Kaikki aineistot
Lisää
Tämä opinnäytetyö sai alkunsa ideasta sovittaa Johann Sebastian Bachin sekä Dmitri Shostakovichin preludeja ja fuugia kahdelle kitaralle ja koota näistä konserttikokonaisuus. Työ koostuu kirjallisesta raportista, tekemistäni sovituksista Bachin e-molli BWV 855 ja Gduuri BWV 884 sekä Shostakovichin C-duuri ja a-molli preludeista ja fuugista sekä konserttiäänitteestä. Sekä tekemäni sovitukset että äänite löytyvät kirjallisen työn lopusta liitteinä. Kirjallisessa osiossa kerron yleisesti sovittamisesta kitaralle, eri säveltäjien preludeista ja fuugista, valitsemistani sävellyksistä sekä tekemästäni sovitustyöstä Tämän lisäksi kerron tekemästäni yhteistyöstä ja sovitusten harjoittelemisesta kitaristi Jukka Kääriäisen kanssa. Sovitukset saivat ensimmäisen esityksensä 5.4.2014 Helsingin Konservatoriolla. Liitteenä oleva äänite on nauhoitettu kyseisessä konsertissa.
Kitaralle sovittaminen on nykypäivänä tärkeä osa kitaransoittajan ammattia. Sillä on mahdollisuus tulla esille ja saada esiintymismahdollisuuksia. Nykyään on erittäin paljon hyviä soittajia, jotka soittavat hienolla äänenvärillä ja loistavalla tekniikalla, mutta aika usein he soittavat samoja kappaleita ja ohjelmistoa, mikä minun mielestäni on liikaa toistoa. Luulen myös, että kitaristit tarvitsevat uutta ohjelmistoa. Olen huomannut, että viime aikoina on ollut sellaisia ihmisiä, jotka ohjelmiston valitsemisessa ottavat huomioon oman syntymäpaikkansa, henkilökohtaisen taustansa ja kokemuksensa. Esimerkiksi Cecilio Perera – joka on meksikolainen kitaristi – soittaa paljon meksikolaista ja kuubalaista musiikkia. Minun mielestäni tämä on kannattavaa toimintaa, sillä luulen, että meksikolaista musiikkia pystyy parhaiten esittämään muusikko, joka tuntee hyvin meksikolaisen kulttuurin. Tällöin lopputulos on vaikuttava. Tämän takia päätin itse tutkia enemmän venäläistä musiikkia ja sovittaa sitä kitaralle. Uskon, että tämän kautta kehitän sekä venäläistä kulttuuria että kitaraohjelmistoa. Jokaisen kulttuurissa toimivan ihmisen tehtävä on kehittää oman maan kulttuuria, ja vaikka synnyin Virossa venäläisessä perheessä, tunnen itseni venäläisenä. Siitä onkin puhetta minun opinnäytetyössäni. Francisco Tárrega on tehnyt 1800-luvulla loistavia sovituksia F. Chopinin pianomusiikista. Tämä on ollut minulle suurena inspiraationa minun opinnäytetyössäni. Tárrega on pyrkinyt laajentamaan klassisen kitaran ohjelmistoa, mahdollisuuksia ja kokeilemaan uutta. Myös nykyajan kitaravirtuoosi Kazuhito Yamashita on tehnyt sovituksia esimerkiksi I. Stravinskyn Tulilinnusta ja M. Musorgskin Näyttelykuvista. Minulla on tässä vaiheessa sellainen päämäärä, että haluan sovittaa pikemmin melodista musiikkia kuin virtuoosimusiikkia. Äärimmäisen vaikeat sovitukset Yamashitalta kuulostavat kyllä vaikuttavalta kun näitä soittaa kitaralla, mutta uskon, että ei tarvitse mennä niin pitkälle, jos haluaa tehdä mielenkiintoisia sovituksia. Sillä olen sitä mieltä, että Yamashitan tapauksessa työ, mitä tulee tehdä kappaleen opeteltavaksi sekä lopputulos eivät ole tasapainossa. Sovittaessa oppii paljon uutta kyseessä olevan aikakauden musiikista ja myös oppii tuntemaan sen monipuolisemmin. Vielä yksi hyvä syy oppia sovittamista on, että oppii ajatella asiaa mahdollisemman monipuolisesti ja oppia kyseenalaistamaan jonkun muun sovituksen kappaleesta. Usein kuitenkin huomaan, että monet nuoret kitaristit ja eivät halua vaivaantua ja soittavat jo valmiista sovituksesta. Itsekin olin sellainen, mutta tehdessä opinnäytetyötäni oli pakko mennä pidemmälle ja sieltä löytyi äärimmäisen mielenkiintoinen maailma! Elämässä on välillä tärkeä nousta korkeammalle omasta laiskuudesta ja omista peloista. Sen jälkeen näet enemmän mahdollisuuksia maailmassa ja pääset elämässä pidemmälle. Sen jälkeen olet paljon onnellisempi kuin ennen. Tärkeä on ymmärtää, että jos ryhtyy sovittamaan musiikkia, täytyy suurenpiirtein tietää, mikä voi toimia kunkin soittimella. Ei ole järkeä ottaa vain jonkun kappaleen ja yritä tehdä siitä "jotain". Sovittaja usein tarvitsee säveltäjän työkaluja. Esimerkiksi pitäisi ymmärtää tehtävä. Tarkoitan sen ymmärtämistä, mitä uutta sovituksella halutaan tuoda musiikkiin. Halutaanko sovituksella auttaa säveltäjää, onko musiikki sovituksen jälkeen parempaa, tuoko sovitus musiikkiin uusia merkityksiä? Näihin kysymyksiin vastattuaan sovittaja voi paremmin ymmärtää, mitä välineitä tulisi käyttää, ja mitä on vältettävä. Jos sovituksesta tulisi huonompi kuin alkuperäinen teos, ei ole kannattavaa tehdä sitä ollenkaan. Toinen tärkeä seikka on tyylin tunteminen. Täytyy tietää tarkalleen, mitä tyyliä musiikki edustaa. Edustaako se esimerkiksi klassismia, romantiikkaa tai impressionismia? Kolmas tekijä on tietoisuus kappaleen rakenteesta ja muodosta. Rakenteen ja muodon tunteminen auttavat kappaleen uudelleenmuokkauksessa. Tämä on tärkeää, koska muodon laiminlyönti ja musiikillisten lakien rikkominen aiheuttaa kuulijalle väsymystä. Neljäs osa-alue on harmonian tunteminen. Tärkeä on myös lähde- ja kohdesoittimen hallitseminen ja tunteminen. Jokaisella soitimella on äänen erityispiirteitä, tekniikkaa ja luonnolliset rajoitteet sävelaloissa, ja jos sovittaja ei ota näitä rajoituksia huomioon, on hankala saavuttaa luonnollista ääntä. Yleensä kaikkea epätavallista tulisi käyttää erittäin huolellisesti. Toivon, että minun sovitukseni tuottavat soittajille ja kuuntelijoille suurta iloa ja hauskoja hetkiä. Toivon myös, että kitaristit rohkeasti sovittaisivat kitaralle pianomusiikkia ja musiikkia, jota ei ole alun perin sävelletty kitaralle, sillä kitaralla on arvokas paikka muiden soittimien joukossa. Lisäksi kitaralla on laajempi ja monipuolisempi ohjelmisto kuin ennen. Haluaisin kannustaa muita kitaristeja sovittamaan kitaralle musiikkia ja laajentamaan käytettävissä olevaa kitaraohjelmistoa. 20.5.2013 Turussa
Opinnäytetyössäni olen selvittänyt ranskalaisen ennen 1700-luvun loppua sävelletyn musiikin käyttömahdollisuuksia pianopedagogiikassa. Olen pyrkinyt käytännön opetustyön tukemiseen. Työssä on luetteloitu musiikkikoulu- ja musiikkiopistotasoisia teoksia ja annetaan taustatietoa niiden soittamiseen. Ranskalainen musiikki ennen impressionismia on jäänyt suomalaisessa pianopedagogiikassa vähälle huomiolle. Työni on tehty piano-opettajille helpottamaan ranskalaisten barokin- ja galantinajan sävellysten käyttöä opetusmateriaalina. Olen valinnut esittelyn kohteeksi n. 1660–1720-luvuilla cembalolle sävelletyt non mesuré -preludit, koska muista aikakauden sävellyksistä poiketen ne soveltuvat hyvin pianolle. Tämä aiheutuu pääosin kahdesta syystä; preludeissa suositaan pianolle ominaista legatomaista soittotapaa, ja ne sisältävät vähemmän korukuviointia kuin aikakauden muut klaveerisävellykset, kuten esimerkiksi tanssit. Non mesuré -notaatio kertoo soittajalle vain sävelet ja niiden soivan keston ilman informaatiota tahtiosoituksesta, rytmeistä ja temposta. Nuottikuva on useimmille vieras, ja siksi olen työssäni pyrkinyt esimerkkien avulla auttamaan pianisteja ymmärtämään nuottikuvaa. Galanttisävellykset n. 1720–1770-luvuilta soveltuvat puolestaan opetusmateriaaliksi hyvin, koska ne ovat tyylillisesti lähellä pianisteille tuttua klassismia, ja koska niiden soittotekniikka on hyvin lähellä modernin pianon soittotekniikkaa muun muassa sormitusten ja säestyskuvioiden osalta. Osa sävellyksistä onkin cembalon sijaan sävelletty fortepianolle. Olen tutkinut aihetta hakemalla kirjallisuudesta tietoa aikakaudelle tyypillisimmistä esityskäytännöistä. Hyödyntämällä kokemustani soittajana ja pedagogina olen käynyt läpi runsaasti 1600–1700-luvuilla eläneiden säveltäjien tuotantoa ja valinnut niistä parhaiten pianolle sopivat sävellykset. Olen opettanut valitsemiani teoksia pääosin piano-oppilaille ja keskustellut musiikkiin liittyvistä esityskäytänteistä alan asiantuntijoiden kanssa. Työni tärkeimmät tulokset ovat kattavat ohjeet non mesuré -nuottikuvan lukemiseen sekä luettelo pianolle sopivista ranskalaisista barokki- ja galanttisävellyksistä, joita voidaan käyttää musiikkikoulu- ja musiikkiopistotasoilla. Työni antaa mahdollisuuden piano-opettajille käyttää kyseisen aikakauden sävellyksiä opetustyössään. Se myös toivottavasti rohkaisee opettajia ja sitä kautta myös oppilaita tutustumaan non mesuré -preludeihin.