Kaikki aineistot
Lisää
Tämä opinnäytetyö tutkii kristillisen teatterin ja kirkkodraaman erityispiirteitä tällä vuosikymmenellä ja etsii niiden merkitystä tässä yhteiskunnassa. Tutkielma sukeltaa kirkkodraaman ja kristillisen teatterin historiaan keskiajalta nykyaikaan ja esittelee haastattelujen pohjalta neljä 2010-luvulla vaikuttavaa kirkkodraaman ja kristillisen teatterin tekijää ja teatteriryhmää. Teatteriryhmistä kaksi, Teatteri Kallio ja Teatteri Beta, toimii Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnissa, kun taas Teatteri Kumbe ja Teatteri Agape toimivat vapaina yhdistysmuotoisina ryhminä. Tutkielmassa haastateltiin näiden teatteriryhmien ohjaajia teemahaastatteluina. Tutkielmassa käydään dialogia kristillisen teatteritoiminnan ja esittävän taiteen koulutusohjelman välisestä suhteesta tekijöiden omiin kokemuksiin pohjautuen. Työ pohtii, millaisia eväitä teatteri-ilmaisun ohjaaja -koulutus voi tarjota kirkkodraaman tekemistä ajatellen ja luo visioita tulevaisuuden kirkkodraamasta ja kristillisestä teatterista Suomessa. Kirkkodraamaa ja kristillistä teatteria koskevaa tutkimusta on Suomessa tehty varsin vähän. Työn merkittävyys perustuu sen lähihistoriaa ja tätä hetkeä dokumentoivaan luonteeseen sekä pyrkimykseen avata kirkkodraaman ja kristillisen teatterin käsitteitä teatteri-ilmaisun ohjaajille. Opinnäytetyössä käy ilmi, että kirkkodraaman ja kristillisen teatterin kenttä kehittyy jatkuvasti ja uusille osaaville tekijöille teatterialan ammattilaisten piiristä on tarvetta.
Vantaan ensimmäinen, ja edelleen ainoa ammattimainen puheteatteri Teatteri Kehä III perustettiin vuonna 1986. Teatteri Kehä III on ensimmäisiä ns. vapaita teatteriryhmiä, jotka halusivat itse päättää mitä esitetään, missä ja kenelle. Tärkeää oli, että jokainen teatterissa toimiva voi taiteellisesti sitoutua lopputulokseen. Pienen teatterin pyörittäminen on vaatinut sinnikkyyttä, kekseliäisyyttä, ja uskoa teatterin tarpeellisuuteen. Pienuudestaan huolimatta Teatteri Kehä III ei ole pelännyt ottaa suuria taiteellisia ja taloudellisia riskejä. Oman tilan kunnostaminen vuonna 1995 tyhjillään olleeseen Tikkurilan Silkkitehtaaseen ilman yhteiskunnallista tukea oli rohkea, ja ihailua herättävä kulttuuriteko. Teatteri Kehä III on kantaesittänyt suuren joukon eurooppalaisia näytelmiä, ja ollut usein aikaansa edellä mitä esitysten teemoihin tulee. Yhtenä motiivina kokeellisillekin tuotannoille on ollut apurahojen saanti; uudet tekstit ja ideat kun ovat saaneet helpommin tukea. Pienten teattereiden suurin ongelma on ainainen rahanpuute. Tämän historiikin kokoamista varten olen käynyt läpi Teatteri Kehä III:n arkistoja: lukenut kokousten pöytäkirjoja ja toimintasuunnitelmia, sekä tutkinut teatterin vuosikirjoja ja esitysten käsiohjelmia. Olen myös haastatellut vuosien varrella Teatteri Kehä III:ssa toimineita ihmisiä. Teatteri Kehä III:n tuottamien esitysten määrä suuri ja hyvin monipuolinen, siksi keskityn käsittelemään teatterin elinkaarta sen ohjelmiston kautta. Teatteri Kehä III juhli 20-vuotista taivaltaan marraskuussa 2006, ja vaihtoi samalla nimensä Teatteri Vantaaksi.
Opinnäytetyöni käsittelee ajankohtaisteatteria. Tarkoituksenani on koettaa määritellä mitä käsite ajankohtaisteatteri tarkoittaa ja löytää niitä erityispiirteitä mitkä mahdollisesti erottavat ajankohtaisteatteriksi luettavat esitykset muusta teatteritaiteesta. Päätutkimuskohteeni on kirjoittamani ja ohjaamani näytelmä Markus - Elo Kuva. Työni alussa puran auki seikkaperäisesti koko Markus - Elo Kuvan syntyprosessin. Selvitän mistä todellisista tapahtumasta näytelmän idea sai alkunsa ja miten kirjoittamisprosessi eteni. Kerron myös miten ja millaisella aikataululla näytelmä saatettiin näyttämölle ja minkälaisen vastaanoton se sai. Esiteltyäni päätutkimuskohteeni tarkastelen ylipäätään teatterin suhdetta aikaan ja ympäröivään todellisuuteen, ja koetan määrittää niitä ulkoisia tunnusmerkkejä ja erityispiirteitä mitkä erottavat ajankohtaisteatteriksi laskettavat esitykset muusta teatteritaiteesta. Ulkoisten tunnuspiirteitten jälkeen siirryn pohtimaan ajankohtaisteatterin tekijän motiiveja, ja esitän teoriani ajankohtaisteatterin dialektisestä luonteesta. Selvennän teoriaani purkamalla Markus - Elo Kuvan useassa kerroksessa näkyvää dialektista rakennetta. Tarkastelen myös ajankohtaisteatteriksi laskettavien esitysten teosrajaa, mikä on nähdäkseni poikkeuksellinen verrattuna muuhun teatteritaiteeseen.
Tässä kandidaatintutkielmassa tavoitteenani on selvittää, kuinka teatterintekijöiden ympäristöarvot ja -asenteet näkyvät heidän toiminnassaan teatterin parissa ja onko teatteritoimijoilla halua tai pyrkimyksiä vaikuttaa teatteritaiteen keinoin. Tutkielman aineistona toimii Webropol-ohjelman avulla kerätty 29 vastaajan vastausten laajuinen laadullinen kyselyaineisto. Jokainen vastanneista on toiminut jossakin kolmesta eri teatterista, joiden yhteisöjen jäsenille kysely jaettiin. Tutkielmani viitekehyksessä taustoitan taiteen ja teatteritaiteen roolia yhteiskunnassa sekä avaan niiden yhteyttä ilmasto- ja ympäristöasioihin, tieteeseen ja aktivismiin. Analyysimenetelmänäni käytän teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Analyysin perusteella ympäristöarvot näkyvät teatterintekijöiden toiminnassa yleisimmin tarpeiston kierrättämisenä. Muutoin vaihtelua löytyi kokonaisvaltaisten ekologisten toimien ja niiden kokonaisvaltaisen näkymättömyyden välillä. Teatterintekijät ymmärtävät taiteen luomat mahdollisuudet vaikuttaa, mutta osa vastaajista haluaa pitää teatterin yksiselitteisesti viihteenä ilman mitään syvempää agendaa. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että niin yksilöiden kuin yhteisöjenkin toimintaan on juurtunut tietyt tavat toimia. Yksilön ja yhteisöjen kokonaisvaltaisista ympäristöarvoista ja -asenteista riippumatta tyypillisin ympäristön kannalta kestävä toimintamalli on tarpeiston kierrättäminen. Koska teatteriyhteisöt koostuvat joukosta ihmisiä ja ovat hierarkkisia kokonaisuuksia, voi niillä usein olla merkitystä siihen, millaiset yksilön arvot ovat ja kuinka ne toteutuvat yksilön toimiessa teatterin parissa. Etenkin nuorten keskuudessa ollaan kiinnostuneita tekemään yhteiskunnallisesti merkittävää teatteria. Tutkielmani tulokset tukevatkin yleistä käsitystä siitä, että nuoret ovat valveutuneempia ja enemmän huolestuneempia ympäristöön liittyvistä ongelmista.
Opinnäyte tutkii mitä tapahtuu kun ajan, paikan ja tapahtuman ykseys poistuu ja astutaan niin sanotun uuden teatterin maailmaan. Miten esityksen kokonaisuus muodostetaan silloin? Opinnäytteessä käytetään pohjamateriaalina kahta liki sanatonta esitystä (nimetön esitys ja Jälkikirjoitus köyhyyden filosofiaan) ja teatteri-ohjaaja/teoreetikko Juha-Pekka Hotisen ja avantgarde-taiteilija/teoreettikko Marcel Duchampin ajatuksia taiteesta (sen rajoista ja katsojista), sekä kirjoittajan omia käsitteitä. Opinnäyte esittelee perhedramaturgia-käsitteen, joka kokoaa avoimen fragmentaarisen dramaturgian erottamalla mitä ja miten esitys ilmaisee. Perhedramaturgiaan kuuluu kaksi ns. ulompaa kehää (käsitettä): assosiatiivisuus ja aika. Opinnäytteessä selitetään perhedramaturgian, assosiatiivisuuden ja ajan suhde toisiinsa ja se miten ne ilmenevät teatterissa. Opinnäytteessä käsitellään myös miten avoin dramaturgia on muuttanut esityksen ja teoksen eroa, rajaa eri taidemuotojen välillä ja miten katsojasuhde on muuttunut. Näitä tutkitaan Hotisen ja Duchampin käsityksiä vasten. Opinnäyte loppuu kuuteen esimerkkiin yrityksestä ilmaista aikaa taideteoksessa.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on ymmärtää oppijan kokemusta draaman ja teatterin tekemistä sisältävässä opetuksessa. Tarkoituksena on selvittää, millaisia kokemuksia oppijalla on opetustilanteissa, joihin sisältyy draaman ja teatterin tekemistä, ja millaisten merkitysten kautta nämä kokemukset rakentuvat. Tutkimus toteutettiin fenomenologisella tutkimusasenteella ja sen mukaisella analyysimenetelmällä. Tutkimukseen osallistui kuusi aikuista, jotka olivat opiskelleet Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston draamakasvatuksen opintoja. Heitä haastateltiin avoimella haastattelumenetelmällä heidän muistoistaan ja kokemuksistaan draaman ja teatterin tekemistä sisältävästä opetuksesta lapsuudestaan, nuoruudestaan tai aikuisuudestaan eli pitkin elämäänsä. Tulokset antavat ymmärrystä oppijan kokemusten monista ulottuvuuksista. Uudenlaiseen toimintaan liittyviä kokemuksia kuvattiin uusia ovia avaaviksi. Fiktioon, rooleihin ja harjoitteiden tekemiseen kerrottiin voineen liittyä erilaisten tunteiden kokemista. Ryhmään liittyviin kokemuksiin liittyi kuvauksia toisaalta merkittävästä yhteydestä ja toisaalta varsin epämukavasta olosta. Lisäksi kerrottiin omaan osaamiseen liittyvästä pohdinnasta ja itsensä vertailemisesta toisiin. Käsityksen itsestä kerrottiin voineen muovautua toiminnan myötä joustavammaksi, mitä kuvattiin ihmisenä kasvamiseksi ja itsestä oppimiseksi. Tutkittavien kokemusten yksilöllisyys on silti ilmeistä. Tulosten pohjalta hahmotellaan osaamisen paradoksin teoreettista mallia. Tulosten pohjalta esitetään myös ehdotelma opettajalle ryhmän oppimisen tueksi sekä avauksena jatkotutkimukselle ja -keskustelulle malli oppijoiden erilaisista tavoista suuntautua oppimiseen.
The purpose of this thesis is to examine the impact of feedback to youth’s self-esteem from drama instructor’ perspective. The goal is to find out how feedback could be used by a drama instructor to enhance the growth of youths’ self-esteem. What type of feedback do youth need to build better self-esteem and what tools do drama instructor’s degree provide in this process? At first, this thesis covers the training of a drama instructor. Drama instructor specialises in instructing groups. The basic principle to a successful group activity is safe atmosphere, and drama instructor is responsible of establishing this. The intentions and rules of the group will help with the sustaining of the group activity. It is important for the drama instructor to be present with the group. It allows the instructor to be able to observe the group, make decisions and change the activity in the group when necessary. This thesis also examines how being present gets easier when workmanship develops and drama instructor learns to count on it. Secondly the thesis focuses on development and growth of youth from self-esteems perspective. For the development of self-esteem it is important that the individuals learn to know themselves. Individuals who know and accept themselves have a feeling of capability to influence their future and solve problematic situations. They also know that the feedback they receive does not define them as a person. Low self-esteem might have far-reaching impact. Low self-esteem generally creates a loop that reinforces itself and could lead to marginalisation (Mielenterveysseura 2019). In the end, the thesis opens the definition of feedback both generally and in a theatre environment. People need feedback regardless of the state of their self-esteem. It is important that youth get feedback from their group instructor or from another adult and from their peers. In theatre feedback can be given in front of the whole group, in smaller groups or individually. Drama instructor has the power to influence where and when the feedback is given and received and what kinds of forms, verbal or nonverbal, the feedback takes. Each instructor is an individual who has their own way of being present and creating a positive and encouraging atmosphere. These features will help the instructor to give feedback and support the development of youths’ self-esteem.
Opinnäytetyössäni tuon esiin kokemuksellista tietoani ryhmässä toimimisesta. Keskityn myös kokemuksiini teatterin ohjaamisen eri osa-alueilla. Opinnäytetyössäni tuon esille erityisesti kokemuksiani kahdesta ryhmästä. Ensimmäinen ryhmä on nuorten 14-17-vuotiaiden La Draama -harrastajateatteriryhmä. Ryhmää ohjasin 2004-2005. Toisena ryhmänä esittelen tarkemmin Protasio - kohtaamisia Afrikassa -ryhmän toiminnan. Tämän tammikuussa 2006 ensi-iltaan tulleen esityksen ohjaaminen oli osa teatteri-ilmaisun ohjaaja opintojani. Ryhmänvetäjän rooli on minulle henkilökohtaisesti työväline, jonka kehittäminen ammatillisesti on minulle tärkeä. Mielestäni ohjaaja on luovan prosessin käynnistäjä, innostaja sekä vahvasti ryhmävetäjä, joka kuljettaa ryhmän läpi taiteellisen prosessin yhteisöllisyyttä hyödyntäen. Tarkastellessani opinnäytetyöni hyödyllisyysnäkökulmaa, pohdintani voidaan nähdä ns. ryhmälähtöisen työtavan, hyvien käytäntöjen ja ajatusmallien jakamisena. Hyväksi kokemani työtavan toivon toimivan lähtökohtana teatteriryhmän ohjaamista aloittavan henkilön pohdinnoille ryhmän ohjaamisesta.
Opinnäytetyössäni avaan tämänhetkistä teatterikäsitystäni dramaturgin ja ohjaajan näkökulmasta. Käytän esimerkkinä tuoreimman ohjaustyöni Nauruihmisen syntyprosessia ja eritoten Nauruihmistä esityksenä. Tarkastelen esityksen rakentamista niin dramaturgisten kuin esitysteoreettistenkin näkökulmien kautta ja pyrin avaamaan omaa työskentelyäni teatteriesityksen ohjaajana, joka toimii samalla esityksen dramaturgina. Dramaturgia muodostuu näin tavaksi ajatella teatteria ja nimenomaan teatteriesitystä. Aloitan esittelemällä merkittävimpiä tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet siihen, millaista teatteria haluan itse tehdä. Kerron viehtymyksestäni sanattomaan teatteriin ja erittelen ratkaisuani valita 700-sivuinen romaani oman esityskäsikirjoitukseni pohjalle. Tarkastelen ”uuden” ja ”vanhan” dramaturgian eroja postdraamallisen teatterin valossa ja niitä tärkeimpiä lähtökohtia, joiden pohjalta Nauruihminen rakentui. Pohdin tekstin ja esityksen välistä suhdetta sekä kuvaan matkaani aristoteelisesta draamasta uuteen ja laajempaan tapaan käsitellä tekstiä - ja ennen kaikkea esitystä. Puran Nauruihmisen harjoituskautta keskittyen etenkin ohjaajantyön haasteisiin sekä omaan työskentelyyni tunteiden ja intuition varassa. Kerron esiintymisen ja esittämisen tapojen etsinnöistä ja siitä visuaalisuuden, musiikin ja tunnelmien saumattomasta kudelmasta, jota teatteriesityksen tekeminen mielestäni parhaimmillaan on. Nostan esiin näyttelijöiden panoksen lisäksi myös muun työryhmän merkityksen koko prosessille. Viimeiseksi tarkastelen lopputulosta eli valmista teatteriesitystä sekä sen saamaa palautetta. Päätän opinnäytetyöni pohtimalla koko prosessin onnistumista, ohjaajan ja dramaturgin roolien luonnollista limittymistä sekä omia tulevaisuuden näkymiäni.
Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten teattereiden taiteellinen johtaminen ja ohjelmistosuunnittelu toteutuvat käytännössä ja mitkä asiat vaikuttavat ohjelmiston syntymiseen taiteellisen johtajan näkökulmasta. Tutkimukseni esimerkkeinä ovat neljä tamperelaista teatteria, joista kaksi edustavat repertuaariteattereita ja toiset kaksi ryhmäteattereita: Tampereen Teatteri ja Tampereen Työväen Teatteri sekä Teatteri Siperia ja Teatteri Telakka. Aikaisempaa tutkimusta ja teatterikentän ajankohtaisia ongelmia käsittelevän lähdemateriaalin avulla esittelen tutkielmassani myös 2010-luvun teatterikentän, jossa tutkimukseni esimerkkeinä käyttämäni teatterit toimivat tällä hetkellä. Tutkimusnäkökulmassani korostuu ajatus teatterista vuorovaikutteisena viestintänä. Tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä toimii teatterintutkija Willmar Sauterin teoria kommunikatiivisesta teatteritapahtumasta, jonka ympärillä vaikuttavat erilaiset kontekstit. Kontekstit vaikuttavat siihen, miten teatteritapahtuma eli tässä tapauksessa teatterin ohjelmistosuunnittelu toteutuu ja miten teatteri kommunikoi esimerkiksi yleisönsä kanssa. Ohjelmiston suunnitteluun vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi taiteellisen johtamisen tavat ja päätösvalta, ohjelmistosuunnitteluun osallistuvat henkilöt, teatterin jäsenet, aika sekä esityspaikka ja muu laajempi ympäristö. Saadakseni tietoa tamperelaisten teatterin toiminnasta olen käyttänyt tutkimusmenetelmänä puolistrukturoitua teemahaastattelua. Haastatteluaineistonani ovat suurelta osin tamperelaisten teatterinjohtajien haastattelut, jotka on toteutettu keväällä 2015. Haastateltaviin kuuluvat Tampereen Teatterin johtaja Reino Bragge, Tampereen Työväen Teatterin johtaja Maarit Pyökäri, Teatteri Siperian johtaja Marika Heiskanen ja Teatteri Telakan johtaja Piia Soikkeli. Koska taiteellisen johtajan lisäksi repertuaariteatterissa etenkin dramaturgin tehtävänä on osallistua ohjelmistosuunnitteluun, haastateltaviin kuuluvat myös Tampereen Työväen Teatterin dramaturgi Seija Holma sekä Näytelmäkulman dramaturgi Jussi Suvanto, joka toimii yhteistyössä Tampereen Teatterin kanssa. Tutkimusaineisto antaa ymmärtää, että yhteiskunnan taloudellinen tilanne ja ympäröivä kulttuuri vaikuttavat suomalaiseen teatterikenttään ja näin ollen myös tamperelaisten teattereiden toimintaan vuonna 2015. Taloudellisten avustusten määrän laskeminen ja muutokset yleisöjen käyttäytymisessä asettavat haasteita teattereille. Repertuaariteattereissa päätösvalta ohjelmiston suhteen on teatterinjohtajalla. Dramaturgien virkojen väheneminen, teatterikäsitysten muuttuminen ja esitysten elinkaarien lyheneminen vaikuttavat ohjelmistosuunnitteluun. Tamperelaiset teatterit etsivät näytelmiä mm. sekä ulkomaisten että kotimaisten teattereiden ohjelmistoista, ja ohjaajat ehdottavat itse, mitä näytelmiä he haluavat ohjata. Ryhmäteattereiden kohdalla muutosjohtaminen ja ryhmälähtöisyys ovat vaikuttaneet organisaatioon ja johtamistapoihin. Ohjelmiston valintaan vaikuttavat ohjaajat sekä johtoryhmää kiinnostavat aiheet ja työtavat. Tamperelainen yleisö rakastaa teatteria, mutta paikallisen yleisön teatterimaku on teatterintekijöiden mielestä konservatiivinen. Tämän takia teatterit eivät koe kannattavana esittää esimerkiksi kokeilevaa teatteria.
Teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK) on suhteellisen uusi ja tuntematon ammattinimike. Harvat tietävät, mitä teatteri-ilmaisun ohjaaja tekee ja mitä hänen erityisosaamisensa on. Avaan teatteri-ilmaisun ohjaajan työtä soveltavan draaman ohjaajana. Lähestyn aihetta sekä osallistujan että ohjaajan näkökulmista. Soveltava teatteri pitää sisällään erilaisia muotoja ja työtapoja. Osallistava teatteri, jossa yleisöä nimensä mukaisesti osallistetaan, on yksi soveltavan teatterin muodoista. Soveltavasta teatterista puhuttaessa usein käytetään lyhyesti sanaa draama. Draaman tarkoituksena on kysyä, etsiä ja tutkia. Pyrkimyksenä on oppia kollektiivisesti ja pyrkiä dialogiseen teeman pohtimiseen. Draamallisessa työskentelyssä toimitaan kokonaisvaltaisesti emotionaalisella sekä rationaalisella tasolla. Fiktiiviset tapahtumat ja henkilöt rohkaisevat mm. projisointiin, eli osallistujan omien tunteiden ja ajatusten sijoittamista draamaan. Nähdyn ja koetun sanallinen purkaminen saattaa auttaa osallistujia tulemaan tietoiseksi alitajuisista ja esitietoisista prosesseistaan. Näin draama voi kertoa osallistujalle jotakin oleellista hänen arvoistaan ja ajatuksistaan. Parhaimmillaan draama voimaannuttaa, opettaa uutta ja edistää luovuutta. Draaman aihe ja tavoitteet ovat aina yleisiä, eikä tarkoitus ole keskittyä kenenkään henkilökohtaiseen prosessiin. Draamallinen työskentely ei ole terapiaa, vaikka sen vaikutus saattaakin olla terapeuttinen. Draaman ohjaaminen on monipuolista osaamista vaativaa työtä. Ohjaaja tarvitsee ymmärrystä usealta kentältä, soveltavan draaman periaatteiden hallinnan lisäksi. Hänen on esimerkiksi hyvä ymmärtää ryhmädynaamisia ilmiöitä, omata pedagogisia valmiuksia sekä taiteellista lahjakkuutta. Teatteri-ilmaisun ohjaajan ammattitaitoa on liikkua siellä, missä yhden alan rajat loppuvat ja toisen alkavat. Hänet voidaan nähdä ikään kuin siltana eri alojen välillä. Yhteiskuntaamme luonnehditaan materialisoituvaksi ja tuottavuutta kunnioittavaksi. Draama kuitenkin vastaa ihmisen ikuiseen tarpeeseen tulla nähdyksi ja kuulluksi. Fiktiivisen maailman lumous ei ole vielä kadonnut, eikä tuskin koskaan katoakaan. Teatteri-ilmaisun ohjaaja vie ihmisen iäti tärkeiden asioiden äärelle. Siksi uskon, etteivät työt tule häneltä loppumaan.
Tämä opinnäytetyö tutkii, mikä vaikutus teatteri-ilmaisun ohjaajan työtä tekevällä on nuoren itsetuntoon. Opinnäytetyö kuvaa teatteri-ilmaisun ohjaajan työtä lähinnä harrastajateatteriympäristössä. Opinnäytetyössä pohditaan millainen on hyvä ohjaaja lähdekirjallisuuden ja haastattelujen valossa. Yhtenä lähdemateriaalina on käytetty viiden 16–24-vuotiaan nuoren haastatteluja. Tutkielmassa avataan aluksi hieman teatteri-ilmaisun ohjaajan historiaa sekä työnkuvaa. Samoin tarkastellaan myös nuoren kehityksen vaiheita, ja mitä teatteri-ilmaisun ohjaajan on otettava huomioon nuoren kehittyessä. Teatteriharrastuksessa on tärkeää luoda nuorelle turvallinen ilmapiiri, jossa hän pääsee kehittämään itseään. Ohjaajan antama rakentava palaute, tuki ja sopiva määrä kehuja vaikuttavat positiivisesti nuoren itsetuntoon.This thesis addresses how can one doing drama instructor’s work influence in the adolescent’s self-esteem. The thesis represents drama instructor’s work mostly in amateur theater environment. The thesis speculates what makes a good director. The interviews of 16–24-year old amateurs has been used as one of the source materials. At the beginning this thesis defines the history and job description of a drama instructor. This also investigates young person’s stages in development and what should a drama instructor take into account of an adolescent’s development. It is important to create a safe environment for a young person to develop oneself. Constructive feedback, support and decent amount of compliments by the drama instructor has a positive influence in adolescent’s self-esteem.
Tässä työssä käsittelen haasteita, joita teatteri-ilmaisun ohjaajan ammatissa voi ilmetä. Ammatinkuva on laaja ja työkenttä, jossa teatteri-ilmaisun ohjaaja toimii, tuo mukanaan haasteita, joista ei etukäteen voi tietää, miten ne ratkaistaan. Työn alkuosassa määrittelen teatteri-ilmaisun ohjaajan ammatinkuvaa ja kenttää, jossa teatteri-ilmaisun ohjaaja voi toimia. Alussa kerron myös tutkimusmateriaalin keruusta. Käytän tukenani alan kirjallisuutta ja omia työpäiväkirjojani. Tein myös sähköpostihaastattelun ja käytän saamiani vastauksia dialogissa omien kokemusteni rinnalla. Haatattelukysymykset koskivat haasteita teatteri-ilmaisun ohjaajan työssä. Työssäni avaan neljä omakohtaista ohjaamiskokemusta, joista kaikki ovat Metropolia Ammattikorkeakoulun puitteissa olleita opetus- ja työharjoitteluja. Keskityn kokemuksia avatessani eteen tulleisiin haasteisiin, vaikeisiin tilanteisiin ja pohdin niitä. Haluan työni avulla tuoda kollegojeni tietoisuuteen ammatin haastavia puolia, koska koen, että niistä puhuminen auttaa ammatillisessa kehittymisessä.
Opinnäytetyöni on viestinnän kehittämishanke. Tarkastelen, miten taidelähtöisillä menetelmillä voi vaikuttaa työyhteisön hyvinvointiin ja työyhteisöviestintään. Olen toiselta ammatiltani teatteri-ilmaisun ohjaaja, joten oli luontevaa yhdistää kahta osaamisalaani. Uusi työyhteisöviestintä tarvitsee tuekseen myös fyysistä vuorovaikutusta, joka kasvattaa työntekijän osallisuutta. Kehittämishankkeessani pilotoin kohdeyhteisölle räätälöimiäni työpajoja, joissa yhdistettiin draamatyöskentelyä viestinnälliseen näkökulmaan. Työpajojen tavoitteena oli kehittää yhteisön vuorovaikutusta, tehdä näkyväksi kehollista viestintää sekä parantaa yhteisön työhyvinvointia. Työpajojen suunnittelun pohjana oli alkukysely, jolla kartoitin työyhteisön tämänhetkistä tilaa ja kehittämistoiveita. Draamatyöskentelyssä hyödynsin muun muassa forum-teatteria, improvisaatiota ja statusharjoitteita.Työpajojen tuloksia selvitin loppukyselyllä. Havaitsin, että taidelähtöisiä metodeja, kuten soveltavaa draamaa ja teatteria, voisi hyödyntää työyhteisö- ja! organisaatioviestinnässä. Soveltava teatteri ja draama aktivoivat työntekijöiden osallisuutta ja luovuutta sekä tarjoavat uusia näkökulmia työhön. Forum-teatteria voidaan hyödyntää myös työyhteisön ongelmien ratkaisussa. Taiteilijan tai työyhteisökehittäjän työtä on avata näkökulmia ja tukea muutoksessa. Haasteina taidelähtöisten menetelmien integroinnissa työelämään ovat hyötyjen selkeä osoittaminen sekä tavat, joilla menetelmistä viestitään.
Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli kerätä Hämeenlinnan lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARXille tietoa nuorten halukkuudesta jatkaa teatteriharrastustaan, jotta saataisiin vankkoja perusteita teatteriharrastuksen edistämiseksi yleisesti Hämeenlinnassa. Opinnäytetyössä selvitettiin kahden Hämeenlinnassa jo olemassa olevan nuorisoteatterinryhmän, Miniteatterin ja Stageteatterin, nuorten halukkuutta teatteriharrastuksen jatkamiseen. Lisäksi tavoitteena oli selvittää, mitä teatteriharrastus nuorille merkitsee ja mitä he ovat teatteriharrastuksessaan oppineet. Opinnäytetyön taustateoriassa tarkasteltiin draamakasvatusta, nuorten teatteritoimintaa ja harrastajateatteria. Työ toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jossa keskityttiin tutkimaan harrastajateatterin tarjoamia mahdollisuuksia nuorille. Aineistonkeruu tapahtui kyselyn ja teemahaastattelun menetelmillä. Kysely toteutettiin edellä mainituissa nuorisoteattereissa, joiden nuorista osa vastasi kyselyyn. Teemahaastattelu tehtiin yhdelle perustellusti valitulle ammattiteatteriohjaajalle. Tutkimuksen tulokset puolsivat vahvasti nuorten teatteriharrastuksen edistämistä ja avasivat teatteritoiminnan laaja-alaista merkitystä nuorten elämässä. Teatteriharrastus tukee nuoren kasvua, opettaa sosiaalisia taitoja ja kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, rohkaisee itseilmaisuun ja kehittää itsetuntoa. Tulokset osoittavat Hämeenlinnan kulttuurikeskus ARXin teatteriharrastuksen tukemisen olevan perusteltua ja merkityksellistä. Lisäksi esille nousi myös aikuisten teatteriharrastuksen edistämisen tärkeys.
Tämä opinnäytetyö käsittelee työhyvinvointia erityisesti taidealan ammattilaisen, teatteri-ilmaisun ohjaajan näkökulmasta. Opinnäytetyössä autoetnografinen menetelmä rinnastautuu teoreettisiin lähteisiin. Kirjoittaja avaa omia kokemuksiaan teatteri-ilmaisun ohjaajan työstä ja työuupumuksestaan. Lähdemateriaalina on käytetty muun muassa Työterveyslaitoksen internetsivua ja -julkaisuja, Pia Hounin ja Heli Ansion toimittamaan teosta Taiteilijan työ: Taitelijan hyvinvointi taidetyön muutoksessa sekä Jouni Luukkalan Jaksaa, jaksaa, jaksaa… – työhyvinvointitaitojen kirjaa. Näiden lisäksi kirjoittaja on käyttänyt useita internet-lähteitä. Opinnäytetyö avaa aluksi työhyvinvoinnin määritelmiä ja työn imu -käsitettä. Seuraavassa osassa tutkielmaa tarkastellaan työuupumusta ja siihen johtavia syitä. Opinnäytetyö luo katsauksen taidealoilla oleviin ongelmakohtiin ja paneutuu tarkastelemaan teatteri-ilmaisun ohjaajan työnkuvan haasteita. Lopuksi tarkastellaan keinoja edesauttaa oman työkyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitämistä. This Bachelor thesis deals with well-being at work of art professionals, especially from the viewpoint of the drama instructor. The autoethnographic method is used in this study next to theoretical sources. The author of this study opens up her own experiences working as a drama instructor and experiencing burnout. Her own experiences have been reflected with various theoretical sources related to well-being at work. Main sources have been the publications of The Finnish Institute of Occupational Health concerning well-being at work in general and some sources focusing especially in the well-being of art professional at work. The thesis starts with defining the concepts of well-being at work and work engagement. The next part examines burnout at work and factors causing it. The thesis deals with the problematic aspects related to the art field and focuses especially on the challenges at the work of the drama instructor`s. Some ways of promoting one’s own work ability and well-being are proposed in the end of the thesis.
Tämän tutkielman tarkoituksena on tutkia ja tarkastella poliittisen teatterin käsitettä erityisesti suomalaisen nykyteatterin ja draaman jälkeisen teatterin näkökulmasta. Käsitys teatterin poliittisuudesta on ajan myötä murtunut ja se näyttäisi hakevan edelleen muotoaan. Pelkästään aiheidensa kautta poliittinen teatteri nähdään helposti taantumuksellisena tai riittämättömänä. Yleisesti ottaen teatterin poliittisuus liitetäänkin aiheiden sijasta tai niiden rinnalla teatterin muotoon tai tekemisen asenteeseen. Kartoitan tässä tutkielmassa poliittisen teatterin käsitettä sekä eri teatteriteoreetikoiden määritelmien että Suomessa poliittiseksi nähdyn teatterin historialla ja 2000-luvulla poliittisesta teatterista käydyn diskurssin avulla. Suhteutan poliittisen teatterin käsitettä myös varsinaiseen politiikan käsitteeseen. Merkittävänä teoreettisena osuutena toimii kuitenkin erityisesti nykyteatterin ja draaman jälkeisen teatterin poliittisuutta käsittelevä lähdeaineisto. Analysoimalla draaman jälkeistä ja suomalaista nykyteatteria edustavaa esitystä pyrin hahmottamaan erilaisia poliittiseen teatteriin yhdistettyjä piirteitä. Esitysanalyysin kohteena on Mikko Kannisen ja työryhmän Tampereen yliopiston teatterityön tutkinto-ohjelmassa eli Nätyllä tuottama opetusproduktioesitys Näkijä/Tekijä (2012). Esityksen päämateriaalina työryhmä käytti Hannu Salaman Siinä näkijä missä tekijä -romaania (1972) sekä Hans-Thies Lehmannin (2009) draaman jälkeisen teatterin teoriaa. Keskityn esitysanalyysissä Näkijä/Tekijän draaman jälkeisen teatteriin liitettyjen erityispiirteiden lisäksi esityksen tekotapaan, median käyttötapoihin, poliittisiin aiheisiin sekä karnevalismiin ja satiiriin. Esitys soveltuu poliittisen teatterin piirteiden hahmottamisen työkaluksi muun muassa siksi, että Näkijä/Tekijän yhtenä lähtökohtana toimivat työryhmän maailman muuttamista peräänkuuluttavat kysymykset: "Onko maailmassa jotain vialla?" ja "Mitä sille pitäisi tehdä?". Lisäksi Näkijä/Tekijä luokiteltiin poliittiseksi teatteriksi kahdessa esityksestä kirjoitetussa kritiikissä. Teatterin poliittisuutta tai poliittista teatteria voidaan hahmottaa monesta eri näkökulmasta. Vaikka poliittisuus voidaan nähdä osana taiteen autonomiaa tai teatteriin julkisena tapahtumana kuuluvana piirteenä, ei kaikki teatteri kuitenkaan ole poliittista. Kyse näyttäisi ennen kaikkea olevan taiteen ja poliittisuuden jatkuvasta jännitteisestä suhteesta, joka muotoutuu ympäristössään aina uudelleen. Aidosti poliittisessa teatterissa kyse ei ole yleisön vakuuttamisesta jonkin aatteen puolesta, vaan enemminkin vapaasta ja vuorovaikutteisesta kohtaamisesta, joka viestii muutoksen mahdollisuudesta.
Opinnäytetyössäni käsittelen kokoelmaa teatterin tyylejä, joita yhdessä kutsun piiriteatteriksi. Piiriteatteri on ensisijaisesti lavastukseen ja näyttämöllepanoon liittyvä esityksen määritelmä. Se perustuu ympäröivyyteen ja katsojien koolle kutsumiseen. Vastakohtana sille pidän frontaalia, edestä katsottavaa teatteriesitystä. Kutsun piiriteatteria myös lajityypiksi. Se edellyttää frontaalista, edestä katsottavasta teatterista poikkeavaa esittämisen tapaa. Havainnollistan lajityypin piirteitä taiteellisen opinnäytetyöni pohjalta. Taiteellisena opinnäytteenä ohjasin esityksen Grandiosity Turun Ylioppilasteatteriin piiriteatterin tyylilajia noudattaen. Aiheenkäsittely jakaantuu kolmeen päälukuun. Ensimmäiseksi käsittelen piiriteatteria lavastuksellisena ratkaisuna. Tukeudun tutkimuksessa Anette Arlanderin tohtorintutkinnon kirjalliseen osuuteen Esitys tilana. Toiseksi selitän piirin poliittista ja koolle kutsuvaa luonnetta Denis Guénounin teatterifilosofiaa hyödyntäen. Lopuksi esittelen piiriteatterin lajityyppinä ja sovellan edellä mainittuja tutkimustöitä ohjaajana tekemiini havaintoihin.
Tehtävänäni oli suunnitella uusi teatteri- ja kulttuurirakennus kehitteillä olevaan Tapiolan keskukseen. Diplomityön aihe on saatu Tapiolan kehitysprojektin päälliköltä Antti Mäkiseltä. Teatterirakennukselle ei ole vielä olemassa tilaohjelmaa, koska hanke on niin tuore ettei sille olla vielä järjestetty arkkitehtikilpailua. Suunnittelun lähtökohtana on toiminut Espoon Kaupunginteatterille tekemä kooste, jossa esitellään heidän ajatuksiaan tulevasta Tapiolan teatteritalosta. Kooste pitää sisällään myös tilaohjelman uuden teatteritalon toiminnan kannalta välttämättömistä tiloista. Työssä on tutustuttu Tapiolan keskuksen kehittämisprojektiin ja Tapiolassa toimivaan Espoon Kaupunginteatteriin. Työssä nähdään Tapiolan uusi keskusta ja sen uusi teatteritalo ensimmäistä kertaa valmiissa suunnitelmassa. Teatteritalossa on kaksi näyttämöä. Näyttämö A toimii teatterin päänäyttämönä ja pitää sisällään asianmukaiset kaksi sivunäyttämöä, pyörönäyttämöllisen takanäyttämön sekä näyttämötornin. Tällaisella näyttämöllä voidaan esittää kaikenlaista teatteria ja kutsua kaikenlaisia vierailuesityksiä. Näyttämö A:lla on katsomo, katsomoparvi, sekä sen yläpuoliset katsomoaitiot. Toisena näyttämönä toimii pienempi näyttämö B, joka on ’’black box’’-tyyppinen avoin muunneltava tila. Näyttämö B:llä ei ole kiinteää katsomoa eikä esiintymislavaa, vaan sen katsomo koostuu kokoontaittuvista, liikuteltavista katsomovaunuista, ja sen lava on muunneltava ja siirreltävä. Työssä näyttämöt on sijoiteltu innovatiivisella tavalla yhteen, jolloin ne ovat yhdistettävissä yhdeksi suureksi esittävän taiteen näyttämöksi. Myös näyttämön A vasen sivunäyttämö on muutettavissa katsomoksi. Rakennus pitää sisällään myös lavastamopuolen, jossa rakennetaan uusia lavasteita ja vastaanotetaan ja kootaan vierailuesitysten lavasteita. Rakennukseen sijoittuu myös Espoon Kaupunginteatterin hallinto. Aulatilojen lisäksi vierailijoille on teatteritalossa ravintola, sekä seminaari- ja monitoimitilaa.
The work presented in this thesis examines devised theatre and the ways to apply this technique to youth between ages 12-22. This thesis has been made as a manual to drama instructors and other people working in the field of applied theatre. The idea of this thesis is to give examples of the benefits of devised theatre but also inform about the possible challenges this technique may inflict. Most of the text concentrates on examining the subject from the director’s or the teacher’s point of view. The most relevant source materials are the two interviews recorded in fall 2019: Henna-Maija Alitalo (TeM) and Jaana Taskinen (drama instructor, TeM), and the following written material: Pieta Koskenniemi: Osallistava teatteri Devising ja muita merkillisyyksiä, Alison Oddey: Devising theatre, a practical and theoretical handbook, Davis Robinson: A practical guide to devising theatre, Päivi ja Timo Sinivuori: Esiripusta aplodeihin – opas har-rastajateatteriohjaajille ja ilmaisukasvattajille. This thesis aims to show the educational and meaningful benefits of the technique by inter-action with the source material and the interviews. It expands the field of theatre from con-ventional drama to applied theatre, where the main focus of the work is in the process of making art rather than in the final result.
Opinnäytetyöni esittelee kehittämääni teatterityyliä ja teoriaa, joita kutsun houreiseksi teatteriksi. Houreisessa teatterissa ohjaaja on kuningas ja teoksensa luoja. Näyttelijöiden ja muun työryhmän tulee tukea ohjaaja visiota ja auttaa häntä saattamaan esitys valmiiksi kokonaisuudeksi. Houreinen teatteri on äärimmäisen äänekästä, pelkistettyä ja visuaalista teatteria. Se on katsojan vieraannuttamista arkitodellisuudesta ja kutsumista eräänlaiseen toiseen todellisuuteen, joka on näyttämön ja esityksen todellisuus. Työni on jaettu kolmeen päälukuun, joissa esittelen houreista teatteria ja lähestyn sitä ohjaajan ja näyttelijän näkökulmasta. Miten houreisuus saavutetaan näyttämöllä ja mitä se vaatii tekijöiltään? Miten näyttämölle luodaan täydellinen illuusio, toinen todellisuus? Esimerkkeinä käytän omia ohjaustöitäni Korppi, TOINEN ja !huutomerkki!, jotka on toteutettu houreisen teatterin keinoin. Haen teorialleni tukea Antonin Artaudin, Vsevolod Meyerholdin, Jerzy Grotowskin ja Tadeusz Kantorin kaltaisten teatteriteoreetikkojen kirjoituksista. Teatterin tehtävänä on saada katsoja ajattelemaan ja tuntemaan. Tätä ei voida enää nykyään saavuttaa perinteisen teatterin keinoin, sillä nykyihminen on tottunut television ja Internetin myötä yhä sirpalemaisempaan tiedonvälitysmuotoon. Tämän takia on otettava käyttöön vaihtoehtoisia menetelmiä. Houreinen teatteri pyrkii osaltaan vastaamaan tähän kysyntään ja viemään nykykatsojan jonnekin tajunnan ja valveen rajamaille, josta löytyy jotain sellaista mikä liikuttaa ja pysäyttää.
Opinnäytetyöni selvittää Riihimäen Nuorisoteatterissa harrastaneiden kokemuksia harrastuksen vaikutuksista. Riihimäen Nuorisoteatteri on Suomen suurin laajaa teatteritaiteen opetusta antava oppilaitos. Vuonna 2017 aktiivisia jäseniä on n. 600 ja talossa tuotetaan vuodessa 20-30 ensi-iltaa. Työn tavoitteena on selvittää miten entiset harrastajat kokevat teatteriharrastuksen ja mitä he ovat oppineet. Miten harrastus on vaikuttanut heidän käyttäytymiseen ja asenteisiin sekä onko harrastuksesta ollut hyötyä heidän opinnoissa sekä työelämässä. Menetelminä opinnäytetyössä käytetään kyselyä sekä teemahaastattelua. Kyselyllä saatiin kvantitatiivisena eli määrällisenä tietona numeroarvosana, mikä kertoo teatteriharrastuksen vaikutuksesta entisten harrastajien elämään. Teemahaastatteluilla syvennettiin kvalitatiivista eli laadullista tietoa harrastuksen kokemuksista ja vaikutuksista. Tuloksissa käy ilmi, että teatteriharrastuksen koetaan vaikuttavan kokonaisvaltaisesti ja hyvin positiivisesti elämään. Harrastus koettiin tärkeänä kasvattajana. Sosiaaliset taidot sekä luottamus omaan itseensä kehittyivät harrastuksen myötä. Kaikille harrastuksesta saadut opit ja hyödyt ovat seuranneet pitkälle elämään. Työ onnistui melko hyvin. Harrastajien kokemukset vastaavat Riihimäen Nuorisoteatterin opetus-suunnitelmaan kirjattuja tavoitteita. Tulokset osoittavat Riihimäen Nuorisoteatterin tukemisen olevan perusteltua ja merkityksellistä.
Tutkin pro gradu -tutkielmassani millaista eksotisointia etnisyydestä ja naiseudesta luotiin suomalaisen revyyteatteri Punaisen Myllyn (1946-1967) ohjelmistossa esitysten visuaalisten yksityiskohtien (puvustus, lavastus, rekvisiitta, ruumiinkieli) avulla. Lähestyn tutkimusaihettani ensisijaisesti valokuva-aineiston pohjalta kiinnittäen huomiota siihen, kuinka puvustuksen, lavastuksen ja rekvisiitan avulla luotiin ja vahvistettiin eksoottista ja eroottista kuvastoa. Aihepiiristä (revyyteatteri, kabaree, burleski) on tehty viimeisten viiden vuoden aikana muutamia opinnäytetöitä, ja revyy- ja kabareemaailmasta, eksotismista ja visuaalisuudesta on yksittäin puolestaan kirjoitettu paljonkin. Sitä vastoin aiheeseeni tarkasti liittyviä tutkimuksia, tai edellä mainittujen aiheiden yhteen liittävää tutkimusta en ole löytänyt. Tästä syystä koen oman työni olevan erittäin hyödyllinen ja ajankohtainen etnologisen tutkimuksen kentällä. Tutkimani pääaineisto koostuu 24 kuvasta, joka sisältää 17 valokuvaa Punaisen Myllyn revyyesityksistä sekä baletin tansseista, sekä 7 tallentamaani kuvaa Vain Laulajapoikia -elokuvasta. Vain laulajapoikia -elokuvan esiintyjäkaarti koostui lähes kokonaan Punaisen Myllyn henkilökunnasta ja sen tanssikohtaukset oli kuvattu Punaisen Myllyn revyyteatterin tiloissa. Työssäni olen hyödyntänyt aineiston tarkastelussa ensisijaisesti katseen analysointia sekä kuvien lähilukua kuva-analyysin kautta. Tarkastelen tutkimuksessani visuaalisten yksityiskohtien merkityksiä esimerkiksi eri tanssien esitystraditioissa sekä tarinoiden taustojen ilmentäjinä. Pyrin myös selventämään, minkälaisia katseen tapoja revyihin ja tansseihin ja niiden esiintyjiin voitiin kohdentaa. Tutkimukseeni liittyy vierauden ja toiseuden ajatukset, joita olen pohtinut tutkimuksen teoreettisen taustan kautta. Teoreettinen lähtökohtani on etnisyyden, eksotismin ja erotisoinnin yhdistämisessä orientalismin käsitteeseen. Etnisyyden representaatioissa minua kiinnosti erityisesti orientalismin ja etnisen ”toiseuden” kuvaamisen tapa, sekä se, mitä käsitteet kykenevät kertomaan tutkimusaineiston ajankuvasta sekä eksotismista ja erotismista. Olen yhdistänyt teoriaan myös sukupuolentutkimuksellista näkökulmaa erityisesti erotisoinnin käsitteen kautta. Keskeisiä tutkimustuloksia on erityisesti etnisen pukeutumisen merkitys roolihahmojen eksoottisuutta rakennettaessa, sekä kuinka vaatteet tai niiden poissaolon merkitys yhdistyy etnisten mielikuvien kautta eroottisuuteen. Myös katseen rooli korostuu visuaalisuuden tarkastelussa. Tutkimuksessa olenkin kiinnittänyt huomiota paitsi katsojan esiintyjään kohdistamaan katseeseen, myös esiintyjän keinoihin ohjata katsetta haluamallaan tavalla. Keskeisinä teemoina analyysissäni ovat viittaukset erityisesti ”itämaisuuteen”, ”burleskimaiseen” seksuaalisuuteen sekä alastomuuden merkityksiin.
Tämä opinnäytetyö käsittelee neljää esittävän taiteen esitystä niiden ympäristölähtöisyyden näkökulmasta. Tutkielmassa tarkastellaan muihin kuin perinteisiin teatteritiloihin valmistettuja esityksiä ja niiden toteuttamiseen liittyviä haasteita. Opinnäytetyö on kirjoitettu työpariluontoisesti ja kirjoittajina toimivat Maia Häkli sekä Tarja Sahlstedt. Tutkimuksen teoreettinen tausta nojaa Annette Arlanderin väitöstutkimukseen Esitys tilana ja sen viitoittamaan käsitteistöön. Tutkielmassa tarkastellaan aluksi kahta suljetussa tilassa toteutettua esitystä. Näistä ensimmäinen, Poisjätetyn puhe, esitettiin Pispalan nykytaiteen keskuksessa ja jälkimmäinen, Muutto, opiskelijayhteisön tanssisalissa. Tarkastelu siirtyy tämän jälkeen kahteen julkisen tilan esitykseen. Näitä ovat kuka tahansa meistä -dokumentti, joka esitettiin Helsingin päärautatieasemalla sekä Itkijänaiset, joka sijoittui Turun jokirantaan. Tutkielman loppuun on koottu ympäristölähtöisissä teosprosesseissa kohdattuja haasteita. Tutkielman tarkoituksena on pyrkiä ymmärtämään ympäristölähtöisiä teosprosesseja ja reflektoida haasteita, joita ympäristölähtöinen tulokulma tekijöilleen asettaa. Teatteri-ilmaisun ohjaajien työkenttä on vaihtuva ja teatteri-ilmaisun ohjaajat ohjaavat teoksia monenlaisissa ympäristöissä. Tutkielman taustalla vaikuttaa ajatus teatteri-ilmaisun ohjaajasta taiteilijana, jonka ydinosaamista on ymmärrys teatteritaiteesta lajirajoja rikkovana taidemuotona, ja jonka erityisyys nousee monimuotoisuudesta.
Tutkin kirjallisessa opinnäytetyössäni näyttelijäntyöllisiä haasteita forum-teatterissa. Johdannossa esittelen lyhyesti forum-teatteriesityksen, jota tehdessä idea kirjallisen opinnäytetyöni kirjoittamiseen lähti. Forum-teatterin mukaan nimetyssä pääluvussa esittelen forum-teatterin kehittäjän Augusto Boalin ja kerron kyseisen teatterimuodon tavoitteista sekä jokerin roolista forum-teatteriesityksessä. Esityksen rakenteeksi nimetyssä luvussa avaan esityksen rakennetta ja seuraavassa luvussa kerron mitä on forumointi ja miten se tapahtuu. Näyttelijäntyötä käsittelevissä luvuissa kirjoitan omia ajatuksiani, väitteitäni ja havaintojani forum-teatteriesityksessä näyttelemisestä. Kerron millainen rooli on antagonisti ja millainen rooli on protagonisti. Kerron myös mitkä ovat olennaisia seikkoja edellisiä rooleja näytellessä. Epäitsekästä näyttelemistä käsittelevässä luvussa kerron itse kehittämästäni käsitteestä ja avaan lukijalle, mitä tarkoittaa epäitsekäs näytteleminen. Esitän myös ajatuksiani oikeista näyttelijäntyöllisistä valinnoista forum-teatteriesityksessä. Yhteenvedossa käyn läpi opinnäytetyölleni alussa asettamani tavoitteet ja arvioin lyhyesti sen, onnistuinko tavoitteissa. Kirjoitan myös ajatuksiani siitä mitä forum-teatteri mielestäni on, miten sitä tulee käyttää ja missä tilanteissa.
Tämän opinnäytetyön keskeisenä tavoitteena on pohtia, mitä kestävämpi teatteritaide tarkoittaa ja miten sitä voisi lähteä tekijänä toteuttamaan. Puhun ilmastonmuutoksesta, ekokatastrofista ja ilmastokatastrofista, ne kaikki viittaavat samaan väistämättömään muutokseen. Lähteinä työssäni olen käyttänyt Ilja Lehtisen (2019) opinnäytetyötä, Ida Heimosen (2016) opinnäytetyötä sekä tutkinut ajankohtaista uutisointia ja nettilähteitä liittyen ilmastonmuutokseen. Lähestyin myös kaikkia Suomen valtionosuus eli VOS-teattereita tiedustellen, minkälaisiin toimiin teatterit johtajineen ovat ryhtyneet huomioidakseen ilmastokatastrofin ja pyrkiäkseen kohti kestävämpää teatteria. Vastausten perusteella kaikki Suomen VOS-teatterit ovat ottaneet ilmastonmuutoksen huomioon jollakin tavalla. Kierrätys ja energiatehokkuus ovat avaintekijöitä kestävämmässä teatterissa ja ilmastonmuutoksen tiedostaminen väistämättömänä vaikuttimena olennaista. Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö (KULTA) on koonnut näkökulmia taiteen ja kulttuurin vaikutuksista ympäristöön. Olen valinnut näkökulmat työhöni liitteeksi. Koonti käsittää kolme sektiota: ympäristövastuullisuuden, kestävämmän vaihtoehdon kulutukseen ja kulttuuriperinnön vaalimisen. Teatterilla on hiilijalanjälki, vaikka lopputuote olisikin aineeton. Lopuksi unelmoin paremmasta (teatteri)maailmasta, jossa etuoikeutetut antaisivat tilansa vähemmistöille ja kuulisimme moninaisempia tarinoita. Mielestäni teatterissa on parhaimmillaan samanlaisia pyhyyden elementtejä kuin metsässä.The main objective of this thesis is to focus on what more sustainable theatre means and how can I as a professional create/make that. I'll be talking about climate change, eco-catastrophe and climate disaster, all of them point to the same inevitable change. As sources in my thesis I have used Ilja Lehtinen’s (2019) thesis, Ida Heimonen’s (2016) thesis and researched current news coverage and web sources related to climate change. I also approached all state-subsidised theatres by asking what actions they have taken to acknowledge climate change and work towards more sustainable theatre. At first, I propose what the theater maker as an ecoactivist could mean and how it could be executed. I cover eco-activism in theatre art and unwrap what pioneers of activism through theatre directors Bertolt Brecht and Augusto Boal have made. I also get acquainted with artist Teemu Mäki’s criticism in his dissertation Näkyvä pimeys regarding self-evident and easy conscious art. I will also focus on Ilja Lehtinen’s elinvoima-performance from the point of view of eco-activism and I open the consept of tragedy discussed by Lehtinen in his work in relation to the climate disaster. In the next reading, I will focus on more ecologically sustainable theater. Through artist-researcher Tuija Kokkonen's work I address climate change in Finnish theatre. Kokkonen discusses the second nature of the presentation and the consept of non-human. In addition, I will focus on the results of my survey for state subsidised theatre about conducting more sustainable theatre.The Central Organization for Finnish Culture and Arts Associations has gathered perspectives on the impact of art and culture on the environment which I have chosen as an attachment to my work.In the end I dream about a better (theatre)world and describe what it could be. My personal relationship to activism is carried out throughout the text. The angle to write this thesis draws from my strong relationship with nature. I'm beginning to realize that at best theatre holds the same elements of holiness as the forest.