Kaikki aineistot
Lisää
Pro-gradu tutkielmani käsittelee libanonilaista poliitikkoa ja sotilasjohtajaa Bachir Gemayelia. Analysoin tutkielmassani sitä, minkälaisia retorisia keinoja hän puheissaan käyttää ja mitä hän pyrkii näillä puheilla saavuttamaan. Käytän retoriikka-analyysissani apuna Chaim Perelmanin teorioita. Retoriikka-analyysiin liitän vahvasti nationalismin tutkimuksen pyrkiessäni selvittämään sen, minkälaisia tunnuspiirteitä Gemayelin nationalismi sisältää ja miten hän käyttää sitä retorisena tehokeinona. Nationalismin analyysissä käytän apunani Benedict Andersonin ja Eric Hobsbawmin teorioita. Aineistonani käytän Gemayelin tärkeimpiä puheita. Bachir Gemayel kuului etniseltä taustaltaan pitkän historian Libanonissa omaaviin kristittyihin maroniitteihin ja hänen pääasiallinen toiminta-aikansa sotilaana ja poliitikkona sijoittui maan sisällissodan aikaan, jolloin sekä ulkovallat että eri uskonnolliset sekä poliittiset ryhmät sotivat valtion alueella keskenään. Tämä vaikea poliittinen tilanne, Libanonin uskonnollinen ja etninen heterogeenisuus sekä Gemayelin oma monitasoinen identiteettinsä tekevät hänen nationalismistaan mielenkiintoisen ja hedelmällisen tutkimuskohteen. Analyysini paljastaa, että huolimatta pyrkimyksestä asettua koko Libanonia edustavan poliitikon rooliin, identifioituu Gemayel kuitenkin pääasiallisesti maroniitteihin ja tämä näkyy vahvasti sekä hänen toiminnassaan että retoriikassaan. Gemayelin retoriikka on usein sota-ajalle tyypilliseen sävyyn poleemista ja se puhuttelee ensisijaisesti maroniitteja pyrkien luomaan heidän keskuudessaan alttiutta taistella sekä sotilaallisesti että poliittisesti paremman Libanonin puolesta viestien myös maan hajanaisesta tilasta sekä Gemayelin omasta välillä kontroversiaalista maailmankuvasta ja identiteetistä.
Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan kansallismielisen identiteetin rakentumista ja kansallismieliseen ryhmään liittymistä Suomen Sisun jäsenten keskuudessa. Tutkielma perustuu kahdeksaantoista loppuvuoden 2020 ja alkuvuoden 2021 aikana kerättyyn Suomen Sisun entisen tai nykyisen jäsenen teemahaastatteluun. Tutkimusmenetelmänä toimii narratiivianalyysi. Tutkimuksen teoreettinen tausta on sosiaalisten liikkeiden tutkimuksessa ja se lähtee liikkeelle ajatuksesta, että Suomen Sisu toimii osana suurempaa äärioikeistolaista ja maahanmuuttovastaista liikettä. Tuloksissa esitellään, kuinka kansallismielistä identiteettiä rakennetaan niin jatkuvuuden kuin kääntymyksen kautta. Jatkuvuus sitoo kansallismielisyyden osaksi historiallista ja sukuhistoriallista yhteyttä ja perinnettä, kun taas kääntymys koostuu heräämiseen ja oman aatemaailman pohtimiseen liittyvistä tarinoista. Kansallismielinen identiteetti rakentuu myös erontekoina kansallismielisen kentän sisällä ja ulkopuolella. Tällöin oma identiteetti nähdään parempana kuin stereotyyppisesti kansallismielisiin liitetyt huonoiksi koetut ominaisuudet. Oman kollektiivisen identiteetin ulkopuoliset toiset sen sijaan näyttäytyvät uhkana omalle identiteetille. Kansallismieliseen ryhmään liittymistä jäsennetään niin halun muuttaa olosuhteita, halun kuulua johonkin ryhmään ja halun löytää merkitys omalle elämälle kautta. Erityisesti kahden ensimmäisenä mainitun tekijän vaikutus korostuu aineistossa. Tutkielman päätarkoitus on tuottaa ymmärrystä äärioikeistolaisen ja maahanmuuttovastaisen liikkeen toimijoista heidän itsensä kertomana, sillä tällaista tutkimusta ei ole juurikaan tehty. Tutkielmalla pyritäänkin kannustamaan myös muita toteuttamaan vastaavanlaista tutkimusta.
Japanin kieltä puhuu noin 127 miljoonaa ihmistä, joista suurin osa asuu Suomea hieman suuremman Japanin valtion alueella. Vaikka kielen asemaa ei ole virallistettu erillisellä kielilainsäädännöllä, on se käytännössä kansallinen kieli. Japaninpuhujia ja kielenoppijoita on myös Japanin ulkopuolella, joten puhujien määrä lienee todellisuudessa ainakin kymmenisen miljoonaa korkeampi (Gottlieb 2007: 186). Maailman puhutuimpien kielten listalla japani sijoittuu yhdeksännen sijan paikkeille. Japaniin on tavattu viitata yksikielisenä ja varsin homogeenisena valtiona. Japanin alueella on kuitenkin puhuttu ja puhutaan edelleen useita muita kieliä ja murteita, jotka jäivät 1800-luvun lopulla alkaneessa kansallisvaltion modernisaatioprosessissa yhtenäisen standardikielen kehittämisen jalkoihin.
Tutkimuksen päämäärä on selvittää, miten sionismi on rakentanut (ja rakentaa) Israelin kansakuntatarinan. Tutkimus tarkastelee sitä, miten ja millaisin keinoin identiteettiä rakennetaan sionistisessa narratiivissa. Sionismi on Euroopassa syntynyt nationalismin muoto ja poliittisena liikkeenä se on saanut alkunsa 1800-luvun lopussa. Aatteen alkuperäinen päämäärä oli perustaa itsenäinen kansallisvaltio juutalaisille. Tämä tutkimus tarkastelee projektin pohjaksi ja ympärille rakennettua kansakuntatarinaa sekä myöhempää Israelin valtioon liittyvää identiteettiä koskevaa kerrontaa. Tutkimuksen aineisto koostuu kansallisista symboleista, kansalaisuutta määrittelevistä laeista sekä pääministereiden vuosina 1948–2018 pitämistä puheista. Aineiston analyysiin käytän narratiivianalyysia, jonka toteutan Northrop Fryen narratiivilajien juonirakenteita koskevaa teoriaa käyttäen. Tutkimuksen perusteella sionismi näyttää rakentavan kansallista tarinaa pääosin romanssin juonirakenteen mukaisesti. Lisäksi kerronnassa käytetään komediaa. Sionismi näyttäytyy tutkimuksen valossa monin tavoin tyypillisenä nationalistisena aatteena, jossa kansakuntaa rakennetaan omaa ainutlaatuisuutta, erityisiä arvoja ja myyttistä historiaa korostamalla. Symboliikka, myytit ja traditiot rakennetaan juutalaista uskonnollista perinnettä käyttäen. Samaistumista pyritään tekemään suhteessa länsimaihin samankaltaisia arvoja korostamalla. Israel kuitenkin poikkeaa eurooppalaisista kansallisvaltioista suhtautumisessaan valtion ja uskonnon yhteensovittamiseen. Tässä suhteessa Israel muistuttaa enemmän arabivaltioita, joissa islamilla on korostetumpi asema. Poikkeuksellisen etnonationalistisen kansallisvaltion Israelista tekee myös etnisen diversiteetin laajuus, joka näyttäytyy monissa kohdin haasteena eheän, mutta samalla inklusiivisen kansakuntatarinan luomiselle. Tutkimuksen valossa kansakunta näyttäytyy Andersonin (2007) määritelmän mukaisena kuviteltuna poliittisena yhteisönä, jota rakennetaan tietoisesti tai tiedostamatta tietynlaisten valintojen ja politiikan kautta. Ajoittain rajanvedon kriteerit ovat kuitenkin häilyviä. Tutkimuksen perusteella kansallinen identiteetti näyttäytyy myös poliittisena taistelukenttänä eri suuntauksia edustavien puolueiden ja ideologioiden välillä.
Patriotismi Venäjällä on laaja ja monipuolinen käsite, jota voi osin verrata suomalaiseen maanpuolustustahtoon tai isänmaallisuuteen. Korkean patriotismin tai maanpuolustustahdon on yleisesti tunnustettu olevat tärkeä tekijä valtion asevoimille ja kriisinkestokyvylle. 2010-luvun keskustelussa Venäjän hallinto on kertonut patriotismin olevan Venäjän tärkein yhdistävä tekijä. Patriotismista on tullut 2000-luvulla tärkeä osa poliittista keskustelua. Se on saanut sosiaalisen konstruktion aseman Venäjän kulttuurissa. Tutkimus auttaa ymmärtämään patriotismin tekijöitä Venäjän kulttuurissa valtion hallinnon näkökulmasta ja tarjoaa tietoa nationalismin ja patriotismin teorioista. Patrioottisella kasvatuksella on pitkät perinteet Venäjän kulttuurissa. Ensimmäinen patrioottisen kasvatuksen ohjelman nykymuodossaan julkaistiin vuonna 2001. Muut ohjelmat ovat julkaistu noin viiden vuoden välein vuosina 2006, 2010 ja 2015. Patriotismin ohjelmien toteutukseen on myönnetty kasvavia määriä rahaa huolimatta Venäjän taloustilanteen heikkenemisestä. Ohjelmien kohteena ovat olleet erityisesti nuoret. Tutkimus tehtiin Venäjän hallinnon tavoittelemasta patriotismin näkökulmasta. Venäläistä patriotismia tarkasteltiin patrioottisen kasvatuksen ohjelmien avulla. Patriotismin merkitystä käsitellään valtion hallinnon keinona mobilisoida ja yhdistää kansaa. Tutkimusmenetelmänä käytettiin laadullista aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Aineistona käytettiin Venäjän federaation patrioottisen kasvatuksen neljää ohjelmaa, jotka sijoittuvat vuosille 2000–2020. Ohjelmien sisällönanalyysin perusteella saatuja tuloksia tarkasteltiin suhteessa aiempaan tietoon, eli teoriaan. Analyysin lopputuloksena koetetaan ymmärtää ja kuvailla Venäjän hallinnon tavoitteleman patriotismin piirteitä ja muutosta 2000-luvulla. Virallisen patriotismin ilmiö koostuu tutkimustulosten perusteella institutionaalisen muistin kehittämisestä ja nuorten asepalvelukseen valmistamisesta. Vuosina 2000–2018 on havaittu, että valtion patriotismilla tavoitellaan tärkeimmiltä osin valtion vahvistamista ja kansan yhdistämistä. Pysyvänä osana patriotismia on säilynyt historian ja perinteiden merkitys kansan yhtenäisen pohjana ja ylpeyden lähteenä. Tutkimusta tarkasteltaessa on otettava huomioon, että tulokset ovat tutkijan tulkintaa vieraan kulttuurin ilmiöstä. Tutkimus auttaa hahmottamaan patrioottisen kasvatuksen tavoitteita ja patriotismin monipuolista ilmiötä Venäjällä.
Tässä tutkielmassa tarkastellaan Saksassa kesän 2006 jalkapallon maailmanmestaruuskisojen yhteydessä käytyä kansallisuuskeskustelua. Keskeisenä teemana tutkielmassa on nationalismi ja sen kuuluminen nykyeurooppalaiseen arkeen perustavanlaatuisella tavalla. Nationalismia ylläpidetään arkipäivässä erilaisten käytänteiden ja huomaamattomien muistutusten kautta. Näin se muodostaa perustavanlaatuisen osan elämää kansallisvaltioissa. Nationalismi ei siis suinkaan ole poikkeustilanne, kuten usein ymmärretään. Teoreettisen lähtökohdan nationalismin tarkastelulle tarjoaa erityisesti Michael Billigin banaalin nationalismin teoria, jonka kautta nationalismi ymmärretään laajana kansallisuuden rakentumista koskevana käsitteenä. Tutkielmassa käsitellään myös urheilun ja urheilumedian merkitystä kansallisuudelle. Tärkeänä areenana kansallisuuksien rakentumiselle toimivat kansainväliset urheilukisat, joissa kansallisuudet esitetään toisistaan selkeästi erottuvina ja niiden olemassaolo luonnollistuu. Aineiston muodostavat Der Spiegel-aikakauslehden artikkelit vuodelta 2006, joiden sisältämää keskustelua saksalaisesta kansallisuudesta ja jalkapallon maailmanmestaruuskisoista tarkastellaan aiemman Saksassa käydyn kansallisuuskeskustelun sekä teoriapohjan valossa. Analyysin kautta päästään johtopäätökseen, että jalkapallokisat muodostivat poikkeustilaksi ymmärretyn tilanteen, jossa nationalismin korostaminen koettiin sallitummaksi kuin muulloin. Tätä kautta nationalismi vahvistui.
Huippu-urheilu ja kansallinen identiteetti liittyvät läheisesti toisiinsa. Urheilumenestyksellä on kyky nostattaa voimakkaita tunteita katsojissaan ja kansallisvaltio on perinteisesti ollut ihmisille erittäin merkittävä identifioitumisen kohde. Urheilulla on ollut merkittävä rooli osana suomalaista nationalismia, mutta globalisaation ilmiön myötä urheilun ja kansallisen identiteetin suhde on usein tullut kyseenalaistetuksi. Tutkimuksessa tarkastellaan, millainen on urheilun ja nationalismin suhde Suomessa tämän päivän globalisoituvassa maailmassa, miten huippu-urheilussa menestymisen merkitystä perustellaan ja miten keskustelu huippu-urheilun ja kansallisidentiteetin suhteesta on muuttunut 1980-luvulta tähän päivään. Aineistona ovat huippu-urheilun strategia-asiakirjat, joiden tuottamaa urheilupuhetta tarkastellaan diskurssianalyysin avulla. Asiakirjoja on yhteensä kuusi, ja ne ovat ilmestyneet vuosina 1987, 1994, 1998, 2002, 2004 ja 2010. Asiakirjojen mukaan huippu-urheilu on 1980-luvulta lähtien kaupallistunut, viihteellistynyt ja ammattimaistunut. Toiminnan suuntaa sanelee yhä enemmän raha ja muun muassa tämän myötä huippu-urheiluun tullut monia epäterveitä ilmiöitä. Huippu-urheilijat nähdään edelleen merkittävinä nuorten esikuvina, vaikka myös Suomessa monet suhtautuvat huippu-urheiluun yhä skeptisemmin. Strategia-asiakirjoissa huippu-urheilumenestyksen merkitystä perusteltiin erilaisin nationalistisin puhetavoin. Huippu-urheilun merkityksen Suomessa voidaan sanoa ainakin osittain perustuvan maamme menestykselliseen urheiluhistoriaan. Urheilumenestystä asiakirjoissa perusteltiin sillä, että se osaltaan kertoo Suomen ja suomalaisten kilpailukyvystä. Lisäksi huippu-urheilulla todettiin olevan merkittävä kyky tuottaa yhteisöllisyyttä. Tutkimuksessa kävi ilmi, että nationalistinen puhetapa on edelleen oleellinen osa huippu-urheilun perustelua, vaikka urheilun ja paikallisuuden suhde onkin muuttunut globalisaation myötä. Esimerkiksi identifioitumisen kohteet voivat nykyisin löytyä oman maan ulkopuoleltakin. Tästä huolimatta suomalainen huippu-urheilupuhe ei ole juurikaan muuttunut, sillä huippu-urheilun perustelu pysyy pääpiirteittäin samana kaikissa strategia-asiakirjoissa.
Tutkielman tehtävänä on tarkastella nuorsuomalaisen Valvoja-aikakauslehden aatemaailmaa ja sitä, millaista kansakuntaa lehden kirjoituksissa pyritään rakentamaan. Tutkimuksen aineistona toimii lehden vuosikerta vuodelta 1917. Valvojan on sanottu olleen toisaalta liberaali ja taas toisaalta vahvasti kansallinen julkaisu. Tämän vuoksi aineistoa tarkastellaan nationalismin ja liberalismin teoriaperinteiden kautta. Nationalismin teoreetikot, joita työssä käytetään ovat Eric Hobsbawm, Benedict Anderson sekä Ernest Gellner. Liberalismia työssä käytetään erityisesti suomalaisen liberalismin tutkimuksen pohjalta. Tutkielmassa aineistoa analysoidaan valtiollisen toiminnan, koulutuksen, kielen, etnisyyden sekä uskonnon teemojen kautta. Valvojan vuosikerrasta analysoidut artikkelit valikoituivat myös näiden teemojen perusteella. Tutkielman tulokset osoittavat, että Valvojan aatemaailmassa liberalismi ja nationalismi kulkevat pääasiassa rinnakkain. Lehdessä rakennetaan yhtenäistä ja yhteiseen suuntaan tähtäävää kansakuntaa, jossa kuitenkin korostuvat liberaalit arvot. Arvot, joita aatemaailma sisältää valtiollisen toiminnan kannalta ovat kansanvaltaisuuden ihannointi, parlamentaariset uudistukset sekä koko maan kattava tasa-arvo. Koulutuksen kohdalla tärkeäksi nousee kansan kokonaisvaltainen sivistys, jonka avulla kansakuntaa rakennetaan. Koulutuksen tasa-arvoisuus nousee myös tärkeäksi arvoksi, jota lehden aatemaailma kannattaa. Kielen käsittely lehdessä näyttäytyy eriäviä mielipiteitä herättävänä. Toisaalta kielellinen aatemaailma on sekä suomen että ruotsin kieltä korostava, ja toisaalta taas ruotsinkielisen kansanosan poissulkeva. Kielen käsittelyssä esiin nousee myös ajatus kansainvälisen kielen tarpeesta. Etnisyyttä tarkastelevassa alaluvussa aatteet suomalaisuudesta ovat avoimia sekä pohjoiseen, itään että Eurooppaan. Siinä lappalaiset ja karjalaiset nostetaan osaksi Suomen kansaa, ja toisaalta suomalaisen etnisyyden arvokkuutta etsitään historiasta. Uskontoa käsittelevä analyysiluku korostaa uskonnonvapauden aatetta, kuitenkin protestanttisuuden historian arvokkuutta korostaen.