Kaikki aineistot
Lisää
According to the pragmatist framework of this book, practices in which citizenship is constructed are embedded in certain environments and, accordingly, current citizenship habits have been formulated in the course of a continuity of experiences and in interaction with existing circumstances (Holma & Kontinen, this volume). In this chapter, we provide a short overview of Uganda in so far as it is relevant for understanding the experiences and practices of citizenship: both vocal political engagement and the everyday processes of addressing matters of local importance. In contemporary Uganda, citizenship is manifest, on the one hand, in the upfront contestation and mobilization of visible opposition figures with increased popular support, and, on the other, continuously in mundane everyday life where problems are solved and shared issues are addressed together. The chapter thus contextualizes subsequent empirical chapters on gendered citizenship (Ndidde et al.), localized citizenship (Ahimbisibwe et al.), subdued citizenship (Alava) and critical education (Bananuka & John) in Uganda, and provides inspiration for reflecting on prevalent liberal ideas of citizenship in light of lived experience of politics in the country. The chapter proceeds as follows: an overview of Ugandan history is followed by discussion of some of its contemporary characteristics, after which we conclude with reflection on the multiple spaces for citizenship learning in Uganda.
Kansalaistoiminnan perinteisten vaikuttamistapojen rinnalle on viimeisen kymmenen vuoden aikana noussut yhä enemmän epämuodollista, usein verkon kautta tapahtuvaa toimintaa. Tässä selvityksessä tarkastellaan verkkovaikuttamisen tilaa ja erityispiirteitä sekä sen edistämisen haasteita ja mahdollisuuksia. Lisäksi selvityksessä arvioidaan, että verkossa organisoituvaa kansalaistoimintaa voidaan parhaiten tukea mahdollistamalla sille samat toimintaedellytykset kuin perinteisille yhdistyksille. Verkkovaikuttamiseen liittyy useita haasteita. Näitä ovat esimerkiksi teknisen osaamisen ja resurssien puuttuminen, julkisten verkkopalveluiden ja viranomaistoiminnan heikkous, anonyymiys ja moderointi sekä yksityisyyden suoja. Edelleen kansalaistoimintaa verkossa rasittaa sähköisen tunnistamisen vaikeus ja rekisteröityminen, toiminnan rahoitukseen ja rahankeräykseen liittyvät haasteet, tiedon avoimuuden puutteellisuus sekä erilaiset oikeudelliset riskit yhdistysten käyttäessä verkkoa oman toiminnan organisoimiseksi. Verkkovaikuttamiseen liittyy myös useista mahdollisuuksia. Se on halpaa, nopeaa ja monien ulottuvilla. Lisäksi se on ajasta ja paikasta riippumatonta sekä parhaimmillaan yhteisöllisyyttä voimistavaa. Selvityksen perusteella kokonaan verkossa toimivan rekisteröidyn yhdistyksen mahdollistaminen edellyttäisi vain pieniä muutoksia yhdistyslakiin. Lisäksi tiedon saantia yhdistysrekisteristeristä tulisi helpottaa ja harkita kevytrekisteröinnin mahdollisuutta epämuodolliselle kansalaistoiminnalle. Samoin olisi tarpeen harkita yhdistysten rahankeräysten ehtoja muutettavaksi nykyistä vaivattomammaksi. Verkkovaikuttamista voitaisiin tukea myös mahdollistamalla kaikille pääsy julkisiin asiakirjoihin ja tietoihin.
Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään miten kansalaisaloitteen tekijät kokevat eduskuntakäsittelyprosessin ja mitkä asiat tekevät eduskuntakäsittelyprosessista onnistunutta tai epäonnistunutta. Tarkastelun kohteena ovat myös aloitteentekijöiden kansalaisaloitteille asettamat tavoitteet ja onko tavoitteita onnistuttu saavuttamaan sekä kansalaisaloitteen lopputuloksen mahdollinen vaikutus eduskuntakäsittelyä koskeviin arvioihin. Eksploratiivisen tutkimuksen tarkoituksena on selvittää aiemmin tuntemattomina olleita ilmiöitä aloitteentekijöistä ja kansalaisaloitteiden eduskuntakäsittelystä. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä käytetään proseduraalista oikeudenmukaisuusteoriaa, minkä mukaan äänestäjät ja kansalaiset eivät arvioi politiikkaa ainoastaan lopputuloksen perusteella, vaan myös poliittisen prosessin onnistumisen näkökulmasta. Tutkimuksen aineisto koostuu kansalaisaloitteen tekijöille marraskuussa 2022 suunnatusta kyselytutkimuksesta sekä eduskunnan julkisista lähteistä saatavilla olevasta materiaalista kuten yksittäisten kansalaisaloitteiden käsittelyaineistosta. Kyselytutkimukseen vastasi 38 aloitteentekijää eli 58 prosenttia kaikista eduskuntaan nousseista aloitteista. Tutkimusmenetelmänä käytetään niin sanottua mixed methods -menetelmää, jossa yhdistetään kvantitatiivista ristiintaulukointia ja kvalitatiivista laadullista sisällönanalyysia. Tutkielman tulosten pohjalta voidaan todeta, että kansalaisaloitteen tekijöiden kokemuksiin eduskuntakäsittelystä vaikuttavat ensisijaisesti aloitteen lopputulos, eli hyväksyykö eduskunta aloitteen. Kansalaisaloitteiden eduskuntakäsittelyprosessin laatu vaikuttaa kuitenkin arvioihin huomattavasti silloin, kun aloitteen lopputulos ei ole ollut mieluinen. Aloitteentekijöiden kokemukset kattavasta eduskuntakeskustelusta ja korkealaatuisesta valiokuntakäsittelystä vaikuttavat aloitteentekijöiden tyytyväisyyteen eduskuntakäsittelyprosessia kohtaan. Vastaavasti kokemukset kansanedustajien väheksyvästä suhtautumisesta kansalaisaloitteita kohtaan vaikuttavat negatiivisesti aloitteentekijöiden kokemuksiin eduskuntakäsittelystä. Tulosten pohjalta voidaan myös todeta, että vaikka aloitteen hyväksyminen on monen ensisijainen tavoite, kokevat valtaosa aloitteentekijöistä, että he ovat onnistuneet saavuttamaan aloitteille asetetut tavoitteet ainakin osittain myös ilman aloitteen hyväksytyksi tuloa. Lisäksi usea kansalaisaloite on toiminut tulevan lainsäädännön pohjana, vaikka onkin tullut eduskunnassa hylätyksi. Näiden syiden takia pelkkien eduskuntakäsittelyn lopputulosten tarkastelu antaa osittain virheellisen kuvan kansalaisaloitteiden merkityksestä Suomessa.
Kansainvälinen muuttoliike ja sen seurauksena tapahtuneet muutokset väestössä muodostavat tällä hetkellä yhden ajankohtaisimmista yhteiskunnallisista kysymyksistä Suomessa. Vuoden 2022 lopussa Suomen väestöstä 9,1 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia eli henkilöitä, joiden vanhemmat tai ainoa tiedossa oleva vanhempi oli syntynyt muualla kuin Suomessa. Siten on tärkeää pysyä tiiviisti ajan tasalla siitä, mitä tälle kasvavalle väestöryhmälle kuuluu, eli kuinka he kotoutuvat Suomeen. Vaikka joitain yleisesityksiä ja kokoomateoksia Suomeen muuttaneiden kotoutumisen tilasta on vuosien aikana julkaistu, maahanmuuttaneiden ja heidän jälkeläistensä poliittista osallistumista on tutkittu toistaiseksi vain vähän. Tässä oikeusministeriön koordinoiman Ulkomaalaistaustaisten ja vieraskielisten suomalaisten yhteiskunnallinen osallistuminen (UTViS) -hankkeen kirjallisuuskatsauksessa kootaan olemassa olevaa tietoa siitä, miten maahanmuuttaneet ja heidän jälkeläisensä osallistuvat suomalaiseen yhteiskuntaan ja politiikkaan vaaleissa, vaalien välillä ja osana kansalaisyhteiskuntaa. Keskiössä on myös julkinen sektori ja se, miten tutkittavien ryhmien yhteiskunnallista osallistumista ja osallisuutta on pyritty tukemaan julkishallinnossa. Kirjallisuuskatsaus toimii paitsi yleisempänä tietolähteenä myös pohjana UTViS-hankkeessa tuotettavalle uudelle tiedolle näistä teemoista.
Politiikkaan liittyvissä kyselytutkimuksissa sekä Suomessa että muualla maailmassa on pääosin tutkittu kansalaisten poliittisia mielipiteitä, asenteita sekä poliittista osallistumista. Vahvan mielipidetutkimuksen perinteen ansiosta tutkijakunnalla on pitkään ollut käytettävissään runsaasti tutkimustietoa erityisesti äänestysikäisten poliittisista asenteista, käyttäytymismalleista ja mielipiteistä. Vaikka asenne- ja mielipidekyselyillä on oma tärkeä tehtävänsä yhteiskunnallisina ilmapuntareina, ei niiden avulla voida saada tietoja siitä, millaiseen tietämyspohjaan vastaajien mielipiteet perustuvat. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisten politiikkatietämyksen yleiskuvaa "Yhteiskuntatutkimus 2008"-kyselytutkimuksen aineistoa hyödyntäen. Keväällä 2008 käyntihaastatteluna suoritetussa kyselyssä mitattiin ensimmäistä kertaa kattavasti äänestysikäisten suomalaisten tietämystä politiikasta. Edustavalta otokselta 18 vuotta täyttäneitä suomalaisia (n=1020) kysyttiin yhteensä 38 tietokysymystä, jotka liittyivät politiikan peruskäsitteisiin ja yleistietoon, Suomen sekä EU:n poliittiseen järjestelmään sekä kansantalouteen. Tietokysymysten lisäksi vastaajilta kysyttiin kattava joukko taustamuuttujakysymyksiä sekä tiedusteltiin heidän mielipiteitään mm. politiikasta ja demokratiasta. Tutkimustuloksista on tässä yhteydessä syytä nostaa esille se havainto, että sekä politiikkatietämykseltään että osallistumisaktiivisuudeltaan "poliittiseen paitsioon" uhkaa jäädä nuorimpien ikäryhmä (18 - 30-vuotiaat), ja heidän keskuudessaan erityisesti muun kuin korkeakoulutuksen omaavien ryhmä. Yhdistämällä tässä tutkimuksessa tehdyt havainnot nuorten poliittisesta asemasta aiemmin muissa tutkimuksissa tehtyihin havaintoihin nuorista ei voida poissulkea sitä mahdollisuutta, että tulevaisuudessa koulutustausta nousee yhä selkeämmin erottelevaksi tekijäksi aktiivisten ja passiivisempien kansalaisten välillä. Sekä tutkimusta että konkreettisia toimenpiteitä tulisikin jatkossa kohdistaa nykyistä enemmän poliittista sosialisaatioprosessia kohtaan sen selvittämiseksi, millä tavoin sekä kiinnostusta politiikkaa kohtaa että kasvua aktiiviseksi kansalaiseksi voitaisiin tukea jo paljon ennen virallista äänestysikää.
Kieli: | swe |
---|---|
Julkaisija: | Helsingfors : Riksdagen 2011-. |
Aiheet: | |
Tallennettuna: |
|
As the climate crisis accelerates, there is a need for more extensive social debate and research on justice issues related to climate change and its effects. One dimension of climate justice is procedural justice, which illustrates the fairness of decision-making processes and the opportunity for citizens to participate. Participation is central and current issue in climate policies because climate change affects the lives of citizens in a wide and far-reaching way, and everyone has a constitutional right to participate in decision-making potentially affecting their lives and living environment. In addition, according to many studies, participation increases the acceptability of policies among citizens and thus the success of climate actions. In this master's thesis, citizens' participation in climate policy is examined in three different regions in Finland: Helsinki, Southwest Finland and North Ostrobothnia. The aim of the research is to discover in which ways the people living in these areas participate in the climate policy and what possible differences there are in the experiences of participation between different population groups. The research also examines who participates more and less actively and why some of the respondents have not participated in the climate policy at all. The data of the research is the survey data (n=1487) collected online in the summer of 2022 in the “Justice in climate change policy” project of the Finnish Climate Panel. The data is representative in terms of residential area type, gender and age. The survey was conducted to discover citizens’ views about justice in Finland’s climate policy in these three selected regions. The survey contained both close-ended and open-ended questions, and this study examines questions focused on procedural justice using quantitative and qualitative research methods. Most popular ways to participate in the climate policy were voting based on the candidate's climate position, answering a survey and signing a citizen's initiative or petition. There were regional differences in ways of participation between the study areas. Differences were also observed in the perceived adequacy of participation methods, the effectiveness of the participation and access to sufficient information about research areas, types of residential areas, age groups, education levels, knowledge of the climate policy and perceived livelihood. 39 percent of the respondents had not participated in the climate policy in any way. The main reasons for non-participation were lack of interest in climate issues and policies, ignorance of the climate policy and possible ways to participate in it and confidence in the participation being meaningless. Based on the results, participation in the climate policy is differentiated: there are differences in the degree of climate policy participation among various population groups and regions. Taking this variation into account is important in improving the participation in the climate policy.
Suomalaisten keskimääräinen poliittinen luottamus on Euroopan korkeimpia, mutta heidän arvionsa omista kyvyistään vaikuttaa politiikkaan, eli sisäinen kansalaispätevyys, Euroopan heikoimpia. Sisäinen kansalaispätevyys on eriytynyt aikuisväestössä erityisesti koulutuksen suhteen, ja sen yhteys poliittiseen osallistumiseen on vahva. Suomen aikuisväestön poliittista käyttäytymistä kartoittavat tutkimukset tunnistavat väestöryhmien väliset erot sisäisessä kansalaispätevyydessä. Ne eivät kuitenkaan kerro missä vaiheessa erot syntyvät. Tietoa tarvitaan siitä, miten sosioekonominen tausta sekä perheen ja koulujen demokratiakasvatus yhdessä tuottavat kansalaisia, joiden kokemukset ymmärtää politiikkaa ja osallistua siihen eroavat toisistaan. Tämä tutkimus avaa yhdeksäsluokkalaisten nuorten kansalaispätevyyden yhteyttä perhetaustaan, peruskoulun opetuskäytäntöihin ja (tulevaan) poliittiseen osallistumiseen. Tutkimus perustuu kyselytutkimusaineistoon (n=5272), joka kerättiin vuonna 2021 yhteensä 37 kunnassa ja 80 koulussa. Näistä kouluista 17 antaa ruotsinkielistä opetusta, eli aineistossa on yliotos ruotsinkielisessä opetuksessa olevia nuoria (n=1106). Vastaajamäärät on suhteutettu kieliryhmien todellisiin osuuksiin analysoitaessa koko aineistoa. Tämä on akateeminen tutkimus. Julkaisun sisällöstä vastaavat tiedon tuottajat, eikä tekstisisältö välttämättä edusta oikeusministeriön näkemystä.
Kieli: | fin |
---|---|
Julkaisija: | Helsinki : Eduskunta 2011-. |
Aiheet: | |
Tallennettuna: |
|
Vaikka ulkosuomalaisten määrä on ollut tasaisessa kasvussa viimeisten parinkymmenen vuoden ajan, heidän poliittinen painoarvonsa on säilynyt vähäisenä. Ulkomailla asuu yli 250 000 äänioikeutettua, mutta vain noin kymmenen prosenttia heistä äänestää Suomen vaaleissa. Kevään 2019 eduskuntavaaleissa oli ensimmäistä kertaa mahdollista äänestää kirjeitse ulkomailta. Muiden maiden kokemusten perusteella voidaan odottaa, että kirjeäänestys tulee pitkällä aikavälillä vaikuttamaan myönteisesti ulkomailla asuvien äänioikeutettujen äänestysaktiivisuuteen. Helsingin yliopistossa käynnissä olevassa tutkimushankkeessa toteutettiin kevään vaalien jälkeen laaja kyselytutkimus, johon vastasi 2 100 ulkomailla asuvaa Suomen kansalaista 50 eri maasta. Kyseessä on toistaiseksi suurin otannal- la koottu aineisto ulkosuomalaisista. ”Facilita- ting Electoral Participation from Abroad” (FACE) -tutkimushanke tarkastelee erityisesti sitä, miten erilaiset joustavat äänestysmenetelmät edistävät poikkikansallista poliittista osallistumista ja ulkosuomalaisten poliittista edustusta yhteistyössä kahden muun tutkimushankkeen sekä Oikeusministeriön kanssa.
In this article, we study how declining rural communities build political resilience in Finland. Community resilience is an adaptive process through which rural communities try to maintain their viability in changed circumstances. This process does not entail a submissive attitude, but rather active agency and an effort to influence matters concerning the community’s well-being. We focus on the political dimension of resilience by identifying different local tactics that rural communities adopt to promote their own development following municipal mergers. We classify these tactics into three categories: cooperation, conflict and community-led development. The significant differences between them lie in how the community relates to the new municipality and communicates with its officials and decision-makers. However, none of the three tactics identified in our study are sufficient to ensure the viability of rural communities in the context of municipal mergers.
Kieli: | eng |
---|---|
Julkaisija: | Geneva : Inter-Parliamentary Union 1997- |
Aiheet: | |
Tallennettuna: |
|
Young people’s mode of political participation in recent years has been an object of concern and debate among political scientists and youth researchers. Research-based evidence has shown that many of them are not interested in politics like the youth of yesteryears. This trend has been described as “youth de-politisation” or youth political disengagement. Young people are said to now find comfort in pleasure and “protest politics” which often do not lead them to political positions in government or in governance institutions. Some researchers have thus described them as a ‘protest generation’ in contrast to the ‘political generation’ of their parents and grandparents. This could have crucial political implications in the future, more so because a large proportion of the world’s population today consists of young people as the UN has documented. This paper thus seeks to examine these political implications (which have received little attention from researchers) from two theoretical perspectives: political science and youth studies. Questions as to whether this alleged growing youth de-politisation is jeopardizing or will jeopardize future democracy and governance, especially from the point of view of competent political leadership, or if it is merely a replacement of traditional and/or institutional forms of politics by young people with new patterns of expression and participation that some researchers term ‘juventization’, is examined. The cause(s) of this depolitisation is also looked into, and suggestions about youth participation in the future are made.
Feminism as a concept and as a movement tends to provoke ambivalent responses. Although gender equality is a commonly shared value, feminism remains hotly debated in Finland, and explicit anti-feminism often intertwines with homophobic, xenophobic, and racist currents. To resist reactionary mobilization, new generations of feminists are defining their feminism as intersectional. For them, analysing gender and gender-based subordination is not enough, but racism, homophobia and transphobia need to be tackled just as urgently. The possible futures of feminism, its utopias and dystopias, were the topic of a panel discussion at the annual Finnish gender studies conference organized by the University of Jyväskylä in collaboration with the Association for Gender Studies in Finland (SUNS) in Jyväskylä in November 2017. The invited participants were akshay khanna, Aino-Kaisa Koistinen, and Katariina Kyrölä. The discussion was chaired by Tuija Saresma.
Suomessa on pitkään käyty keskustelua edustuksellisen demokratian toimivuudesta. Äänestysosallistuminen on laskenut, puolueiden jäsenmäärät ovat supistuneet, ja niiden toimintaan aktiivisesti osallistuvien määrä on pienentynyt. Vaikka suomalaisten puoluetoimintaan osallistumista koskevista valtakunnallisista kysely- ja haastattelututkimuksista voidaan päätellä puolueiden paikallisessa järjestötoiminnassa tapahtuneita muutoksia, meillä ei ole ollut olemassa tutkimukseen perustuvaa tietoa siitä, miten puolueiden järjestötoiminnan rakenteet ja prosessit toimivat "ruohonjuuritasolta" tarkasteltuna. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mikä on paikallisen poliittisen järjestötoiminnan tosiasiallinen tila sekä pohtia keinoja – jatkokeskustelun pohjaksi – sen aktivoimiseksi. Paikallisten puoluejärjestöjen toiminnalla on vaikutusta suomalaisen demokratian toimivuuteen, koska ideaalinen edustuksellinen demokratia rakentuu alhaalta ylöspäin siten, että valtakunnallisiin ja kunnallisiin poliittisiin luottamustehtäviin valitut ovat responsiivisia ja vastuullisia kannattajilleen ja äänestäjilleen. Tutkimus perustuu kahteen metodisesti erilaiseen ja toisiaan täydentävään aineistoon. Tutkimuksessa hyödynnetään vuonna 2002 toteutettua Kuntaliiton KuntaSuomi 2004 -tutkimusohjelmaan kuuluvaa Edunvalvonta kunnissa -yhdistyskyselyä. Aineiston pohjana on yhdistysrekisteristä poimittu 47 kuntaa käsittävä yhdistysotos, joka kattaa kaikkiaan 6 840 yhdistystä. Lisäksi aiempien tutkimusten pohjalta kartoitetaan puolueiden jäsenmäärissä ja osallistumisaktiivisuudessa tapahtuneita muutoksia. Tutkimuksen toinen ja pääasiallinen aineisto koostuu 16 paikallisen puoluejohtajan teemahaastattelusta, jotka on tehty kooltaan, elinkeinorakenteeltaan ja poliittisilta voimasuhteiltaan neljässä erilaisessa Pirkanmaan vaalipiirin kunnassa.
Tutkimus käsittelee Suomessa asuvien maahanmuuttaneiden yhteiskunnallista osallistumista. Tutkimukseni erityisenä painopistealueena on maahanmuuttaneiden äänestäminen kunnallisvaaleissa. Kaikilla Suomessa asuvilla ulkomaalaisilla on ollut oikeus äänestää kunnallisvaaleissa vuodesta 1996 lähtien. Maahanmuuttaneet äänestävät kuitenkin huomattavasti muuta väestöä vähemmän. Yhteiskunnallinen osallistuminen edellyttää maahanmuuttaneelle erityistä kuulumisen tunnetta. Tätä kautta maahanmuuttaneiden äänestämistä voidaan pitää yhtenä kotoutumisen mittarina. Tutkimuksen aineisto koostuu kuudesta ensimmäisen polven maahanmuuttaneille tehdystä puolistrukturoidusta haastattelusta. Tarkoituksena oli selvittää, miten maahanmuuttaneet osallistuvat yhteiskunnalliseen toimintaan ja millaisia merkityksiä se saa heidän puheessaan. Yhteiskunnallinen osallistuminen kattaa tässä tutkimuksessa niin perinteisen vaaliosallistumisen kuin myös vaikuttamisen esimerkiksi yhdistystoiminnan kautta. Politiikkaa toimintana koskevat negatiiviset kokemukset olivat haastateltavien keskuudessa yleisiä. Pääasiassa ne koskivat entistä kotimaata. Toisaalta haastateltavien kokemukset Suomen poliittisesta järjestelmästä olivat vielä vähäisiä, mikä voi vaikuttaa arvioihin. Kaikilla haastateltavilla oli entisen kotimaansa kansalaisuus, mutta poliittinen osallistuminen entiseen kotimaahan oli vähäistä. Kielitaito nousi merkittäväksi tekijäksi niin maahanmuuttaneen kotoutumisen kuin yhteiskunnallisen osallistumisenkin kannalta. Myös haastateltavien tiedot suomalaisesta yhteiskunnasta ja vaikutusmahdollisuuksistaan vaihtelivat. Yksikään haastateltavista ei kuitenkaan uskonut koskaan täysin ”suomalaistuvansa”. Jokainen oli joutunut rasismin ja syrjinnän kohteeksi tai todistanut tällaista toimintaa. Maahanmuuttaneen integroituminen Suomeen on hankalaa, mikäli häntä ei hyväksytä yhteiskunnan yhdenvertaiseksi jäseneksi.
Tutkielman tarkoituksena on tutkia suomalaisten Twitter-käyttäjien reaktioita urheilijaaktivismiin. Poliittinen ilmastonmuutos ja poliittisen osallistumisen muutokset ovat mahdollistaneet urheilijoille lisääntyvissä määrin erilaisia keinoja ottaa poliittisesti kantaa yhteiskunnallisiin ilmiöihin. Ihmisoikeuskysymykset, tasa-arvo ja antirasismi näkyvät entistä vahvemmin urheilukentillä. Urheilija-aktivistit ovat lisänneet poliittista osallistumistaan käyttämällä urheilua fooruminaan erilaisten sosiaalisten epäkohtien esiin nostamiseksi. Tutkielmassa tarkastelen Riku Riskin ja Tim Sparvin kannanottoja koskien Qatarin jalkapallon MM-kisoja 2022, ja suomalaisten Twitter-käyttäjien reaktioita pelaajien kannanottoihin. Tutkimuksen aineisto koostuu Riskin kannanottoa käsittelevästä uutisartikkelista, Sparvin blogikirjoituksesta ja 639 twiitistä. Tutkimus toteutettiin laadullisena teoriaohjaavana sisällönanalyysinä. Tutkielman tarkoituksena on lisätä empiiristä tietoa urheilija-aktivismin esiintymisestä ja urheiluyleisön suhtautumisesta urheilija-aktivismiin 2020-luvun Suomessa. Tulosten mukaan suomalaiset Twitter-käyttäjät reagoivat Riskin ja Sparvin kannanottoihin pääasiallisesti myönteisesti. Pelaajien kannanottoja arvostettiin ja pidettiin esimerkillisinä tekoina. Lisäksi urheilija-aktivismiin suhtauduttiin yleisesti myönteisesti, mutta urheilijoiden poliittista osallistumista ei vaadittu. Kansainväliset jalkapallon hallintoelimet ja päättäjät saivat puolestaan paljon kritiikkiä. Kansainvälistä jalkapalloliittoa ja Suomen Palloliittoa syytettiin epäeettisyydestä ja kyvyttömyydestä ottaa kantaa Qatarin MM-kisojen epäkohtiin.
Äänestys- ja puolueaktiivisuuden heikkeneminen on ollut länsimaisten demokratioiden yhteinen huoli jo pitkään. Myös kansalaisten luottamus poliitikkoihin on vähentynyt monissa maissa. Näitä kehityskulkuja on kutsuttu poliittisen osallistumisen ja demokratian kriisiksi. Ratkaisuja on hallinnon taholta etsitty kehittämällä uusia osallistumistapoja, ja kansalaiset ovat uuden teknologian tukemana luoneet niitä itse. Kansalaisten yhteydenotto hallitsijoihin ja poliitikkoihin on vuosisatojen ajan tunnettu ilmiö. Se tunnistetaan määritelmissä yhtenä niin kutsutun institutionaalisen poliittisen osallistumisen indikaattorina kansalaisten omiin ilmoituksiin perustuen. Ilmiön sisältöä, sitä, mitä kontaktin ottaminen käytännössä tarkoittaa, ei sellaisenaan ole juurikaan tutkittu Suomessa tai kansainvälisesti. Tämän tutkielman tavoitteena on nostaa esille ministeriöihin saapuvat kansalaiskirjeet, antaa tietoa niiden määrästä ja kuvata niiden sisältöä. Tutkielmassa vastataan kysymyksiin mitkä ovat kansalaiskirjeiden mahdollisuudet toimia poliittisen osallistumisen muotona, ja millä ehdoin niitä voidaan käyttää poliittisen osallistumisen ja demokratian tutkimisessa. Tutkielman empiirisenä aineistona on ministeriöihin ja ministereille 1.1.– 30.6.2020 saapuneiden kirjeiden rekisteritiedot kahdestatoista ministeriöistä. Analyysissä on laadullinen ote, ja osana tulosten raportointia testataan kahta arviointikehikkoa kansalaiskirjeiden poliittisen osallistumisarvon määrittämiseksi. Tarkastelujakson aikana ministeriöihin ja ministereille saapui 12 500 kirjettä, joista suurin osa covid-19 –pandemian hoidon kannalta keskeisimpiin ministeriöihin. Kirjeiden sisällöt vaihtelevat ministeriön toimialan mukaan ja niissä näkyy pandemian vaikutus. Kirjeillä ilmaistaan poliittisia mielipiteitä ja ehdotetaan ratkaisua niin akuutteihin kuin pitkäkestoisempiinkin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Kansalaiskirjeet ovat poliittista kommunikaatiota, jotka toimivat väylänä poliittiselle osallistumiselle. Kansalaiskirjeiden mahdollisuus toimia osana kaksisuuntaista vuorovaikutusta tukisi niiden vaikutusta poliittiseen päätöksentekoon ja siten vahvistaisi niiden merkitystä poliittisen osallistumisen keinona.