Kaikki aineistot
Lisää
This bachelor’s thesis brings out a case study about the research work phase towards the script of a history-based musical. I have worked as an assistant to a playwright, director Sirkku Peltola and a playwright, songwriter Heikki Salo. The first public performance of the new musical will be at the main stage of the TTT-Theatre in Tampere in year 2022 and it is called Momentum 1900. Thesis highlights the different techniques used in collecting materials from a viewpoint of an assistant. Destination is to make a real history person a character of a musical. Thesis brings out a phase of work that is usually invisible for other people than the writer. I chose to write about researching Akseli Gallen-Kallela to this thesis, because while researching materials about him I used especially different kinds of techniques. I divide these techniques to already existing and self-produced materials. Through which I describe my process and reflect on what they brought to creation of a character. A story is coherent and organized by its nature and in turn reality is chaotic and unorganized. I examine the interface between fact and fiction.Through the materials I have collected I compile a list of Akseli Gallen-Kallela’s different roles and identities. The list works as a tool, while contemplating what materials may pass on to the fictional character. Because it’s a matter of a person that has lived in reality, it brings along questions about liabilities of a writer. I compare social relevance of fiction and historiography and discover that they complement each other. Both of them are based on the interests of their creator and both of them have influence on defining other people’s interests. Alongside influential power come responsibilities. Based on my examination I note that the highly professional writer’s skills are to question the things that seem self-evident and above all to listen with concentration. This thesis suggests that long and meandering processes are really important in the work of a writer. Sometimes research work shows up in the final outcome, sometimes not seemingly at all. In the end it doesn’t matter if it is shown or not, because in some cases the outcome might have been found exactly through the meandering process. Careful research work makes writer’s work both more complicated and more unpredictable and naturally it takes more time and resources. Still it rewards by bringing out multidimensionality and above all celebrates the power of curiosity.
Voiko tekoälyä hyödyntävän chatbotin eli keskustelurobotin avulla kirjoittaa draamadialogia? Opettaako chatbotin kanssa kirjoittaminen minulle fronesista eli käytännön viisautta? Kandidaatintutkielmani on katsaus ja käytännön kokeilu draamadialogin kirjoittamisesta Cleverbot-nimisen chatbotin kanssa. Chatbot on tekoälyä hyödyntävä keskustelurobotti. Tekoälyllä tarkoitetaan ihmismielessä arvokkaina pidettyjen kykyjen kehittämistä ja ohjelmoimista tietokoneelle. Tekoälylle ei kuitenkaan ole, ainakaan vielä, kyetty luomaan Aristoteleen esittämää fronesista eli käytännöllistä viisautta. Fronesis tarkoittaa Aristoteleen (350 eaa.) mukaan todenmukaista, järkiperäistä toimintavalmiutta toimia niiden asioiden puolesta, jotka ovat ihmisille hyväksi. Ihmismielen ratkaisut perustuvat aina myös tiedon ja taidon lisäksi ihmisen kokemukseen maailmasta. Tätä tekoälyllä ei ole. Tekoälyn voi opettaa matkimaan ja simuloimaan luovuutta, mutta tekoälyn luovuus perustuu aina ihmisen kokemukseen ja ihmisen luomaan sisältöön. Cleverbotin kanssa draamadialogin kirjoittaminen on lähinnä jutustelua. Tästä huolimatta ajattelen, että Cleverbotin kanssa kirjoittamisesta voi olla hyötyä draamadialogin kirjoittamisessa. Kirjoittajakumppanina Cleverbot ei moiti, väsy tai loukkaannu. Se voi toimia inspiraation lähteenä sekä oman luovuuden laajentajana. Cleverbot saattaa tuoda keskusteluun myös uuden, yllättävän elementin. Kun kirjoitin avioerodialogissa: "You drive me nuts!" Cleverbot vastasi: "I don't have license to drive you." Opettiko chatbotilla kirjoittaminen minulle fronesista eli käytännön viisautta? Opinko jotain koneen ja ihmisen rajasta tai ihmisyydestä? Tähän en osaa vastata. Opin, että mitä paremmin ymmärrämme mitä tekoäly on, mihin se pystyy, sitä paremmin olemme perillä siitä mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Tulevaisuuden sulkakynät ja kirjoituskoneet ovat luultavasti paljon voimakkaampia välineitä kuin osaamme tänä päivänä kuvitellakaan. Jos kerran kone pystyy jo keräämään, mittaamaan, laskemaan ja tallentamaan enemmän ja eksaktimmin tietoa kuin ihminen koskaan, niin ehkä ihmisen tehtäväksi jää tulevaisuudessa fronesiksen eli käytännön viisauden opettaminen koneille, sekä luovuus. Oman luovuuden laajentajana Cleverbot käy jo apuvälineestä. Mielenkiintoista olisi kokeilla chatbottia, joka olisi ohjelmoitu tuottamaan nimenomaan draamadialogia, mutta vielä sellaista ei ole.
Analysoin tässä opinnäytetyössä Henrik Ibsenin klassikkonäytelmiä Nukkekoti ja Villisorsa elämänvalheen teeman pohjalta. Tarkastelen Ibsenin teoksia moraalifilosofian eri oppien näkökulmista ja peilaan näytelmätekstejä valhetta käsitteleviin 2000-luvun teoksiin. Peilaten ajatuksiani teoksiin pohdin, mikä merkitys elämänvalheella on ihmisen elämässä. Tarkastelen teoksia Nukkekoti ja Villisorsa myös nykyisten moraalikäsitysten valossa ja pohdin, voidaanko klassikkoteoksilla yhä koskettaa nykykatsojaa vai ovatko teokset aikansa elämäntapakuvia ilman yhteyttä tähän päivään. Opinnäytetyössä tulen johtopäätökseen, että elämänvalhe on kuolematon teema ja Henrik Ibsen on onnistunut kirjoittamaan näytelmät Nukkekoti ja Villisorsa ajattomiksi. Moraalifilosofian näkökulmasta Ibsen ei saarnaa tai ota kantaa oikeaan tai väärään tapaan elää. Ibsen tuo teoksissaan esiin ihmisen monisyiset tarpeet elää joko itse illuusiotaan suojellen tai toisen illuusiota suojellen ja vahvistaen. Tämä tarve on perusinhimillinen ja ikuinen.
Pro gradun aiheena on suomalaisen näytelmän kultakaudeksi nimetty ajanjakso, joka ajoittuu 2000-luvun alkuvuosista nykyhetkeen. Tutkielma erittelee, mitä kultakausi käytännössä edellyttäisi ja arvioi näiden tekijöiden kautta, onko perusteltua puhua poikkeuksellisesta menestyksestä. Tutkimus tarkastelee lisäksi, mitkä muutokset ovat kotimaisen näytelmän mahdollisen määrällisen nousun taustalla ja mistä puhe kultakaudesta on syntynyt. Tutkimuksen lähtökohtana on ensin selvittää kotimaisen näytelmän määrällinen menestys Teatterin Tiedotuskeskuksen kokoamien tilastojen pohjalta. Tarkastelu käsittelee ajanjaksoa 1980-luvun puolivälistä nykypäivään. Näytelmien esitysmäärien, kantaesitysten määrän, myytyjen lippujen ja suosituimpien näytelmien kautta arvioidaan, voidaanko tilastollisesti puhua merkittävästä positiivisesta muutoksesta kotimaisen näytelmän kannalta. Tilastollisen analyysin jatkoksi erillään erilaisia menestyksen osa-alueita, joiden pohjalta tarkastellaan kotimaisen näytelmän tilannetta. Suomalaisen näytelmän kannalta tällaisia tärkeitä osa-alueita ovat esimerkiksi näytelmien laatu, näytelmäkirjailijoiden asema, määrälliseen kasvuun mahdollisesti vaikuttaneet lieve-ilmiöt ja kotimaisen näytelmän arvostus. Pohjana tarkastelulle toimivat asiantuntijahaastattelut ja julkaisut. Haastateltaviin kuuluivat teatterintutkija Riitta Pohjola-Skarp, näytelmäkirjailija ja Teatterikorkeakoulun lehtori Maria Kilpi, näytelmäkirjailija ja ohjaaja Pasi Lampela, Tampereen Työväen Teatterin dramaturgi Seija Holma, Näytelmäkulman dramaturgi Jussi Suvanto ja Teatterin Tiedotuskeskuksen johtaja Hanna Helavuori. Tilastollisen tarkastelun perusteella selviää, että kotimaisten esitysten osuus teattereiden ohjelmistosta on noussut noin kymmenen prosenttiyksikköä 1990-luvun alun tasosta. Myös kantaesitykset ovat lisääntyneet. Kaikkiaan tilastot eivät yksiselitteisesti osoita kotimaisen näytelmän suurta menestystä, mutta antavat kuitenkin pohjaa jatkotarkastelulle. Eri osa-alueiden tutkiminen osoittaa, että kotimaisten näytelmien määrällinen nousu johtuu monesta eri tekijästä. Teattereiden vaikea taloudellinen tilanne ja kulttuurinen ilmapiiri ovat saattaneet myötävaikuttaa kotimaisten näytelmien määrän kasvuun. Kotimaiselle näytelmälle ja ylipäänsä taiteella voi nähdä olleen tarvetta muuttuneen suomalaisuuden kuvaajana ja rakentajana. Toisaalta vahva koulutus ja näytelmäkirjailijoiden oma päämäärätietoisuus ovat myös edesauttaneet näytelmien tilannetta. Näytelmien laatu näyttäytyy ennen kaikkea laajana, joskin tekijöiden asema ja näytelmien työstämisprosessit vaatisivat parannusta. Lisäksi teattereiden talouskeskeinen ajattelu saattaa aiheuttaa näytelmien yhdenmukaistumista. Kaiken kaikkiaan kotimaisen näytelmän jonkinlainen nousukausi vaikuttaa todelliselta, mutta erityisesti talouden takia myös huolenaiheita on useita. Kultakausi on kuitenkin vahva ilmaus, joka saattaa peittää alleen joitakin merkittäviä kysymyksiä.
Tämän kirjallisen opinnäytetyön tarkoituksena on analysoida etuja ja haittoja oman tekstin ohjaamisessa oman taiteellisen työn pohjalta. Opinnäytetyössä käydään läpi, miten tekstin kirjoittamiseen vaikuttaa tieto tulevasta ohjausprosessista sekä miten oma teksti vaikuttaa ohjaamiseen. Myös muiden elementtien vaikutusta prosessiin pohditaan. Samalla käydään läpi itse prosessi, jotta lukija saa mahdollisuuden tehdä omat johtopäätöksensä, mitkä kaikki tekijät ovat vaikuttaneet lopputulokseen. Opinnäytetyön tutkimusmenetelmiin kuuluvat kirjoittajan omat muistiinpanot sekä havainnot hänen taiteellisen opinnäytetyönsä prosessista, jossa hän kirjoitti näytelmätekstin ja ohjasi sen. Työ toteutettiin siten, että kirjoittaja valitsi itse novellin jonka kirjoitti sitten näytelmäksi. Näytelmätekstin valmistuttua aloitettiin harjoituskausi kuuden näyttelijän kanssa. Muut tutkimusmenetelmät ovat kirjallisuus ja näyttelijöiden haastattelut. Opinnäytetyön johtopäätös on se, että oman näytelmätekstin ohjaaminen tekee etäisyyden ottamisen näytelmästä vaikeammaksi, ja se voi pahimmassa tapauksessa estää näkemästä näytelmä ulkopuolisen näkökulmasta. Toisaalta se tekee teoksesta henkilökohtaisemman ja motivoi muita työryhmään kuuluvia. Oman näytelmätekstin ohjaaminen on antoisaa, mutta vaatii tekijältä sekä itseluottamusta että itsekriittisyyttä.
Tutkin opinnäytetyössäni William Shakespearen Talvinen tarina -näytelmän protagonistia Leontesta. Leontes on Sisilian kuningas, joka mustasukkaisuuden ottaessa vallan päätyy vangitsemaan vaimonsa, yrittää salamurhata ystävänsä ja kieltää sekä karkoittaa vastasyntyneen lapsensa. Opinnäytetyön tavoite on tehdä Leonteesta hahmoanalyysi, josta tulee ilmi hahmon toiminta, toiminnan suunnat, motiivit sekä sijoittuminen muuhun Talvinen tarina -näytelmän maailmaan. Menetelminäni tässä opinnäytetyössä olen käyttänyt henkilöhaastattelua, Talvinen tarina -näytelmän tutkimista niin suomennettuna kuin sen alkuperäiskielellä englanniksikin, sekä erilaisten löytämieni lähteiden ja omien ajatusteni vertailemista ja analysointia. Haastattelemani henkilö on näyttelijä, joka on tehnyt Leonteen roolin teatterissa vuonna 2022. Lähteenä käyttämässäni videossa hahmoa analysoi toinen näyttelijä, joka on tehnyt roolin vuonna 1999. Itse analysoin hahmoa omasta taustastani näyttelijänä, näytelmäkirjailijana ja teatteriohjaajana. Huomaan analyysissani tulevani tulokseen, että syy Leonteen mustasukkaisuuteen on seikka, joka jokaisen hahmoa näyttelevän näyttelijän tai sitä ohjaavan ohjaajan on tavalla tai toisella ratkaistava, vähintään mietittävä, hahmoa rakentaessa. Mustasukkaisuus on kuitenkin vain osa hahmoa, ja pääasiassa hahmo on ennen kaikkea inhimillinen: hän luo omat ongelmansa, on epäileväinen ja ahdistunut, näkee vaaroja siellä, missä niitä ei ole. Leontes on myös erottamaton osa Talvista tarinaa: hän reagoi näytelmän tapahtumiin omalla tavallaan, lisäten siihen jatkuvasti lisää kierroksia. Talvista tarinaa ei ole ilman Leonteen virheitä, ajatuksia ja tekoja, eikä Leontesta ole ilman Talvisen tarinan tapahtumia. Hahmoanalyysin tuloksista on hyötyä analysoitaessa Leonteen hahmoa sekä koko Talvista tarinaa. Hahmoanalyysi piirtää lukijalle puolueettoman kuvan näytelmän päähenkilöstä, jonka lisäksi mukana on vielä erilaisia kirjoittajan omia tulkintoja ja ajatuksia. Näyttelijälle tai ohjaajalle se kertoo hahmon toiminnasta ja motiiveista, sekä osoittaa pohdinnan paikkoja. Se kertaa näytelmän tapahtumat, ja sijoittaa Leonteen niihin. Kaikki tämä tieto on hyödyllistä esimerkiksi siinä kohtaa, jos ohjaaja on kiinnostunut Talvinen tarina -näytelmästä, tai suunnittelee sen ohjaamista. Myös näyttelijä voi saada hahmoanalyysistä irti asioita, joita ei välttämättä muuten tulisi ajatelleeksi.
Opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia näytelmän ja elokuvan kirjoittamisen erityispiirteitä, niiden yhtäläisyyksiä ja eroja. Sekä näytelmä että elokuva ovat lähtöisin draamasta, yhdestä kirjallisuuden päälajeista. Näytelmää ja elokuvaa yhdistää paitsi perinne, myös tekstin esittämisen tapa, jossa tekstiaines jakautuu tyypillisesti dialogiin ja parenteeseihin. Opinnäytetyössä tutkittiin sitä, millaisia eroja esitysmuoto, elokuva tai teatteriesitys, sekä niihin liittyvät konventiot tuovat kirjoittamisprosessiin. Opinnäytetyössä hylättiin tietoisesti moninaista painolastia kantava draaman käsite. Työssä puhuttiin draaman sijaan näytelmästä ja elokuvasta, dramaatikon tai draaman kirjoittajan sijaan näytelmäkirjailijasta ja elokuvakäsikirjoittajasta. Myös tekstidramaturgian, eli tekstimateriaalin järjestämisen käsite nähtiin draamasta irtautuneena. Opinnäytetyön pääpaino oli näytelmäkirjailijuudessa ja elokuvakäsikirjoittajana toimimisessa Suomessa 2010-luvulla. Työssä keskityttiin tekstin kirjoittamisen prosesseihin, mutta ei sivuutettu esitystoteutusta, johon näytelmä tai elokuva tyypillisesti tähtää. Alan kotimaiseen ja kansainväliseen kirjallisuuteen, seminaareihin sekä julkiseen keskusteluun pohjautuvaa opinnäytetyötä varten haastateltiin kahta suomalaista näytelmäkirjailijaa, kahta elokuvakäsikirjoittajaa sekä yhtä kirjailija-esitysdramaturgia. Kirjoittamisen prosessit eivät ole selvärajaisia, mutta tutkimustuloksena voitiin todeta, että suomalainen nykynäytelmä on kirjallisesti vapaa laji. Samaan aikaan perinteestään ammentava ja uudistumishaluinen näytelmä tähtää esitykseksi, mutta on samaan aikaan itsenäinen, kirjallinen teos, jossa kieli ja muoto synnyttävät toisiaan. Elokuvakäsikirjoittaminen on dramaturgian taidetta. Vaikka käsikirjoittajan teksti on dialogia lukuun ottamatta kaunokirjallisen sijaan suorasanaista, työ on kirjallista. Käsikirjoittajan taide on dramaturgiassa, fiktiivisen maailman orkestroinnissa. Maailma luodaan rivien väliin. Aineistosta keskeiseksi näytelmäkirjailijan ja käsikirjoittajan työhön liittyväksi asiaksi todettiin yhteistyö kirjoittajakollegojen tai tekstidramaturgien sekä ohjaajien ja omien yhteisöjen kanssa. Vaikka tekstiin tähtäävä luova prosessi tapahtuu kirjoittajan ja tekstin välillä, hän ei ole työssään yksin. Voitiinkin todeta, että yhteisölliselle prosessille on hedelmällistä, jos näytelmäkirjailija tai elokuvakäsikirjoittaja pääsee kiinnostuksensa mukaan edelleen työstämään tekstiään näyttelijöiden lukuharjoitusten ja muun toteuttavan prosessin aikana tekstin pois luovuttamisen sijaan. Opinnäytetyön tarkoituksena on toimia osana teatterin ja elokuvan avointa lähdekoodia, tiedon ja havaintojen jakajana kaikille taiteista kiinnostuneille.