Kaikki aineistot
Lisää
Maatalouden ympäristöohjelman vaikuttavuuden seuranta (MYTVAS) -projektin osahankkeessa Visuaalinen maisema tutkimuksen perusmateriaaliksi valokuvattiin kesällä 1996 kymmenen tutkimusalueen otos eri puolilta Suomea. Aineistosta valittiin panoraamakuvia, joita muokattiin sekä maatalouden ympäristötukiohjelman erilaisilla perus- ja erityistuen toimenpiteillä että yhteiskunnallisilla muutostekijöillä. Kuvien muokkaus tehtiin Joensuun yliopistossa, joka myös vastasi käsitellyn kuva-aineiston arvottamisesta haastattelututkimuksen avulla. Suhtautuminen maatalouden ympäristöohjelman mukaisten toimenpiteiden vaikutuksiin maisemassa oli positiivista. Hoidettuja suojakaistoja pidettiin yleensä hoitamattomia suojakaistoja miellyttävämpinä. Suojakaistojen tärkeimpänä vaikutuksena pidettiin veden laadun paranemista vesistöissä. Viljelijöiden mielipiteet suaojakaistojen toiseksi ja kolmanneksi tärkeimmästä vaikutuksesta, rikkakasvien lisääntyminen ja viljelyalan pieneneminen, poikkesivat selvästi muiden haastateltujen mielipiteistä. Maatalouden ympäristötukiohjelmasta maisemanhoidon ja luonnon monimuotoisuuden edistämisen ei yleisesti tiedetty kuuluvan perustuen piiriin, kun taas erityistukimuotoihin kuuluvien vesiensuojelutoimien uskottiin olevan perustuen ehtoja. Tutkimuksen mukaan kaunein maisema oli valokuva maaseutumaisemasta, johon oli muokattu suojavyöhyke; kuvassa oli ennestään nähtävissä vesistöä ja maaston korkeuseroa. Maisemaa, johon oli muokattu yhteiskunnallisia muutosvisioita pidettiin keskimäärin vähemmän kauniina. Haastateltujen mielestä merkittävimpiä maaseutumaisemaa muuttavia tekijöitä Suomessa ovat peltojen metsitys ja hoitamattomuus.
Maakiitäjäisten lajimonimuotoisuutta suomalaisilla peltoviljelmillä selvitettiin kuudesta toisistaan riippumattomasta tutkimuksesta, joista vanhin oli vuodelta 1978 ja uusin vuodelta 1994. Kuoppa-ansapyynnillä koottu aineisto käsitti 97 799 maakiitäjäisyksilöä, jotka määritettiin 111 lajiin. Shannonin-Wienerin diversiteetti-indeksin H' arvo oli tyypillisesti noin 2,5. Kuudensadan yksilön otoskokoon rarefoitu, odotettavissa oleva lajimäärä yksittäiseltä peltolohkolta oli noin 30 lajia. Viisi runsainta lajia muodostivat 42 % ja 30 runsainta lajia 98 % koko yksilömäärästä. Lajimäärän ja runsaussuhteet huomioon ottava Renkosen prosentuaalisen samankaltaisuuden indeksi PS sai arvoja 16 % samankaltaisuudesta aina 48 % samankaltaisuuteen osa-aineistojen välillä. Samalta maantieteelliseltä alueelta pyydetyt aineistot olivat kasvustotyypistä riippumatta samankaltaisempia kuin eri alueilta pyydetyt aineistot. Suomessa pellot ovat tyypillisesti ainakin osittain metsien ympäröimiä. Verrattuna metsälajistosta julkaistuihin tietoihin, peltomaiden maakiitäjäisyhteisöt ovat lajirikkaampia, ja niissä lajien väliset runsaussuhteet ovat tasaisempaa kuin metsien maakiitäjäisyhteisöissä. Tarkastelemme tätä yhteisöekologisen häiriöteorian valossa, jonka mukaan yhteisöjen lajidiversiteetit ovat korkeimmillaan kohtuullisesti (keskinkertaisen usein) häirityissä elinympäristöissä. Tuloksemme korostavat viljelyalueen (alue-ekologisen tason) merkitystä lohkotason tai viljelykasvilajin sijasta, pyrittäessä ymmärtämään viljelymaiden maakiitäjäisdiversiteetin vaihtelua paikasta toiseen. Ehdotamme, että maakiitäjäislajistot otetaan mukaan maatalousympäristön biodiversiteetin seurantaan, ja että seuranta näiden osalta järjestettäisiin viljelyalueiden mittakaavassa.