Kaikki aineistot
Lisää
Pielisjoessa toimi lähes sadan vuoden ajan Ristisaaren erottelutyomaa, Se oli aikanaan maamme suurin puutavaran lajitteluseula. Viimeiset puut uivat erottelulaitteiden läpi syksyllä 1970. Ristisaaren erottelun vai heista on koottu tietoja haastattelemalla eri aikoina savotassa tyoskennelleita,tutkimalla asiakirjoja ja keräamalla vanhoja valokuvia Työtä on tehty Kansan Sivistystyön Liiton Kontiolahden Opintojärjestö ry:n toimesta 1980-luvun alkuvuosina. Tehdyn työn tulokset julkaistaan käsillä olevassa kirjassa, jonka on kirjoittanut Matti Ronkainen.Kerätty materiaali on taltioitu Kansan Arkistoon,. Toivomme, että voimme antaa lukijalle yleiskasityksen aikanaan merkittävästä työkulttuurista, eräästä mielenkiintoisesta vaiheesta vihreän kullan matkalla metsistä teollisuuslaitoksiin.
Selvityksessä on käyty läpi Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon alueen rautatieasemat ja kuormausalueet, satamat, lastauslaiturit ja uiton pudotuspaikat, jätehuollon osalta jätekeskusten sijainti, jätehuoltoyritykset ja niiden toiminta-alueet sekä jätteenpolttolaitoshankkeiden tilanne, lämpö- ja energialaitokset ja teollisuuden prosessivoimalat sekä kaivosten kuljetukset. Kuljetuskohteiden osalta yleinen suuntaus on ollut se, että niitä on keskitetty suuremmiksi yksiköiksi ja verkostoa on harvennettu, mikä on johtanut autoilla tapahtuvien alkukuljetusten pituuden kasvuun ja autokuljetussuoritteen lisääntymiseen. Keskittymistä on tapahtunut rautatieliikennepaikkojen, uiton pudotuspaikkojen ja jätekeskusten osalta. Näiltä osin kehitys näyttäisi jatkuvan samansuuntaisena, jätehuollon osalta tosin pelkästään lähinnä jätteenpolttolaitoksen myötä. Lämpö- ja energialaitosten osalta on havaittavissa sekä keskittymistä laitoskoon kasvun myötä että hajaantumista pienempien usein bioenergiaa hyödyntävien laitosten ja varavoimaloiden lisääntyessä. Uusia kaivoksia on perustettu ja kaivoshankkeita on runsaasti vireillä, jolloin malmi- ja rikastekuljetukset ovat huomattavasti lisääntymässä. Selvityksessä ei tullut esille merkittäviä maantieyhteyksien kehittämistarpeita. Rautatieasemien ja kuormauspaikkojen sekä uiton pudotuspaikkojen lopettaminen on johtanut tilanteeseen, jossa näille johtavien maanteiden käyttötarve on hävinnyt. Selvityksessä löytyi runsaat 40 maantietä tai maantien osaa, joiden kohdalla on tarpeen arvioida niiden ja tarvittaessa käynnistää maantien lakkautusprosessi. Yhteistyössä Liikenneviraston ja ELY-keskusten kesken tulisi selvittää, miten rautateiden kuormausalueiden ja niille johtavien tieyhteyksien hoitoa voitaisiin yhtenäistää. Tienpitomielessä tulisi selvittää, olisiko yksityistie maantietä tarkoituksenmukaisempi hallinnollinen ratkaisu kuormausalueteiden osalta. ELY-keskusten tieliikenteen asiantuntijana tulisi olla aktiivisemmin mukana uusien ja säilytettävien kuormausalueiden sijoittamista selvitettäessä.
Iijoen vesistö on ollut merkittävä puutavaran kuljetusreitti 1980-luvulle saakka. Uittoa varten vesistöalueella on mm. tehty laajoja koskiperkauksia ja noin 140 säännöstelypatoa sekä paljon muita rakenteita. Uiton aikana vesistöön jäi paljon uppopuita. Uiton loputtua aloitettiin Iijoella uittoa ohjanneiden uittosääntöjen kumoaminen ja sen jälkeen vuonna 1988 koskien kunnostaminen, laskettujen järvien vedenkorkeuden palauttaminen ja muut uittoväylien purkamiseen liittyvät työt. Entisöintityöt saatiin valmiiksi vuonna 2012. Tässä raportissa on kuvattu uittoväylien kuntoonpanoa ja puutavaran uiton eri vaiheita Iijoella. Pääosa raportista keskittyy uittoväylien entisöintitöiden kuvaamiseen. Töitä ja työmenetelmiä on kuvattu sekä yleisesti, että osa-alueittain. Raporttiin on koottu myös tiivistelmä entisöintitöiden yhteydessä tehdystä mittavasta tutkimus- ja kehittämistoiminnasta sekä seurannoista. Ne liittyvät mm. kalakantoihin ja kalojen elinalueiden laatuun, pohjaeläimiin ja vesistöjen käyttäjien asenteisiin. Raporttia varten on haastateltu eri intressiryhmien edustajia. Raportin tarkoitus on dokumentoida Iijoen uiton noin 25 vuotta kestänyt purkamistyö ja välittää siitä saadut kokemukset muiden hyödynnettäviksi.
Tämä tutkimus pohtii Kymijoen vesistön uittojen päättymiseen johtaneita syitä. Vielä 1950-luvun Suomessa uittaen kuljetettiin 60-70 % kaikesta raakapuusta suoritteina mitaten. Vuosisadan loppua kohti mentäessä metsäyhtiöt siirtyivät enenevästi autokuljetuksiin raakapuun hankinnoissaan ja uiton merkitys hiipui nopeaan. Kymijoen vesistöllä uittotoiminta päättyi vuonna 2002. Kymijoen vesistön uitolle tärkeä kysymys oli Keiteleen-Päijänteen kanavan rakentaminen. Kanavan merkitys kasvoi, kun vesistöllä siirryttiin nippu-uittoon 1960-luvulla. Kanava valmistui vuonna 1994, jolloin uittomäärät olivat jo pienentyneet kriittiselle tasolle eivätkä enää elpyneet kanavan myötä. Tämän tutkimuksen tärkein tehtävä on arvioida miten Keiteleen-Päijänteen kanavan aikaisempi rakentaminen olisi vaikuttanut Kymijoen vesistön uittoon. Olisiko uitto säilynyt elinvoimaisena uudelle vuosituhannelle? Tätä kysymystä selvitetään esittämällä vaihtoehtoinen historiatulkinta, jossa aikaistetaan Keiteleen-Päijänteen kanavan valmistumista 35 vuotta. Kyse on kontrafaktuaalimenetelmästä Robert Fogelin hengessä. Esittämällä vaihtoehtoinen historiatulkinta rikastetaan kuvaa todella tapahtuneesta. Keiteleen-Päijänteen kanava on erityisen otollinen kohde kontrafaktuaalitulkinnoille, sillä se aiheutti runsaasti keskustelua ja mielipiteitä puolesta ja vastaan. Kanavan rakentamista esitettiin 1950-luvulta lähtien lukuisia kertoja ja sen kannattavuutta uitolle pohdittiin useissa ministeriötason selvityksissä 1960-80-lukujen aikana. Nämä selvitykset toimivat tämän tutkimuksen pääasiallisena lähdeaineistona. ELKA:n arkistomateriaali vastaavasti selvittää kanavan ja selvitysten ympärillä käytyä, kiivastakin kulissientakaista keskustelua. Tutkimuksen tulokseksi saatiin, ettei Keiteleen-Päijänteen kanavan myöhäinen rakentaminen ollut keskeisin tekijä Kymijoen vesistön uiton hiipumiselle. Valtiolle kanavan rakentaminen olisi muodostunut niukasti kannattamattomaksi investoinniksi.