Kaikki aineistot
Lisää
Tiivistelmä. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten puheterapeutit ovat mukana palliatiivisessa hoidossa Suomessa. Tutkimuksessa selvitettiin myös puheterapeuttien kokemuksia palliatiivisessa hoidossa toimimisesta sekä puheterapeutin kokemaa ammatillista varmuutta palliatiivisessa hoidossa. Lisäksi tutkittiin, ovatko puheterapeutit mukana palliatiivisissa hoitotyöryhmissä, sekä onko puheterapeuteille tarpeeksi tutkimustietoa sekä hoitosuosituksia toimia palliatiivisessa hoidossa. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena verkossa Webropol-alustalla mukaillen O’Reillyn ja Walshen (2015) kyselyä. Aineisto kerättiin 21.2.–7.8.2020 Suomen puheterapeuttiliiton varsinaisista jäsenistä koostuvalta sähköpostilistalta sekä Facebookin Ideoita puheterapiaan -ryhmästä. Vastauksia saatiin yhteensä 145 kappaletta. Kyselyn avoimet vastaukset käsiteltiin teema-analyysillä ja numeeriset vastaukset kuvailtiin auki havaintoaineistosta käyttäen tilastollisia tunnuslukuja. Kysely osoitti, että vastaajien mielestä puheterapeutilla on tehtävä palliatiivisessa hoidossa potilaan kommunikoinnin sekä syömisen ja nielemisen turvaajana. Kyselyyn osallistuneista reilu kolmannes oli ollut mukana puheterapeuttina palliatiivisessa hoidossa. Palliatiivisessa hoidossa toimivat puheterapeutit olivat kyseisessä hoidossa mukana tyypillisesti harvoin: joko harvemmin kuin kerran vuodessa tai muutaman kerran vuodessa. Vastaajat eivät tyypillisesti kuuluneet nimettyyn palliatiiviseen hoitotyöryhmään. Vastaajat eivät osanneet sanoa, olivatko he tyytyväisiä siihen, miten puheterapeutit ovat tällä hetkellä mukana palliatiivisessa hoidossa Suomessa. Esteenä toimia puheterapeuttina palliatiivisessa hoidossa koettiin muiden ammattiryhmien tietämättömyys puheterapeutin työnkuvasta, puheterapiaresurssien puute sekä puheterapeutin epävarmuus. Vastaajien mielestä puheterapeuttina toimimista palliatiivisessa hoidossa helpottaisi muiden ammattiryhmien tiedon lisääminen puheterapeutin työnkuvasta sekä sen merkityksestä, sekä puheterapeuteille suunnattu koulutus. Vastaajien mielestä tarjolla ei ole tarpeeksi tutkittua tietoa eikä toimintaohjeita tai hoitosuosituksia toimia puheterapeuttina palliatiivisessa hoidossa. Kyselytutkimuksen perusteella voidaan päätellä, että puheterapeutit tarvitsevat lisäkoulutusta pystyäkseen toimia palliatiivisessa hoidossa itsenäisenä päätöksentekijänä. Palliatiivisen hoidon tarve on kasvamassa, joten puheterapeuttien osaamista olisi hyvä pohjustaa palliatiivista hoitoa ajatellen. Suomessa on tarvetta myös puheterapeuttisen ohjauksen suosituksille palliatiivisessa hoidossa. Lisäksi eri ammattiryhmät sekä palliatiiviset hoitotyöryhmät tarvitsevat tietoa puheterapeuttisen ohjaamisen tärkeydestä, jotta potilas saa entistä kokonaisvaltaisempaa hoitoa.
Tiivistelmä. Suomenhevonen on ainoa alkuperäinen hevosrotu Suomessa ja Suomen kansallishevonen. Suomenhevosen yksilömäärä on suhteellisen pieni, eikä geenivirtaa tule rotuun muualta, sillä suomenhevosta halutaan jalostaa omana puhtaana rotunaan. Pieni yksilömäärä ja rodun edustajien maantieteellinen sijoittuminen lähinnä vain Suomen alueelle saa aikaan tiettyjen piirteiden yleistymisen ja geneettisen monimuotoisuuden vähenemisen, kun sukua olevat yksilöt lisääntyvät keskenään. Ihmisen tekemällä valinnalla eli jalostuksella on myös suuri merkitys siihen, mitkä yksilöt pääsevät lisääntymään ja näin siirtämään geenejänsä tuleville sukupolville. Tässä työssä tutkin suomenhevosen geneettisen monimuotoisuuden tilaa, jalostuksen vaikutusta suomenhevosrotuun sekä sitä onko suomenhevosen neljän eri jalostussuunnan välillä geneettisiä eroja. Suomenhevosen tehollinen populaatiokoko vaihtelee suuresti nukleaarisen SNP-datan ja mitokondrio-DNA:n perusteella laskettujen kokojen välillä. Geneettistä muuntelua tulee siis huomattavasti enemmän äitilinjojen ja tammojen puolelta. Suomenhevosen sukusiitosaste on muihin hevosrotuihin verrattuna pieni, mutta tulee nousemaan ajan kuluessa, sillä uutta geneettistä materiaalia ei tule rodun ulkopuolelta. Ihmisen jalostuksen avulla aikaansaamaa suuntaavaa valintaa voidaan huomata suomenhevosen rakenteellisissa ominaisuuksissa ja väreissä, sekä niiden jakautumisessa suomenhevosrodun yksilöiden välillä. Jalostuksen vaikutus on myös huomattavissa suomenhevosen genomissa. Suomenhevosissa suositaan monipuolisuutta ja sopusuhtaista rakennetta, mikä voidaan huomata esimerkiksi askellajigeenin DMRT3 suhteen, jonka heterotsygootti genotyyppi on huomattavasti homotsygootteja genotyyppejä yleisempi suomenhevosten keskuudessa. Suomenhevosten perimässä esiintyy siis enemmän monipuolisuutta suosivia geenialleeleja, kuin alleeleja, jotka suuntaisivat suomenhevosen suoriutumista vain yhden ominaisuuden suhteen. Suomenhevosrodulle on määritelty neljä jalostussuuntaa: juoksija-, ratsu-, työ- ja pienhevonen. Eri jalostussuunnan hevosia käytetään usein eri käyttötarkoituksiin ja ne eroavatkin ominaisuuksiltaan. Kuitenkaan suuria geneettisiä eroja käyttölinjojen välille ei ole toistaiseksi muodostunut. Suomenhevosen geneettinen monimuotoisuus vaikuttaa nykytutkimuksen perusteella olevan suhteellisen hyvällä tasolla, vaikkakin tehollisen populaatiokoon pienuus onkin huolestuttavaa. Näiden asioiden huomioiminen esimerkiksi jalostuksessa voi parantaa suomenhevosrodun tilaa ja siten taata rodun säilymisen tulevaisuudessa.