Kaikki aineistot
Lisää
Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, miksi äitiys siirtyy myöhemmälle iälle ja kuinka yli 35-vuotiaat ensisynnyttäjät kokevat kypsän äitiyden. Tutkimusaineistona on käytetty naistenlehtien ja perhelehtien haastatteluja vuosilta 2000–2006. Tutkimusongelman ollessa kaksiosainen, myös analyysissä on käytetty kahta menetelmää. Ensin tutkimuksessa etsitään vastausta, miksi äitiys siirtyy myöhemmälle iälle. Tässä osassa analyysimenetelmänä on käytetty tyypittelyä. Aineistosta on muodostettu neljä tyyppiä, jotka muotoutuvat sen mukaan, elääkö nainen parisuhteessa vai ei, ja haluaako nainen lapsia vai ei. Tyypit ovat ”vapaaehtoinen lapsettomuus”, ”deittailu”, ”urasuuntautuneisuus” ja ”parisuhde kriisissä”, ja niistä on tutkimuksessa muodostettu havainnointia helpottava nelikenttä. Toisessa osassa analysoidaan naisten omia kokemuksia kypsästä äitiydestä. Tässä osassa tutkimusta on keskitytty erityisesti iän vaikutukseen äitiydessä. Esiin nousseita teemoja ovat odotusajan riskit, ruumiinkuvan muuttuminen, väsymys, elämänmuutokset, ympäristön suhtautuminen iäkkääseen ensisynnyttäjään sekä ikään liitettävät hyvät ja pahat kokemukset ja mielipiteet. Suurin syy äitiyden siirtymiselle oli tutkimuksen mukaan se, etteivät naiset olleet löytäneet sopivaa puolisoa, jonka kanssa perustaa perhe. Äidit eivät kokeneet olevansa väärän ikäisiä äideiksi, vaan kokivat elämäntilanteensa olevan kaikin puolin sopiva perheen perustamiselle vasta nelikymppisenä. Tähän vaikuttivat muun muassa saavutettu työmarkkina-asema, hyvä taloudellinen tilanne, elämänkokemus sekä mahdollisuus omistautua perheelle kokonaisvaltaisesti. Näyttäisi myös siltä, että pidentynyt nuoruus vaikuttaa perheen perustamisen siirtymiseen.
TIIVISTELMÄ Löppönen, Tuulikki. 2015. Ammattiin opiskelevan erityisopiskelijan kouluun kiinnittyminen. Erityispedagogiikan pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteiden laitos. Pro gradu- tutkielman tarkoituksena oli selvittää tekijöitä, jotka kiinnittävät erityispedagogista tukea tarvitsevia, ammattiin opiskelevia nuoria kouluun ja opintoihin. Tarkoituksena oli kuulla nuoria sekä tuoda esille heidän omakohtaisia kokemuksiaan. Kouluun kiinnittymistä on tutkittu suomessakin, mutta tutkimus on suuntautunut pääasiassa peruskouluikäisiin. Ammattiin opiskelevia erityisopiskelijoita on tutkittu vähemmän. Tätä tietoa kuitenkin tarvitaan, kun halutaan vahvistaa kouluun kiinnittymistä ja ehkäistä koulupudokkuutta. Tutkimusaineisto kerättiin yksilöhaastatteluina huhti-toukokuussa 2014. Tutkimusta varten haastateltiin kahdeksaa opiskelijaa. Heillä oli taustallaan erilaisia oppimisen vaikeuksia ja he valikoituivat kuudelta eri koulutussektorilta (puuala, metalli- ja koneala, matkailuala, kauneusala, pintakäsittelyala ja logistiikka). Haastateltavat olivat 16-21-vuotiaita ja opiskelemassa ensimmäistä ammattiaan. Kaikille haastatelluille oli tehty oma henkilökohtainen opetussuunnitelma ja he saivat erityispedagogista tukea tarvitsemiinsa oppiainesisältöihin, jotka useimmiten oli myös yksilöllistetty. Haastattelut olivat teemahaastatteluja ja yhden haastattelun kesto oli noin kolmekymmentä minuuttia. Haastattelut nauhoitettiin, litteroitiin ja analysoitiin sisällönanalyysin keinoin.Tämän tutkimuksen tulokset tuovat esille viisi erilaista kouluun kiinnittymisen ulottuvuutta. Näitä opiskelijoita kiinnittää opintoihinsa: toiveet tulevaisuudesta, soveltuvaksi koettu tapa opiskella, opiskeluympäristön sosiaaliset suhteet, huoltajien tuki sekä kulttuurinen normi opiskelusta osana nuoren elämää. Tutkimustulokset kaipaavat toistettavuutta ja isompaa aineistoa yleistysten tekemiseen, mutta tulokset toivat tärkeää tietoa riskiryhmän keskeisistä tavoista kiinnittyä kouluun ja opintoihin. Kouluun kiinnittymisen tukeminen on oltava tärkeässä asemassa opettajien ja koulun henkilökunnan toimintaa myös ammatillisten opintojen aikana.
Tutkimuksen tehtävänä oli selvittää, millaisia interventioita päihteidenkäyttöön on kohdistunut tutkittavien ollessa alaikäisiä. Pro gradussani käsittelen nykyisin täysi-ikäisiä päihteidenkäyttäjiä ja heihin aikoinaan kohdistettuja interventioita. Aihe on lähtöisin Jyväskylän Seudun Päihdepalvelusäätiöltä ja heidän tarpeistaan. Kiinnostuksen kohteena interventioissa ovat yksilöiden omat kokemukset siitä kuka on puuttunut, milloin, millä tavalla ja millaisilta nämä puuttumiset ovat tuntuneet. Interventioiksi on katsottu kaikki puuttumiset päihteidenkäyttöön liittyen. Tutkimuksen aineisto on kaksiosainen, ensin on toteutettu lomakekysely (n = 33), jonka jälkeen aihetta on syvennetty haastatteluilla (n = 7). Lomakevastaukset on analysoitu SPSS-ohjelman avulla ja avoimet vastaukset käsitelty erikseen. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluna ja vastaukset on analysoitu teemoittain. Tutkimustulokseni esitän järjestyksessä lomakkeen ja haastattelujen teemojen mukaisesti. Päihteidenkäyttöä koskevat interventiot voivat tapahtua viralliselta tai epäviralliselta taholta. Virallista tahoa edustavat eri yhteiskunnalliset organisaatiot ja heidän edustajansa. Epävirallista tahoa edustavat puolestaan perhe, ystävät ja tuttavat. Virallisten tahojen interventiot ovat usein laissa säädettyjä kun taas epävirallisten tahojen interventiot ovat tavallaan jokaisen oman harkinnan mukaisia. Omassa aineistossani korostuvat selvästi epäviralliset tahot. Tutkimukseni pohjalta perheen merkitys on kaikkein suurin, olipa kyseessä puuttuminen tai puuttumatta jättäminen. Keskeiset asiat tutkimuksessani ovat ihmisten henkilökohtaiset kokemukset puuttumisista. Tai kuten tutkimuksessani tuli ilmi, kyse oli monilla puuttumatta jättämisestä. Kokemukset olivat hyvin yksilökohtaisia ja monenlaisia, mutta tuloksista voidaan selvästi nähdä, että puuttuminen nuorten päihteidenkäyttöön on aina parempi kuin puuttumatta jättäminen. Puuttumiset eivät ole vain yksittäisiä tapahtumia, vaan kertovat nuorelle laajemmin muun muassa välittämisestä.
From 4 to 7 April 2016, 24 researchers from 8 countries and from a variety of academic disciplines gathered in Snekkersten, Denmark, to reach evidence-based consensus about physical activity in children and youth, that is, individuals between 6 and 18 years. Physical activity is an overarching term that consists of many structured and unstructured forms within school and out-of-school-time contexts, including organised sport, physical education, outdoor recreation, motor skill development programmes, recess, and active transportation such as biking and walking. This consensus statement presents the accord on the effects of physical activity on children's and youth's fitness, health, cognitive functioning, engagement, motivation, psychological well-being and social inclusion, as well as presenting educational and physical activity implementation strategies. The consensus was obtained through an iterative process that began with presentation of the state-of-the art in each domain followed by plenary and group discussions. Ultimately, Consensus Conference participants reached agreement on the 21-item consensus statement.
This study examines variability in patterns of peer group antipathy. Same-grade adolescent peer groups were identified from sociometric nominations of preferred affiliates in a community sample of 600 Finnish ninth-grade middle school students (mean age = 15.0 years). Hierarchical linear modeling determined characteristics of youths in actor groups (nominators) that predicted antipathy for youths in target groups (nominatees) on the basis of target group characteristics. Most antipathies were based on dissimilarity between groups representing the mainstream culture and groups opposed to it. The higher a peer group’s school burnout, the more its members disliked students in peer groups with higher school grades and students in peer groups with higher sports participation. Conversely, the higher a peer group’s school grades, the more its members disliked students in peer groups with higher school burnout. Students in peer groups with less problem behavior disliked students in peer groups with more problem behavior. There was some evidence of rivalry within the mainstream culture: The higher a group’s school grades, the more its members disliked groups whose members participated in sports.
Tutkielman tarkoituksena on kuvata peruskoulun yhdeksäsluokkalaisten kokemaa seksuaalikasvatusta. Sen kohteena ovat nuorten kokemukset siitä, millaista seksuaalikasvatusta he ovat saaneet ja millaisia toiveita heillä siihen liittyen on. Tämän lisäksi tutkimus keskittyy tulkitsemaan nuorten seksuaalikasvatuksen herättämiä tunteita ja suhtautumista nuorille suunnattua seksuaalikasvatusta kohtaan. Tutkimuksen aineisto koostuu 104 avoimesta kyselystä, jotka on analysoitu aineistolähtöistä sisällönanalyysia käyttäen. Nuoret suhtautuvat seksuaalikasvatukseen myönteisesti. He kokevat sen olevan tärkeää ja tarpeellista nuoren elämässä. Heistä lähes kaikki ovat saaneet seksuaalikasvatusta koulussa. Muita yleisiä nuorten seksuaalikasvatuslähteitä olivat nuorten lehdet, media ja perhe. Seksuaalikasvatuksen aihealueet olivat keskittyneet lähinnä sukupuolitauteihin ja ehkäisyyn, tosin myös esimerkiksi ihmissuhteita oli käsitelty jonkun verran. Seksuaalikasvatuksen toivotuimmat teemat olivat myös ehkäisy ja sukupuolitaudit. Sekä saadussa että toivotussa seksuaalikasvatuksessa toteutustapoina olivat osallistava ja yksisuuntainen opetus. Nuorten mielestä seksuaalikasvatusta oli heidän kohdallaan toteutettu hyvin, mutta sen toivottiin olevan monipuolisempaa. He myös esittivät, että seksuaalikasvatusta tulisi toteuttaa riittävästi ja tarpeeksi ajoissa. Suurimmalla osalla nuorista seksuaalikasvatus ei ollut herättänyt erityisiä tunteita. Yleisimmät nimetyt tunteet jakaantuivat kiusaantumiseen liittyviin ja hyviin tunteisiin. Erot tyttöjen ja poikien vastauksissa näkyivät lähinnä siinä, että tytöt vastasivat monipuolisemmin. He ilmoittivat saaneensa seksuaalikasvatusta keskimäärin useammasta lähteestä kuin pojat. Molemmille tärkein lähde oli ollut koulu. Pojat muistivat tyttöjä vähemmän seksuaalikasvatuksen toteutustapoja ja heillä oli joka osa-alueella tyttöjä vähemmän seksuaalikasvatukseen liittyviä toiveita. Molemmat sukupuolet olivat kokeneet seksuaalikasvatuksen pääsääntöisesti hyvänä. Pojat kokivat kuitenkin tyttöjä useammin seksuaalikasvatuksen olleen vaihtelevaa. Poikien kohdalla seksuaalikasvatus ei ollut herättänyt yhtä paljon tunteita kuin tytöillä. Tunnekokemuksen sisällöt poikkesivat myös hieman toisistaan. Molemmat pitivät nuorille annettavaa seksuaalikasvatusta tärkeänä ja tarpeellisena.
Kandidaatintutkielman aiheena on nuorten syrjäytyminen. Sosiaalityön näkökulmasta on ensiarvoisen tärkeää tarkastella syrjäytymistä yksilön hyvinvoinnin ongelmien kannalta. Syrjäytyminen voidaan määritellä yksilön heikkona integraationa yhteiskuntaan sekä yksilön syrjäytymisenä yhteiskunnan valtavirrasta. Tutkielman tarkoituksena on muodostaa kokonaiskuva nuorten syrjäytymisestä. Tämä kandidaatintutkielma on laadullinen tutkimus, joka on toteutettu kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Tutkielman teoreettiskäsitteelliseen viitekehykseen kuuluvat nuoruuden, huono-osaisuusuuden ja syrjäytymisen käsitteet. Tutkielman aineisto koostuu kolmesta tieteellisestä artikkelista, yhdestä tutkimusraportista, yhdestä nuorisotutkimusseuran tutkimuksesta ja kahdesta väitöskirjasta. Aineisto on analysoitu aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla. Kandidaatintutkielman tulosten mukaan nuorten syrjäytymiseen altistavia tekijöitä ovat puutteellinen kasvatus ja hoiva lapsuudessa sekä terveys- ja hyvinvointiongelmat. Tulosten mukaan syrjäytyminen liittyy ilmiöinä koulutuksen ja työn ulkopuolelle jäämiseen, toimeentulotuen saantiin sekä päihteiden käyttöön ja rikolliseen käyttäytymiseen. Tämän kandidaatintutkielman perusteella on mahdollista lisätä ymmärrystä nuorten syrjäytymisen syistä ja siihen liittyvistä tekijöistä. Tutkielman tulosten perusteella syrjäytymisen syyt ovat monisyiset ja mikään yksittäinen ongelma ei aiheuta syrjäytymistä, vaan kyse on useimmiten kasautuvista ongelmista. Tulosten mukaan erityisesti toimeentulotuen saaminen sekä puutteellinen kasvatus ja hoiva lapsuudessa ovat yhteydessä nuorten syrjäytymiseen.
Jokinen, Veera. 2015. Aikuisuus nuorten kokemana. Nuorten kokemuksia aikuisten arjesta ja mielikuvia omasta tulevaisuudesta aikuisena. Kasvatustieteen pro gradu- tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia nuorten kokemuksellista suhdetta aikuisuuteen. Tavoitteena oli ymmärtää, miten nuoret kokevat heitä ympäröivien aikuisten arjen ja elämän, sekä millaisia tulevaisuuskuvia nuorilla on omasta aikuisuudestaan. Tutkimuksen tavoitteena oli lisätä ymmärrystä nuorten kokemuksista ohjauksen kehittämiseksi. Tutkimus toteutettiin aineistolähtöisesti fenomenologisen metodin ohjaamana. Kohdejoukkona toimivat 9.-luokkalaiset nuoret. Aineisto kerättiin keväällä 2014 kirjoitelmien ja haastatteluiden muodossa, ja se muodostuu 57 kirjoitelmasta ja neljästä haastattelusta. Aineisto litteroitiin ja analysoitiin fenomenologisen analyysin mukaisesti erikseen kirjoitelmien ja haastatteluiden osalta. Nuorten tavat kokea aikuisuus osoittautuivat yksilöllisiksi ja monimuotoisiksi. Nuorten kokemuksista oli tulkittavissa yhteinen malli, jossa aikuisen elämä muodostui perheen, työn ja vapaa-ajan kokonaisuudeksi. Neljän nuoren yksilöllisiä tulevaisuuskuvia yhdistivät omista mielenkiinnonkohteista ja arvoista kiinnipitäminen, mielekkään tai merkityksellisen työn löytäminen, ystävien ja vapaa-ajan harrastusten tärkeys sekä perheen ja suvun merkitys. Nuorten kuvauksissa elämä näyttäytyi kokonaisuutena, jossa esimerkiksi työ sai merkityksensä myös vapaa-ajan ja ystävyyssuhteiden kautta. Nuorten kokemusten ja tulevaisuuskuvien kokonaisvaltaisuus tulisi huomioida myös ohjauksessa, jossa nuoria tulisi tukea oman tulevaisuuteensa rakentamisessa.
Tutkielmani käsittelee ylivelkaantuneita nuoria kriittisestä sosiaalityön lähtökohdasta. Tutkielmassa on haastateltu viittä 18–25-vuotiasta nuorta, jotka ovat oman kokemuksensa mukaan ylivelkaantuneita. Käytettyjä pääkäsitteitä ovat ylivelkaantuminen, rakenteet, kuluttajuus, kulutusyhteiskunta ja luottomarkkinat. Teoreettisesti tutkielma nojautuu emansipatoriseen tiedon intressiin ja kriittiseen tutkimusperinteeseen. Lisäksi postrakenteellinen sosiaalityö näyttelee rooliaan tutkielmassa. Tutkimuskysymykset etsivät aineistosta vastauksia siihen, että kuinka nuoret kuvaavat ylivelkaantumisensa syitä ja seurauksia sekä kuinka yhteiskunnalliset rakenteet jäsentyvät nuorten kertomuksissa. Tutkimusmetodina on käytetty teemahaastattelua ja aineiston analyysissa on käytetty soveltaen narratiivien analyysin keinoja pohjautuen elämänkerralliseen ja narratiiviseen tutkimukseen. Tutkielman analyysiosuudessa on käsitelty aluksi velkaantumisen vaiheita, toiseksi nuorten kokemuksia ja tuntemuksia ja viimeiseksi ylivelkaantumisen seurauksia. Loppuluvussa on esitetty ylivelkaantumisen ennaltaehkäisyyn muutamia erilaisia ratkaisuehdotuksia ja koottu analyysin tuloksia. Ylivelkaantuminen näyttää johtuvan niin rakenteellista, että yksilöllisistä syistä. Yksittäisten syiden löytäminen osoittautui mahdottomaksi. Nuorten näkemykset ylivelkaantumisensa syistä koskettivat lähinnä yksilöllisiä tekijöitä, vaikka useita rakenteellisia syitä oli kuultavissa. Syitä ylivelkaantumiseen olivat nuoren oma käytös, kulutuskulttuuri, sosiaaliset suhteet ja kaveripiiri. Oman käyttäytymisen taustalla vaikuttivat kuitenkin nähtävästi myös sosiaaliset ja yhteiskunnalliset rakenteet.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka osallisuuden eri ulottuvuudet näyttäytyvät vammaisia nuoria ja heidän arkeaan koskevissa tutkimuksissa ja minkä tekijöiden nuoret itse näkivät parantavan tai heikentävän osallisuuttaan. Tutkimuksessa vammaisten nuorten osallisuutta tarkastellaan Helka Raivion ja Jarno Karjalaisen määrittelemien osallisuuden kolmen ulottuvuuden mukaan, jotka ovat taloudellinen osallisuus (having), toiminnallinen osallisuus (acting) ja yhteisöllinen osallisuus (belonging). Tutkimus on toteutettu narratiivisena kirjallisuuskatsauksena. Tutkimusaineisto koostuu neljästä väitöskirjasta, yhdestä tutkimuksesta ja yhdestä tieteellisestä artikkelista. Tutkimusaineisto on suomenkielistä ja sisältää kuvauksia vammaisten nuorten arjesta tai toimimisesta yhteiskunnassa. Vammaisia nuoria ja heidän arkeaan koskevissa tutkimuksissa löytyi kaikilla osallisuuden ulottuvuuksilla sekä osallisuuden että osattomuuden kokemuksia. Eniten tutkimustuloksissa kuitenkin painottui toiminnallinen osallisuus, joka pitää sisällään monia vammaisten nuorten elämäntilanteissa ajankohtaisia tekijöitä, kuten itsenäistyminen, omilleen muuttaminen, opiskelu ja työnteko. Tutkimusaineistosta nousi esille kaikilla osallisuuden ulottuvuuksilla sellaisia osattomuuden kokemuksia, joihin olisi mahdollista vastata sosiaalihuollon ja tässä tapauksessa erityisesti vammaissosiaalityön keinoin. Tutkimuksen tuottama tieto hyödyttää nuorten kanssa tehtävää vammaissosiaalityötä, sillä se auttaa ennakoimaan ja suunnittelemaan sopivia tukia, palveluja ja muita toimenpiteitä niihin tilanteisiin, joissa vammaisten nuorten osallisuus ei toteudu.
Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella sosiaalisen pääoman yhteyttä nuorten masennukseen sekä masentuneisuuteen. Tutkimusmenetelmä mukailee kuvailevaa kirjallisuuskatsausta. Aineisto on kansainvälistä, valikoitunut tutkimuskysymyksen perusteella ja rajattu alle 18-vuotiaisiin. Aineiston perusteella vastataan tutkimuskysymykseen: Miten sosiaalinen pääoma on yhteydessä nuorten masentuneisuuteen ja masennukseen? Masentuneisuudesta puhutaan itsearvioidun mielentilan yhteydessä, kun taas masennus on kliininen diagnoosi. Tutkielmassa korostuu monitieteellisyys ilmiön moninaisuuden perusteella. Teoreettisen viitekehyksen tutkielmalle tuo sosiaalisen pääoman laaja-alainen käsite. Tutkimustuloksena on se, että matalampi sosiaalinen pääoma on yhteydessä lisääntyneeseen masentuneisuuteen sekä masennukseen ja toisin päin korkeampi sosiaalinen pääoma vähentää masentuneisuutta ja masennusta. Sosiaalinen pääoma siis yleensä tuottaa positiivisia tuloksia, mutta negatiivisia vaikutuksiakin on löydetty. Jos sosiaalisen pääoman osa-alue sosiaalinen tuki on epätasaisesti jakautunut esimerkiksi koulussa, voi sillä olla myös negatiivinen vaikutus masentuneisuudessa kaikilla oppilailla. Tutkimustulokset aiheesta ovat suhteellisen yksimielisiä, lukuun ottamatta muutamaa risti-riistaisuutta, jotka voivat selittyä kulttuuri- ja ikäeroilla. Sosiaalisen pääoman käsite esiintyy tutkimuksissa eri tavoin. Esimerkiksi toisessa puhutaan perheen sosiaalisesta pääomasta ja jossain yksilöllisestä pääomasta. Tämä vaikeuttaa tutkimustuloksien yhteenvetoa. Jatkotutkimuksissa siis aihetta voitaisiin tutkia keskittymällä selkeästi esimerkiksi sosiaalisten verkostojen näkökulmaan sosiaalisen pääoman laajan käsitteen sijaan.
Tämän tutkimuksen aiheena ovat masentuneiden nuorten kokemuksia vertaistukiryhmästä. Nuorten verkkovertaistukiryhmien lisääntymisen sekä masennuksen yleisyyden vuoksi tutkimuksen tekeminen aiheesta on perusteltua. Myös nuorten osallisuuden lisääminen sekä sen vahva laillinen pohja tekevät tutkimuksen aiheen ajankohtaiseksi. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää masentuneiden nuorten vertaistukeen liittämiä merkityksiä sekä osallistumistyyppien vaikutusta voimaantumisen kokemuksiin. Tutkimusta varten hyödynnetyt kommentit on kerätty Tukinetin nuorten foorumin masennukseen liittyvästä keskusteluryhmästä, joista analysoitavaksi valikoitui 42 kommenttia, jotka kuvasivat vertaistuen merkityksiä, osallistumisen tyyppejä kuin myös voimaantumisen kokemuksia. Tutkimus oli luonteeltaan kvalitatiivinen. Sen analyysissä hyödynnettiin narratiivien analyysiä, jolloin kiinnitettiin huomiota siihen, mitä nuoret kertoivat. Lisäksi tutkimuksessa hyödynnettiin vertaistukeen liittyvien merkitysten teemoittelua sekä osallistumistapojen tyypittelyä. Nämä yhdistämällä tuotiin esiin nuorten voimaantumisen kertomukset, jolloin jokaiselle osallistumistyypille ominainen kuvaus sisälsi sekä tyypilliset vertaistuen merkitykset että voimaantumisen kokemukset. Sosiaalityöhön kuuluu olennaisesti tiedon lisääminen ja palveluiden kehittäminen, minkä vuoksi erilaisten nykymaailmassa suosittujen palveluiden esiin tuominen on tärkeää. Tutkimus tuotti tietoa verkossa tapahtuvasta masentuneiden vertaistuesta sekä sen merkityksistä. Vertaistuen merkitykset jakautuvat kahteen teemaan, jotka ovat 1) tukea avun hakemiseen sekä 2) tukea voimavarojen kasvulle. Nämä teemat tuovat esiin sen, miten nuoret kokevat vertaistuen. Nuorten osallistumistavat jakautuvat kolmeen päätyyppiin: 1) tarkkailijoiksi, 2) aktiivisiksi keskustelijoiksi sekä 3) turisteiksi, jolloin jokainen tyyppi sisältää sille ominaiset vertaistuen merkitykset sekä voimaantumisen kertomukset. Tutkimuksessa oli myös kokemuksia voimaantumisen estävistä tekijöistä, jotka liittyivät vahvasti vertaistukiryhmän heikkoon osallistumisen tasoon. Vertaistukeen osallistumisen tapa vaikuttaa nuoren voimaantumisen kokemukseen, minkä vuoksi eniten osallistuneet nuoret, jotka ovat vahvassa vuorovaikutuksessa muiden kanssa, voimaantuvat todennäköisimmin.
Kuoroharrastus on saanut viime aikoina näkyvyyttä televisiossa ja kuoroharrastuksen myönteisistä vaikutuksista on tehty tutkimuksia. Yksi kuoroharrastuksen parhaimpia, mutta myös haastavimpia, puolia ovat vuorovaikutussuhteet, eikä erimielisyyksiltä aina voida välttyä. Kielteisissä ja epämiellyttävissä kokemuksissa ihminen kokee uhkaa omaa minuuttaan kohtaan, jolloin hän myös puolustautuu defenssejään käyttäen joko vetäytymällä tai hyökkäämällä. Kuoronjohtajan vastuu kuorosta on suuri ja häneltä vaaditaan erityisiä tiedollisia, taidollisia ja sosiaalisia taitoja. Kuoronjohtajan persoona korostuu ja näkyy kuorosta ulospäin kaikissa sen tekemisissä, eli hän on keulahahmo, joka luo koko kuorolle omannäköisensä profiilin. Nuorisokuoroissa lisämausteen kuoroarkeen antaa laulajien puberteetti ja sen tuomat muutokset sekä nuoren kropassa että ajattelussa. Nuoret ovat herkkiä itseensä kohdistuvasta kritiikistä ja arvostelusta, sillä heidän identiteettinsä on muotoutumisvaiheessa. Ajattelun kehitys ja tunnemyrskyt saattavat taas näkyä aikuisen kritisoimisena, mikä saattaa olla kuoronjohtajalle epämiellyttävää. Kuorolaisille taas kuoronjohtajan vaatimukset esimerkiksi sitoutumisesta harrastukseen voivat olla liian kovat ja se aiheuttaa kapinointia. Kaiken kaikkiaan nuorisokuorojen arjessa liikutaan herkillä alueilla, jolloin suuret tunteet sekä hyvässä että pahassa ovat näkyvillä korostuen. Tutkimukseni tarkoituksena onkin auttaa nuorisokuorojen parissa työskenteleviä ihmisiä huomaamaan ja ymmärtämään mahdollisia ongelmakohtia ja sitä kautta kehittämään toimintaansa -vaikeista asioista on helppo vaieta, mutta kipualueelle astuessaan on helpompi kehittyä uudelle tasolle.
Artikkelissa tarkastelemme, millaisia ammatillisen koulutuksen tuottaman osaamisen merkityksiä on tunnistettavissa 15–26-vuotiaiden opiskelijoiden tulevaisuuskuvauksissa. Hyödynnämme tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä osaamisidentiteetin käsitettä ja tuomme osaamisen kehittämiseen liittyvään keskusteluun nuorten näkökulmaa. Aineistona käytämme opiskelijoiden vastauksia avoimiin kysymyksiin, joissa heitä pyydettiin kuvaamaan toivottavaksi kokemaansa tulevaisuutta ja sitä, millaisia ammattilaisia he haluaisivat tulevaisuudessa olla. Tutkimuksen perusteella yksi keskeinen teema, joka tekee osaamisen kehittämisestä ammattiin opiskeleville merkityksellistä, on kokemus osaamisesta keinona kiinnittyä ja toimia aikuisen toimijan sosiaalisissa rooleissa. Opiskelijoiden toivotuksi kokemassa tulevaisuudessa osaaminen toimii porttina työelämään, mahdollistaa työuralla etenemistä sekä itselle merkityksellisten asioiden saavuttamista. Toiseksi osaamisen kehittäminen merkityksellistyy opiskelijoiden kokemusmaailmassa keinona ja resurssina päästä ammatillisten yhteisöjen arvostettuun jäsenyyteen sekä saada ja antaa niissä ammatillista tunnustusta. Tästä näkökulmasta osaaminen ilmenee opiskelijoiden kertomuksissa välineenä kiinnittyä yhteisöihin sekä työyhteisön sosiaalisen osallisuuden mahdollistajana. Vahvaan osaamiseen kytkeytyy myös odotuksia tunnustuksen, luottamuksen ja vastuun saamisesta työyhteisössä. Tutkimuksen perusteella osaaminen ja osaamisen kehittäminen merkityksellistyvät opiskelijoille sosiaalisena ilmiönä. Tämä avaa kiinnostavia näköaloja osaamisen sosiaalipedagogiselle tutkimiselle ja tukemiselle myös tulevaisuudessa.
Usein mielikuva vanhempien ja lasten välisestä alkoholinkäyttöä koskevasta vuorovaikutuksesta on ristiriitojen ja konfliktien kyllästämä. Alkoholinkäyttö liitetään teini-ikäisten nuorten omaan maailmaan, johon vanhemmilla ei ole pääsyä. Tässä luvussa tarkastelemme, miten nuoret itse pohtivat alkoholiasioita koskevaa vuorovaikutusta perheen sisällä. Millä tavalla luottamuksella pelataan alkoholinkäyttöön liittyvissä kysymyksissä ja miten tärkeä vanhempien rooli on nuorten ajattelumaailmassa?
Itsetunnolla on tärkeä rooli nuoren kasvussa ja kehityksessä, sillä itsetunto vaikuttaa yksilön kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Tutkimuksessa tutkin yhdeksäsluokkalaisten nuorten antamia merkityksiä itsetunnolle. Tutkimuksen avulla selvitin, minkälaiset asiat ovat merkityksellisiä nuorten itsetunnon kehittymisen kannalta ja miten nuorten määrittelevät itsetunto-käsitteen. Tutkimuksen tavoitteena oli lisätä tietoa ja ymmärrystä nuorten itsetunnon kehittymiseen vaikuttaneista kokemuksista ja asioista. Tutkimus toteutettiin käyttäen fenomenografista tutkimusotetta. Tutkimusaineisto on kerätty avoimia kysymyksiä sisältäneellä kyselylomakkeella joulukuussa 2014. Tutkimukseen osallistui erään peruskoulun kaksikymmentäkaksi yhdeksäsluokkalaista. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysimenetelmällä, jonka lisäksi analyysissä käytetiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkimustulosten mukaan oppilaat tulkitsivat itsetunnon tarkoittavan yksilön itsensä tuntemista ja arvostamista. Itsetunnon kehittymiseen nähtiin vaikuttavan perhe ja heiltä saatava tuki, kaverit, media, koulu ja opettajien toiminta sekä erilaiset elämänkokemukset. Oppilaiden mukaan itsetunnon merkitystä kuvasivat kolme asiaa. Itsetunnon koettiin vaikuttavan nuoren toimintaan ja käyttäytymiseen, nuoren sosiaalisiin suhteisiin ja nuoren itsensä kokemiseen.