieman saman oloinen matala betoninen varastosiipi 1970-luvulta. Lisäksi sen edessä olevasta siilo-osasta on purettu ylimmät osat. Tämä muistuttaa eleeniä aikaisempia toimenpiteitä: melkein kaikkia osia on modifioitu aikojen kuluessa rankalla kädellä. Rakennuksia on korotettu kaksinkertaisiksi, Isoja osia on purettu tai ne ovat palaneet, jotkut seinistä on välillä muurattu umpeen, julkisivun tyylilajia on muutettu. Esijännitetty paikallavalettu teräsbetonirakenne kurottaa puretun osan yli. Tässä minua kiinnosti kirkkauden ja epäonnistumisen teema. Symmetrinen tilallinen idea venyy joutuen ottamaan tukea. Eri rakennusmateriaalit reikätiili, betoni, purettu vanha tiili, lasi ja lasitiili kohtaavat aina toisensa samassa pinnassa tai nurkassa, muodostaen yhtäaikaisen mielikuvan massiivisesta raskaudesta ja pahvisesta keveydestä. Kulku ylätason sisäänkäynniltä kohti merta on uudisosan keskeinen aihe. Korkea aula johdattaa eteenpäin, portaita noustaan horisontaaliselle lämpiölle, josta avautuu merinäköala hallintorakennuksen ohi ja yli. Uusi auditorio ja asuinrakennukset täydentävät umpikorttelin, mikä on nykyisen yleiskaavan periaate. Uudet massat linjautuvat ylhäällä ja alhaalla rannassa viereisten rakennusten räystäskorkoihin. Kaavassa kaikkia kortteleita halkova historiallinen palokatu-aihe on otettu puolittain esille yhteytenä parkkihalliin ja massoittelussa. Auditorion eteen muodostuu lämmin eteläpiha, mikä betonirengas-lasitiiliseinän puoliläpinäkyvän luonteen ansioista kuuluu selkeästi asunnoille.
Diplomityö perustuu Lohjan pääkirjastosta keväällä 2002 järjestettyyn yleiseen arkkitehtikilpailuun. Kirjastolle varattu tontti sijaitsee Lohjan keskustassa ja on saavutettavuudeltaan erinomainen. Tontin välittömässä läheisyydessä sijaitsee kaupungintalo, useita kouluja, keskiaikainen kivikirkko sekä Lohjan kaupalliset palvelut. Kortteli, johon tontti kuuluu on rakennuskannaltaan hyvin hajanainen. Rakennus on kahden massakappaleen sommitelma rikkonaisen korttelirakenteen sisällä. Kaupunkikuvallisesti suunnitelma pyrkii kokoamaan korttelirakennetta selkeämmäksi ja samalla rajaamaan kirjastolle oman julkisen tilan, jolle on luontevaa saapua alueen eri lähestymissuunnista. Suorakaiteen muotoinen kolmikerroksinen massa täydentää eteläosan umpikorttelirakennetta. Toinen kiilamaisesti nouseva kappale työntyy pienmittakaavaisempien rakennusten väliin rajaten niille rauhalliset ja selkeät piha-alueet Massan kärki osoittaa kohti kirkkoa ja sen pitkää julkisivua rikottu mittakaavaeron pehmentämiseksi. Kappaleiden väliin jäävästä aula- ja näyttelytilasta on jatkuva näköyhteys kirkon korkeaan päätykolmioon, joka läsnäolollaan hallitsee paikan identiteettiä sekä helpottaa orientoitumista erisuuntaisten massojen välissä. Kirjaston ja kaupungintalon väliin muodostuu aukio, joka jatkuu lasisena aulana rakennusmassojen väliin. Kirjaston toiminnallisen suunnittelun lähtökohtana oli tilojen jakaminen eri massoihin niiden luonteen mukaan. Suorakaiteen muotoiseen massaan on sijoitettu kirjaston toimintaa tukevat tilat, kirjaston aukioloajoista riippumattomat julkiset tilat sekä kirjaston sisäiset toiminnot. Kiilamaisessa massassa ovat kahdessa kerroksessa varsinaiset yleisö- ja avokokoelmatilat sekä asiakkaiden työtilat. Kappaleiden väliin maantasoon jäävät aula, neuvonta- ja näyttelytilat sekä pieni kahvio, joka aukeaa kirjastoaukiolle. Rakennuksessa on kellari , jonne on sijoitettu aputilat, henkilökunnan sosiaalitilat sekä paikoitus ja huolto. Rakennuksen julkisivujen päämateriaaleina ovat poltettu keraaminen terracottalankku, -suurlaatta ja -säleikkö sekä lasi. Tiilenomaisella pintastruktuurilla ja sävyillä viitataan ympäristön punatiilisiin rakennuksiin materiaalin kuitenkin ollessa uusi ja korostavan rakennuksen yksilöllisyyttä. Bruttoala 4720 m2 Tilavuus 21 400 m3
The purpose of this Master's thesis was to plan an art museum in Ekenäs, for the Pro Artibus foundation, which was established in 1989 by the Svenska Kulturfonden (Swedish culture foundation) to curate its art collection and promote visual arts in the Swedish speaking part of Finland. The layout design for the art museum evolved from literary studies on art museums of a similar size, discussions with representatives of the Pro Artibus foundation, the Amos Andersson Museum of Art, and the spatial program for the architectural competition of the Aland Marine Museum. The layout was adjusted during the project, in collaboration with Pro Artibus. The basic assumption was that the museum would function independently. The net room area is 1 608m2 and the total area is 2330m2. The building site is in the Br6tet area next to South Bay in Ekenäs. It consists of a sand field, which in summer is used as a parking area, and in winter as a place to dump snow. Bordering the plot to the north is a beautiful, partly wild park, to the northeast is housing block 40, and from the east, to the northwest, is the Ramsholmen-Hagen natural wildlife reservation and South Bay. Housing block 40 is quite exceptional architecturally. For example, it contains Villa Skeppet planned by Alvar Aalto. The site lies on the axis referred to as the Ekenäs cultural axis, which starts in the city centre and ends at Villa Snacksund. The art museum is situated apart from the neighbouring block, on the border between the park area and the natural wildlife reservation, close to the shoreline. The art museum exits onto the public boardwalk that begins at Knipan Restaurant and passes through the Old Town. The art museum consists of three parts: exhibition spaces on two floors, public areas on one floor, and administration and workshops on two floors. The public areas on one floor are glass enclosed, reminiscent of a pavilion. This part of the museum harmonizes with neighbouring buildings in terms of height, whereas the two relatively high wooden volumes clearly distinguish the complex as a public building. The exhibition spaces provide a limited view on the surroundings, while the other public areas have a near complete open view on South Bay and the park to the north.
Otaniemen arkkitehtiosaston puurakentamisen laitos järjesti keväällä 2005 opiskelijakutsukilpailun aiheena "Tuusniemen satama-alueen rakennukset". Tehtävänä oli suunnitella vierasvenesataman yhteyteen puinen rantapaviljonki, joka tulee toimimaan matkailuun liittyvänä infopisteenä ja johon sijoitetaan mm. tiedotustila ja kaksi toimistohuonetta, saunat sekä läheisen leirintäalueen että veneilijöiden huoltotiloja. Tämän lisäksi suunnittelutehtävänä oli viihdekeskus HojoHojon laajennus. Kilpailun perustana oli todellinen tarve. Rakennuspaikka, väkimäärältään pienen Tuusniemen kunnan satama-alue, sijaitsee valtatie 17:n varrella, Kuopion ja Joensuun puolivälissä. Satama-alue on Saimaan vesistöön kuuluvan Juojärven rannalla. Ehdotukseni 'Lanterns' voitti kilpailun ja valittiin jatkokehittelyn pohjaksi. Diplomityössäni olen keskittynyt satamapaviljonkiin - muuta aluetta olen käsitellyt viitteellisemmin. Kaikkia osa-alueita olen kuitenkin kehittänyt eteenpäin kilpailuvaiheesta. Paviljonki on itsenäinen kokonaisuus. Se muodostaa rajatun sisäpihan avaran järvimaiseman vastakohdaksi. Rakennuksen veistetyt, kappalemaiset sisä- ja ulkotilat eroavat toisistaan varioiden muotoa, kokoa, pinnan struktuuria ja käsittelyjä - puulle ominaisia vivahteita korostaen.
Diplomityöni on suunnitelma Nyländska Jaktklubben -pursiseuran uudeksi kerhotaloksi. Uudisrakennus sijoittuu Helsingin Koivusaaren tulevalle asuin- ja työpaikka-alueelle. Suunnitelma pohjautuu Teknillisessä korkeakoulussa järjestettyyn opiskelijakutsukilpailuun tekemääni ehdotukseen. Olen antanut rakennukselle aaltomaisen muodon suunnatakseni sisätilat toivottuihin näkymäsuuntiin ja luodakseni rakennuksen ympärille eriluonteisia ulkotiloja. Kaartuva muoto luo rakennuksen eteläpuolelle luontevan sisäänkäyntipihan. Rakennuksen länsipuolelle muodostuu yksityisempiä ulkotiloja. Pohjoispuolelle aaltoileva muoto luo mielenkiintoista katutilaa. Tilat on jaettu kahteen nauhamaiseen vyöhykkeeseen. Pohjoispuolella aputilat muodostavat puskurimaisen vyöhykkeen länsiväylän melua vastaa. Eteläpuolinen päätilojen vyöhyke avautuu meren ja satama-altaan suuntiin suurin lasipinnoin. Rakennus jakautuu myös itä-länsi-suunnassa kahteen osaan. Kaksikerroksinen kerhosiipi sijaitsee länsipuolella, josta avautuvat parhaat näkymäsuunnat. Eri veneluokkien huolto- ja varastotilat sisältävä huoltosiipi sijaitsee itäpuolella, lähempänä venelaitureita. Kerhosiiven tilat sijoittuvat molemmissa kerroksissa korkean keskusaulan ympärille. Aula muodostaa yhteisen tilan jossa kaikki rakennuksen käyttäjät kohtaavat. Klubitila saunaosastoineen kannustaa kerholaisia viettämään aikaa yhdessä purjehduksen jälkeenkin. Ensimmäisessä kerroksessa on yleisölle avoin kahvila. Toisen kerroksen suuri ravintolasali avautuu sekä satama-altaan, että meren suuntaan. Täyttömaalle rakennettava rakennus perustetaan paaluilla peruskallioon. Tuulettuvan alapohjan kantavana rakenteena on teräsbetonipalkkien varaan paikalla valetut liittolaatat. Muilta osin rakennus on puurakenteinen. Rakennuksessa on lämmön talteenotolla varustettu koneellinen ilmanvaihto. Rakennus lämmitetään lämpöpumpun avulla, jonka lämmönlähteenä on merivesi. Suunnittelemani kerhotalo on ympäröivään kaupunkirakenteeseen sopeutuva, toimiva ja yhteisöllisyyttä tukeva rakennus, jolla on selkeä ja tunnistettava arkkitehtoninen luonne.
Diplomityön aiheena on 7000:n katsojan jäähalli Espooseen. Halli sijoittuu Tapiolan urheilupuistoon vajaan kilometrin päähän Tapiolan keskustasta. Suunnitelman päähuomio on kohdistettu suurten jännevälien puurakenteisiin. SM-liigajoukkue Kiekko-Espoo tarvitsee uuden hallin, joka täyttää kaudella 96-97 voimaan astuvat kokovaatimukset. Myös junioritoiminta ja muu jääurheilu tarvitsevat lisää tekojäätä. Diplomityössä on huomioitu hallin monikäyttöisyys konsertti- ym. tilaisuuksia varten. Lisäksi hallin pohjakerroksessa on 250 metrin juoksurata yleisurheilijoiden harjoittelua varten, sekä kuntosali. Suunnitelmassa urheilupuistosta tehdään tiivis kokonaisuus kehätiellä, joka sulkee sisäänsä Tapiolan urheiluhallin, urheilukentät, huoltorakennuksen, 1400 pysäköintipaikkaa ja näitä yhdistävät viherväylät. Urheilupuistosta nousee jäähallille ramppi, joka ylittää kehätien betonikantena, näin ajoneuvot ja kävelijät eivät risteä samassa tasossa. Hallin suunnitteluratkaisu perustuu puurakenteeseen, jossa kattokannattajat ja katsomorakenteet toimivat yhdessä. Paloporrastorneihin yhdistetyt järeät betonipilarit kannattavat kahta kolminivel-liimapuukaarta, joiden jännemitta on 99 metriä ja rakennekorkeus 3,6 metriä. Kaaria yhdistävät 9 metrin välein liimapuuristikot, joiden jännemitta on 45 metriä ja rakennekorkeus 4,5 metriä. Sivukattoja kannattavat 9 metrin välein liimapuuristikot, joiden jännemitta on suurimmillaan 34 metriä ja rakennekorkeus 3,3 metriä. Sivuristikoista voimat siirtyvät liimapuisille pystypilareille ja katsomorakenteina toimiville vetopalkeille. Alakatsomo ja välipohjarakenteet ovat paikallavalettua betonia. 4500 katsojan pääkatsomon alla on 22 VIP-aitiota, joissa on 300 istumapaikkaa. Aitioiden edessä on alakatsomo, jossa on 2200 paikkaa. Rakennuksen kerrosala on 15600 m[2].
Keskustarakenteessa julkisen ulkotilan muodostumiseen vaikuttavat ympäröivät rakennukset, maastonmuodot, kasvillisuus, valo, värit, materiaalit ja varusteet. Julkista ulkotilaa ovat esimerkiksi tiet, kadut, torit, aukiot ja puistot. Rakennetun ympäristön kehitys seuraa yhteiskunnan ja yksilön kehitystä sekä tapojen muutoksia. Julkista ulkotilaa voidaan tarkastella esteettisistä ja toiminnallisista lähtökohdista tai ihmisen kokemusmaailman perusteella. Taajamakeskustoissa tärkein julkinen ulkotila on yleensä muodostunut pääteiden risteyksen ympärille, julkisia monumentaalitiloja tai kauppatoreja maalaistaajamissa ei perinteisesti ole. Hyvä taajamakuva on omaleimainen ja alueen historiasta kertova. Elinkeinorakenteen muutoksen myötä 1960-luvulla maaseututaajamissa aloitettiin voimakas uudisrakentaminen, toimintojen eriyttäminen ja tiesaneeraukset maisema- ja taajamarakenteesta välittämättä. Kaupunkimaiset ratkaisutavat rikkoivat perinteistä taajamakuvaa. Nykytilan ongelmia ovat suhteettoman leveät kauppakadut, jäsentymättömät ulkotilat ja toiminnot sekä ympäristön rakentuminen ratkaisukeskeisesti, ei paikan ehdoilla. Taajamakeskustojen kehittämisen tavoitteena on ympäristön toiminnallisen, sosiaalisen ja taajamakuvallinen laadun parantaminen. Tavoitteet edellyttävät vuorovaikutusta asukkaiden kanssa sekä yhteistyötä eri vastuutahojen välillä erilaisten näkemysten ja arvojen esilletuomiseksi. Tielaitos on todennut vuorovaikutteisen suunnittelun menetelmien olevan puutteellisia. Tällä hetkellä tavoitteena onkin vuoropuhelun ylläpitäminen parantamisprosessin kaikissa vaiheissa. Vuorovaikutteinen suunnittelu edellyttää tasapuolisen tiedon keräämistä ihmisistä ja yhteisöistä. Laadullisissa eli kvalitatiivisissa tutkimuksissa hankittavan tiedon avulla pyritään ymmärtämään tutkittavaa ilmiötä ja suhteuttamaan se laajempiin kokonaisuuksiin. Kvalitatiivisessa tutkimuksessa tutkimusprosessi käynnistyy nykyisten tietojen pohjalta. Uutta tietoa syntyy, kun tutkimuksen tulokset ja johtopäätökset kytketään aikaisempiin tietoihin. Tutkimusongelman ja ennakko-oletusten tarkka määrittely edesauttaa tutkimuksen hyödyntämistä. Tutkimusta valmisteltaessa edellytetään asiantuntijayhteistyötä. Tutkija tekee käytännön toteutuksen ja johtopäätökset tutkimuksen tuloksista. Suunnittelija tekee johtopäätöksiä koko tutkimuksesta. Tulkinnassa huomioidaan tutkimuksen laajuus. Käyttäjäselvityksen hyödyntämistä suunnittelutyössä on tarkasteltu Juvan, Orimattilan ja Juuan esimerkkikohteiden avulla. Kaikissa esimerkkikohteissa keskustan kehittämisen on käynnistynyt Tielaitoksen yleisten teiden parantaminen. Selvityksissä on käytetty kvalitatiivista tutkimusmenetelmää, jonka tiedonhankintamenetelminä ovat ryhmähaastattelut. Tavoitteena on ollut perustiedon tuottaminen suunnittelutyötä varten sekä vuoropuhelun käynnistäminen. Tietoa on kerätty haastateltavien näkemyksistä ja toiveista, jotta paikallinen arvomaailma, toimintatavat sekä alueen erityispiirteet pystyttäisiin huomioimaan. Käyttäjäselvitysten perusteella esimerkkipaikkakuntien henki on erilainen, vaikka toiveet kehittämisen suunnasta ovatkin yhteneviä. Toisaalta pelkoakin on havaittavissa parantamisen uusia keinoja kohtaan. Kaikkien kohteiden suunnitelmissa tavoitellaan kirkonkylämäisyyttä, mitä haastatteluissa toivotaan. Suunnittelutyössä otetaan huomioon viihtyisyyden lisäämiseen, omaleimaisuuden korostamiseen ja liikenneturvallisuuden parantamiseen liittyviä näkemyksiä. Selvitys auttaa suunnittelijaa sisäistämään paikkakunnan henkeä, ja sitä kautta innostumaan enemmän suunnittelutyöstä. Käyttäjäselvitys on ollut keskustan kehitystyössä prosessina tärkeä. Se on aloittanut keskustelun, joka voi jatkua eri tavoin. Käyttäjäselvitys on toiminut oppimisprosessina vuorovaikutteisuudelle. Päättäjien, asukkaiden ja eri sidosryhmien kuten yrittäjien sitoutuminen suunnitelmaan on parantunut. Saatua tutkimustietoa voidaan soveltaa muissakin kohteissa. Tulosten hyödyntäminen on ollut vaihtelevaa. Vuorovaikutteisuuden jatkumista ei varmisteta eikä pelkkä tutkimus korvaa kaikkea vuoropuhelua. Tutkimustiedolla, joka jätetään hyödyntämättä ei ole merkitystä. Tiedon välittyminen suunnitelmaan riippuu paljon suunnittelijasta ja tulkinta on aina suunnittelijan näkemys. Seurantaselvitys mahdollistaa tulkinnan tarkistamisen. Tällä hetkellä tutkimuksen tieteellisyyden varmistaminen ja haastattelutilanteen hyödyntäminen mahdollisimman monipuolisesti ovat osittain ristiriidassa. Käyttäjäselvitysmenetelmää on kehitettävä siten, että suunnittelijalla on tutkimuksessa selkeämpi rooli, koska haastattelutilanteissa läsnäolo antaa suunnittelijalle enemmän kuin pelkkä tuloksiin tutustuminen. Seurantaselvityksissä suunnittelijan rooli voi muuttua vieläkin merkittävämmäksi. Ihanne on, että yhteinen kieli kehittyy ja suunnittelija pystyy keskustelemaan asukkaiden kanssa ilman välikäsiä. Ristiriitaisia näkemyksiä sisältävissä, vaikeissa suunnitteluhankkeissa käyttäjätutkimuksilla on kuitenkin tulevaisuudessakin paikkansa. Suunnittelijoiden on ymmärrettävä vuorovaikutteisen suunnittelun merkitys käytännön työssä - on pohdittava kokonaisvaltaisesti kenelle suunnitellaan, mitkä ovat suunnittelun motiivit, mitä suunnittelutyöhön ja sen vaikutuksiin liittyy. Taajamaparannus vaikuttaa ihmisten jokapäiväiseen elinympäristöön, mutta muodostaa myös puitteet paikkakunnan oman kulttuurin kehittymiselle.
Kohde sijaitsee Espoon Leppävaaran läheisyydessä, Perkkaalla, aivan Kehä l:n ja Turun moottoritien risteyskohdan likellä. Suunnitelma koostuu neljästä toimistorakennuksesta, joita yhdistä massojen läpi kulkeva kaari. Kolme ensimmäistä rakennusta ovat viisikerroksisia, kunkin kerrosala; 5 000 m2 ja neljäs - seitsenkerroksinen - 10 000 m2. Rakennukseen neljä liittyy lisäksi kaksikerroksinen siipi. Suunnitelmassa olen pyrkinyt kehittämään yrityspuiston palvelurakennetta, tehostamaan muuntojoustavuutta sekä tilan käyttöä toimintojen sijoittelulla sekä rakenteellisilla ja teknisillä valinnoilla. Palvelut: Rakennusketjun suojaan jää kolme, kulttuurihistoriallisesti arvokasta omakotitaloa. Suunnitelmassa ne kunnostetaan ja niihin sijoitettavat lastentarha ja eläinparkki liittyvät läheisesti paitsi yrityspuiston palveluihin, myös sen toimintaan. Ulkopuolisille tarjotut palvelut liittävät puiston ympäristöönsä. Toimintojen ryhmitys: Kerrokset jakautuvat yksityisiin (yrityksen omat tilat) ja puolijulkisiin (kaaren tilat) alueisiin. Yritys voi käyttää vuokraamansa toimitilan halutessaan pelkästään työpisteisiin ja vuokrata tarvittaessa kokous- ja ryhmätyötilat läheltä, kaaresta. Tyhjistä neliöistä ei tarvitse maksaa. Käymälätilat ja kahvipisteet ovat kerroksille yhteisiä. Tarkoitus on luoda satunnaisia kohtauspaikkoja eri alojen työntekijöiden kesken. Tekniset ratkaisut Muuntojoustavuutta on helpotettu paitsi tilallisella ryhmittelyllä (kaaren alueet) myös rakenteellisilla ja teknisillä ratkaisuilla. Rakennuksissa on pilari-palkki- runko ja kantavat väliseinät on minimoitu. Ilmanvaihtojärjestelmäksi olen valinnut hajautetun ilmanvaihdon, jossa jokaisen moduulin kohdalla on oma iv-laitteensa. Pystykuiluja ei tarvita laisinkaan, myös iv-konehuone jää pois. Järjestelmä on erittäin joustava, eikä rajoita yritysten sisäisten tai niiden välisten seinien sijoittamista. Jokaisen moduulin ilmastointi on kaukosäätimellä valittavissa halutunlaiseksi. Ilmanvaihdollisesti vaativatkin tilat, kuten tupakointihuone voidaan sijoittaa mihin moduuliin tahansa.
diplomityö "Kaksi tilaa näyttämötaiteelle" on kahden eriluonteisen teatterirakennuksen suunnitelma Helsinkiin. Suunnitelmani teatteritilat ovat uusia vaihtoehtoja jo olemassa oleville teattereille (tirkistysluukkunäyttämöt, neutraaliteatterit, teattereiksi muutetut tilat ja produktiokohtaiset "löydetyt" tilat). Suunnittelutehtäväni on rakennustaiteellinen projekti, joka kumpuaa todellisesta teatteritilojen tarpeesta Helsingissä. Diplomityöselostuksessa esittelen teatterintekijöiden näkemysten avulla näyttämötaiteen maailmaa ja esimerkkejä Helsingin käytössä olevista teatteritiloista. Selostuksen tarkoituksena on tukea suunnitelman lähtökohtia ja luonnetta. Näkemykseni mukaan ei ole yhtä oikeaa ratkaisua hyvälle teatteritilalle. Jokaisen rakennettavan teatteritilan tulisi olla omanlaisensa; sen tulisi tarjota mahdollisuuksia, joita ei muissa teattereissa jo ole. Diplomityöni lähtökohtana on ollut suunnitella kaksi teatteritilaa, joiden erityisluonteisuus tarjoaa uudenlaisia mahdollisuuksia näyttämötaiteen toteutumiselle. Tavoitteena on ollut luoda tilat, joissa arkkitehtuurin ja näyttämötaiteen väistämätön kohtaaminen on hedelmällinen. Teatteriarkkitehtuurilla on oltava tarinavoimaa; sen tulee herättää mielikuvia kertomatta tarinaa. Esitän suunnitelmassani kaksi erillistä teatterirakennusta, jotka ovat lähtöasetelmaltaan toisilleen vastakkaiset: toinen on sijoitettu maan alle (pimeys, fatalistinen tie), kun toinen taas sijaitsee maan päällä meren ja urbaanin kaupunkimaiseman välissä avautuen ulkomaailmaan (toivo, tulevaisuus). Maanalaisessa rakennuksessa teatteritila on pitkänomainen, jolloin liikettä, tilasarjoja ja tilan syvyyttä voidaan käyttää esityskomposition osana. Maanpäällisessä rakennuksessa teatteritila avautuu kahdelta sivultaan ulkotilaan, joten ympäröivä maisema voidaan ottaa osaksi esityksen maailmaa, joko kohtauksen tapahtumapaikkana tai vain visuaalisena taustatilana. Olen sijoittanut teatterirakennukset eri tavoin suhteessa maahan, ja tarkastellut, minkä luonteisiksi rakennukset tästä lähtökohdasta kehittyvät. Teattereiden ei tule olla monumentaalirakennuksia. Hyvä teatteri on helposti lähestyttävä ja sijoitettu yllätyksellisesti kaupunkirakenteeseen. Rakennus voi olla kimmoke teatteriin tulemiselle. Suunnitelmissani olen luonut teatteriin tulemisesta reitin, jolloin esitys voi haluttaessa alkaa välittömästi, kun teatterirakennukseen astutaan. Saapuminen voi olla voimakkaan tunnelmallinen tie teatterin maailmaan; laskeutuminen maanalaisuuteen tai tuleminen tilaan, jossa ympäröivä todellisuus on haluttaessa läsnä. Teatterirakennukset ovat näyttämötaiteen suojia; ne ovat kuin koruasioita, joissa ainutkertaiset esitystapahtumat toteutuvat. Tämän ajatuksen mukaisesti olen suunnitellut teatterirakennuksista vähäeleisiä muttei ilmeettömiä. Arkkitehtuurin yksinkertaisilla muodoilla olen korostanut teatteritilan luonnetta rakennuksen ytimenä. Suunnitelmani maisemaan avautuva teatteri sijaitsee Sörnäisten kaupunginosassa Merihaan pohjoispuolella. Teatteritila on suunniteltu enimmillään 300 katsojalle. Maanalainen teatteritila on 320 katsojalle suunniteltu, ja se on sijoitettu Vallilan kaupunginosaan Teollisuuskadun ja Aleksis Kiven kadun väliin.