Kaikki aineistot
Lisää
Tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää, miten tutkivan oppimisen menetelmällä voidaan opettaa oopperaa. Tarkastelussa on keskitytty siihen, miten opiskelijoiden käsitykset oopperasta ja asenteet oopperaa kohtaan muuttuvat tutkivan oppimisen prosessin aikana ja miten opiskelijoiden kyky ymmärtää oopperamusiikkia kehittyy. Tutkimus on tehty Itä-Suomen yliopistossa Savonlinnan kampuksella toteutetusta Tutkivan oppimisen projektista, johon osallistui neljä luokanopettajaopiskelijaa. Projekti toteutettiin yhteistyössä Savonlinnan oopperajuhlien kanssa vuonna 2014. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jonka tutkimusstrategia on fenomenologinen. Tutkimuksen aineisto on kerätty puolistrukturoiduilla lomakehaastatteluilla ja osallistuvan havainnoin kautta. Aineistoon kuuluu lisäksi projektin aikana tuotettu materiaali, johon sisältyy muun muassa projektiryhmän tekemä video ja projektin loppuraportti. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysiä käyttäen, jossa käytettiin apuna teemoittelua. Tutkimustuloksista käy ilmi, että tutkivan oppimisen menetelmää voidaan soveltaa hyvin taito- ja taideaineiden opetukseen kuten musiikkikasvatukseen ja oopperakasvatukseen. Sen kautta yksilö oppii uusia tietoja ja hän pystyy työstämään omia käsityksiään ja ajatuksiaan oopperasta. Työtapa mahdollistaa syväoppimisen, mikä auttaa yksilö kokemaan oopperaa kokonaisvaltaisesti ja sillä on vaikutusta yksilön ajattelutaitoihin ja asenteisiin. Sen kautta voidaan oppia ja kehittää taitoja ymmärtää ja kuunnella musiikkia. Oppimista tapahtuu kun yksilö on motivoitunut ja hän panostaa työskentelyyn. Oopperasta oleviin käsityksiin vaikuttavat muiden ihmisten mielipiteet ja omat ennakkokäsitykset. Käsitykset oopperasta saavat vaikutteita olevien ja olemattomien kokemusten perusteella. Tutkimustulokset osoittavat, että yksilön käsityksiä ja mielikuvia pystytään muuttamaan. Mitä enemmän yksilö sai tietoa ja kokemuksia oopperasta, sitä helpompi siitä oli muodostaa käsitys, sitä ymmärsi paremmin ja oma mielipide muuttui selkeämmäksi. Oopperamusiikkia oli sitä helpompi kuunnella, mitä enemmän sitä kuunteli ja mitä enemmän yksilöllä oli tietoa ja taitoa musiikin jäsentämiseen. Yksilön taidot jäsentää oopperaa olivat yhteydessä oopperasta pitämiseen ja sen ymmärtämiseen. Mitä enemmän tietoa ja kokemuksia oopperasta on, sitä positiivisempia mielipiteet sitä kohtaan ovat. Oopperan ymmärtäminen teoksena johti oopperasta pitämiseen. Oopperan ymmärtämisen kannalta oli tärkeää, että yksilö sai siitä aitoja kokemuksia, sillä oopperan koko olemus avautuu vasta kokonaisena monitaiteellisena esityksenä. Yksilön kielteinen suhtautuminen oppimiseen voi estää yksilöä muuttamasta käsityksiään. Oopperan luokitteleminen korkeakulttuuriksi ja eliittitaiteeksi on ongelmallista, sillä se aiheuttaa torjuntaa oopperaa kohtaan. Oopperakasvatuksen tehtävä on korjata näitä virheellisiä käsityksiä. Ooppera on sellaista, mistä kaikki ihmiset pystyvät nauttimaan. Tapa tuoda oopperaa ihmisille ja kehittää heidän taitoaan ymmärtää sitä on ottaa se mukaan perusopetukseen. Tutkiva oppiminen ja oopperakasvatus kehittävät yksilöä kokonaisvaltaisesti. Tutkivan oppimisen menetelmä ja oopperakasvatus soveltuvat täysin peruskouluun, sillä ne kohtaavat tavoitteellisesti erityisesti vuoden 2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden kanssa.
Armas Launiksen (1884–1959) Seitsemän veljestä (1913) on ensimmäinen suomalainen koominen ooppera. Launis laati libreton teokseen Aleksis Kiven romaanin pohjalta. Ooppera oli hyvin kunnianhimoinen yritys nuorelta säveltäjältä ja Launis ryhtyi melkoisen haasteeseen. Kiven romaani on kirjoitettu osittain vuoropuheluksi ja on muodoltaan hyvin moderni. Uransa alkuvaiheessa ollut säveltäjä teki yli neljätuntisen esikoisoopperansa draamallisesti vaikeasti käsiteltävästä aiheesta. Launis onnistuikin luomaan omaperäisen musiikkidraamallisen sanonnan, jolle ei ollut suoranaista kansainvälistä vastinetta. Launis oli ensimmäinen, joka alisti suomen kielen palvelemaan luonnonmukaista resitatiivia. Vaikka Launiksen oopperalla ei ole sellaista merkitystä suomalaisessa oopperataiteessa kuin Kiven romaanilla kaunokirjallisuudessa, on annettava arvo Launiksen ennakkoluulottomalle uudistuspyrkimykselle, joka oli läpi uran näkyvillä hänen säveltäjäpersoonassaan. Sävelkielen muuntuminen oopperasta toiseen oli poikkeuksellisen huomattavaa. Oopperan kokonaisuutta on sanottu hajanaiseksi ja sen on moitittu kantavan huonosti juonellisesti ja psykologisesti loppuun asti. Aikalaisarvostelijat moittivat Seitsemän veljeksen orkesteriosuutta liian vakavahenkiseksi suhteessa hullunkurisia käänteitä sisältävään tekstiin.
Musiikkikritiikkejä on tutkittu erityisesti konserttien osalta jo kauan. Savonlinnan oopperajuhlien produktioista ei vastaavan kaltaista tutkimusta ole kuitenkaan tehty. Tutkimuksen tarkoituksena oli ottaa selvää mitä oopperakritiikit sisältävät ja mitkä ovat asioita joihin kriitikot kiinnittävät huomiota. Aiheeksi valikoitui Savonlinnan oopperajuhlilla vuosina 1997, 2004 ja 2009 esitetyt Cavalleria Rusticana & Pajatso produktiot ja niiden ensi-illoista kirjoitetut sanomalehtikritiikit. Kritiikkien analysoinnissa käytettiin diskurssianalyysin keinoja, ja lehdistökritiikin anaylsoimiseen soveltuvaa luokittelumenetelmää. Oletuksena oli että kritiikeillä todella on merkitystä oopperan suosioon ja tarkoituksena oli selvittää kuinka paljon tämä todellisuudessa pitää paikkansa myyntitilastojen valossa. Tavoitteena oli ymmärtää minkälainen kritiikki on suotuisinta oopperaproduktiolle ja mitkä ovat asioita jotka saavat yleisön kiinnostuksen heräämään.
Pro gradu -tutkielmassa käsitellään kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta oopperakuorolaisuutta muistelun kautta Turun oopperayhdistys ry:n ja Turun oopperataide ry:n tuotannoissa 1960-luvulta 2010-luvulle sekä kuoron vaikutusta turkulaisen oopperakuorotoiminnan jatkumiseen vuosikymmenestä toiseen. Aiheen rajaaminen Turun oopperayhdistys ry:n perustamisvuodesta 1964 lähtien Turun oopperataide ry:n toimintavuoteen 2019 nostaa samalla esiin ajan kerroksellisuuden oopperayhdistystoimijuuden näkökulmasta. Tutkimuskysymykseni kiinnittyvät keskeisesti haastatteluista kerättyyn muistitietoon: Millaisena oopperakuorolaisuus näyttäytyy haastateltujen kolmen naisen toiminnan kautta Turun oopperayhdistys ry:n ja Turun oopperataide ry:n tuotannoissa ja millainen merkitys toiminnalla on ollut kuorolaisille? Kulttuurihistorian, muistitietotutkimuksen ja oopperatutkimuksen kentälle sijoittuvassa tutkielmassa tarkastellaan turkulaista oopperaelämää sosiaalisena sekä kulttuurisena ilmiönä kolmen kuorolaisen haastattelujen ollessa osana etnografista tutkimusstrategiaa. Alkuperäisaineistona tutkimuksessa ovat kolmen kuorolaisen haastattelut sekä yhdistysten asiakirjat kuten esimerkiksi oopperan käsiohjelmat. Muistitietotutkimuksen analyysissä on käytetty lähilukua. Oopperan tekeminen ja produktioihin liittyvät muistot perustuvat merkitysten verkostoon – samoin kuin muisteleminen ja sen muuttuminen eri hetkestä käsin. Haastattelujen avulla tutkielma tarjoaa uutta tietoa oopperakuorokulttuurista kolmen kuorolaisen kertomana, jotka ovat eri vuosikymmeninä olleet kuorotoiminnassa aktiivisesti mukana, mikä myös tuo esille ajan kerroksellisuutta tapahtumaketjussa. Tutkielman keskeinen tulos on, että Turun oopperayhdistys ry:n sekä Turun oopperataide ry:n tuotannoissa kuoro vei tärkeänä osana oopperaprojekteja eteenpäin. Kuorolaiset olivat kuuliaisia esiintyjiä ja heidän talkootyövoimansa oli merkittävää. Motiivina heidän omistautumisellaan oopperaproduktioihin vaikutti hyvä yhteishenki ja intohimo oopperan tekemiseen. Vaikka Turun oopperayhdistys ry ajautui konkurssiin vuonna 2005, kuoro jatkoi hiljalleen toimintaansa. Vuonna 2005 osittain entisistä Turun oopperayhdistys ry:n laulajista koottu Turun oopperakuoro aloitti yhteistyön Turun oopperataide ry:n kanssa, jonka ensimmäinen kantaesitys oli Putkiremonttiooppera vuonna 2011. Kuoron ansiosta haastatteluille syntyi pysyviä ystävyyssuhteita sekä merkityksellisiä muistoja.
Tutkimuksessa perehdyttiin Vincenzo Bellinin I Puritani -oopperaan ja erityisesti sen naispääosan hulluuteen. Tavoitteena oli selvittää, millainen hullun naisen representaatio oopperassa esiintyy sekä tarkastella mistä musiikillisista ja kerronnallisista elementeistä hahmon hulluus rakentuu. Päähenkilöä verrattiin myös muihin, saman ajan oopperoiden naisrepresentaatioihin. Aihetta lähestyttiin uushermeneuttisen oopperatutkimuksen näkökulmasta, ja sen periaatteiden mukaisesti teos käsitettiin oman syntyaikansa- ja paikkansa tuotteena. Musiikin analysoimisen apuvälineinä käytettiin hermeneuttisten ikkunoiden käsitettä (Kramer) ja tulkinta-avaimena toposteoriaa (Monelle). Tulkintaa syvennettiin perehtymällä oopperan historialliseen kontekstiin kriittisen naistutkimuksen näkökulmasta. Analyysista muodostetun tulkinnan mukaan I Puritanin päähenkilö Elvira edustaa yhtä romantiikan ajan tunnistettavaa hullun naisen representaatiota, Crazy Janea. Tälle stereotyyppiselle naishahmolle tyypillisiä ominaisuuksia ovat passiivisuus, vaarattomuus ja suloisuus, jotka leimaavat myös hänen hulluuttaan – erotuksena muihin, väkivaltaisempiin hullun naisen representaatioihin romantiikan ajalta. Hulluutta rakennetaan tekstuaalisilla sisällöillä (libretto ja partituurin esitysmerkinnät) ja hulluuskohtauksen sitaattisisällöllä (tanssitopos). Hulluuskohtauksessa tunnistettavat musiikilliset topokset pianto ja kuolemantanssi ovat tärkeitä musiikillisia elementtejä hulluuden musiikillisessa representaatiossa. Kohtauksen epäkonventionaalinen duurisävellajin käyttö ja päähenkilön äänen kuuleminen ilman hänen läsnäoloaan lavalla luovat Elviran representaatiosta eteerisen, jopa henkiolennon kaltaisen hahmon. Tekstuaalisissa sisällöissä esiintyvä toistuva kuoleman teema ja hulluuskohtauksen kuolemantanssi-topos korostavat tätä kummitusmaisuutta. Näistä elementeistä muodostuu Elviran hulluuden rakenteellinen trooppi, jota tutkimuksessa nimitetään Crazy Jane -troopiksi. Elviran hulluuden musiikillinen representaatio poikkeaa monista muista oopperan hulluista naisista juuri Crazy Jane -troopin elementtien johdosta. Hempeä ja väkivallaton, melko passiivisessa roolissa esiintyvä hullu nainen ja oopperan onnellinen loppu eivät luo teokseen yhtä intensiivistä dramaattista jännitettä kuin monissa muissa "hullun naisen oopperoissa."
Partituurista oopperaksi on tutkielma laulajan työprosessista ja sen hallinnan keinoista. Tämä kirjallinen opinnäytetyö perustuu muistiinpanoihin ja kokemuksiin Dorabellan roolin työstämisestä W. A. Mozartin oopperassa Cosı̀ fan tutte. Lisäksi työ perustuu kirjallisuuslähteisiin ja erityisesti aikaisemman opinnäytetyöni tuloksiin Näyttelijäntyö esittävän säveltaiteen palveluksessa (Mäkelä 2005). Laulajan työ voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan, jotka ovat taustatyö, näyttämötyö ja esiintyminen. Ne voidaan edelleen jakaa erilaisiin elementteihin, kuten musiikin ja roolin analyysi, ohjaaja, kapellimestari, yleisö jne. Työn tarkoituksena oli selvittää, mitä laulaja tarvitsee kokonaisvaltaisen esityksen rakentamiseksi ja millaisin välinein hän voi pureutua erilaisten elementtien hallintaan. Toisin sanoen tarkoituksena oli koota jonkinlainen työkalusarja laulajan työprosessia varten, jota voi tarpeen mukaan täydentää ja karsia. Laulajan työn oppiminen perustuu hyvän vokaalitekniikan työstämiseen. Silti laulajan työ ei ole pelkästään vokaalitekniikkaa, vaan se on monimuotoinen työprosessi, jolle laulutekniikka muodostaa työskentelyn perustan. Prosessiin kuuluvat elementit vaikuttavat tähän perustaan. Keskeinen tutkimusongelma oli analysoida keinoja eli välineitä, joiden avulla elementtejä voidaan hallita laulajan työssä. Tämä opinnäytetyö tarjoaa esimerkkejä ja vihjeitä mm. musiikin, tarinan taustan ja roolin analysoimiseksi sekä yleisön impulssien hyödyntämiseksi. Työtä voi käyttää joko laulajan työprosessin kuvauksena, esimerkkinä eräästä laulajan työhön soveltuvasta työkalusarjasta tai sieltä voi poimia yksittäisiä välineitä tarpeen mukaan. Parhaimmillaan työ voi tarjota hyödyllistä informaatiota mm. laulajille, laulunopiskelijoille ja laulunopettajille työprosessin kokonaisvaltaisuudesta.
Ooppera on korkeakulttuurin edustaja, jota helposti pidetään elitistisenä ja vakavana taiteenlajina. Asenteet ja tottumukset määräävät pitkälti ihmisten kulttuurin kuluttamista. Elokuvateatteriketju Finnkino toi vuonna 2008 ohjelmistoonsa New Yorkin Metropolitan Operasta lähetettävät oopperanäytökset, jotka mahdollistavat erilaisen tavan katsoa ja kuunnella oopperaa. Suomessa elokuvaoopperayleisöä ei ole tutkittu lainkaan ja oopperayleisöä muutenkin sangen vähän. Koska aiempaa tutkimusta ei ole, aihe on tärkeä sekä oopperantutkimuksen että yleisötutkimuksen kannalta. Tutkielman tavoitteena oli luoda Finnkinon elokuvaoopperanäytösten yleisön profiili ja selvittää yleisön musiikkimakua. Tutkielma on monimenetelmäinen (mixed methods). Tutkielman aineisto eli kyselyllä kerätyt vastaukset ovat suurimmaksi osaksi määrällisessä muodossa, mutta kysely sisälsi myös avoimia kysymyksiä, joista saatiin laadullista aineistoa tukemaan määrällisiä tuloksia. Aineisto kerättiin kaikista Suomessa toimivista Finnkinon elokuvateattereista, joissa esitetään oopperanäytöksiä. Määrällistä aineistoa tutkittiin varianssianalyysillä ja Khiin neliötestillä laskemalla koulutuksen, iän ja sukupuolen mahdollista yhteyttä musiikinlajeista pitämiseen sekä eri radiokanavien kuunteluun. Laadulliselle aineistolle tehtiin sisällönanalyysi, jossa tarkasteltiin usein esiintyviä käsitteitä ja mielipiteitä. Laadulliset tulokset saatiin teemoittelemalla vastaukset, jotka koskivat oopperan viehätystä ja elokuvissa koetun oopperan eroja paikan päällä nähtyyn. Elokuvaoopperayleisön todettiin koostuvan suurimmaksi osaksi naisista ja huomattavasti pienemmältä osin miehistä. Vastauksista tarkasteltiin koulutustason, iän ja sukupuolen yhteyttä eri musiikinlajeista pitämiseen. Koulutuksen ei todettu olevan merkittävä tekijä musiikinlajeista pitämisessä. Iän ja sukupuolen vaikutuksia oli nähtävissä muutamissa musiikkigenreissä. Elokuvaoopperayleisö oli kaiken kaikkiaan korkeasti koulutettua, mikä saattoi vaikuttaa saatuihin tuloksiin. Kyselyssä selvitettiin myös yleisön muuta kulttuuritoimintaa sekä omaa suhtautumista musiikkiin. Tulokset herättivät paljon lisäkysymyksiä jatkotutkimukselle. Syvemmälle yleisön kokemuksiin päästäisiin laadullisella tutkimuksella. Myös Finnkinon asemaa korkeakulttuurin tarjoajana olisi mielenkiintoista tutkia, Suomessa kun suuri osa kulttuuri-instituutioista toimii valtion avustuksella.
Opinnäytetyön tarkoituksena oli tehdä äänitys Nivalassa kesällä 2011 esitetystä Rockland-oopperasta. Äänitystä käytetään oopperasta tehtävän tallenteen ääniraitana. Työn haasteita olivat laitteiston kasasaaminen, testaus ja asennus, mikrofonien valinta ja oikeanlainen käyttö äänityskohteessa sekä jälkituotanto eli miksaus ja masterointi. Opinnäytetyö käy läpi hyödyllistä teoriaa äänitystyön taustalla ja antaa vinkkejä laitteiston oikealle käytölle.
Georg Malmstén (1902 1981) on arvostettu henkilö suomalaisen populaarimusiikin historiassa. Hänet tunnetaan nykyään kuitenkin lähinnä säveltämistään ja laulamistaan iskelmistä. Ennen iskelmälaulajan uraa hän oli kuitenkin toiminut Laivaston Soittokunnan varakapellimestarina, ja takana oli myös perusteelliset musiikkiopinnot ja oopperarooleja Aino Acktén oopperaluokalla. Tavoite on selvittää, mitä syitä ja seurauksia uran muutokseen 1920 30-lukujen vaihteessa liittyy kokoamalla ne yhteen ja arvioimalla niiden paikkansapitävyyttä. Huomioitava on myös ajan yhteiskunnallinen kehitys ja ilmapiiri. Malmsténin vakava pyrkimys oli päästä sotilaskapellimestariksi, mutta kun hän ryhtyi laulamaan iskelmiä, niin ei ollut enää mahdollista toimia sotilaskapellimestarina. Soittokunnan puistosoitoissa hän sai kuvan suomalaisten musiikkimausta ja uskalsi säveltää valssin Särkynyt onni, joka menestyi hyvin. Opiskelu Helsingin Musiikkiopistossa johdatti hänet Aino Acktén oopperaluokalle, jonka kevätnäytteiden seurauksena hän pääsi levyttämään. Gramofonikuume lisäsi iskelmien kysyntää, ja oopperamusiikkia ei kuultu enää levyiltä. Levytystoiminta oli tuottoisampaa kuin oopperalaulu, ja innostusta siihen vähensivät huonot muistot Savonlinnan Oopperajuhlilta. Oopperajuhlien jälkeen hän sävelsi ja levytti ensimmäisen suomalaisen orkesterisäestyksisen lastenlaulun, Sairas karhunpoika. Malmstén teki kuitenkin ratkaisunsa paljolti taloudellisten syiden sanelemana, koska perheen elättämiseen tarvittiin rahaa. Koska elettiin lama-aikaa, hän halusi välttää riskejä ja velkaa. Hän ei katunut siirtymistään iskelmämusiikin pariin ja yritti yhdistää sillä kansan- ja taidemusiikkia. Kaikkeen, mihin hän ryhtyi, hän pyrki tekemään sen kunnolla itseään säästämättä.
Tämän toiminnallisen opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää valmistautumista oopperan tulkkaukseen suomalaiselle viittomakielelle. Opinnäytetyön tilaajana toimi Savonlinnan taidelukio. Opinnäytetyön tutkimuskysymyksiä oli kaksi. Ensimmäinen kysymys oli, mitä seikkoja tulkin tulee ottaa huomioon valmistautuessa oopperan tulkkaukseen? Toinen tutkimuskysymys oli, mitkä seikat vaikuttavat musiikin välittymiseen tulkkauksesta? Opinnäytetyön tutkimusmenetelmät koostuivat havainnoista sekä teemahaastattelusta. Toiminnallisessa osiossa toteutettiin tulkkaus Hannu ja Kerttu – satuoopperaan. Havainnointi toteutettiin Suomen Kansallisoopperassa, jossa Carmen – ooppera tulkattiin viittomakielelle syksyllä 2011. Teemahaastattelussa haastateltiin Carmen – oopperan tulkkia. Haastattelu toteutui keväällä 2012. Tutkielman tuloksista käy ilmi, että tulkattavaan teokseen tutustuminen sekä esiintymiskokemus ovat tärkeitä valmistautumisessa tulkkaukseen. Myös paritulkkauksen merkitys näyttäisi korostuvan vastaavanlaisissa tulkkauksissa. Musiikin välittymisen kannalta tärkeitä seikkoja olivat eläytyminen ja ei-manuaaliset elementit, sekä tulkkauksen samanaikaisuus esityksen kanssa. Tämä opinnäytetyö on suunnattu tulkeille ja tulkkiopiskelijoille avuksi valmistautumisessa oopperan tulkkaukseen.
Kirjallisessa opinnäytetyössäni käsittelen debyyttiäni oopperan ohjaajana ja ensikertalaisuuden tuomia ongelmia ja etuja. Pohdin kielimuurin tuomia mahdollisuuksia ja ongelmia esityksen teossa. Haluan myös havainnollistaa pelkojani, ennakkoluulojani ja tietämättömyyttäni oopperan ohjauksen suhteen, auktoriteetin puuttumisen tuomia konflikteja työryhmässä ja ehdottaa niin ohjaus- kuin näyttelijäntyön menetelmiä siihen, miten niin ohjaaja kuin työryhmäkin selviävät työprosessista ehjänä ensi-iltaan asti. Haluan myös tuoda esille ajatuksiani siitä, miksi ooppera on taidemuotona erityinen ja arvokas. Toivon että opinnäytetyöstäni on hyötyä, ja että se antaisi ajatuksia oopperan mahdollisuuksista ja siitä, miltä ooppera voi näyttää resurssien ollessa rajalliset.
Opinnäytetyö käsittelee oopperataidetta, sen työtapoja ja prosessia. Työn materiaalina käytän Suomen Kansallisoopperassa tammikuussa 2011 ensi-iltansa saanutta Robin Hood -koko perheen oopperaa. Työ jakaantuu Robin Hood -teoksen tapahtumien yksityiskohtaiseen purkamiseen eli esitysanalyysiin. Tämän lisäksi aineistoni muodostuu oopperasäveltäjä Jukka Linkolan, ohjaaja Kari Heiskasen ja libretisti Jukka Virtasen tekijähaastatteluista. Kirjallinen aineistoni muodostuu oopperan perusteoksista sekä modernin teatterin julkaisuista. Näkemäni Robin Hood -oopperan lisäksi hyödynsin teoksesta tehtyä tallennetta esitysanalyysin laatimisessa. Tarkastelen työssäni Robin Hood -teosta näkökulmanani Richard Wagnerin yhtenäistaideteoksen ideaali. Rinnastan laatimani esitysanalyysin Wagnerin kokonaistaiteen ideaaliin sekä haastatteluista keräämäni tiedon Robin Hood -prosessista Wagnerin työtapoihin ja yleisemmin oopperataiteen perinteisiin työtapoihin. Työni tavoitteena on ymmärtää ja kyseenalaistaa oopperataiteen osa-alueita ja niiden ominaislaatuja. Tavoitteeni on myös löytää vaihtoehtoja mielestäni vanhoiksi käyneille työskentelymalleille, kuten perinteiselle kaavalle, jossa libretto syntyy ennen sävellystä, jota ohjaus seuraa. Vaikka työ käsittelee oopperataidetta, se on luettavissa myös muita taidemuotoja ja niiden työtapoja puhuttelevaksi. Esitysanalyysin ja tekijähaastattelujen perusteella keskeisimmät havaintoni käsittelemästäni aiheesta ovat oopperataiteelle tyypillisestä tekijälähtöisyydestä kumpuava osa-alueiden (libretto, sävellys, ohjaus) erillisyys, sekä työprosessiin sisältyvän vuorovaikutuksen puute ja mahdollisuus.
Opinnäytetyöni koostuu koomisen oopperan Gian Carlo Menottin Puhelimen ohjaustyöstäni ja sen kirjallisesta raportistani. Puhelin on noin 20 minuutin mittainen yksinäytöksinen koominen ooppera. Ooppera esitettiin Tampereen Konservatorion Kamarimusiikkisalissa 17.11.2017. Lucyn roolin esitti Roosa Kemppilä ja Benin roolin Olli Tikkanen. Lotta Penttilä toimi korrepetiittorina ja säestäjänä. Roosa vastasi myös tuottajan työstä. Kerron kirjallisessa raportissani, kuinka perehdyin ohjaustyöhön ensikertalaisena ja kuinka päädyin tietynlaisiin ohjauksellisiin näkökulmiin. Pohdin myös, kuinka esiintyjien ja ohjaajan välinen suhde kehittyi projektin aikana.
Tiivistelmä Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on avata näkymiä kuorolaulajan työhön Savonlinnan Oopperajuhlakuorossa. Työskennellessäni itse kuorolaisena tein kesällä 2011 kuorolaisten keskuudessa kyselyn, johon vastasi 15 henkilöä. Kartoitin muun muassa kuorolaisten musiikillista kehittymistä, kuorotyössä tarvittavia taitoja sekä motivaatiota. Lisäksi haastattelin kuoronjohtaja Matti Hyökkiä tarkastellen samoja aiheita hänen näkökulmastaan. Mukana on myös yhden kuorolaisen päiväkirja, jossa hän kuvaa tyypillistä työpäiväänsä. Kyselytutkimuksen tuloksista selvisi, että Savonlinnan Oopperajuhlakuorossa työskentely on monella saralla hyvin kehittävää. Kapellimestarin seuraaminen, laulaminen ja liikkuminen lavalla samaan aikaan sekä vastuunotto oman stemman laulamisesta nousivat esiin musiikillista kehitystä tarkastellessani. Selvitin myös, mitä muita kuin musiikillisia taitoja kuorolainen tarvitsee. Kärjessä näissä taidoissa olivat joustavuus, kärsivällisyys sekä ryhmätyöskentelytaidot. Kartoitin myös motivaatioon liittyviä asioita, ja kuorolaiset nostivat suurimmaksi nautinnon aiheekseen kokemuksen, jonka saavat saadessaan laulaa Savonlinnan Oopperajuhlakuorossa. Yhtä paljon vastaajat nauttivat oppiessaan uusia teoksia ja asioita. Kaiken kaikkiaan työstä ilmenee, että kuorolaisen työ Savonlinnan Oopperajuhlakuorossa koetaan varsin myönteisenä kokemuksena, toki kielteisiäkin kommentteja esimerkiksi työn vaativuudesta ja palkkauksesta ilmeni.
Tämä opinnäytetyö on laadullinen tutkimus Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun koulutusohjelmien, esittävän taiteen ja musiikin Oopperaensemble -yhteistyöprojektin etenemisestä syyskuusta 2009 maaliskuuhun 2010. Opinnäytetyössä tutkitaan esittävän taiteen ja musiikin koulutusohjelmien toimintatapojen ja opetusmetodien eroja. Opinnäytetyössä käytetään hermeneuttista menetelmää. Menetelmän avulla tekijä pyrki ymmärtämään prosessissa tapahtunutta havainnoiden työympäristöään oman itsensä kautta. Lisäksi työ sivuaa tekijän ohjaajuutta hänelle vieraassa ympäristössä, oopperan ohjaamisen parissa. Tarkoituksena oli, että opinnäytetyöstä saatavaa tietoa voitaisiin käyttää koulutusohjelmien yhteistyön kehittämiseen. Opinnäytetyö on hankkeistettu. Opinnäytetyön toiminnallinen osuus tehtiin kahdessa osassa. Syys-joulukuussa 2009 Oopperaensemble-ryhmä tutustui draamaan erilaisten toiminnallisten harjoitusten kautta. Helmi-Maaliskuussa 2010 valmistettiin esitys, joka koostui musiikinopiskelijoiden harjoittelemista oopperakohtauksista. Eri oopperoista olevat kohtaukset yhdistettiin yhdeksi esitykseksi, jonka opinnäytetyön tekijä ohjasi. Esitys sai nimekseen Oopperailottelua - Kohtauksia tunnetuista oopperoista. Tutkimuksen aineistona on käytetty tutkijan prosessin aikana pitämää havaintopäiväkirjaa sekä opiskelijoilta saatuja oppimispäiväkirjoja. Esityksen valmistamisprosessissa ilmenneitä ja sen etenemiseen vaikuttaneita asioita on tutkittu teatteri-ilmaisun ohjaajan näkökulmasta. Kokemustietoa tarkastellaan myös ohjaajantyötä ja draamatyöskentelyä käsittelevän lähdekirjallisuuden avulla. Aineiston analyysistä voidaan päätellä, että esittävän taiteen ja musiikin koulutusohjelmien työtavat ja opetuskäytänteet eroavat toisistaan erityisesti opetuksen muodosta. Esittävän taiteen puolella opetus on ryhmälähtöisempää ja musiikin koulutusohjelmassa opiskellaan itsenäisemmin. Tästä huolimatta voidaan todeta, että osapuolet voivat oppivat paljon toisiltaan. Tämä käy ilmi myös opiskelijoiden pitämistä oppimispäiväkirjoista.
Tutkimus on laadullinen autoetnografinen analyysi laulajan harjoittelutyöskentelystä, kun hän harjoittelee kolme 1700-luvun ooppera-aariaa. Diskurssianalyysin avulla tutkin, mitä eri asioita nousee esille harjoittelun aikana. Lisäksi tutkin, vaikuttaako aarioiden historiallinen konnotaatio laulujen käsittelyyn. 1700-luvulla Euroopan oopperalavojen tähtinä toimivat kastraattilaulajat ja tutkimuskohteena olevat aariat ovat sävelletty nimenomaisille laulajille. Nykyään näitä samoja aarioita esittävät naiset tai kontratenorit. Harjoittelupäiväkirjasta analysoitiin, onko väliä, mikä sukupuoli aarioita toisintaa ja harjoittelee. Tämän lisäksi koostettiin kysely neljälle naislaulajalle, jotka kirjoittivat omasta harjoittelustaan ja 1700-luvun laulujen spesifikaatioista. Harjoittelupäiväkirjan perusteella harjoittelussa nousivat esiin neljä aspektia: työjärjestys, laulutekniikan huomioiminen, roolihahmon kanavointi ja sukupuoliroolien tulkinta. Myös kyselyyn osallistuneilla ilmeni samantyyppisiä työjärjestyksiä ja lauluteknisiä asioita. Päiväkirjasta käy myös ilmi, että vaikka aariat ovat fyysisesti vaativia, niiden harjoittelu ja esittäminen käy niin nais- kuin miessukupuoleltakin. Kehollista tai fenomenologista artistitutkijan ominaisuudessa tehtyä klassisen laulamisen tutkimusta ei ole vielä paljon toteutettu esittämis- ja muusikkotutkimuksen alalla. Tämä tutkielma antaa selkeää kuvaa myös muusikon arkirutiineista ja esiintymiseen valmistautuvasta ammattilaisesta. Esitys vie vain murto-osan harjoitteluun käytetystä ajasta ja siksi ohjelmiston harjoittelu on tärkeä aspekti taiteilijan elämässä. Lisäajatuksia muusikkoustutkimukseen voisi tulevaisuudesta löytää research creation-tutkimusmetodin suunnalta. Tämä verrattain tuore metodi pyrkii yhdistämään taiteellisen yllätyksellisyyden ja akateemiset tutkimusstandardit. Lisäksi kiinnostava musiikintutkimuksen jatkotutkimuksen kohde voisi olla muusikon työelämä ja siihen liittyvät yhteiskunnalliset näkökulmat.
Työn tarkoitus on ollut tarjota nuorille laulajille ja muusikoille mahdollisuus opiskella oopperan tekemistä produktiossa Henry Purcellin Dido ja Aeneas sekä tutkia oopperaroolin työstämistä kyseisessä produktiossa. Työn tekijä vastasi kollegansa kanssa koko produktiosta, johon kuului organisatorinen työ, markkinointi ja musiikillinen työ. Organisatorinen työ sisälsi työryhmän (mm. laulajat, muusikot, ohjaaja, kapellimestari) kokoamisen, harjoitusaikataulujen laatimisen, tilojen järjestämisen sekä varaamisen. Markkinointi sisälsi julisteiden ja ohjelmien teon, mainostamisen sekä lippujen ennakkomyynnin. Musiikillinen työ sisälsi kuoron valmentamisen sekä oman roolin työstämisen. Opinnäytetyöni koostuu DVD-tallenteesta ja kirjallisesta osioista, jossa kuvaan produktion järjestämisprosessia, Henry Purcellia oopperasäveltäjänä ja omaa työskentelyäni Didon roolin parissa.