Kaikki aineistot
Lisää
Artikkelissa tarkastellaan puutarhaviljelyn yleistymistä ja puutarhaneuvonnan vastaanottoa maamme syrjäseudulla 1900-luvun aikana. Suomalaisen puutarhakulttuurin ydinalue sijoittuu Etelä- ja Lounais-Suomeen, jossa väestön varallisuus, sivistystaso ja ilmasto mahdollistivat puutarhaviljelyn esimerkiksi kartanoissa jo varhain. Myös pappiloiden ja virkatalojen tiheä verkosto sekä julkiset istutukset edesauttoivat sekä kasvien että viljelytaitojen leviämistä kaikkiin kansankerroksiin. Sen sijaan maan itä- ja pohjoisosissa puutarhan hyöty- ja koristekasvit olivat vielä 1800-luvun lopulla lähes tuntemattomia etenkin maaseutuväestön keskuudessa. Ne alkoivat yleistyä vasta 1900-luvun alkuvuosikymmeninä erityisesti neuvontajärjestöjen työn tuloksena ja naisten toimesta. Tutkimus paikantuu Kainuuseen, jossa puutarhakulttuurin leviämisen esteinä olivat lyhyen kasvukauden lisäksi esimerkiksi harva asutus, huonot liikenneyhteydet, sosiaalinen homogeenisuus ja vähävaraisuus sekä maatalouden kehittymättömyys. Tutkimuksessa kysytään, millaisissa ihmisten välisissä kohtaamisissa puutarhakasveja koskeva tieto levisi ja millaisia asenteita nämä kohtaamiset ilmensivät? Sen keskeisenä aineistona ovat kirjoittajan vuosien 2007–2018 aikana tekemät tutkimushaastattelut, joissa 1900-luvun alkupuolella syntyneet kertojat muistelevat kainuulaisia pihoja sekä kotipuutarhanhoitoon liittyvää toimintaa 1900-luvun aikana.
Työn tilaajana on Green Care -keskus Könkkölä ry, joka tarjoaa kuntouttavaa työtoimintaa luonto- ja eläinavusteisesti työpajatoiminnan muodossa. Opinnäytetyö vastaa kentältä nousseeseen tarpeeseen kehittää opas sosiaalisesta puutarhatoiminnasta kuntouttavan työtoiminnan näkökulmasta. Opinnäytetyön teoreettinen viitekehys rakentuu Green Care -käsitteestä, luonnon hyvinvointivaikutuksista, puutarhatoiminnasta sekä kuntouttavasta työtoiminnasta. Opinnäytetyössä hyödynnettiin benchmarking-menetelmää ja kävelyhaastattelua. Benchmarking-menetelmällä etsittiin hyviä käytänteitä ja toimintatapoja puutarhatoiminnan toteuttamiseen. Kävelyhaastattelun avulla kerättiin tietoa puutarhatoiminnan konkreetisesta sisällöstä. Kerättyä aineistoa analysoitiin laadullisen tutkimuksen analysointimenetelmää hyödyntäen teemoittelemalla ja laadullisen analyysin tueksi kvanfioimalla aineistoa. Teemoja vertailtiin benchmarking-prosessin mukaisesti. Tutkimus tuotti tietoa siitä, mitä suomalainen puutarhatoiminta sisältää ja mitä edellytyksiä toiminnan toteuttamiselle on. Puutarhatoiminnassa on 5–25 osallistujaa ja työntekijöiden määrä vaihtelee yhdestä kahteen. Toimintaympäristö määrittelee puutarha-alan osaamisen vaatimuksia ja tutkimuksen tulosten mukaan toimintaa voidaan toteuttaa myös ilman puutarha-alan ammatillista osaamista. Ohjaajalla on merkittävä rooli sosiaalisen turvallisuuden luomisessa, johon liittyy olennaisesti kohtaamisen taito. Opinnäyteytyön tuloksena on opas ”Sosiaalinen ja kuntouttava puutarhatoiminta kuntouttavassa työtoiminnassa”. Opas rakennettiin vastaamaan kysymyksiin mitä puutarhatoiminta on, miksi sitä kannattaa tehdä ja miten sitä tehdään. Oppaassa avataan Green Care -käsitettä, keskeiset teoriat luonnon hyvinvointivaikutuksista sekä kuntouttavaa työtoimintaa. Kuntouttava työtoiminta on jaettu kolmeen osa-alueeseen: varsinaiseen työtoiminta, osallisuus ja sosiaalinen vahvistaminen sekä yksilön tukeminen. Opas sisältää konkreettisia menetelmiä puutarhatoiminnan toteuttamiseen ja puutarhan hyödyntämiseen toiminnan ympäristönä.