Kaikki aineistot
Lisää
Valve, Jussi Tapio Lakitekstistä koodiin - miten Internet on muuttanut käsityksiä sananvapaudesta? Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2013, 32 s. Tietojärjestelmätiede, kandidaatintutkielma Ohjaaja: Moilanen, Panu Sananvapaudesta ja sen rajoista on kiistelty viime vuosina kenties enemmän kuin koskaan. Suurimpana syynä tähän kiistaan on tietoverkkojen, erityisesti Internetin tuoma muutos viestinnän kenttään. Tässä opinnäytetyössä selvite-tään, miten Internet on vaikuttanut käsityksiin sananvapaudesta. Tutkielma toteutettiin kirjallisuuskatsauksena keskittyen erityisesti Internetin viestintävä-lineenä sananvapaudelle tuomiin uusin mahdollisuuksiin ja uhkiin, sekä näiden realisoitumiseen. Tutkielman perusteella vaikuttaa siltä, että Internetin myötä sananvapaus on muuttunut enemmän yksilön oikeuksia korostavaan suuntaan. Toinen merkittävä seikka on erilaisten tiedon kulkua rajoittavien tekijöiden, jopa sensuurin nouseminen uudelleen esiin. Kolmanneksi voidaan nostaa esiin sananvapauden sääntelyn siirtyminen säädöksistä ja lakituvista yhä vahvem-min teknisiin ratkaisuihin.
Tutkielma tarkastelee Suomen ja Ruotsin viime vuosina tiivistynyttä puolustusyhteistyötä ja sen kehittämiseen liittyviä haasteita sekä mahdollisuuksia laajempaan kansainvälistä järjestelmää tutkivaan liberalismin teoriaperinteeseen pohjaten. Tarkoituksena oli selvittää, miten ja mihin suuntaan puolustusyhteistyötä voidaan jatkossa kehittää ja mitä haasteita tässä kehittämisessä on huomioitava. Tutkimusongelmana oli: mitä keskeisiä haasteita ja mahdollisuuksia suomalaisruotsalainen puolustusyhteistyö muodostaa Suomelle liberalismin eri tutkimussuuntausten puitteissa tarkasteltuna? Tutkimusongelmaa tarkasteltiin sosiologisen, keskinäisriippuvaisen ja institutionaalisen liberalismin teorioista muodostetun teoriasynteesin näkökulmasta. Näiden perusteella määritettiin kansainvälisessä järjestelmässä eri tasoilla vaikuttavia toimijoita sekä näiden toimijoiden keskinäisiä vuorovaikutussuhteita, jotka aiheuttavat järjestelmään ja valtioiden väliseen kanssakäymiseen keskinäisriippuvuutta. Tutkimus toteutettiin vertailevana asiakirjatutkimuksena, jonka pohjalta toteutettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Keskeisenä aineistona eri toimijatasoilla vaikuttavien haasteiden ja mahdollisuuksien kartoittamiseen toimivat valtionhallinnon, ministeriöiden, poliittisten puolueiden ja Puolustusvoimien puolustusyhteistyötä käsittelevät asiakirjat, poliittisten päättäjien lausunnot, mielipidemittaukset ja kansalaispuheenvuorot lehdistössä ja muualla mediassa. Teoriasynteesin muodostamisen aineistona toimivat liberalismin eri koulukuntien teoriakirjallisuus sekä teorioita käsittelevät tieteelliset artikkelit. Keskeisiksi mahdollisuuksiksi havaittiin puolustusyhteistyön tiivistäminen sitovaksi puolustusliitoksi sekä kansallisen huoltovarmuuden vahventaminen. Näitä mahdollisuuksia rajoittaviksi haasteiksi havaittiin toisaalta huoltovarmuuden ylläpitämisen asettamat rajoitukset yhteistyölle, eri toimijoiden välisen luottamuksen rajoitteet sekä poliittisen sitoutumisen rajallisuus.
Tässä tutkimuksessa tutkimusteemaksi on valittu Liberaalin kansanpuolueen kriisiviestintä vuoden 1979 eduskuntavaaleissa. Tutkimustehtävänä on ollut selvittää puolueen toimijoiden käyttämiä argumentteja vaalitappiosta sekä hahmottaa niiden taustalla vaikuttavia strategioita. Tutkimusmenetelmänä on käytetty retoriikka-analyysia, joka pohjautuu Chaïm Perelmanin uuden retoriikan mukaiseen argumentaatioteoriaan. Teorialle on luonteenomaista kiinnittää erityistä huomiota yleisö-puhuja-suhteeseen, joten se soveltuu erinomaisesti vaalien aikaisen kriisiviestinnän tutkimukseen. Teoria sisältää toista sataa erilaista argumentaatiotekniikkaa, joista tässä tutkimuksessa on hyödynnetty merkittävää osaa. Työskentelytapa on näin ollen ollut laadullinen, poliittisen tekstin sisältöä tulkitseva ja erittelevä tutkiminen. Tutkimuksen aineisto pohjautuu Liberaalin kansanpuolueen pää-äänenkannattajana toimineeseen Uusi Polttopiste-nimiseen julkaisuun. Lehteä julkaistiin kerran viikossa läpi vaalivuoden, joten se on muodostanut puolueen merkittävimmän tiedotuskanavan. Lisäksi tutkimuksessa esitellään Liberaalin kansanpuolueen periaateohjelma 1971-1982 ja sen olemassaoloa koskeneet aikaisemmat kotimaiset tutkimukset. Tutkimuksen tulosten mukaan yleisön mielikuviin vaalitappion syistä pyrittiin vaikuttamaan erityisesti kolmella eri selitysmallilla: epäsuosiollisella vaalimatematiikalla, epäonnistuneella vaalistrategialla ja koko valtaapitävän hallitusrintaman tappiona. Näiden kolmen teeman pohjalta tutkimuksessa analysoidaan, millaista kuvaa ne haluavat antaa yleisölle vaalitappiosta sekä millaisin retorisin keinoin näitä kuvia luodaan ja vahvistetaan puhujan toimesta. Lisäksi tutkimuksessa kiinnitetään huomiota siihen, miten LKP pyrki viestinnässään aktiivisesti vaikenemaan sen omista ilmiselvistä identiteettiongelmista, puoluejohdon strategisista virheistä ja hiipuvasta yhteiskunnallisesta kysynnästä suurten puolueiden kaaderipuolueena.
Tutkielman tehtävänä on tarkastella nuorsuomalaisen Valvoja-aikakauslehden aatemaailmaa ja sitä, millaista kansakuntaa lehden kirjoituksissa pyritään rakentamaan. Tutkimuksen aineistona toimii lehden vuosikerta vuodelta 1917. Valvojan on sanottu olleen toisaalta liberaali ja taas toisaalta vahvasti kansallinen julkaisu. Tämän vuoksi aineistoa tarkastellaan nationalismin ja liberalismin teoriaperinteiden kautta. Nationalismin teoreetikot, joita työssä käytetään ovat Eric Hobsbawm, Benedict Anderson sekä Ernest Gellner. Liberalismia työssä käytetään erityisesti suomalaisen liberalismin tutkimuksen pohjalta. Tutkielmassa aineistoa analysoidaan valtiollisen toiminnan, koulutuksen, kielen, etnisyyden sekä uskonnon teemojen kautta. Valvojan vuosikerrasta analysoidut artikkelit valikoituivat myös näiden teemojen perusteella. Tutkielman tulokset osoittavat, että Valvojan aatemaailmassa liberalismi ja nationalismi kulkevat pääasiassa rinnakkain. Lehdessä rakennetaan yhtenäistä ja yhteiseen suuntaan tähtäävää kansakuntaa, jossa kuitenkin korostuvat liberaalit arvot. Arvot, joita aatemaailma sisältää valtiollisen toiminnan kannalta ovat kansanvaltaisuuden ihannointi, parlamentaariset uudistukset sekä koko maan kattava tasa-arvo. Koulutuksen kohdalla tärkeäksi nousee kansan kokonaisvaltainen sivistys, jonka avulla kansakuntaa rakennetaan. Koulutuksen tasa-arvoisuus nousee myös tärkeäksi arvoksi, jota lehden aatemaailma kannattaa. Kielen käsittely lehdessä näyttäytyy eriäviä mielipiteitä herättävänä. Toisaalta kielellinen aatemaailma on sekä suomen että ruotsin kieltä korostava, ja toisaalta taas ruotsinkielisen kansanosan poissulkeva. Kielen käsittelyssä esiin nousee myös ajatus kansainvälisen kielen tarpeesta. Etnisyyttä tarkastelevassa alaluvussa aatteet suomalaisuudesta ovat avoimia sekä pohjoiseen, itään että Eurooppaan. Siinä lappalaiset ja karjalaiset nostetaan osaksi Suomen kansaa, ja toisaalta suomalaisen etnisyyden arvokkuutta etsitään historiasta. Uskontoa käsittelevä analyysiluku korostaa uskonnonvapauden aatetta, kuitenkin protestanttisuuden historian arvokkuutta korostaen.
Valtionyhtiöihin liitetään usein mielikuvia, jotka professori Markku Kuisman mukaan sopivat lähinnä agitaation ja propagandan välineeksi, mutta joista ei ole juuri hyötyä käytännön ongelmanratkaisulle. Valtionyhtiöitä pidetään automaattisesti tehottomina. Historia antaa kuitenkin täysin toisen kuvan. Kirjana Valtion yhtiöt jatkaa Kuisman edellisen, Suomen pahimmat bisnesmokat (yhdessä Pekka Seppäsen kanssa), linjoilla. Se on suurelle yleisölle tarkoitettu tietokirja, joka tarjoaa historiallista faktaa ja ottaa reippaasti kantaa.
Tutkielman aiheena on tavaramerkkilainsäädännön rantautuminen Suomeen. Tutkimuksen kohteena on suomalainen tavaramerkkioikeus 1800-luvulla ja etenkin Suomen ensimmäinen tavaramerkkilaki eli tavaraleima-asetus, sen syntyyn johtaneet tekijät ja säätämisprosessi sekä asetuksen myötä rekisteröidyt ensimmäiset tavaramerkit. Tutkielma sisältää uutta tietoa tavaraleima-asetuksen säätämiseen johtaneista tekijöistä, säätämisprosessista sekä asetuksen myötä rekisteröidyistä ensimmäisistä tavaramerkeistä. Lisäksi tutkielmassa analysoidaan, miltä suomalainen tavaramerkkioikeuden kehitys ja sisältö näyttivät kansainvälisessä viitekehyksessä tarkasteltuna. Tutkielman metodi on oikeushistoriallinen ja ajallisesti tutkielmassa keskitytään etenkin 1800-lukuun. Lähteinä käytetään etenkin erilaisia virallislähteitä, kuten lainsäädäntöä ja valmisteluaineistoa. Lisäksi lähteinä on kansalliskirjaston digitoidusta arkistosta haettuja sanomalehtiä. Tutkielmassa hyödynnetään myös sekä suomalaista että ulkomaista tutkimuskirjallisuutta. Johtopäätöksinä esitetään, että tavaramerkkilainsäädännön rantautuminen Suomeen oli erityisesti kahden tekijän summa. Ensinnäkin teollistuminen ja liberalismin ajan alku loi pohjan elinkeinovapaudelle, jonka myötä elinkeinonharjoittajille syntyi tarve erottaa tavaransa toisten tavaroista. Lisäksi kansainvälisellä tasolla tavaramerkkien suojelussa oltiin monessa paikassa vuosikymmeniä Suomea edellä. Näin ollen oli luonnollista, että erillistä tavaramerkkilainsäädäntöä päädyttiin säätämään myös Suomessa. Tutkielmassa osoitetaan kuitenkin myös, että tavaramerkkien rekisteröimisen mahdollistaminen ei saanut aikaan merkittävää rekisteröintibuumia suomalaisessa elinkeinoelämässä. Toisaalta kuitenkin tavaramerkkien väärinkäyttöä myös valvottiin niiden elinkeinoharjoittajien joukossa, jotka olivat merkkinsä rekisteröineet. Lisäksi johtopäätöksenä esitetään, että jotkut asetuksen säätämisprosessin aikana esitetyt mielipiteet, jotka eivät kuitenkaan saaneet laajaa kannatusta ennen asetuksen säätämistä, tulivat relevanteiksi jälleen tavaraleima-asetuksen myöhempien muutosten yhteydessä.
Tutkielma on käsiteanalyysi ryhmäsidonnaisista oikeuksista. Se on myös analyysi Will Kymlickan monikulttuurisuusteoriasta teoksen Multicultural Citizenship pohjalta. Tutkielmassa nähdään ryhmäsidonnaisten oikeuksien käsite vahvasti Kymlickan muotoilemana, jolloin käsitteen analyysi pohjautuu pääasiassa Kymlickan teoriaan. Huomioin kuitenkin sen liitokset muihin teoreetikkoihin ja sellaisiin lähikäsitteisiin kuten ryhmäoikeudet ja vähemmistöoikeudet. Ryhmäsidonnaiset oikeudet Kymlickan teoriassa nähdään tutkielmassa periaatteeltaan hyväksyttävänä, mutta jossakin määrin ongelmallisena yksilöiden oikeuksien kannalta. Tuon tutkielmassa joidenkin teoreetikkojen avulla esiin sen ristiriidan, joka voi syntyä vähemmistöryhmien oikeuksien ja yksilöiden oikeuksien välille. Yksilöiden oikeudet saattavat olla vaarassa sekä ryhmän sisällä olevien että ryhmän ulkopuolella olevien yksilöiden kohdalla. Kymlickan teoria puolustautuu ensin mainitussa tapauksessa selkeämmin, mutta jälkimmäisessä tapauksessa ristiriita jää teoreettisella tasolla voimaan. Korostankin tutkielmassa ryhmäsidonnaisten oikeuksien käytännön sovellutusten demokraattisen järjestämisen merkitystä ristiriitojen välttämiseksi.
Tutkimuksessa tarkastellaan sananvapauden toteutumista internetissä. Lähtökohtana tarkastelulle ovat Juhani Kortteisen muotoilemat sananvapauden kaksi perusfunktiota; sananvapaudella turvataan (1) demokraattinen päätöksentekoprosessi ja (2) yksilöiden autonomian piiriin kuuluva vapaa itseilmaisu. Tutkielman tavoitteena on selvittää miten sananvapaus internetissä toteutuu näiden Kortteisen määrittämien sananvapauden kahden perusfunktion kannalta. Päähuomioni keskittyy sananvapauden ensimmäiseen perusfunktioon, sillä sananvapauden arvoa mitataan yleensä sen yhteiskunnallisen merkityksen kautta. Sananvapauden merkitystä on mielekästä lähestyä siihen kohdistuvien rajoitusten ja puutteiden kannalta. Siksi kiinnitän arvioinnissa huomion sananvapauden ongelmakohtiin internetissä. Tutkimuksen lähtökohtana on oletus, että internetin teknologialla on selvä rooli sananvapauden toteutumisessa. Internetiä edeltävistä medioista poikkeava teknologia on synnyttänyt toiveita sen mahdollisesti demokratisoivasta vaikutuksesta. Teknologiaan liittyy myös selviä ideologisia painotuksia ja suoranaista teknologista determinismiä, joka näkyy suhtautumisessa internetin sananvapauteen. Sananvapauden ideologiset juuret ovat liberalistisessa ajattelussa ja ne näkyvät vieläkin selvästi suhtautumisessa internetin sananvapauden asemaan ja toiveissa demokratian kannalta. Internetin sananvapauden arvioinnissa teoreettisina näkökulmina käytän julkisen ja yksityisen erottelua, sekä Jürgen Habermasin julkisuusteoriaa. Julkisen, yksityisen ja julkisuuden teoriat ovat oleellisia internetin demokratisoivan vaikutuksen arvioinnissa ja ne ovat siten kytköksissä sananvapauden ensimmäisen perusfunktion toteutumiseen. Tutkimukseni pohjalta päädyin tulokseen, että sananvapaus ei yksiselitteisesti toteudu internetissä sen ensimmäisen perusfunktion mukaisesti. Koska internetin käytön motivaatio kumpuaa pääsääntöisesti yksityisyyden alueelta, väitän, että internetin sananvapaus supistuu lähinnä yksilön autonomian turvaamiseksi ja toisintamiseksi.
Tarkastelen tutkielmassani Jussi Valtosen romaania He eivät tiedä mitä tekevät (2014) dystooppisena fiktiona. Finlandia-palkittu romaani ilmestyi keskellä 2010-luvun kovinta dystopiabuumia. Siitä asti kriitikot ja tutkijat ovat varauksetta luonnehtineet romaanin eri aspekteja dystooppisiksi, mutta varoneet silti kutsumasta sitä genren edustajaksi. Pohdin tutkielmassani, mistä ilmiössä on kyse. Tutkimuskysymykseni onkin, millaista dystooppista fiktiota He eivät tiedä mitä tekevät on. Tutkielmani edustaa kontekstualisoivaa genretutkimusta. Hahmottelen alkuun Saija Isomaan johtaman dystopiaprojektin (2015–2019) tekemän työn pohjalta, millainen lajityypillinen, 2010-luvun kotimainen nykydystopia on, etenkin muotonsa ja sisältönsä osalta. Tätä hahmotelmaa vasten vertaan Valtosen romaania. Vertailu osoittaa, että romaanin suhde lajityypilliseen nykydystopiaan on ennen kaikkea ironinen, joskaan ei koomisella, vaan traagisella tavalla. Kun nykydystopioissa erilaiset pakkovaltioihin johtavat katastrofit tulevat ymmärretyiksi yksilönvapauden menettämisestä käsin, kääntää He eivät tiedä mitä tekevät asetelman ylösalaisin kuvaamalla kehityskulun, jossa yksilönvapauden ehdoton ensisijaistaminen näyttäytyy itsessään katastrofina, joka voisi pahimmillaan johtaa pakkovaltioon. Dystooppisena fiktiona Valtosen romaani siis jakaa lajityypillisten nykydystopioiden huolen tulevasta, mutta suhtautuu kriittisesti tapaan, jolla huoli niissä ilmaistaan, eli kyseenalaistamatta yksilönvapaudelle annettua ensisijaisen tärkeää asemaa. Dystooppisen fiktion genrekonventioita muuntelemalla romaani tulee avanneeksi itse genreä ja sen konventioita paljon laajemman yhteiskunnallisen kontekstin, joka ulottuu aina liberalismin juurille asti. Tulkintani mukaan romaanista välittyvä yhteiskuntakritiikki palaa Ranskan vallankumouksesta tuttuun mottoon ”vapaus, tasa-arvo ja veljeys”, ja suorittaa sen perinpohjaisen uudelleenarvioinnin. Tulkintani tukena käytän mottoon perehtyneen filosofi Joseph Almogin (2017) ajatuksia. Valtosen romaanista välittyvä radikaali ratkaisu on kääntää motto uuteen uskoon siten, että totutun eli vapautta suosivan tärkeysjärjestyksen sijaan veljeys saakin ensisijaisen aseman suhteessa muihin. Tämä valinta joko vapauden tai veljeyden ensisijaistamisen välillä ratkaisee lopulta sen, miten romaanin kuvaamalle dystooppiselle kehityskululle käy. Tulkintani mukaan romaani käsittelee mottoa ensisijaisesti päähenkilöidensä kautta: yhdysvaltalaisen Joen kautta käsitellään vapautta, suomalaisen Alinan kautta tasa-arvoa ja heidän lapsensa Samuelin kautta, jotakin heitä kaikkia syvästi yhdistävää eli veljeyttä. Kukin päähenkilöistä ajautuu vuorollaan tilanteeseen, jossa joutuu tekemään valinnan — tietoisesti tai tiedostamatta — vapauden tai veljeyden ensisijaistamisen välillä. Valinta on usein vapaus ja seuraukset kohtalokkaat, vaikka he ovatkin tarkoittaneet hyvää. Näin päähenkilöt päätyvät romaanin nimen mukaisesti tilanteisiin, joissa he eivät tiedä, mitä tekevät. He eivät tiedä mitä tekevät muodostaa siis kokonaisuuden, jota läpäisee nimeä myöten traaginen ironia. Se näkyy niin henkilöhahmojen kuvauksessa ja juonessa kuin siinä, miten romaani suhtautuu dystooppisena fiktiona lajitovereihinsa. Romaanin kuvaama dystooppinen kehityskulku varoittaakin viime kädessä kuvaamiensa yhteiskuntien lisäksi edustamaansa genreä siitä, ettei se lajityypillisessä suhtautumisessaan yksilönvapauteen välttämättä tiedä, mitä tekee.
Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella Kokoomuksen periaateohjelmissa tapahtunutta aatteellista muutosta. Tutkimuksen aineistona toimii yhteensä yhdeksän kappaletta kokoomuksen periaateohjelmaa, jotka on kirjoitettu vuosien 1918–2018 välillä. Kokoomus on syntynyt konservatiivisen Suomalaisen puolueen perinteestä ja monet aiemmat tutkimukset lähtevät siitä lähtökohdasta, että kokoomuksen aatteen juuret ovat konservatismissa. Kokoomus on kuitenkin satavuotisen historiansa aikana ollut hyvin muuntautumiskykyinen ja profiloi itsensä nykyisin keskustaoikeistolaiseksi kansanpuolueeksi. Tämän vuoksi aineistoa tarkastellaan konservatismin ja liberalismin teoriaperinteiden kautta. Teoriapohjassa keskitytään erityisesti suomalaiseen konservatismin ja liberalismin tutkimukseen. Periaateohjelmat ovat erottamaton osa puolueiden politiikkaa ja ne kirjoitetaan usein varsin pitkän aikavälin tavoitteita silmällä pitäen. Tämän vuoksi ne tarjoavat erinomaisen lähtökohdan tarkastella puolueen aatteessa tapahtuneita muutoksia. Analyysiluvut ovat jaettu kolmeen alalukuun, jotka ovat syntyneet periaateohjelmista nousevien teemojen kautta. Analyysiluvut muodostuvat seuraavasta jaottelusta: isänmaallisuus ja kansainvälisyys, perinteet ja moniarvoisuus sekä yhteisön ja yksilön välinen suhde. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kokoomuksen aatteessa on tapahtunut ideologisia muutoksia konservatismi-liberalismi-akselilla. Tuloksista on huomattavissa, että kokoomuksen aate on muuttunut vuosien saatossa aiemmin perinteisestä konservatismista kohti modernia suvaitsevaista liberalismia.
Euroopan unioni (EU) on toimija kansainvälisessä politiikassa. Se ei ole kuitenkaan perinteinen toimija, koska se ei ole valtio. EU:n luonne on eräänlainen välimuoto, jolloin sen toiminta näyttäytyy erikoisena. Venäjä on maantieteellisistä, historiallisista ja kulttuurisista syistä erityisen merkittävä Euroopalle. Myöskin Venäjän viimeaikaiset toimet esimerkiksi Ukrainassa ovat luoneet jännitettä kansainväliseen politiikkaan. Tutkielman kysymyksenä on analysoida ja ymmärtää Euroopan unionin toimintaa sen Venäjä-politiikan kautta hyödyntäen kansainvälisen politiikan oppialan liberalistista teoriaa. Liberalistinen teoria tarjoaa käsitteitä, joilla on mahdollista jäsentää Euroopan unionin toimintaa. Liberalismi nostaa yksilön kansainvälisen politiikan päätoimijaksi. Toimijoita analysoitaessa keskeisiä käsitteitä ovat tasavaltalaisuus, keskinäisriippuvuus ja instituutiot. Kun toimijoiden välisistä mieltymyseroista on mahdollista syntyä konflikteja, tarjoaa edellä mainitut liberalismin käsitteet tapoja rajoittaa konfliktin riskiä. Esimerkiksi edistämällä demokratian toteutumista ja luomalla valtioiden välistä keskinäisriippuvuutta talouden ja instituutioiden kautta, voidaan luoda tilanne, jossa konflikteja ei todennäköisemmin synny. EU:n toimintaa tarkastellaan sisällönanalyysillä. Siinä aineistosta poimitaan keskeisiä asioita, joita tulkitaan teorian tarjoamien käsitteiden kautta. EU:n virallisten tiedotteiden sisällön tarkastelulla on mahdollista tunnistaa seuraavia toimia. Venäjän suuntaan EU luo taloudellista keskinäisriippuvuutta sekä muodostaa institutionaalisia sitoumuksia erilaisten sopimusten ja yhteistyömekanismien kautta. Venäjän toimet Ukrainassa EU kuitenkin tuomitsee ja on vastannut niihin taloudellisilla ja diplomaattisilla sanktioilla. EU:n sanktiot ovat kuitenkin yksilöityjä koko Venäjän sijaan. Euroopan unionin Venäjä-politiikka on demokratiaan ja keskinäisriippuvuuteen keskittyvää.
The Frankfurt Parliament (1848–49) was subsequently dismissively referred to as the "Professors' Parliament" due to its heavy representation of scholars and the academic style of its lengthy discussions. Professors have played a promi- nent role in the deliberations and development of other European assemblies, too. This article examines the role of professors in the formation of Finnish parliamentary life. It moreover underlines the close relationship between the academia and national politics in late nineteenth-century Finland, starting from the European revolutions of 1848. The article highlights how politically active professors, together with the newspaper press, were crucial in transferring European ideas to Finnish debates. Professors promoted ideological conceptions of parliamentary politics, which were inspired by their scholarly interests and formulated by applying European discussions and concepts selectively to the Finnish context. The article focuses on a debate between Finnish professors and their competing conceptions of parliament. The struggle between the Hegelian philosopher J. V. Snellman and the liberal Professor of Law Leo Mechelin reflects a wider European debate on the role and purposes of parliaments as national representative and deliberative institutions. The article evaluates the role of Snellman's and Mechelin's conceptions of parliament in Finnish parliamentary culture in the longer term.
Pro gradu -tutkielmassani perehdyn kotiteollisuuden historiaan käsitehistoriallisesta lähtökohdasta, joka perustuu Reinhart Koselleckin historiateoreettisiin kirjoituksiin. Analysoimalla käsitettä aate- ja mentaliteettihistoriallisia konteksteja vasten avaan kotiteollisuuden historiaa. Käsitteen aikasidosteisuutta pohtiessani hyödynnän Koselleckin kokemustilan, odotushorisontin ja temporaalisuuden käsitteitä. Tutkielman aineistona käytän komiteanmietintöjä, joissa on annettu määritelmiä kotiteollisuudesta sekä pohdittu kotiteollisuuden merkitystä yhteiskunnassa. Komiteanmietinnöistä nousevaa tietoa suhteutan Kotiteollisuus-lehdessä 1940–70-luvuilla julkaistuihin kirjoituksiin, joissa toistuu käsitteen historiallinen ja temaattinen kerrosteisuus. Joskin kotiteollisuuden käsitteeseen liittyy erityisesti maaseudun perinteisyys, tuon tutkielmassa esiin käsitteen monipuolisen linkittymisen talous-, sosiaali- ja kulttuuripolitiikkoihin. Erityisesti 1800–1900-lukujen vaihteen kansallisromanttisen virtauksen myötä kotiteollisuuden kulttuuripoliittinen merkitys voimistui, vaikka toimintaa perusteltiin sen tarjoaman toimeentulon ja kansalaista kasvattavien vaikutusten kautta. Yhtäältä taloudellisen edistyksellisyyden ja toisaalta kansallisromanttisten painotusten vuoksi tulkitsen kotiteollisuuden sijoittuvan liberalististen ja kansaa ihannoivien, fennomaanisten aatteiden välille. Tutkimukseni mukaan kotiteollisuus etabloitui edistyssuuntautuneena käsitteenä 1800-luvun mittaan vapautuvan elinkeinolainsäädännön myötä, mutta siihen sisältyi myös menneisyyttä ihannoiva perspektiivi. Keskeisen kokemustilan ja semanttisen ennakkoehdon kotiteollisuuden käsitteseen ovat tuottaneet pula- ja katovuodet, jolloin kotiteollisuutta on käytetty hätäaputyönä. Kotiteollisuuden käsitteessä ei olekaan kyse ainoastaan muotoilun prosessista, sillä käsitettä on käytetty ajassa suunnistamisen välineenä. Nostalgia ja menneisyyden tuottaminen nykyisyyteen toistuivat erityisesti sodanjälkeisinä vuosina, jolloin esimerkiksi kotiteollisuustyylissä korostettiin menneisyyden rahvaan koruttomuutta aitona kulttuurina. Tutkielmassa korostuu, että kotiteollisuuden käsitteessä tiivistyvät käsiteollisen valmistamisen lisäksi myös siihen kuuluvat tyyli, aate ja käytännöt.
Tutkielman aihe on suomalaisten asianajotoimistojen alkuvaiheet sekä asianajotoiminnan ammatillistuminen. Tutkimuskohde on Suomen varhaiset asianajotoimistot. Tutkielma sopii asianajajahistoriasta kiinnostuneille ja sisältää uutta tietoa asianajotoiminnan ammatillistumisesta, varhaisimpien asianajotoimintojen ilmaantumisesta sekä niiden vakiintumisesta osaksi suomalaista asianajokenttää. Metodi on oikeushistoriallinen ja asianajotoimistojen ilmaantumista tarkastellaan ensisijaisesti taloudellisen lainsäädännön liberalisoineen lainsäädäntökauden (v. 1855–1879) ja sen myötä aktivoituneen elinkeinoelämän tuotteena. Tärkeimmät aikalaislähteet muodostuvat kansalliskirjaston digiaineistosta hakusanoin paikannetuista lehti-ilmoituksista ja -mainoksista, liike- ja osoitekalentereista sekä asiakirjaoppaista. Lähteitä hyödynnetään niin asianajotoimistojen määrällisen kehityksen ja alueellisen levinneisyyden selvittämisessä kuin asianajotoimistojen palvelujen ja toiminnan tarkastelemisessa sekä asianajotoimistojen ilmaantumisen ja yleistymisen selittämisessä. Toinen luku pohjustaa tutkimuksen kiinnittäen huomiota ammattimaisesti hoidettujen asianajotehtävien luonteeseen, virkamiesasianajoon, virkatutkintokehitykseen, juristiprofession syntyyn sekä ensimmäisiin tuomarintutkinnon suorittaneisiin asianajajiin. Kolmas luku etenee merkantilistisen järjestelmän ongelmista lainsäädännön liberalisoinnin eri vaiheisiin ja ensimmäisten asianajotoimistojen ilmaantumiseen. Neljäs luku tutkii asianajopalvelun tarjoamisessa tapahtuneita muutoksia ja helsinkiläisen asianajotoiminnan kehitystä elinkeinovapauden säätämisen (v. 1879) jälkeisenä aikana. Lisäksi asianajotoiminnan harjoittamista ja sen päätoimisuutta sekä asianajotoimistojen perustajien taustoja tutkitaan vielä erikseen koko Suomen osalta vuoteen 1900 keskittyen. Johtopäätöksinä esitetään, että asianajotoimistoja ilmestyi jo liberalisointikaudella eri puolille Suomea palvelemaan vaihdantaan osallistuvia asiakkaita. Elinkeinonharjoittamisedellytysten kehittyessä aktivoituva liike-elämä tarvitsi modernin oikeuden tuntevaa oikeudellista neuvontaa. Myös vaihdantaan osallisiksi tahtovia tahoja palveltiin elinkeinonharjoittamista koskevissa hakemusasioissa. Ennen elinkeinovapautta ilmaantui muutamia ammattiasianajajien asianajotoimistoja, kuitenkin vain Helsinkiin. Elinkeinovapauden jälkeen liike-elämä tarvitsi entistä vakinaisempaa asianajopalvelua. Helsingissä asianajotoiminnan harjoittaminen ammatillistui yleisemminkin ja toimistojen määrä kasvoi. Vuonna 1900 asianajotoimistot olivat alkaneet yleistyä suomalaiskaupungeissa. Helsingin ja hovioikeuskaupunkien ulkopuolella asianajotoimistoja pidettiin silti useimmiten viran ohella ja asianajotoimintaa harjoitettiin paikallisempaan tyyliin. Asianajotoimistojen perustajien taustat monipuolistuivat, mikä on ajanjakso huomioiden ymmärrettävää. Tuomarin viran toimittamiseen oikeuttavan juridisen tutkinnon suorittaneita asianajajia oli edelleen vähän. Myös hallintotutkintotaustaisilla asianajajilla oli taustalla asianajotoimistojen keskeisten palveluiden kannalta tärkeitä juridisia opintoja. Olipa tutkintotausta mikä tahansa, tiettyjen oikeudellisten asioiden hoitamiseen tarvittiin autonomian aikana muotosidonnaisuuden tuntemusta. Virkamiehillä olikin viimeistään virassa harjaantumisen jälkeen asianajotoimistojen tarjoamien palveluiden kannalta tarpeellista osaamista.