Kaikki aineistot
Lisää
Kieltä ei opita pelkästään kirjoja lukemalla ja niistä sanalistoja pänttäämällä. Monet oppijat ovat visuaalis-taktiilisia ja siksi monikanavaiset, toiminnalliset menetelmät voivat auttaa heitä ja kaikkia muitakin oppijoita saamaan kielestä kiinni. Tässä artikkelissa on joitakin esimerkkejä siitä, miten vieraan kielen tunneille saa helposti lisää toimintaa.
Tarkastelen tutkimuksessani tämän päivän lelukulttuuria ja sen merkitysten rakentumista. Lähestyn lelukulttuurin ilmiötä kahdesta näkökulmasta. Ensinnäkin, lelukulttuuri saa merkityksiä aikuisten luomasta lastenkulttuurista, kuten lapsille suunnatusta viihteestä ja mainonnasta. Toiseksi, lelut saavat todellisen merkityksen käytössä, lasten keskuudessa. Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää, miksi lelusta tulee lapselle merkityksellinen. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia merkityksiä tämän päivän lelut ja lelukulttuuri kokonaisuudessaan pitävät sisällään. Tutkimukseni on laadullinen tutkimus. Tutkimusaineisto on pääosin kerätty esikoulussa lasten omasta kulttuurista. Tutkimuksen kuvallista aineistoa ovat lasten tekemät piirustukset heidän lempileluistaan sekä lapsille suunnattu lelukatalogi Lasten suuri lelukirja 2009. Lisäksi aineistoa on kerätty käyttämällä havainnoinnin ja keskustelun menetelmiä. Lasten näkökulmasta lelut saavat merkityksiä niin yksilön kuin vertaisten vaikutuksesta. Lapset kiinnittävät huomion lelun visuaalisuuteen ja realistisuutta voidaan pitää tärkeänä tekijänä. Lelut synnyttävät myös leikkiä ja niillä on sosiaalistava vaikutus perheen ja vertaisten keskuudessa. Leluilla vahvistetaan ryhmään kuulumista sekä luodaan eroja ryhmän sisällä. Täten poikien ja tyttöjen lelukulttuurit poikkeavat huomattavasti toisistaan. Aikuisten näkökulmasta lelut voidaan ymmärtää myös materiana, jota kulutetaan. Lisäksi lelut edustavat visuaalista kulttuuriamme ja vievät eteenpäin yhteiskunnassa eläviä arvoja ja ihanteita. Tämän päivän lelukulttuuri on muuttunut globaaliksi ja se näyttää ottaneen jälleen askeleen lähemmäksi aineetonta leikkikulttuuria. Virtuaalisen leikin maailman lisäksi lelut ovat muuttuneet visuaalisuudeltaan rohkeammiksi ja liioitellummiksi.
Leikkiä pidetään yleisesti lapsuuden tärkeimpänä toimintana ja tutkimuksissa lasten on huomattu leikissä kykenevän asioihin, joihin he muissa tilanteissa eivät vielä kykene eli toimivan ns. lähikehityksen vyöhykkeellä. Lasten leikkitaitojen on todettu olevan yhteydessä lasten kognitiivisten, emotionaalisten ja itsesäätelytaitojen kanssa. Tarkkaavaisuuden pulmat ja ylivilkkaus yhdistyvät yleensä oppimisen pulmiin, heikkoon asemaan vertaisryhmässä sekä häiritsevään käyttäytymiseen. Lapsilla, joilla on pulmia tarkkaavaisuudessa ja/tai ylivilkkautta, on todettu olevan pulmia erityisesti leikin rakentamisessa ja sisäisessä motivaatiossa ja kontrollissa. Tutkimuksia niiden lasten leikkitaidoista, joilla on pulmia tarkkaavaisuudessa ja/tai ylivilkkautta on tehty vielä hyvin vähän. Tässä tutkielmassa haluttiin kartoittaa sellaisten lasten leikkitaitoja, joilla on pulmia tarkkaavaisuudessa ja/tai ylivilkkautta ja selvittää, onko näiden lasten leikissä mahdollisesti erityisiä heikkouksia tai vahvuuksia. Lisäksi tutkielmassa selvitettiin aineiston keruuseen osallistuneiden kasvattajien kokemuksia aineiston keruusssa käytetyn PAGS-menetelmän toimivuudesta. Tässä tutkielmassa leikin arviointiin käytettiin Lautamon, Kottorpin ja Salmisen vuonna 2005 kehittämää PAGS-menetelmää, jonka avulla tieto lapsen leikkitaidoista kerätään lasten kasvattajilta näiden lapsen leikistä tekemien havaintojen pohjalta. PAGS-arviointimenetelmä koostuu 38:sta leikkikäyttäytymistä kuvaavasta väittämästä, jotka arvioidaan sen mukaan, minkä verran lapsi ilmentää leikissään tiettyä toimintaa. PAGS-menetelmän tulokset analysoitiin Rasch-analyysillä, joka on erityisesti ihmistieteisiin kehitetty latentin piirteen arviointiin tarkoitettu analyysimenetelmä. Rasch-analyysi tuottaa tulokseksi lapsen leikkitaitoa kuvaavan numeerisen arvon ja leikkitoiminnan osia kuvaavien väittämien vaikeustasoa kuvaavat arvot. Tätä tutkielmaa varten kerättiin PAGS –arviointi 29:stä lapsesta, joilla on pulmia tarkkaavaisuudessa ja/tai ylivilkkautta (poikia 25, tyttöjä 4) ja analyysiä varten aineistolle etsittiin verrokit aiemmin kerätystä aineistosta (n=29, poikia 23, tyttöjä 6). Kaikkiaan aineistossa oli 58 lasta, joiden iät vaihtelivat 3–7-vuoteen. Lasten, joilla on pulmia tarkkaavaisuudessa ja/tai ylivilkkautta, keski-ikä oli 5,089 vuotta ja verrokkiryhmän keski-ikä 5,0368 vuotta. Lisäksi tutkielmassa selvitettiin kasvattajien kokemuksia PAGS – arviointimenetelmän toimivuudesta. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että lapsilla, joilla on pulmia tarkkaavaisuudessa ja/tai ylivilkkautta on muita heikommat leikkitaidot. Erityisen haasteellisiksi osoittautuivat sosiaaliseen leikkiin kuuluvat toiminnat kuten ideoiden jakaminen, säännöistä neuvotteleminen ja sääntöjen ymmärtäminen sekä roolin otto ja tarinan leikkiminen. Tutkimuksen aineisto on pieni, mutta suuntaa antavina tuloksia voidaan hyödyntää suunniteltaessa leikkitaitojen kehittymiseen tähtääviä interventioita lapsille, joilla on pulmia tarkkaavaisuudessa ja/tai ylivilkkautta. Päivähoidon kasvattajat kokivat PAGS – arvioinnin hyödylliseksi työvälineeksi, joka tavoittaa monipuolisesti leikin eri osaalueet.
Tutkimuksemme tarkastelee pitkäkestoisia leikkejä päiväkodissa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia pitkäkestoisia leikkejä lapset leikkivät päiväkodissa, miten niitä voidaan tukea sekä millaisia esteitä niihin liittyy. Tutkimuksen aineisto kerättiin haastattelemalla 4-5 -vuotiaita lapsia kahdessa Jyväskylän päiväkodissa. Tutkimukseen osallistui yhteensä 8 lasta. Aineisto analysoitiin käyttäen aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tulokset osoittivat, että päiväkodin pitkäkestoisista leikeistä vallitsevimpana olivat erilaiset roolileikit. Pitkäkestoista leikkiä mahdollistavia tekijöitä olivat leikin mahdollistava ja sitä tukeva aikuinen, päiväkodin puitteet sekä lasten mahdollisuus vaikuttaa leikkiä koskeviin päätöksiin. Sen sijaan pitkäkestoista leikkiä rajoittavia tekijöitä olivat aikuisen määräysvalta, päiväkodin puutteelliset puitteet, toiset lapset sekä päiväkodin aikataulutus. Merkittävin rajoittava tekijä oli kuitenkin aikuisen määräysvalta, sillä kasvattajan suhtautuminen leikkiin heijastaa sitä, mikä leikin asema päiväkodissa on. Tiivistäen voimme todeta, että päiväkodin pitkäkestoisia leikkejä mahdollistavat ja rajoittavat monet eri tekijät. Tulee kuitenkin muistaa, että lapset ovat erilaisia leikkijöitä, sillä toisten lasten pitäessä pidempikestoisista leikeistä, toiset lapset leikkivät ennemmin lyhyempiä leikkejä. Aikuisen tulisi kuitenkin tukea ja antaa jokaiselle lapselle mahdollisuus myös pidempikestoiseen leikkiin, sillä se kehittää lapsen pitkäjänteisyyttä ja kykyä rikastaa leikkiä lasta motivoivaksi.
Tämä opinnäytetyö on toiminnallinen tutkimus ryhmäytymisestä leirillä. Opinnäytetyö on kvalitatiivinen ja sen tarkoituksena on selvittää liikunnallisten leikkien toimivuutta ryhmäyttämisessä. Työssä on käytetty kvalitatiivista tutkimusmenetelmää, koska työn aineisto on kerätty todellisissa ja luonnollisissa tilanteissa. Tutkimusmenetelmänä opinnäytetyössä on käytetty arviointitutkimusta, sillä työssä määritellään liikunnan merkitystä ryhmäytymiskeinona. Tutkimuksessa selvitetään, mikä on ollut liikuntaleikkien merkitys ryhmähengen muodostamisessa leirillä. Työn toiminnallinen osuus toteutettiin ja aineisto kerättiin viikonlopun kestäneellä leirillä. Tutkimusaineisto kerättiin muun muassa osallistuvaa havainnointia, leiripäiväkirjan pitoa ja palautelomakkeita käyttäen. Palautelomakkeisiin on vastannut 35 leiriläistä. Leirin toiminnallinen osuus koostui ryhmäytymistä edistävistä liikunnallisista leikeistä ja muusta yhteistoiminnasta. Tuloksista käy ilmi, että leiriläiset ovat kokeneet liikunnalliset leikit ryhmää yhdistäviksi ja ne ovat lisänneet leirin mielekkyyttä. Tuloksista voidaan nähdä, että liikunnalliset leikit ovat toimineet ilmapiiriä rentouttavasti. Työssä nousee esille ohjaajan tärkeys ryhmäytymisessä, sillä ohjaaja auttaa ryhmää eteenpäin ja ohjaa sitä yhtenäisemmäksi. Liikunnalliset leikit toimivat hyvin ryhmäytymiskeinona. Liikuntaleikkien merkitys ryhmähengen muodostamisessa on ollut merkittävä. Ne ovat yhdistäneet leiriläisiä, ja he ovat saaneet ryhmässä toimimisen kokemuksia, mikä on kasvattanut ryhmähenkeä.
Improvisaation arvostus musiikkikasvatuksessa lisääntyy jatkuvasti. Tästä huolimatta improvisaatio ei ole vielä saavuttanut vakiintunutta asemaa musiikkikasvatuksen käytännöissä tai tutkimuksessa. Tämä väitöstutkimus nousee tarpeesta tunnistaa improvisaation musiikkikasvatukselle tarjoamat mahdollisuudet eli tarjoumat. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on sosio-ekologinen, jossa improvisaatiota voidaan tarkastella systeemisenä ilmiönä ja ymmärtää asioiden kompleksisuutta, keskinäisriippuvuutta ja vaikutusta. Tutkimuksen tavoitteena on edistää improvisaation teoretisointia sosiaalisena toimintana ja pedagogisena lähestymistapana sekä luoda ymmärrystä siitä, miten improvisaatio voi edesauttaa elämänlaatua monentasoisesti. Tutkimuksen laajempi tavoite on ymmärtää niitä monimutkaisia ja uudistavia prosesseja, joissa oppiminen, musiikillinen toimijuus ja identiteetti rakentuvat. Sosio-ekologisesta näkökulmasta musiikki ja improvisaatio ovat sosiaalista toimintaa suhteessa sosiaaliseen ympäristöön. Näin ollen on tarve tunnistaa niitä olosuhteita, jotka tukevat tai estävät oppijoiden monimuotoista sosiaalista osallistumista ja siten myös hyvinvointia ja tasa-arvoa. Tämä artikkeliväitöskirja on instrumentaalinen monitapaustutkimus, jossa pyrkimys on tunnistaa improvisaation monimuotoiset ja kokonaisvaltaiset tarjoumat musiikkikasvatukselle. Kolmessa osatutkimuksessa kuvataan improvisaatiota ilmiönä siten, että ensimmäinen on kollektiivinen tapaustutkimus musiikkikasvatuksen tutkimuskirjallisuudesta. Toinen osatutkimus on empiirinen tapaustutkimus taideinterventiokuorosta ja kolmas on empiirinen tapaustutkimus improvisaatiokuorosta, jossa väitöskirjatutkija toimi tasavertaisena jäsenenä. Taideinterventiossa tutkija toimi kuoronjohtaja-kehittäjänä yhteistyössä Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) asiantuntijoiden kanssa. Kuorojen sosiaalista vuorovaikutusta ja pedagogista ilmapiiriä tuettiin soveltamalla improvisaatioteatterin luovaa ja refleksiivistä ajattelutapaa. Empiirinen materiaali koostui haastatteluista, havainnoinnista ja tutkijan päiväkirjoista. Tutkimuksen tuloksia tulkittiin Tia DeNoran sosiologisen ja sosiaalipsykologisen teorian sekä Christopher Smallin musikoinnin (musicking) näkökulmasta. Tässä sosio-ekologisessa näkökulmassa korostuu musikoinnin sosiaalinen ja suhteellinen prosessi sekä musiikin ja hyvinvoinnin keskinäinen riippuvuussuhde. Ensimmäinen osatutkimus on meta-analyysi, joka tarkastelee käytännöllisiä ja käsitteellisiä lähestymistapoja improvisaatioon sekä improvisaatiopedagogiikan asemaa musiikkikasvatuksen tutkimuksessa. Tulokset tuovat esiin improvisaation moninaisuutta ja siten myös tarvetta tarjota oppijoille mahdollisuuksia osallistua monimuotoisesti improvisaatioon. Yhtä lailla painottuu tarve ymmärtää improvisaation opettamiseen liittyviä arvoja ja uskomuksia, jotka voivat aiheuttaa jännitteitä ja ristiriitoja. Toinen osatutkimus on narratiivinen tapaustutkimus, joka tarkastelee taideinterventiokuoroon osallistuneiden yliopisto-opiskelijoiden kertomuksia kokemuksistaan kuoroprojektissa sekä sosiaalisesta jännityksestä yliopistoympäristössä ja laajemmin heidän elämässään. Kokeellisessa projektissa yhdistettiin kuorolaulaminen, improvisaatio ja terveydenhoidon asiantuntijuus. Tulokset osoittavat, että kuoro tarjosi osallistujille turvallisen ympäristön ja sosiaalisen tilan, jossa kehittää vuorovaikutustaitoja ja sosiaalisen jännityksen kanssa selviytymistä. Tulokset korostavat sosiaalisen vuorovaikutuksen laadun ja jokaisen oppijan yksilöllisten ja erityisten tarpeiden tunnistamisen merkitystä sekä opetuksessa että oppimisessa. Kolmas osatutkimus on instrumentaalinen tapaustutkimus, joka tarkastelee yhteistoiminnallisen, kehollisen ja vapaan kuoroimprovisaation käytäntöjen tarjoumia yhdessä aikuiskuorossa. Tulokset osoittavat, että improvisoitu musikointi tarjosi osallistujille resursseja sosiaalisen ja musiikillisen toimijuuden rakentamiseen sekä leikilliseen ja yhteistoiminnalliseen musiikilliseen oppimiseen. Näin ollen osallistujille tuli mahdolliseksi syvemmän hyvinvoinnin saavuttaminen. Tapaus toimii esimerkkinä siitä, miten vapaa improvisaatio sopivissa olosuhteissa ja turvallisessa oppimisympäristössä voi edistää tasa-arvoista osallistumista musiikkiin riippumatta aiemmasta osaamisesta, taidoista tai tiedoista, mikä myös lisää musiikkikasvatuksen oikeudenmukaisuutta. Väitöstutkimus tuo improvisaation esiin kokonaisvaltaisena, sosiaalisena ja pedagogisena toimintana sekä ajattelutapana. Tulosten perusteella musiikillisten oppimisympäristöjen rakentamisessa on tarvetta painottaa vastavuoroisuutta, vuorovaikutuksen laatua ja kokonaisvaltaista, kaikenlaiset äänet hyväksyvää ilmaisua. Kun oppimisympäristössä tuetaan turvallisuuden kokemuksen syntymistä, osallistumista ja oman pystyvyyden kokeilemista, on mahdollista kohdata improvisaatioon liittyvä luontainen epävarmuus. Tukemalla oppijan luovan, sosiaalisen ja improvisoivan toimijuuden rakentumista yksilöllisesti voi oppijan toimijuus omaan tulevaan hyvinvointiin ja oppimiseen mahdollistua. Tunnistamalla oppijan yksilöllinen tarjouma ja toimijuuden rakentuminen voidaan mahdollistaa myös oikeudenmukaisuuden toteutuminen musiikillisissa oppimisympäristöissä.