Kaikki aineistot
Lisää
Siitepölyhiukkasten ja itiökasvien itiöiden ulkoseinä muodostuu hyvin sekä kemiallista että mekaanista kulutusta kestävästä sporopolleniinista, jonka ansiosta ne säilyvät maaperässä suotuisissa olosuhteissa tuhansia vuosia. Eri taksonien siitepölyhiukkaset ja itiöt voidaan erottaa toisistaan niiden ulkonäössä olevien eroavaisuuksien perusteella. Siitepölyanalyysi on menetelmä, missä selvitetään eri maakerroksiin kerrostuneiden siitepölyjen ja itiökasvien itiöiden lajikoostumus. Tässä tutkielmassa tarkastellaan siitepölyanalyysin avulla Ravattulan Ristimäessä sijaitsevan 1100─1200-lukujen vaihteesta olevan ruumishaudan kasviaineistoa. Haudasta löytyneiden siitepölyjen ja itiökasvien itiöiden perusteella selvitetään mitä kasveja hautaan on laitettu ja pohditaan niiden käyttötarkoituksia. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan Ravattulan Ristimäen ympäristön myöhäisrautakautista kasvillisuutta haudan ulkopuolelta otetun vertailunäytteen avulla. Tutkittavasta haudasta otettiin laboratiivisen kaivamisen yhteydessä kymmenen maanäytettä eri puolilta hautaa siitepölyanalyysiä varten. Siitepölyt eristettiin maanäytteistä käsittelemällä niitä kemiallisesti siitepölyanalyysissä yleisesti käytetyn menetelmän mukaisesti KOH- ja HF-käsittelyillä. Safraiinilla värjätyt näytteet analysoitiin valomikroskooppia käyttäen. Mikroskopoinnissa saadut tulokset analysoitiin käyttäen Tilia-ohjelmaa. Ohjelmalla näytteille laskettiin niiden suhteelliset siitepölymäärät sekä siitepölykonsentraatiot. Näytteistä määritettiin myös niissä olevan orgaanisen aineksen osuus laskemalla näytteille hehkutushäviö polttomenetelmällä. Kaikkien näytteiden orgaanisen aineksen osuus oli pieni. Siitepölyanalyysillä saatujen tulosten perusteella arkkuun oli laitettu viljaa. Runsaimpana viljalajina haudasta löydettiin rukiin siitepölyä. Hautanäytteissä oli myös useita sellaisten lajien siitepölyjä ja itiöitä, joita tiedetään käytetyn haudoissa pehmusteena. Näiden lajien suhteelliset siitepöly- ja itiömäärät olivat kuitenkin hyvin pieniä tai niitä löytyi runsaasti myös haudan ulkopuolelta, joten saatujen tulosten perusteella ei voida sanoa varmuudella, onko niitä laitettu hautaan. Tutkitusta haudasta löytyi myös sellaisten kukkakasvien siitepölyä, joita on saatettu käyttää haudassa koristelutarkoituksessa. Vertailunäytteen perusteella Ravattulan Ristimäen alue on ollut rautakauden lopulla yhtenäisestä metsästä vapaa ihmisen muokkaama maatalous ympäristö.
Tutkimuksessa kartoitettiin miesten ja naisten hautojen eroja rautakauden ja varhaiskeskiajan vaihteessa ja pohdittiin, minkälaisten esineiden perusteella arkeologit tekevät tulkintoja vainajan sukupuolesta. Aineistona toimi kolme Aurajokilaaksossa sijaitsevaa ristiretki- ja varhaiskeskiaikaista kalmistoa. Ajatuksena ei ollut tutkia, onko vainajan sukupuoli määritelty aikaisemmissa tutkimuksissa oikein, vaan ensisijaisesti mietittiin, mihin tulkinta perustuu. Nais- ja miesvainajien hautojen eroja tutkittaessa kiinnitettiin huomiota hautaustapoihin ja hautojen esineistöön. Tutkimuksen aikana Liedon Ristinpellon kalmisto osoittautui hankalimmaksi kohteeksi esineiden puutteen takia. Kaarinan Kirkkomäen kalmistossa hauta-antimia oli niin runsaasti, että esineistössä oli selkeästi havaittavissa jako miesten ja naisten esineisiin. Jako noudatti suomalaisessa arkeologiassa vallalla olevaa käsitystä teräaseista miesten esineinä ja koruista naisten. Ravattulan Ristimäen ja Ristinpellon aineistossa oli nähtävissä, että naispuolinen vainaja tuntuu olevan helpompi tunnistaa rautakauden lopun kalmistosta kuin mies. Selityksenä lienee, että esimerkiksi naisille tyypillisten helminauhojen laitto hautaan on jatkunut vielä sen jälkeenkin, kun työkaluista ja teräaseista hauta-antimina on luovuttu. Kaikissa kalmistoissa esiintyy yksittäisiä niin sanottuja poikkeustapauksia, joissa haudan esineistö ei täysin sovi vallalla olevaan käsitykseen miehen tai naisen hauta-antimista.
Tutkielma käsittelee Ravattulan Ristimäen hautamerkkejä. Ristimäki on Kaarinassa sijaitseva, Suomen vanhin tunnettu kirkonpaikka, jota on tutkittu arkeologisesti vuosina 2010–2016. Kirkko on rakennettu todennäköisesti 1100-luvun loppupuolella ja jäänyt pois käytöstä 1200-luvun alkupuolella. Ristimäki on toiminut ruumiskalmistona jo ennen kirkon rakentamista, ja hautaamista on jatkettu kirkon käytön loppumiseen asti. Hautoja on merkitty kirkkomaalla hautakivillä ja puisilla rakenteilla. Analysoin tutkielmassa Ristimäen 61 kokonaan tutkitun hautauksen hautamerkkeihin liittyvän löytöaineiston ja luon niiden pohjalta typologisen luokitusjärjestelmän hautamerkeille. Tutkin myös hautamerkkien suhdetta niiden alle haudattuihin vainajiin sekä erilaisten merkkien esiintymistä hautausmaan eri käyttövaiheissa sekä fyysisesti sen eri puolilla. Tutkielman perusteella suurin osa Ristimäen haudoista on ollut maanpinnalle merkittyinä ja hautamerkit ovat suojanneet niitä hyvin myöhemmin kaivetuilta hautakuopilta. Yleisin merkitsemistapa on ollut haudan molempiin päätyihin asetettu kivi tai puurakenne. Myös vain toiseen päätyyn pystytettyä merkkiä, haudan keskelle sijoitettua rakennetta, hautakuopan päällä kulkevaa kiviriviä, haudan ulkopuolista merkkiä ja näiden yhdistelmiä on käytetty. Kaikki hautakivet ovat muokkaamattomia luonnonkiviä, joissa ei ole kaiverruksia. Ne ovat enimmäkseen graniittia ja muita paikallisesta kallioperästä löytyviä kivilajeja. Hautamerkkeinä käytettyjä kiviä on valikoitu muodon ja värin perusteella. Erityisesti on suosittu pitkänomaisia, viisikulmiota tai kolmiota muistuttavia ja laakamaisia kiviä sekä väriltään vaaleita tai punertavia kivilajeja. Hautausmaalla vaikuttaa käytetyn sekä paalumaisia että laudasta valmistettuja puisia hautamerkkejä. Monia puurakenteita on tuettu pystyyn kivien avulla ja puiden liitoksissa on käytetty pitkähköjä rautanauloja. Myös joitain viitteitä puurakenteiden koristelusta löytyy. Hautamerkkejä on pystytetty useammin aikuisille ja nuorille aikuisille kuin lapsena kuolleille. Aikuisille pystytetyt hautamerkit ovat saattaneet myös olla suurempia ja näyttävämpiä. Merkkien käyttö vaikuttaa olevan yhtä yleistä naisten ja miesten haudoissa. Mikään hautarakenteissa ei viittaa siihen, että niiden tarkoituksena olisi ollut estää pelättyä vainajaa palaamasta vaeltamaan elävien keskuuteen. Hautoja on merkitty Ristimäellä jo ennen kirkon rakentamista, mutta merkkien käyttö on lisääntynyt huomattavasti ajan myötä erityisesti aikuisten ja nuorten aikuisten haudoissa ja vaikuttaa olevan ennemmin kristillinen kuin esikristillinen tapa. Näyttävillä hautarakenteilla on saatettu haluta korvata kristinuskon myötä yksinkertaistuvia hauta-asuja ja korostaa vainajan sosiaalista asemaa. Hautamerkkien variaatio on ollut suurta eikä varhaiskristillisen haudan merkitsemiselle ole ollut yhtä vakiintunutta tapaa.
Rautakautisten asuinpaikkojen on pitkään ajateltu sijaitsevan moreenisilla tai hiekkaisilla mäkialueilla. Savisilta peltoalueilta löytyy kuitenkin nykyään runsaasti esihistoriallista aineistoa: sekä yksittäisiä irtolöytöjä että selkeitä löytökeskittymiä. Yksi syy löytömäärän suureen kasvuun on suosittu metallinilmaisinharrastus. Tutkielmassa tarkastellaan savipitoisilta pelloilta systemaattisen inventoinnin ja prospektoinnin yhteydessä havaittuja löytökeskittymiä. Tutkielmassa käsiteltävä aineiso on kerätty Aurajokilaaksoalueelta neljältä peltoalueelta erilaisin inventointi- ja prospektointimenetelmin, kuten pintapoimimalla ja metallinilmaisinprospektoimalla. Tutkielmassa tulkitaan peltoalueiden luonne, funktio ja ajoitus kerätyn aineiston pohjalta. Havaitut löydöt otettiin kentällä talteen tarkkojen koordinaattitietojen kanssa GPS-laitteella, ja löydöistä tehtiin spatiaalista levintää osoittavat levintäkartat. Levintäkarttoja tarkastelemalla peltoalueilta havaittiin löytökeskittymiä, jotka analysoitiin levinnän ja löytöaineiston perusteella. Peltoalueiden aineiston eri löytöryhmien, kuten keramiikan ja palaneen saven, levintää tarkastelemalla tulkittiin peltoalueiden mahdollisia käyttötarkoituksia. Neljästä tutkitusta peltoalueesta kaksi tulkittiin aineiston perusteella myöhäisrautakautisiksi asuinpaikoiksi. Kaksi tutkittua peltoaluetta osoittautui tarkemman tarkastelun myötä epäselvemmiksi asuinpaikkoihin liittyviksi toiminta-alueiksi.
pitkäputkinen keihäänkärki. Terä loivan harjava, kaarevasivuinen?, levein kohta lähellä lehden tyveä. Putkessa kiinnitysreiät. Esine löydettiin 1.6.1934 joen pohjasta, jokea perattaessa, noin 60-70 metrin syvyydestä. Löytöpaikka on suoraan Säiniön kansakoululta Uskilaan päin joen keskikohdalta. Joki perattiin uudelleen kesällä 1935, mutta silloin ei löytynyt mitään. Ajoitus: ristiretkiaika.
fyysinen kuvaus: Penninki, Knuut Suuri. Knuut oli Englannin, Tanskan ja Norjan kuningas vuosina 1016-1035. Tämä raha on lyöty vuoden 1020 tienoilla Englannissa ja siihen on jossain vaiheessa tehty reikä sen käyttämiseksi riipuksena. Raha on löytynyt Aunuksesta, Venäjältä, hautakummusta ja sen on toimittanut kokoelmiin D. E. D. Europaeus vuonna 1879.